Miltä vanhoillislestadiolaisuus tuntuu ulkopuolisen silmin?
Entinen vl vastaa! (Olen tässä vähän aikaa.)
Elikkä kiinnostaisi tietää miltä vanhoillislestadiolainen uskonliike, joka on saanut paljon julkisuutta, tuntuu ja näyttää sellaisen suomalaisen silmissä, joka ei itse tunne kirkon suurinta herätysliikettä. Millaiset asiat ovat jääneet mieleen?
Mitä kysymyksiä on herännyt median perusteella?
Kommentit (86)
vl kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
on alistettu. Naisen on joko suostuttava ehkäisyttömään elämään avioliitossa, otettava vastaan jokainen lapsi vaikka terveytensä ja psyykkisen jaksamisensa uhalla. Vaihtoehtona on elää yksin vanhanapiikana ilman parisuhdetta tai lähteä liikkeestä, mikä ei varmaan ole helppoa etenkään jos on aidosti kuitenkin uskovainen.
Miehen asema ei ole paljon parempi, on elätettävä niin monta lasta kuin tulee. Miehen ei kuitenkaan tarvitse niitä lapsia kantaa eikä synnyttää, ja hän "saa" käydä kodin ulkopuolella työssä perheensä elättääkseen.Ajattelen siis, ettei niillä ihmisillä ole valinnanvapautta oman elämänsä suhteen, ja tavallaan siksi hieman säälin heitä.
Voin lestadiolaisena helpottaa sääliäsi kertomalla, että ainakin minun tuntemissani perheissä perhesuunnittelu on hyvin tavallista, vaikka lapsia syntyykin hieman enemmän kuin valtaväestölle. Lapsimyönteisyys on siis edelleen olemassa, mutta nuoret aikuiset haluavat pitää huolta jaksamisestaan ja olemassa olevista lapsistaan ehkäisemällä.
No ne onki maallistuneita perheitä jos ehkäsyä
käyttää. Pitäs olla todella raskas ja hengenvaarallinen syy lääkärin todentamana että ehkäsyä voi käyttää mun mielestä
Vierailija kirjoitti:
vl kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
0on alistettu. Naisen on joko suostuttava ehkäisyttömään elämään avioliitossa, otettava vastaan jokainen lapsi vaikka terveytensä ja psyykkisen jaksamisensa uhalla. Vaihtoehtona on elää yksin vanhanapiikana ilman parisuhdetta tai lähteä liikkeestä, mikä ei varmaan ole helppoa etenkään jos on aidosti kuitenkin uskovainen.
Miehen asema ei ole paljon parempi, on elätettävä niin monta lasta kuin tulee. Miehen ei kuitenkaan tarvitse niitä lapsia kantaa eikä synnyttää, ja hän "saa" käydä kodin ulkopuolella työssä perheensä elättääkseen.Ajattelen siis, ettei niillä ihmisillä ole valinnanvapautta oman elämänsä suhteen, ja tavallaan siksi hieman säälin heitä.
Voin lestadiolaisena helpottaa sääliäsi kertomalla, että ainakin minun tuntemissani perheissä perhesuunnittelu on hyvin tavallista, vaikka lapsia syntyykin hieman enemmän kuin valtaväestölle. Lapsimyönteisyys on siis edelleen olemassa, mutta nuoret aikuiset haluavat pitää huolta jaksamisestaan ja olemassa olevista lapsistaan ehkäisemällä.
No ne onki maallistuneita perheitä jos ehkäsyä
käyttää. Pitäs olla todella raskas ja hengenvaarallinen syy lääkärin todentamana että ehkäsyä voi käyttää mun mielestä
Ovat varmaan liberaalimmasta päästä, mutta silti osallistuvat aktiivisesti seuroihin ja rauhanyhdistysten vastuutehtäviin, puhutaan paljon uskon asioista, lauletaan yhdessä siikkareita jne. Ehkäisyn käyttämiseen on uskovaisten parissa keskenään tosi erilaisia näkökantoja, mutta onneksi kaikki mahtuvat yhteen joukkoon.
elin suurimman osan lapsuudestani ja nuoruudestani yhdessä näistä oulua ympäröivistä kunnista, jotka ovat täynnä lestadiolaisia. vl poikalapset ovat lähes poikkeuksetta käytöstapoja omistamattomia rääväsuita, ja tyttölapset omissa porukoissaan muita tuomitsevia neitejä. naapureiden lapset tulivat ilman lupaa meidän pihallemme ja varastelivat tai tuhosivat meidän omaisuutta. varsinkin kesäisin kuului aivan älytön möykkä vuorokauden ympäri, kun lapset riehuivat pitkin pihoja. näin aikuisiällä ymmärrän, ettei se ole lasten vika, että ne elävät kuin pellossa, vaan vanhempien, joilla ei yksinkertaisesti ole aikaa vahtia ja kasvattaa penikoitaan. kaiken kaikkiaan vanhoillislestadiolaisuudesta on jäänyt erittäin huono kuva; hirveästi sääntöjä, yhteisön ulkopuoliset tuomitaan ja lapset jätetään heitteille.
jännä että tässä keskustelussa heti torpattiin se kommentoija, joka sanoi, että vanhoillislestadiolaisen tunnistaa ulkonäöstä. täällä suomen bible-beltillä kyllä osataan bongata lestadiolaisia ulkonäön perusteella.
Vierailija kirjoitti:
Siitähän on kovin erilaisia tulkintoja.
-2-
Samalta kuin nyky lesbolaisuus.
Haluisin olla vl-uskovainen mut en pysty lopettaa alkoholin juomista ja meikkausta:/
Pahaltahan se tuntuu. Ihmisoikeusloukkaus.