Millainen nainen menee Asperger-miehen kanssa naimisiin?

Kuten minä ;)

Aspergeria tunteva ja ymmärtävä ...? Kärsivällinen ja mieleen tulee jostain syystä myös optimistinen ja älykäs.

enkä pidä itseäni mitenkään omituisena tai erilaisena. Sinänsä olen sitä kyllä, että olen todistetusti itse keskimääräistä älykkäämpi, mutta noin arkipäivässä se näkyy vain työpaikassa. Mun mielestä tämä parisuhde ei vaadi mitään erityistä sopeutumista, se on monella tapaa parempi kuin nekään, mistä palstalla puhutaan hyvinä suhteina. Mieheni ei ole hankala eikä haasteellinen, eikä mustavalkoinen tai joustamaton. Päinvastoin. Hänellä on kyllä se ihana piirre, että kun hänelle sanoo jotain, hän uskoo juuri sen, eikä yritä väännellä toisen sanomisista mitään sivumerkityksiä ja rivienvälejä. Hänessä asperger näkyy myös äärimmäisenä innostuksena niihin asioihin, mistä hän kiinnostuu ja innostuu. Se voi olla vähän väsyttävää, mutta toisaiseksi meille on noin ylipäänsä ollut siitä hirveästi hyötyä, koska kiinnostuksen kohde on ollut talonrakennus ja siitä tulee rahaa.

Tiedän että kaikki, myös miehet, joilla on as piirteitä ovat omanlaisiaan yksilöitä. Arvostan silti että jaatte kokemuksiane!

Vierailija, joka olet kirjoittanut viestin 11 ja muut. Mitä tarkoitat(te) as miehen torjuvuudella? Entä sillä että "en voi voittaa miehen sydäntä".. ja "olemme hänelle rakkaita jollakin tavalla". Voiko torjuvuus olla joissain tapauksissa vain vaikutelma kommunikaatiosta, ei kuitenkaan fakta että as mies (aina)todella torjuisi nt naisen ilmaisemat rakkauden ym. Tunteet ts. Ei tuntisi vastarakkautta, vaikka ei sitä ilmaisisikaan takaisin sanoin?

Onko kokemusta, että as mies olisi alkanut suhteen jatkuessa ja syventyessä kertoa positiivista palautetta naiselle siitä miten kokee tämän, mistä piirteistä tässä pitää, sanonut että ihailee, rakastaa? Jos on sanonut niin miten??

Ovatko as miehenne ymmärtäneet että ja miksi sanallinen hellittely ja useinkin sen kuuleminen, että mies rakastaa olisi/on teille tärkeää? Eikä se ole oikeutemme suhteessa?Jos ette ole saaneet sitä, miten toisilla tavoilla mies on ilmaissut sellaista teille? Esim. Millaisilla teoilla? Miten olette saaneet silti luottamusta ad miehen rakkaudesta ja hellistä tunteista teitä kohtaan? Vai miten olette jaksaneet suhteessa, etenkin te itse as miestä syvästi rakastavat, tasapainoiset, tunnetaitoiset, (tyypillisten tapaisissa) sosiaalisissa taidoissa kyvykkäät, empaattiset, avarakatseiset naiset???

Kosketuksennälkäiset, oletteko kokeneet että as mies koskettaa teitä hellästi ja rakkautta osoittavasti riittävän usein, muulloinkin kuin esileikin/seksin aikana? Intohimoiset, millaista seksinne on? Koetteko usein sen aikana tunneyhteyttä? Voisitteko ilmaista tyytyväisyyttänne näihin mahd. Moniin kysymyksiin asteikolla 1-5, jossa 5 on erittäin tyytyväinen?

Voisitteko jakaa vinkkejä, miten olette saaneet suhteen ja varsinkin tunnekommunikaation toimimaan? (Vai oletteko saaneet?)

Olisi upeaa että jakaisimme myös linkkejä hyviin kirjoituksiin tms. materiaaleihin tästä aiheesta ja aiheen asiantuntijoiden yht.tietoja.

Sellainen, joka ei ymmärrä, mitä asperger on ja kuvittelee miestään vain normaaliksi suomalaiseksi äijäksi, joka on kiinnostunut vain rajoitetuista aiheista eikä puhu eikä pussaa. Tai sellainen vähälahjainen nainen, jolla ei jurikaan ole odotuksia.

Ei minkäänlainen. Aspergeria ei ole olemassa.

Ymmärtämätön ja sinisilmäinen niinkuin minä.

