Millainen nainen menee Asperger-miehen kanssa naimisiin?

Tarkoitatko ap, että asperger-mies on jonkinlainen ali-ihminen, jollaiseen kukaan ei voisi rakastua? Ällöttävä ajatus sinulta.

...joka nauttii haasteellisista ihmissuhteista ja kokee mielihyvää kasvaessaan itsekin ihmisenä siinä suhteessa.



Sellainen, joka pitää ihmisissä niistä piirteistä joita puolisossa syndrooman vuoksi on. Esimerkiksi itse pidän ihmisissä yleensäkin rehellisyydestä, loogisuudesta, kunniallisuudesta (pyritään tekemään oikein vaikka se olisi itselle epämukavaa), kiihkeästä omistautumisesta jollekin. Aspergerihmisillä on tällaisia ominaisuuksia.

...että aspergerhän ei ole oikeastaan sairaus eikä se välttämättä vaikeuta elämää kauheasti kunhan elämä osataan muodostaa sellaiseksi joka toimii perheelle hyvin. Tai riippuu tietysti siitä, kuinka voimakkaita aspergerpiirteet ovat ja millaisia ne ovat ja onko paljon hankalia "oireita". Osa aspergereista on sellaisia että eivät varmasti ole kykeneviä normaaliin avioelämään, mutta osa on hyvinkin.



Lisäisin vielä senkin, että voisi kysyä myös millaisen naisen EI kannata ryhtyä suhteeseen aspergermiehen kanssa. Ei ainakaan sellaisen, jota rutiinit ahdistavat ja joka ei pärjää keskustelussa.

Kuten minä. Kun menimme naimisiin, edes mies itse ei ollut tietoinen diagnoosistaan, sitä ei siis ollut.



Olihan miehessä paljon kummia piirteitä, ja paljon sellaisia, joita ihailin. Mies ei esimerkiksi pettänyt eikä edes sinkkuna ollessaan ryhtynyt mihinkään useamman naisen kanssa vehtaamiskuvioon, vaikka siihen olisi ollut hyvin mahdollisuudetkin. Hän oli ja on ensimmäinen tapaamani mies, joka ei tällaista tilaisuutta käyttänyt. Tuo nyt toisaalta ei ole edes mikään yleinen as-piirre, päinvastoin tiedän useitakin as-miehiä, jotka pyörittävät sivusuhdetta useitakin vuosia eivätkä vain pysty tajuamaan, että asiassa voisi olla jotakin ongelmaa.



Lisäksi minua kiehtoi se, että mies ei pyrkinyt miellyttämään muita. Rehellisesti sanottuna luulin sen kertovan siitä, että mies on niin suoraselkäinen ja rehellinen kaveri, ettei hänellä ole tarvetta olla mielin kielin - oikeastaan vasta vuosien kuluessa tuli ilmi ja tajusin itse, ettei mies vain osaa esittää kiinnostunutta, jos toisen jutut ei kiinnosta pätkääkään. Tykkäsin myös siitä, että hän viihtyi minun kanssani ja halusi olla kotona jopa silloinkin, kun odotimme vauvaa ja kun lapsi oli pieni. Tässäkin tajusin vasta myöhemmin, ettei miehellä ollut eikä ole tarvetta hillua kavereidensa kanssa, koska niitä ei juuri ole (koska sosiaalisia taitojakaan ei juuri ole), ja mies nyt vaan viihtyi kotona omissa touhuissaan.



Kaikki ne negatiiviset ominaisuudet ja piirteet ovat tulleet kunnolla esille vasta vuosien varrella - tai olen itse tajunnut ne pysyviksi piirteiksi vasta ajan kanssa. Mut opetettiin jo lapsuudessa tehokkaasti katsomaan läpi sormien ihmisten hölmöilyjä, toisten tunteiden huomiotta jättämistä ja empatiakyvyn puutetta, ja sitä tein tässäkin suhteessa monta vuotta. Selittelin itselleni, miten nyt vaan oli huono hetki/päivä, miten miestä väsytti/ahdisti/stressasi, miten itse olin esittänyt asian väärällä tavalla. Vasta, kun tapasin toisen as-miehen vaimon ja aloin jutella asioista hänen kanssaan, tajusin, mistä meilläkin on kyse. Mies itse on sittemmin myöntänyt, että täyttää kyllä as-ihmisen kriteerit, mutta virallista diagnoosia hänellä ei edelleenkään ole.



