Kamalin koti-illallinen joka sinulle on tarjottu??

meitä harvoin kutsutaan kenellekään syömään, meille kyllä tullaan syömään aina kun kutsutaan... Vähän OT

Mutta joku on varmaan sitä mun paskaa joutunut maistamaan :DD

mutta kerran yksissä juhlissa hehkutettiin etukäteen että nyt voi kaikki syödä, ei ole laktoosia eikä gluteenia... kalakeittoa!



t. kala-allergikko

Yksi tuttava kutsui päivälliselle. Tiesi että tykätään sienistä ja oli ystävällisesti tehnyt sienialkupalaa. Isoja tatinkimpaleita paistettuna, ilman mausteita. Nehän on aika inhottavia sellaisina, limaisia mauttomia klönttejä. Pääruuaksi oli lasagnea, mutta se oli kuivaa, ei valkokastiketta ollenkaan, ja sekin mausteetonta. Hyvä yritys ja ihana ihminen, mutta ruoka oli järkkyä.

mutta se menee vähän dementian piikkiin. Joskus oli joku hyvin erikoinen kalakakku, vähän kuin voileipäkakku mutta siellä oli kaikkea mahdollista silliä, silakkaa ja oli tehty varsin hyvissä ajoin (lue monta päivää ennen) niin oli sellainen keno harmaa kuvatus se kakku. Söin silti urheasti palan peläten ruokamyrkytystä, mutta ehkä tarjottu konjamiini-paukku tappoi pöpöt ja säilyttiin terveinä ;)



Mä tykkään itse tehdä ruokaa, mutta yksien vieraiden kanssa en onnistu koskaan. He eivät ikinä syö mitä tarjoan, vaikka yritän kysellä toiveet ja inhokit. Viimeksi oli liikaa chiliä (laitoin sitä minimaalisesti), kanaan eivät koskeneet jne. Koko ruokailun puhuivat kuinka huomenna närästää jne. Chili-inhosta ei tullut mainintaa sopimattomien ruokien listassa. Itse en edes maistanut koko chiliä, kun sitä oli niin vähän, ehkä tein sen virheen että kerroin ainesosat ;)

suolta riisitäytteellä, kanan sydämiä, keuhkoa

enkä kehtaisi sanoa mitään huonona pitäneeni.



Jos ruoka ei joskus ole ollut omaa suosikkiani, on tunnelma ollut sitäkin parempi.

anoppilassa jouluna syömässä,missä ollaan kalsarit jalassa ja sapuskat on tarjolla kaupan muovirasioissa.

Miehen kummitäti tarjoili vihreää grillimakkaraa ja yleensä kaikki ruuat olivat pilaantuneita

ehkä tein sen virheen että kerroin ainesosat ;)

ns. arveluttavat ainesosat (sipuli, valkosipuli, chili jne.) yksien vieraiden kohdalla. He kun inhoavat sitä sun tätä mutta ovat aina suurella halulla kehuneet kuinka hyvää ruoka on vaikka sisältääkin heidän inhoamiaan ainesosia :)

Mut ei, en ole kamalaa ruokaa saanut koskaan. Hiukan omituisia keitoksia keittelee anoppini mutta kyllä niitä yleensä silti on voinut syödä. Joskus ois ruuassa voinut olla enemmän mausteita tms.

mun vanha luokkakaveri pyysi kylään ja teki pastaa. Oli aivan liian raakaa, istuin vieressä kun laittoi, kaatoi veden pois ja sanoin heti ei taida olla vielä kypsää, katsoi vaan ja sanoi on al dente.

Selvä.

Ja jälkiruuaksi oli teetä ja kahvia. Teepussi oli pannussa ollut jo varmaan tunnin, eli tee oli juomaksikelpaamatonta.

Nakkikioskin kautta kotiin.



ja olen siis kokki ammatiltani eikä kyseessä ollut tuorepasta

Oksu meinaa tulla kun pelkästään muistelen niitä harmaita kumipalloja...

On afrikkalainen. Pisti kalat kokonaisina kattilaan, päätkin, keitossa ei ollut perunaa vaan sekaan heitti jotain vihanneksia, ei siinä sitten muuta ollutkaan. Aivan järkky kalakeitto!

mutta tuli tästä mieleen se, kun käydään anopilla, niin hän laittaa aina sitä yhtä ja samaa ruokaa: Hunajamarinoituja broilerinsuikaleita, herne-maissi-paprikaa ja pussimuussia. Kyllähän sitä syö.

Minun kohdallani kyse ei ole niinkään ruoan kamaluudesta kuin omista mieltymyksistäni. Anopin kasvisgatiini ja naurislaatikko ovat silti olleet melkein kyyneliänostattavia kokemuksia. Kun en haluaisia loukata toista, mutta en vain kykene syömään...

Mentiin yökylään muutaman sadan kilometrin päähän. Saavuttiin hyvissä ajoin joskus puolen päivän jälkeen. Oli vähän jo nälkä pitkän ajomatkan jälkeen.



Emäntä kehui että tänään syödään texmexiä, jee, odotettiin kuolat valuen. Tunnit kuluivat, mitään puhetta ruoasta ei ollut. Odotettiin ja odotettiin..