T: Aspergerin vaimo

[quote author="Vierailija" time="16.09.2014 klo 12:07"]

En mä edes tiennyt aikanaan sellaisesesta kuin asperger. Ihastuin mieheeni koska oli niin erilainen: järkevä ja asiallinen, kiinnostunut erkoisista asioista untohimoisesti jne. Vasta vuosien myötä huomasin mitä se parisuhteessa tarkoittaa: Ei tulisia tunteita, ei juurikaan hellyydenosoituksia - tai jos oli, niin pyytämällä ja mekaanisesti - aika olematon empatiakyky, itsekkyys, kykenemättömyys pyytää anteeksi, ehdottomuus, sosiaalinen kömpelyys; ei osaa lukea tilanteita eikä esim olla lasten kanssa. Toisaalta halo toimia "oikein", johdonmukaisuus, luotettavuus raha-asioissa jne ovat sen "taudin" positiivisia tuomisia. Mutta vaikeaa on suhde tällaisen ihmisen kanssa.

[/quote]

Mun tapauksessa tämä raha-asia on se kaikista pahin melkein. Mieheni on ekonomi ja elämä menee vain talousoppien mukaan. Mun ei tarvi saada työstä palkkaa (verojen vuoksi, yritys yhteinen ja teen enimmän osan töistä), mun ei tarvi kerryttää eläkettä (eläkejärjestelmä romahtaa joka tapauksessa), mun nimissä ei kannata olla mitään omaisuutta (verotus taas, myös vakuutukset), asuntoa ei voida ostaa, kun on väärä aika jne. Inhimillistä näkökulmaa näihin asioihin ei ole. Mä olen hukannut oman tulevaisuuteni ja haaveeni tässä suhteessa. Joku muu määrittelee ne mulle valmiiksi, koska olen typerä tavis, joka vaan haluisi vaikka säästää tilille rahaa... Olkoon vaikka kuinka uskollinen, mutta koen, että pettää voi parisuhteessa muutenkin kuin hyppäämällä vieraan kanssa sänkyyn.

t.28

Minä voisin mennä. Olen seurustellutkin sellaisen miehen kanssa jolla hyvin varmasti on asperger. Nykyinen poikaystäväni tosin on ihan toisenlainen. Isäni on selvä asperger-mies ja vietin koko lapsuuteni pääasiassa hänen kanssaan, eli olen tottunut sellaiseen käytökseen. Myös isäni äiti oli samanlainen. Varmaan saisin itsekin diagnoosin jos sellaista lähtisin hakemaan. Pidän rutiineista ja siitä että asiat tehdään järkevästi sen kummemmin tunneasioita pähkäilemättä. En jaksa jatkuvasti olla sosiaalinen, viihdyn paremmin tietokoneen seurassa. Ainoa syy miksi en haluaisi aspimiestä on, että epäilen ominaisuuden olevan periytyvä enkä tahtoisi lapselleni esimerkiksi yhtä vaikeaa kouluaikaa kuin minulla oli. Voisin siis mennä aspimiehen kanssa naimisiin, mutta lapsia en hankkisi.

Sellainen, joka pitää älykkäistä miehistä.

Tv. älykäs asperger (TkT)

Sellainen, joka pitää älykkäistä miehistä.

Tv. älykäs asperger (TkT)

Olen ollut parikymmentä vuotta yhdessä asperger-miehen kanssa. Kun aloimme seurustella, meillä oli ensimmäiset vuodet todella vaikeaa. Miehen elämää hallitsivat todella paljon hänen mielenkiinnon kohteensa, enkä halunnut elää kenenkään harrastusten ehdoilla. Vasta kun jätin hänet ja seurustelin muiden miesten kanssa, hän mietti uudelleen tärkeysjärjestyksen elämässään ja otti minuun uudelleen yhteyttä. Olin kaikki nämä vuodet mielessäni haikaillut hänen peräänsä, koska hän tuntui jotenkin raikkaalta tuulahdukselta verrattuna muihin miehiin ja lisäksi hän oli myös huikean hyvä rakastaja, aivan eri tasoa kuin kukaan muu...

Pidän myös siitä, että hän ei oleta minulta mitään, hän ei välitä näytänkö kauniilta tai rumalta tai miten olen pukeutunut. Hän on hyvin looginen ja reilu, hänessä ei ole tippaakaan sovinistista asennetta. Pystyn olemaan hänen seurassaan vapaa ja oma itseni, mutta toisaalta minun on oltava myös vahvempi ja itsenäisempi, koska vaikka hän on empaattinen, hän ei aina osaa tukea minua silloin kun tarvitsisin tukea.

Hän on aina ollut uskollinen, ja nykyään hänestä ei juuri huomaa tuota aspergeriutta, joka lapsena ja nuorena oli selkeästi näkyvissä. Hän on hyvin älykäs, keskittymiskykyinen ja vastuuntuntoinen, ja on päässyt työelämässä todella pitkälle.