Ja miksen lähde? Koska lapsia on kolme yhteistä, ja toisaalta, jollain hullulla tavalla kuitenkin rakastan tuota miestä.

Ihan vaan villi veikkaus!

...nuorena pitkään pojan kanssa, joka jälkikäteen ajateltuna oli selvä asperger. Minua miellyttivät hänessä massasta poikkeaminen, älykkyys ja varhaiskypsyys (eli jälkikäteen ajateltuna assien tyypillinen "pikkuvanhuus"), koska itsessänikin oli hieman samoja piirteitä. Suhteen jatkuessa miehen mustavalkoisuus, itsekeskeisyys ja erilainen tapa ymmärtää asioita alkoivat kuitenkin rassata.

olen yksi tällainen nainen. Olen kai itsekin vähän erikoinen. Otan hankalat tyypit haasteena, kaikki kaverini ovat tavalla tai toisella outoja ja viihdyn vain outojen seurassa.



Pitkään kai ajattelin, että mies voisi kanssani muuttua, en tiennyt että hänellä on as-piirteitä vaan ajattelin että hän on ujo, on huono päivä, on lapsuudesta johtuvia traumoja joita voin lievittää rakkaudellani tai jotain muuta sellaista itsepetosta. Olen kai ollut aika tyhmä ja minulla kai on sitten ollut jotain itsearvostukseen liittyviä ongelmia koska olen suostunut tällaiseen suhteeseen, joka ei ole tasapainoinen. Mutta onhan niitäkin naisia, jotka menevät aina juoppojen hakkaajien kelkkaan, tämä ei ole sentään niin hullua.



Olen niin halunnut että juttu onnistuisi että en koskaan tajunnut että siinä on suuria ongelmia. Miehen torjuvuus kai jollain oudolla tavalla houkutti, halusin voittaa hänen sydämensä. Vähitellen olen ymmärtänyt tilanteen. Ja nyt on lapset ja tietysti jonkinlaista rakkautta myös ja yritän jaksaa. En voi voittaa miehen sydäntä, hänen tunne-elämänsä on niin erilaista. Mutta minä ja lapset olemme hänelle rakkaita jollakin tavalla sen tiedän. Miehessä on hienoa mm. se, että hän ei ole mustasukkainen ja pikkumainen ja muuten tyhmä sellaisella tavalla kuin ns tavalliset ihmiset ovat, suhteemme on myös vapaa monesta kurjasta asiasta joita tavallisissa suhteissa tuntuu olevan.

Ei diagnoosi ole mikään leima, ei vaan se auttaa ymmärtämään.

Itse olin aivan ihailusta mykkänä, kun tapasin nykyisen mieheni. Hän ei tiennyt olevansa asperger, mutta minä hoksasin sen aika nopeasti, kun huomasin autistiset piirteet. Sekä myönteiset että kielteiset - mieheni on nimittäin ollut lapsena klassinen numeronero. Enää hän ei ole sitä, mutta silti hänen kanssaan on ilo elää. Ja toisaalta rasittavaa. Ilmeisesti minulle on kuitenkin sattunut poikkeuksellisen hyvin toimiva assipuoliso.

Saatte kyllä aimo annoksen loisia kaupan päälle, jos aspien kanssa ruvette hillumaan. Nimittäin se suolistotulehdus on syynä aspergeriin.

[quote author="Vierailija" time="16.09.2014 klo 16:43"]

Olen ollut aspergerin kanssa naimisissa vuosikaudet TIETÄMÄTTÄ SITÄ! Vasta nyt vanhimman poikamme diagnosin myötä selvisi, että mieheni on myös asperger. Kuten  appiukkokin. Viisas anoppini on tosin opettanut pojalleen kädestä pitäen miten tulee käyttäytyä ja on intuitiivisesti osannut ohjata poikaansa oikealla tavalla. Siunattu nainen! 

