Pahastuisitko: "Aika nuorena olet aloittanut lastenteon"
Olin hakemassa esikoistani harrastuksesta. Minulla on kolme lasta ja nämä kaksi nuorempaa olivat mukana hakemassa vanhinta lasta.
Odottelin pienempieni kanssa pukukopin ulkopuolella kun esikoinen pukeutui siellä. Kurkistin välillä sisälle. Näin, että esikoiseni juttelee vieressä istuvan naisen (joka pukee omaa lastaan) kanssa.
Kestää ja kestää ja menen sanomaan esikoiselleni, että pukisitko vähän nopeammin ole kiltti, omalla kielelläni. Nainen ei tietenkään ymmärrä.
Esikoiseni saa puettua ja tulee luokseni. Tämä nainen tulee kanssa luokseni ja sanoo, ai että sinä olet XXXXXXX:sta? Siis sanoo maan mistä olen. Sanon joo niin olen. Nainen kertoo että esikoiseni kertoo. Sitten nainen sanoo: "Ja kolme lastakin sinulla on jo! Aika nuorena olet aloittanut!"
Olin vähän hämilläni ja sanoin niin, no joo voihan sitä niinkin sanoa, olin 24 saadessani esikoisen. Nainen sanoo jotain "joo" tms. ja lähtee.
Pitäisikö tuosta nyt pahastua? Mitä luulette, tarkoittiko hän sen pahalla? :/ Mielestäni en ollut erityisen nuori, ihan aikuinen kuitenkin jo.
Kommentit (32)
Mun mielestä yli 20vuotias ei ole enää mikää kamalan nuori. Nuori nainen muttei nuori äidiksi. :D
Mutta ehkä se on itse saanut "sillä ajalla" kolmekymppisenä esikoisen jolloin sitä halveksuttiin ja on jotenkin katkera? Tai sitten vaan sanoi niitä näitä tarkoittamatta että se olisi huono asia. Yleensähän "nuori" 20-25v äitiys on se ihailtava asia. :D
Todennäköisesti hän tarkoitti että oletpa nuorekkaan ja raikkaan oloinen kolmen lapsen äidiksi. Suomalaisille kehuminen on vaikeaa, hän yritti sitä tökerösti.

Oho jotenkin ymmärsin että oli kyse mummosta jonka "aikana" iäkäs äiti oli halveksuttava, mutta ilmeisesti olikin joku 30-40v mama? :D Ehkä se oli siitä vähän katkera? Joillekkin se vaan kolahtaa vaikken ymmärrä miksi. Ihan yhtä hyvä sekin äiti voi olla vaikei olekkaan nuori...itsetunto..
mutta ilmeisesti XXXXXXX:ssä ajatellaan toisin.
Eikös se ole kohteliaisuus. :D Olisi ehkä voinut sanoa "ihanan nuorena olet lapset saanut" mutta suomalainen kun ei vaan osaa. :D
Hän näytti itse ehkä nelikymppiseltä, en ole varma. Ja lapsi on saman ikäinen kuin minun esikoinen, eli kuusi.
Ehkä häntä harmitti jos sai mielestään liian vanhana lapsen tai sitten hän vaan kauhisteli miten voin saada lapsena lapsen. En halunnut sitten sanoa että hei en minä heti saanut lasta kun menin naimisiin, vaan vasta kun olin ollut jo kuusi vuotta naimisissa! :) Olisikohan nainen pyörtynyt? Ehkä hän luuli, että sain lapsen heti 9 kk hääyöstä. Ei, en saanut.
Ehkä tämä on joku kulttuurijuttu. Hassua vaan että kysyi heti lapseltani että mitä kieltä me puhutaan ja mistä maasta minä olen :) No ei se haittaa.
itseäsi nuoremman näköinen ja hän oletti sinun olevan nuorempi kuin olet! Tuosta paistaa läpi joko yllätys siitä että sinunnäköiselläsi naisella olisi noin monta lasta tai se että tämä henkilö itse suosisi vähän vanhempaa lastentekoikää.
Minkä ikäinen tämä kyseinen äiti on? Vähän vanhempiko? Mulla on kokemusta että vanhemmat naiset välillä unohtaa että minkä ikäisiä he ovat olleet itse lapsia tehdessään. Muutaman kerran olen kuullut tuollaista, "mutta sähän olet niin nuori vielä"- juttua. Mutta sitten kun on tarkempi muistelu alkanut niin onkin paljastunut että "kauhistelija" onkin itseasiassa itse kokenut vastaavan asian (esim. naimisiin meno, lasten saanti) minua nuorempana.