Minun kannaltani, pitkällä tähtäimellä, nuo asperger-ominaisuudet ovat olleet nimenomaan etu. Ne ovat kylläkin periytyneet vanhimmalle lapsellemme, ja äitinä olen välillä huolissani, miten hän tulee pärjäämään aikuisena esim. ihmissuhteissaan. 

Olen ollut aspergerin kanssa naimisissa vuosikaudet TIETÄMÄTTÄ SITÄ! Vasta nyt vanhimman poikamme diagnosin myötä selvisi, että mieheni on myös asperger. Kuten  appiukkokin. Viisas anoppini on tosin opettanut pojalleen kädestä pitäen miten tulee käyttäytyä ja on intuitiivisesti osannut ohjata poikaansa oikealla tavalla. Siunattu nainen! 

Mutta on joskus ollut itkua ja hammastenkiristystä, kun joissain tapauksissa miehelleni "pitää piirtää" ihan tavallisia arkipäivän asioita, joista normaalisti selviytyisi alakoululainenkin!

Sitä oli alkuun vaikea käsittää, että huippuälykäs aikuinen mies on niin shokissa lomamatkasta, että jättää matkatavarat kentälle tsekkaamatta niitä koneeseen. Tai että hän lähtee parkkeeraamaan autoa ja jää sille tielleen, vaikka on poikamme ensikonsertti jne....

Anoppi selitti asiaa sillä, että mieheni oli ollut vakavassa päävamman aiheuttaneessa onnettomuudessa lapsena. Että se niin kuin aiheutti ajottaista outoa käyttäytymistä. Mutta kun yritti etsiä päävammasta toipuneiden oireita, ei ne mikään stemmannut. Ja sitten oli vielä appiukko, joka käyttäytyi hyvin samanlailla -ilman mitään päävammaa!

Ensimmäinen shokki oli kun äitini kuoli tapaturmaisesti. Mieheni ei ensimmäisten päivien aikana osannut suhtautua lainkaan asiaan. Ei lohduttanut, ei auttanut -oli vaan oma typerä itsensä. Kysyi hän että onko tuosta itkusta muka jotain hyötyä, vaikka ei se äitiäsi takaisin tuokkaan? Siinä kohtaa meinasi tulla toinenkin ruumis!

Mutta kun hän oli käynyt äitinsä luona, hän muuttui empaattiseksi lohduttajaksi. Näin jälkeenpäin ajateltuna se kyllä oli jotenkin päälleliimattua mutta siinä surussa piehtaroidessani en sitä huomannu.

Seksi oli alkuun upeaa. Mutta pitkän päälle aika kaavamaista. Kaikki mahdolliset manööverit tehtiin ja oltiin aktiivisia mutta jos minä esim. annoin miehelleni suuseksiä, hän otti sen vastaan kuin robotti ja odotti sopivaksi katsomansa ajan (melkein kellosta tsekaten) ja totesi sitten, että nyt on hänen vuoro. Enhän minä vastaankaan pistänyt, että saan vain olla nauttivana osapuolena. Mutta jossain vaiheessa tajusin, että kuviot oli opeteltu suoraan pehmoporno leffoista. Ja kuvioissa ei ollut variaatioita tai mielikuvitusta. Jos halusin koittaa jotakin erilaista, piti minun esittää asia hyvissä ajoin ja ottaa alkuun vastaan torjuntaa ja vastarintaa. Mutta väsytystaktiikalla saan aina tahtoni läpi. Tai lähes aina.

Mutta nyt kun olen tietoinen minkä kanssa olen tekemisissä, en ehkä jaksa katsoa tätä peliä ihan loppuun asti. Varsinkaan nyt, kun tiedän että miehessäni ei tule tapahtumaan mitään kehitystä. Turha odottaa muutosta muussa, kuin omassa ajattelutavassani. Minä joustan ja kärsin. Olen itkenyt vuosikaudet lähes viikottain! Salaa, sillä mieheni ei osaa mitenkään yhdistää minun murhettani ja hänen käytöksensä välistä yhteyttä. Näin se on aina ollut ja tulee näin aina olemaan.

Meillä ei ole ystäviä, emme pidä yhteyttä sukulaisiin. Lapsemme luona ei käy kavereita, eikä lapsemme käy missään. Lomat ovat miehelleni kova stressi ja se alkaa myös näkyä pojassamme. Jos mieheni saisi päättä, puuhastelisimme vain kotonamme 365 päivää vuodessa. Joulut, pääsiäiset, vaput, juhannukset olemme kotona tai lähdemme riitelemään johonkin jos minä sitä ehdottomasti vaadin. Jne,jne.