Mutta on joskus ollut itkua ja hammastenkiristystä, kun joissain tapauksissa miehelleni "pitää piirtää" ihan tavallisia arkipäivän asioita, joista normaalisti selviytyisi alakoululainenkin!

Sitä oli alkuun vaikea käsittää, että huippuälykäs aikuinen mies on niin shokissa lomamatkasta, että jättää matkatavarat kentälle tsekkaamatta niitä koneeseen. Tai että hän lähtee parkkeeraamaan autoa ja jää sille tielleen, vaikka on poikamme ensikonsertti jne....

Anoppi selitti asiaa sillä, että mieheni oli ollut vakavassa päävamman aiheuttaneessa onnettomuudessa lapsena. Että se niin kuin aiheutti ajottaista outoa käyttäytymistä. Mutta kun yritti etsiä päävammasta toipuneiden oireita, ei ne mikään stemmannut. Ja sitten oli vielä appiukko, joka käyttäytyi hyvin samanlailla -ilman mitään päävammaa!

Ensimmäinen shokki oli kun äitini kuoli tapaturmaisesti. Mieheni ei ensimmäisten päivien aikana osannut suhtautua lainkaan asiaan. Ei lohduttanut, ei auttanut -oli vaan oma typerä itsensä. Kysyi hän että onko tuosta itkusta muka jotain hyötyä, vaikka ei se äitiäsi takaisin tuokkaan? Siinä kohtaa meinasi tulla toinenkin ruumis!

Mutta kun hän oli käynyt äitinsä luona, hän muuttui empaattiseksi lohduttajaksi. Näin jälkeenpäin ajateltuna se kyllä oli jotenkin päälleliimattua mutta siinä surussa piehtaroidessani en sitä huomannu.

Seksi oli alkuun upeaa. Mutta pitkän päälle aika kaavamaista. Kaikki mahdolliset manööverit tehtiin ja oltiin aktiivisia mutta jos minä esim. annoin miehelleni suuseksiä, hän otti sen vastaan kuin robotti ja odotti sopivaksi katsomansa ajan (melkein kellosta tsekaten) ja totesi sitten, että nyt on hänen vuoro. Enhän minä vastaankaan pistänyt, että saan vain olla nauttivana osapuolena. Mutta jossain vaiheessa tajusin, että kuviot oli opeteltu suoraan pehmoporno leffoista. Ja kuvioissa ei ollut variaatioita tai mielikuvitusta. Jos halusin koittaa jotakin erilaista, piti minun esittää asia hyvissä ajoin ja ottaa alkuun vastaan torjuntaa ja vastarintaa. Mutta väsytystaktiikalla saan aina tahtoni läpi. Tai lähes aina.

Mutta nyt kun olen tietoinen minkä kanssa olen tekemisissä, en ehkä jaksa katsoa tätä peliä ihan loppuun asti. Varsinkaan nyt, kun tiedän että miehessäni ei tule tapahtumaan mitään kehitystä. Turha odottaa muutosta muussa, kuin omassa ajattelutavassani. Minä joustan ja kärsin. Olen itkenyt vuosikaudet lähes viikottain! Salaa, sillä mieheni ei osaa mitenkään yhdistää minun murhettani ja hänen käytöksensä välistä yhteyttä. Näin se on aina ollut ja tulee näin aina olemaan.

Meillä ei ole ystäviä, emme pidä yhteyttä sukulaisiin. Lapsemme luona ei käy kavereita, eikä lapsemme käy missään. Lomat ovat miehelleni kova stressi ja se alkaa myös näkyä pojassamme. Jos mieheni saisi päättä, puuhastelisimme vain kotonamme 365 päivää vuodessa. Joulut, pääsiäiset, vaput, juhannukset olemme kotona tai lähdemme riitelemään johonkin jos minä sitä ehdottomasti vaadin. Jne,jne.

