Lue keskustelun säännöt.
Pelottaako ketään muuta olla yksin kotona?
Mua pelottaa ja tää on jo hieman ongelma, koska mies reissaa työkseen paljon. Sitten jos lapsi on kotona, en pelkää, mutta jos joudun olemaan ihan yksin, pelottaa. En edes tiedä, mitä pelkään. Joku aika sitten ystävälläni, joka asuu lähellä meitä, kävi yöllä murtovarkaita. Tämän jälkeen aloin pelätä enemmän kuin aikaisemmin. Asumme omakotitalossa todella rauhallisella alueella. Silloin kun asuimme kerrostalossa, tätä ongelmaa ei ollut. Miten voisin päästä pelostani eroon?
Kommentit (91)
olen katsonut liikaa mtv3 faktan amerikkalaisia dokkareita, joissa esim joku on herännyt siihen kun häntä raiskataan. Varsinkin pelkään kun 2 vuotias nukkuu omassa huoneessaan ja minä yksin omassa. Pelkään enemmän lapsen kuin itseni puolesta. Ja mulla on ihan sama juttu että kerrostalossa asuessa en pelännyt, mutta nyt kun ollaan rivitalossa maan tasolla ja ihan sängyn vieressä on ikkuna, niin on pakko välillä tarkistaa ettei siellä ikkunan takana ole ketään. Mies on vuorotöissä, ja ongelma on vain silloin kun hänellä on yövuoro. En tiedä miten peloista pääsee eroon. Yritän ainakin olla tartuttamatta sitä lapseen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
ja yöllä. Nukun yövalo päällä. En ole ikinä kehdannun miehelle sanoa. Ja luulin olevani ainoa aikuinen. Ihanaa että on muitakin.
Aikaisemmin otin lapsen nukkumaan meidän sänkyyn kun mies oli matkalla.. Nyt on jo liian isoja. Ja me asutaan kerrostalossa. En pelkää murtomiestä, varkaita tai mitään todellista tai edes epätodellista. Pelkään vaan pimeää. Ja olen nuorempana asunut yksin!
Asutaan isossa omakotitalossa ja en todellakaan lähde hiippailemaan ympäri taloa pimeällä yksin kotona ollessani. Lukitsen ovet hyvissä ajoin ja menen lasten kanssa yläkertaan heti iltapesujen jälkeen, lasten nukahdettua pysyttelen visusti makkarissani:D asutaan ihan rauhallisella omakotialueella ja mitään syytä pelkäämiseen ei ole. Kesällä en pelkää edes pimeällä mutta syksy ja talvi on ihan kamalia.
kuuntelen jokaista narahdusta ja tuulen puhallusta ulkoa, enkä meinaa uskaltaa edes käydä koiran kanssa lenkillä, jos mies ja lapset eivät ole kotona.
En kehtaisi tunnustaa tätä kenellekään...
Oon luullu, että oon ainoa aikuinen, joka pelkää. Ei mullakaan kyllä varsinaista syytä pelolle ole. Mies ei ymmärrä, mitä pelkään, kun kerroin, että en haluaisi olla niin paljon yksin öitä kotona. Mutta ihana kuulla, että en ole ainoa pelkuri.
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minulla mies tietää vallan hyvin, että pelkään pimeää ja yksinäisyyttä ja "vitsikästä" säikyttelyä, eikä minua turhaan piinata sen takia. JOudun valitsemaan elokuvanikin sen mukaan, etten säiky liikaa, mies tietää myös tämän. Hän naurahtelee joskus vähän, mutta ei nolaa minua.
Joku esitti teorian liian varhain yksin kotiin jättämisestä. Minä olin 14v kun nukuin yksin kotona ekaa kertaa. 12-vuotiaana olin kesäleirillä ja se oli ihan liian varhain, pelkäsin koko ajan olla pois kotoa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen ollut ekan kerran yksin kotona vasta sitten, kun muutin pois vanhempieni luota 19-vuotiaana, joten ei pidä paikkaansa tuo teoria. Äitini oli kotiäiti koko lapsuuteni ja lisäksi myös isovanhempani asuivat meillä, joten en todellakaan ollut koskaan yksin kotona lapsena :)
ap
pelota vaikka omakotitalossa asutaan.
Jos joku konna yrittäisi tulla oven läpi sisään niin sen kävisi huonosti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
en uskalla oikein käydä yksin tupakalla näin syysiltoisin kun on niin pimeää ja asumme rivarissa.
Vapauttavaa. Mä olin se 4 tai jotain. Pimeän pelkoni ei johdu mistään tai perustu mihinkään. Se on tosiaan ihan epärationaalista. Kerran muinoin eräällä mökkireissulla piti menää ulkovessaan taskulampun kanssa. Kukaan ei halunnut lähteä seuraksi joten menin yksin. Matkaan oli 20m, ei enemmän. Lamppu sammui paluumatkalla ja ehdin siinä 15 metrsin aikana saada aikaiseksi paniikin. Ja mulla on 3 lasta! Ei mitään järjen hiventäkään tässä pelossa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Asutaan haja-asutusalueella, ei katuvaloja, naapurit kyllä näköetäisyyden päässä muttei ihan lähellä.