[quote author="Vierailija" time="16.09.2014 klo 13:31"]

Sellainen, joka pitää älykkäistä miehistä.

Tv. älykäs asperger (TkT)

[/quote]

Ikävä kyllä kaikki aspit eivät ole edes älykkäitä. Älykäs asp voi ollakin ihan mielenkiintoinen kaverimies.

Voisin seurustella aspmiehen kanssa, mutta en muuttaisi yhteen saati hankkisi lapsia tämän kanssa.

Ikävä sanoa, mutta teitä vedätetään. Aspergeria EI ole olemassakaan. EI ole koskaan ollut EIKÄ tule koskaan olemaankaan.

varmaan asperger-nainen

Minä näköjään. Olin 19, kun aloimme olla yhdessä, minun eka kunnon suhde. Olemme olleet 15 vuotta yhdessä. Alkuvuodet meni ok, jouduin tukemaan paljon sosiaalisissa tilanteissa, kun huomasin, että mies on aivan onneton niissä. Mieheni sai joskus käsittämättömiä raivokohtauksia, koin usein epävarmuutta ja turvattomuutta. Mutta ajattelin vain, että ajan myötä helpottaa, kun ikää tulee lisää. No ei helpota. Viime vuoden ovat olleet raskaita. Mieheni on päätellyt, että on as ja testien mukaan onkin, mutta virallista diagnoosia ei ole. Olen kokenut vuosien varrella henkisen ja taloudellisen väkivallan ja itsetuntoni on aivan romuna. Mieheni ei suostu keskustelemaan asioista, joita pitää turhana, joten olen jäänyt aivan alakynteen asioissa. Hän ei näe muita mielipiteitä. Hän on toisaalta hyvä mies, osallistuu kodinhoitoon jne., mutta tunnetasolla olen aivan syrjässä ja menettänyt otteeni omaan elämään. Yhteinen yrityksemme estää minua toistaiseksi lähtemästä, kun en tiedä, miten asiat järjestyisivät. Rakastan, mutta en jaksa elää yhdessä enää. Kaipaan aitoa empatiaa ja kompromisseja.

En mä edes tiennyt aikanaan sellaisesesta kuin asperger. Ihastuin mieheeni koska oli niin erilainen: järkevä ja asiallinen, kiinnostunut erkoisista asioista untohimoisesti jne. Vasta vuosien myötä huomasin mitä se parisuhteessa tarkoittaa: Ei tulisia tunteita, ei juurikaan hellyydenosoituksia - tai jos oli, niin pyytämällä ja mekaanisesti - aika olematon empatiakyky, itsekkyys, kykenemättömyys pyytää anteeksi, ehdottomuus, sosiaalinen kömpelyys; ei osaa lukea tilanteita eikä esim olla lasten kanssa. Toisaalta halo toimia "oikein", johdonmukaisuus, luotettavuus raha-asioissa jne ovat sen "taudin" positiivisia tuomisia. Mutta vaikeaa on suhde tällaisen ihmisen kanssa.

Moni ei tajua , että tuollaiset voivat periytyä ja lastan kanssa tulee hakaluuksia.

Mitä tarkoitat(te) as miehen torjuvuudella? - Hän ei kaipaa koskaan, ei osoita jälleennäkemisen iloa, ei soita kertoakseen hellistätunteistaan.

Millaisilla teoilla? Miten olette saaneet silti luottamusta ad miehen rakkaudesta ja hellistä tunteista teitä kohtaan? Käytännön teot hoituvat, tekee ruokaa, huoltaa suksia, hommaa kuntosalilippuja, konserttilippuja.

Miten olette jaksaneet suhteessa, etenkin te itse as miestä syvästi rakastavat, tasapainoiset, tunnetaitoiset, (tyypillisten tapaisissa) sosiaalisissa taidoissa kyvykkäät, empaattiset, avarakatseiset naiset??? Annan hänen olla, ja hyvin viihtyykin omissa touhuissaan. Olen hankkinut vaativat omat harrastukset, olen yrittänyt harrastaa rentousta.

Mites kosketuksennälkäiset? As mieheni ei tarvitse kosketusta kuin esileikin/seksin aikana. Tunnekommunikaation toimimaan? Aika virallista keskustelua on,...no hän ei ole kiinnostunut miten meni päiväni eikä tunne tarvetta kertoa miten meni oma päivänsä, ei sitä mikä ilahdutti tai harmitti. Eikä halua kuulla kaikenmaailman turhia juttuja.

Hyvä, luotettava mies, hyvä työssään, kumpa itse olisin samanlainen ; ) välillä on kaipuu ja kärsimys, kun ei hellyys ja hyvä palaute toteudu. Miksen vain osaa hyväksyä...