[/quote]

Kiitos tästä, kertoi paljon omasta elämästä, esim. tuo seksi. En jaksa sitä enää ollenkaan. Ja ulkoa opeteltu empatia. Huh, en taidakaan olla hullu, vaikka itseäni epäillyt vuosikausia.

t.28

minä olen ollut asperger/add-miehen kanssa naimisissa 20 vuotta. Määrittele sinä minut :)

ihan tutkitusti aspergerit tuntevat samalla tavalla empatiaa kuin kaikki muutkin, mutta eivät kykene sitä osoittamaan soveliaalla tavalla. 

ks. esim. AS:sta kertova wikipedia-artikkeli

Kiitos monista avoimista ja rehellisistä viesteistä täällä. Kun on yrittänyt kaikkensa itse sopeutua ja opastaa as miestä ja parisuhteen perustarpeiden kuitenkaan toteutumatta joutunut lopulta päätymään eroon, miten luopua tuntemasta liikaa syyllisyyttä siitä että oli erottava ja vastuuta as miehen asioista sekä (ilmeisesti turhasta) toivosta keskustella asiat perin pohjin tunnetasolla ex-miehen kanssa siten että hänkin osallistuisi jokseenkin vastavuoroisesti, empatiaa yms. tunteitaan osoittaen?  Tai mitä ehdottaisitte eteenpäin pääsemiseksi?

Todella ymmärtäväinen esimerkiksi. Tai tyhmä, tai sellainen, jolla on vähän odotuksia.

2

2

Mä vastaidin tähän, että sellainen nainen joka on valmis ottamaan vastuun omasta onnellisuudestaan.

olen elänyt 24 vuota asperger-miehen kanssa ja ollut tässä suheessaäärimmäisen onnellinen. Mies on viimeiseen asti lojaali "omilleen", ja ekidi perheensä puolesta mitä vaan. Pointti on siinä, että hän ei ole eikä teeskentele olevansa mikään edward cullen tai christian grey, joka tietäisi mitä minä haluan paremmin kuin minä itse. Hänelle täytyy sanoa, mitä minä haluan. Sen jälkeen hän kyllä haluaa aivan aidosti antaa sen minulle, mutta minun täytyy ihan itse ottaa vastuu siitä, että sanon ääneen, mitä haluan.

mistään en ole joutunut miehen takia luopumaan. paLjon olen saanut.

Mä olin 20 vuotta assin kanssa naimisissa. Kertaakaan ei katsonut silmiin. Toinen vaimo oli normaali, mutta huonompi.

Sellainen nainen joka haluaan kumppanikseen mm. tallaisen ihmisen. Huom kaikki ASit ovat omanlaisiaan! Poikani on parikymppinen ja lievästi aspeger. Hänestä jo pienenä sanottiin, että on harvinaisen harmooninen lapsi ja monet naiset lähipiirissämme pitävät hänestä hyvän käytöksen takia. Ei töksäyttele kellekään mitään, mutta tulkitsee monesti hiukan väärin toisen aikomukset. Ei oikeastaan edes osaa valehdella ja pettää. On älykäs ja ihmisystävä, antaa muidenkin olla sellaisia kuin ovat. Lisäksi hän on sitten hajamielinen, eikä oikein ymmärrä puhuttuja monimutkaisia ohjeita, ne pitää antaa yksi kerrallaan. Omaa hiukan omanlaisensa huumorintajun. Hänellä on myös jokunen aistiyliherkkyys haju- ja mukuaistin osalta. Lisäksi on joskus toiminnan aloittamisen vaikeutta, ja joskus myös lopettamisen. Myöhästelee. Nämä ominaisuudet eivät kuitenkaan ole hirveän ilmiselviä vaan valkenevat pikkuhiljaa kun tuntee paremmin. On kuitenkin tähän mennessä selvinnyt ihan hyvin elämässään ja opiskelee tätä nykyä yliopistossa hyvällä menestyksellä, tyttöystäväkin on, ja monta mies- ja naispuolista ystäviä.