Joskus vähän pelottaa, kun olen pienten lasteni kanssa ja mies on yön yli pois. Siinä pelottaa se, etten ole varma, pystyisinkö yksin suojelemaan pieniäni, jos joku tilanne tulisi. Mielestäni lapsen ei kuulu olla aikuiselle turvana, vaan aikuisen lapselle.
On meillä kyllä saksanpaimenkoira, joka varmaan vähän auttaisi jo ulko-ovella, jos kutsumattomia vieraita yrittäisi pyrkiä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mä käyn usein kymmenen jälkeen lenkilläkin pimeällä pururadalla, jossa palaa vain joka toinen lyhtypylväs kaupungin säästötoimien johdosta. Eikä pelota sielläkään.
Minut on jätetty jo ala-asteella yksin iltaisin menemään pikku siskon kanssa nukkumaan, vanhemmat ovat tulleet yöllä. En ole koskaan pelännyt pimeää, enkä muutenkaan kotona, harvoin muuallakaan.
Tunnen erään sisarusparven, jotka kaikki 6 pelkäävät olla yksin kotona (aikuisia), kun eivät ole tottuneet olemaan yksin.
Ehkä on turhaa enää kirjoittaa, kun on tämän keskustelun tekemisestä jo aikaa, mutta laitan kuitenkin...
Mua pelottaa kävellä yksin pimeässä kodin ulkopuolella, kun pelkään että joku hyökkää kimppuuni, mutta kotona on tosi kivaa olla yksin ja silloin ei pelota. Pimeää pelkään, mutta se ei ole niin paha kuin muut pelkoni, jotka on noloja...
Päivisin nyt onneksi on valoisaa, kun silloin olen yksin kotona usein kun lapset koulussa ja miehellä töitä.
Vastaanpa, kun kerran tämä on nostettu..
Jos olen yksin kotona, mun on pakko pitää makuuhuoneen ovi kiinni. Asutaan miesystävän kanssa tällä hetkellä kaksiossa. Eli suoraan olkkarista pääsee makkariin ja olkkarista on iso oviaukko keittokomeroon. (Vaikka ei tuo mikään komero enää kyllä ole, melkein yhtä tilava kuin tupakeittiö äitini asunnossa.) Mutta yksin ollessani en kykene pitämään makkarin ovea auki, ellei ole todella valoisaa. Kesällä ei ole suurempia ongelmia, mutta kun hämärä ja pimeä tulee, pelkään aina oviaukon ohi kävellessäni, että näen silmäkulmassani siellä vilahtavan jotain. Tiskatessa etenkin makkarin oven on oltava kiinni, koska kun tiskaan, mikronluukun heijastuksesta näkyy makuuhuoneen ovi. Kerran säikähdin ihan hemmetisti, kun olin jättänyt oven auki ja vilkaisin mikronluukkua. Näytti kuin makuuhuoneessa sängyn alla olisi ollut joku. No, eihän siellä muuta ollut kuin miehen collegehousut mytyssä, mutta piti käydä laittamassa ovi kiinni, että saatoin jatkaa tiskaamista.
Yksin ollessa pelkään myös kaikenmoista pauketta, mitä nyt kerrostalossa yleensä naapurista kuuluu. Ja auta armias, jos joku on päästänyt esim. Jehovat sisään rappuun ja ovikello soi yllättäen.:D Sydän lyö tuolloin kahta sataa. Viimeisen kolmen vuoden aikana Jehovat on tosiaan käyneet ovella neljästi. Hitto, kun joku päästää kutsumattomia rappuun..:P
En tykkäisi asua omakotitalossa juuri tuon takia, että pelkään. Asun yksin kerrostaloasunnossa ja en pelkää yhtään. Naapurit ovat rauhallisia. Asun metroaseman lähellä eikä sekään häiritse. Haluaisin asua keskustassa kuunnellen ratikoiden kirskuntaa, mutta siihen ei ole valitettavasti rahaa :).
Minulla on päinvastoin, tunnen olevani kotona vähän liiankin turvassa, asun yksin hevonkorvessa isossa omakotitalossa, ok naapuri on 50m päässä, seuraava 500m.
Monena aamuna etsin kotiavainta, se löytyy ovesta tai sitten ovi ei ole takalukossa, kerran se oli jäänyt auki-auki, onneksi oli kesä ja muistin miksi se jäi illalla auki eli ei kukaan ollut käynyt.
Perjantaina tulin autolla kotiin, maanantai -aamuna hain auton avaimia, siellähän ne virtalukossa.
Verhoja minulla ei ole kuin makuuhuoneessa.
Naapuriin murtauduttiin muutama vuosi sitten, mutta ei meille kukaan voi tulla.
en päivällä.
Vältän kauhuja öisin pitämällä pitkin taloa pieniä yövaloja päällä ja ovija lukossa, ikkunoita kiinni.
Jos yöllä on pakko nousta vessaan, saatan ottaa mukaan viltin :)) On vähemmän pelottavaa, kun mukana on jotakin lämmintä.