Minä olen keskipituinen, 167-senttinen, mutta olen aika hoikka, siro ja pieniluinen. Vanhemmat naiset kommentoivat AINA jossain vaiheessa jotain koostani, tyyliin "sä kun olet noin pieni" tai "ei susta uskois, kun sä olet noin pieni". Se kuulostaa siltä, että en voi olla aikuinen tai äiti, koska olen niin "pieni", eikä tunnu kovin kivalta. Tätä tapahtuu koko ajan: kampaajalla, vaateostoksille jne.
Olen kuitenkin ajatellut, että he jotenkin YRITTÄVÄT olla kohteliaita. Tuskin nimittäin sanoisivat suureen ääneen, että oletpas sinä lihava tai kylläpä olet iso :)
Todennäköisesti hän tarkoitti että oletpa nuorekkaan ja raikkaan oloinen kolmen lapsen äidiksi. Suomalaisille kehuminen on vaikeaa, hän yritti sitä tökerösti.
Riippuu tosi paljon äänensävystä, elekielestä jne. Voi olla, että luuli sinua nuoremmaksi kuin olet. Ehkä oli tarkoitettu kohteliaisuudeksi = olet nuorekas. Ehkä jotain käsittämätöntä piikittelyä... Ei voi tietää.
Ja hei taaaaas kerran: kolkyt+ lapset saaneet eivät järjestäen ole katkeria ja kateellisiä nuorempana perheen perustaneille. Joku saattaa olla kuten myös toisin päin.
hyvällä, jollei nyt sitten sattunut olemaan joku elämäänsä kyrpiintynyt henkilö, jonka pitää päästä kaikille sanomaan jotain epämääräistä, josta ei voi olla ihan varma, että onko kohteliaisuus vai ei.
Meidän naapurissa asuu tuollainen mummeli, josta ei aina tiedä, että tarkoittaako se hyvällä vai pahalla ja mistä ihmeestä se puhuu. Olen itse ylipainoinen ja pitkä nainen ja mummeli on keskustelussa tokaissut mm. että "sinä se oletkin tuollainen riski nainen". Ja en kyllä ymmärrä miten se liittyi mihinkään ja että tarkoittiko tuo nyt sitten mitä. Sitä että olen lihava? Vai voimakas? Vai pitkä? Ööööh, kiitos (kai)? Ja vauvaamme aina jaksaa puhutella "pikkupullukaksi" tai "palleroksi", vaikka vauvalla on ollut hieman ongelmia kasvun kanssa ja on melkein liian laiha. Kai se vaan on jäänyt tavaksi puhutella palleroiksi kaikki vauvat... Saa luvan kyllä lopettaa, kunhan tyttö alkaa olla sen ikäinen, että voi ottaa itseensä tuollaiset.
Ja minä en ole koskaan tajunnut, että joku voi pahastua siitä, että jaksan kummastella heidän pikkuriikkisyyttään! :O Pitääkin lopettaa, vaikka hyvällä tietenkin olen tarkoittanut. Minusta pieni on aina ollut kaunista ja ihastelen aina pieniä siroja kavereitakin, mutta sanomalla just tuolleen "sä oot niin pikkunen!". Itse kun en ole ollut pieni koskaan ja vaikka laihtuisin, niin sukuni ulkonäöstä päätellen jäisin silti melkoiseksi ladonoveksi.
että kysyi mistä maasta olette ja mitä kieltä puhutte.. Sehän on normaalia olla kiinnostunut, jos haluaa oppia lisää muista maista :) Ja en ottaisi loukkauksena tuota "nuorena oot aloittanut" vaikka se aluksi voi tuntua loukkaavalta. Ite kuitenkin tietää mitä iloa siitä on että on saanu lapsia nuorena :)
miten jaksamme arkeamme, kun meillä on 4 lasta.
Toista asiaa ihmetellään, että olen nuorena saanut lapseni. (esikoisen sain 27v)
Suurin osa täällä on yhden lapsen äitejä ja reippaasti yli kolmekymppisiä.
pahastumisen aihetta joka asiasta. Aivan sama, mitä sanoo niin ollaan nokka kippuralla pahastumassa.
Kuvitelkaapa ap.n kaltainen miniäksi....*huoh*
Todennäköisesti hän tarkoitti että oletpa nuorekkaan ja raikkaan oloinen kolmen lapsen äidiksi. Suomalaisille kehuminen on vaikeaa, hän yritti sitä tökerösti.