Sitten ilta seitsemältä he alkoivat kokkailemaan, mulla vähän jo kädet tärisi kun oli niin huono olo nälästä. Ja sitten syötiin; yksi sellainen hutera u-muotoinen kuori (joka hajoaa kouran pohjalle kun kerran haukkaa) jauhelihatäytettä ja vähän salaattia. Siinä se. Ei toista tai mitään muuta. Meinasi itku tulla kun koin sen vasta ruokahalun herättäjäksi.



Yöllä valvottiin mieheni kanssa vatsat kurnien kattoon tuijottaen ja kuunneltiin kun isäntäväki hipsi hiljaa jääkaapille tekemään voileipiä.

Kotona kyllä... kun minun ruokani on epäonnistunut.

Mentiin yökylään muutaman sadan kilometrin päähän. Saavuttiin hyvissä ajoin joskus puolen päivän jälkeen. Oli vähän jo nälkä pitkän ajomatkan jälkeen. Emäntä kehui että tänään syödään texmexiä, jee, odotettiin kuolat valuen. Tunnit kuluivat, mitään puhetta ruoasta ei ollut. Odotettiin ja odotettiin.. Sitten ilta seitsemältä he alkoivat kokkailemaan, mulla vähän jo kädet tärisi kun oli niin huono olo nälästä. Ja sitten syötiin; yksi sellainen hutera u-muotoinen kuori (joka hajoaa kouran pohjalle kun kerran haukkaa) jauhelihatäytettä ja vähän salaattia. Siinä se. Ei toista tai mitään muuta. Meinasi itku tulla kun koin sen vasta ruokahalun herättäjäksi. Yöllä valvottiin mieheni kanssa vatsat kurnien kattoon tuijottaen ja kuunneltiin kun isäntäväki hipsi hiljaa jääkaapille tekemään voileipiä.

Vaikka en ymmärrä tollasia emäntiä, niin en kyllä ymmärrä niin vieraskoreita kyläilijöitäkään jotka ei saa sanottua, jos on nälkä. Kun ei sitä tartte mitenkään ilkeästi sanoa, voi sanoa vaikka "Pitäiskö laittaa jotain syömistä, alkaa olla nälkä."

Ja toisekseen kyseessä oli varmaan joku teidän sukulainen tai muuten kuitenkin ihan tuttu ihminen, niin miksi ette kehdanneet sanoa mitään?

Mentiin yökylään muutaman sadan kilometrin päähän. Saavuttiin hyvissä ajoin joskus puolen päivän jälkeen. Oli vähän jo nälkä pitkän ajomatkan jälkeen. Emäntä kehui että tänään syödään texmexiä, jee, odotettiin kuolat valuen. Tunnit kuluivat, mitään puhetta ruoasta ei ollut. Odotettiin ja odotettiin.. Sitten ilta seitsemältä he alkoivat kokkailemaan, mulla vähän jo kädet tärisi kun oli niin huono olo nälästä. Ja sitten syötiin; yksi sellainen hutera u-muotoinen kuori (joka hajoaa kouran pohjalle kun kerran haukkaa) jauhelihatäytettä ja vähän salaattia. Siinä se. Ei toista tai mitään muuta. Meinasi itku tulla kun koin sen vasta ruokahalun herättäjäksi. Yöllä valvottiin mieheni kanssa vatsat kurnien kattoon tuijottaen ja kuunneltiin kun isäntäväki hipsi hiljaa jääkaapille tekemään voileipiä.

Vaikka en ymmärrä tollasia emäntiä, niin en kyllä ymmärrä niin vieraskoreita kyläilijöitäkään jotka ei saa sanottua, jos on nälkä. Kun ei sitä tartte mitenkään ilkeästi sanoa, voi sanoa vaikka "Pitäiskö laittaa jotain syömistä, alkaa olla nälkä."

Ja toisekseen kyseessä oli varmaan joku teidän sukulainen tai muuten kuitenkin ihan tuttu ihminen, niin miksi ette kehdanneet sanoa mitään?

Puhumattakaan sokerittomista, liian kylmässä öljyssä paistetuista munkeista! Oijoijoi...



On aina yhtä juhlaa myös istua juhlapöytään, jossa odottaa Saarioisten "tuunatut" laatikot (= lisätty kermaa ja paistettu, uuurrrgggh) ja jokin marinoitu piknik-paistin tapainen lihavalmiste.

Olimme innoissamme ja odotimme paljon. Kutsuttujen joukossa oli isäntäväen läheisiä ystäviä ja sukulaisia.



Ruoka oli maittavaa ja sen eteen oli nähty kovasti vaivaa. Illallisen pilasi ja teki tuskalliseksi isäntäparin keskenäinen *ttuilu. Emäntä sähisi ja puhui alentavasti miehelleen, mies yritti kaikin tavoin pitää yllä rauhallisuutta ja mukavaa yhdessä oloa ja nainen vain aukoi päätään. Oli ikävää istua ruokasalissa ja kuunnella keittiöstä hyvin kantautuvaa "keskustelua".



Me vieraat yritimme hienovaraisesti jo jossain välissä kysyä että voimmeko olla jotenkin avuksi ja kehuimme ruokia ylisanoin, että emäntä rentoutuisi, mutta hän ei jaksanut vastailla edes niihin.



Heh, oli tainnut ruoan laitto vähän stressata, kun kaikki piti olla niin kauhean täydellistä.