Esimerkki. Tutustuin netissä erääseen naiseen. Kun näimme livenä, olin hämmästynyt, kuinka siro hän on. Todella siro ja kaunis nainen. Sanoinkin hänelle, että kuvista ei nähnyt, kuinka siro hän on. Että on todella kaunis.
Orastava ystävyys loppui tähän kun nainen loukkaantui, että tarkoititko, että hän näyttää läskiltä kuvissa.
*huoh*
Minä olen keskipituinen, 167-senttinen, mutta olen aika hoikka, siro ja pieniluinen. Vanhemmat naiset kommentoivat AINA jossain vaiheessa jotain koostani, tyyliin "sä kun olet noin pieni" tai "ei susta uskois, kun sä olet noin pieni". Se kuulostaa siltä, että en voi olla aikuinen tai äiti, koska olen niin "pieni", eikä tunnu kovin kivalta. Tätä tapahtuu koko ajan: kampaajalla, vaateostoksille jne.
Olen kuitenkin ajatellut, että he jotenkin YRITTÄVÄT olla kohteliaita. Tuskin nimittäin sanoisivat suureen ääneen, että oletpas sinä lihava tai kylläpä olet iso :)
Todennäköisesti hän tarkoitti että oletpa nuorekkaan ja raikkaan oloinen kolmen lapsen äidiksi. Suomalaisille kehuminen on vaikeaa, hän yritti sitä tökerösti.
Sain esikoiseni 26-vuotiaana, eli en siis ole millään mittapuulla erityisen nuori äiti. Näytän kuitenkin ikäistäni nuoremmalta, koska olen lyhyt ja lapsenkasvoinen.
En ole pahastunut, nauran vain että en minä nyt vanha ole mutta en kyllä kovin nuorikaan. :)
Toivottavasti kukaan ei yritä jutella sinulle, koska päiväsi näkyvät menevän ihan överiksi ja pilalle kun jäät pohtimaan oletettuja loukkauksia.
Hän näytti itse ehkä nelikymppiseltä, en ole varma. Ja lapsi on saman ikäinen kuin minun esikoinen, eli kuusi.
Ehkä häntä harmitti jos sai mielestään liian vanhana lapsen tai sitten hän vaan kauhisteli miten voin saada lapsena lapsen. En halunnut sitten sanoa että hei en minä heti saanut lasta kun menin naimisiin, vaan vasta kun olin ollut jo kuusi vuotta naimisissa! :) Olisikohan nainen pyörtynyt? Ehkä hän luuli, että sain lapsen heti 9 kk hääyöstä. Ei, en saanut.Ehkä tämä on joku kulttuurijuttu. Hassua vaan että kysyi heti lapseltani että mitä kieltä me puhutaan ja mistä maasta minä olen :) No ei se haittaa.
esim työssäni ihmisiä, joilla on lähes aikuiset lapset, vaikka ovat saman ikäisiä kuin minä (36) ja itellä taas kaikki alle kouluikäisiä. Usein tulee ihaillen sanottua, että sinäpä olet ehtinyt tai juuri tuohon tyyliin, että oletpa aloittanut aikaisin. Enkä todella tarkoita sitä pahalla. Mutta täytyy varoa jatkossa
Äitini ja isäni naapuri kävi vanhempieni luona juuri silloin kun olin poikani kanssa siellä. Luuli poikaani äitini lapseksi, siis minun veljekseni. Kun äitini sitten sanoin että hän on vaan mummo ja tässä on äiti, niin nainen tokaisi että ihan lapsihan toi on itekkin. Olen 22, enkä siis ihan lapsi nyt kuitenkaan :)
Ekaksi se vähän pahalta tuntui, mutta kohta jo äitini kanssa naurettiin asialle.
Pitäisikö tuosta nyt pahastua? Mitä luulette, tarkoittiko hän sen pahalla? :/ Mielestäni en ollut erityisen nuori, ihan aikuinen kuitenkin jo.
Aina kannattaa pahastua, vaikkei sitä pahalla olisi tarkoitettukaan. Se antaa sisältöä ja merkitystä elämään, kun voi vatvoa noita päässään ja avautua av:lla.
Toinen hyvä harrastus on lukea vaikka ketjuja lasten nimistä ja etsiä, onko omien lasten nimiä haukuttu. Siitä voi tulla surulliseksi moneksi päiväksi. Ja niitä varmoja merkkejä siitä, että mies pettää, niitä löytyy täältä paljon. PArhaimmillaan tällä kyttäämisellä saa aikaan jopa virkistävän ja stimuloivan avioeron.
noitahan riittää.