Miltä vanhoillislestadiolaisuus tuntuu ulkopuolisen silmin?

Vastaanpa tähän omia kokemuksiani: Itselläni on 14 lasta, joista kahdeksan jo naimisissa ja siis perheellisiä tahoillaan. Lastenlapsia on 27. Osa lapsistamme ei ole vl, joten heidän kohdallaan tuskin perheet enää kovin paljon kasvavat. Noin 15 vuotta olen toiminut perhepäivähoitajana. Elikkä lasten kanssa on tullut vietettyä suurin osa elämääni. :-)  Lastenlapset ovan silloin, tällöin mummolassa hoidossa, mutta lapset ajattelevat, että eivät kehtaa pyytää meiltä hoitoa, koska hoidan lapsia työkseni ja sanovat, että olen niin suuren perheen kasvattanut. Eipä silti, en tässä vaiheessa kamalasti jaksaisi hoitaakaan. Onneksi lapset ymmärtävät asian. Lapset perheineen vierailevat mummolassa monta kertaa vuodessa, vaikka asuvat about 100-350 km säteellä. Hyvät välit on pysynyt kaikkien kanssa. Kunhan eläköidymme, silloin aikaa riittää enemmän lastenlapsillekin.

Vierailija kirjoitti:

Teoreettisesti jo nuo 10 voisivat kukin tehdä 10 lasta, jolloin niitä lastenlapsia olisi 100 kpl! Ensialkuun varmaan ne 10 ensimmäistä lastenlasta jotain huomiota saattavat saadakin, kun kotona on enää 5 ja nämäkin varmasti kaikki koululaisia. Mutta onhan selvää, että kun niitä lastenlapsia on 20, ei varmasti enää jaksa kiinnostaa. Riittääkö rahkeita tukea omia lapsia pikkulapsivaiheessa? - - Keskivertoperheessä kuitenkin isovanhemmat näkevät lastenlapsiaan säännöllisesti, saattavat tarjota hoitoapua ja ostavat lahjoja. Miten lestadiolaisperheissä?

Kyllä moni isovanhempi yrittää mm. kierätää lasten perheestä toiseen auttamassa arjesta selviytymisessä. Mutta tunnen myös selaisia isovanhempia jotka ovat jääneet hyvin hyvin etäisiksi lapsenlapsille. Heillä on usein itsellään vielä alaikäisiä lapsia kun alkvat saada lapsenlapsia. Ei heillä riitä energiaa seuraavalel polvelle.

Ylipäätään lestadiolaisissa suurperheissä lapsilla on monesti suunnaton aikuisen huomion nälkä ja ystävällisyyden kaipaus.

- ap(kasvanut suurperheessä)

Luulen, että tällaista ilmiötä löytyy muidenkin isovanhempien joukosta, kuin pelkästään vanhoillislestadiolaisten. Ihmiset ovat erilaisia. Eikai ole tarkoituskaan, että isovanhemmat eivät saisi nauttia elämästään eläkepäivinä! Heillä on täysi oikeus siihen, myös vl-isovanhemmilla.

Onkohan tämä kirjoitus ihan oikeasti AIKUISEN ihmisen näppiksiltä?  Aivan selvää teinituubaa. Joten jääköön kommentoimatta.

Vierailija kirjoitti:

Vl-nainen on helppo huomata vaikka mistä.

Suorat (vaaleat tai huomaamattoman väriset) rasvaiset hiukset. Ei korviksia tai reikiä, ei meikkiä. Kärsivä, huolestunut katse, silmät syvällä päässä. Ei katso (vieraita) miehiä (silmiin).

Zombi...

Selvästi on kyseessä joku ei vl-nainen. Herännyt jossain läävässä humalassa, tai vetänyt huumeita, joten ulkonaisesta olemuksesta ei jaksa välittää....

Kyllä se tekee mielen murheelliseksi, kun kuulee ,että joku on luopunut uskostaan.

Onneksi Jumala on luvannut kuulla lastensa rukoukset!

Taivaassa ja maan päällä iloitaan kun joku saa parannuksen armon.

Jumalalle on kaikki mahdollista.

Itse olen entinen vl. Silloin kun kuuluin vielä liikkeeseen, olin samalla tavalla puolustelevalla kannalla, jos joku arvosteli tai kyseli uskosta, niin kuin osa tässä ketjussa näyttää olevan. Mutta nyt, kun katson asioita liikkeen ulkopuolelta, voin sanoa, että koko liike perustuu siihen, että lapsesta asti "aivopestään" toimimaan tietyllä tavalla. Osalle säännöistä ei ole mitään perusteluita, mutta niitä ei tarvita, koska niiden epäileminenkin on syntiä. Lapsena pelkäsin monesti tulimereen joutumista ja vielä enemmän pelkäsin sitä että "uskonsa kieltäneet" sisarukset joutuvat ikuiseen kadotukseen. Ei ole millään tavalla terveellistä, jos lapsena jo täytyy pelätä tuollaisia asioita ja potea syyllisyyttä ihan tavallisista asioista. 

Joku tässä ketjussa kyseli siitä, että vaikuttaako suuri lapsimäärä perheen hyvinvointiin ja saako lapset tarpeeksi huomiota. Eivät saa. Etenkin jos perheessä on erityinen lapsi, joka syystä tai toisesta tarvisi enemmän huomiota, ei sitä todellakaan riitä. Meidän perheessä kaikki on jossakin elämänvaiheessa kärsinyt mielenterveyden häiriöistä, esim. masennuksesta ja olen varma, että se johtuu osaksi siitä, että lapsena ei ole saanut tarpeeksi huomiota ja siitä, että on lapsesta asti joutunut tuntemaan syyllisyyttä asioista, joista ei todellakaan tarvisi ja pelkäämään sielunvihollista. 

Ja oilla vanhemmillani on kohta 50 lastenlasta ja he kyllä yrittävät parhaansa mukaan muistaa jokaisen lapsen syntymäpäivän ja auttaa lapsiperheitä, mutta eivät hekään ry:n tehtäviltään tarpeeksi kerkeä. 

Yhteisössä on todella monia ongelmakohtia, mutta niitä on vaikea havaita ja liian helppo kieltää tai kääntää pää pois, jos itse vielä kuuluu yhteisöön. Yhteisön ulkopuolisen puhe tulkitaan "sielunvihollisen ääneksi" ja entisten lestadiolaisten puhe katkeruudeksi. 

Vl-liikkeen jäsenten koko elämä perustuu uskoon. Tai ei oikeastaan uskoon vaan yhteisöön ja sen sääntöihin ja tilaisuuksiin. Jo syntyessään lapsen on määrä aikuisena perustaa perhe ja ottaa kaikki lapset vastaan ja käydä ry:n tilaisuuksissa ja myös tehdä työvuoroja siellä. Itse onneksi tajusin jo melko nuorena lähteä liikkeestä. Silti on ollut todella vaikeaa hyväksyä se, että koko aiempi elämäni on perustunut jollekin, mitä en itsekään usko ja mihin minut on vastoin omaa tahtoani kasvatettu ja aivopesty. 

Ongelmakohtia vanhoillislestadiolaisuudessa:

-Tasa-arvoa ja yhdenvertaisuutta korostetaan, mutta kuitenkin samaan aikaan syrjitään esimerkiksi homoseksuaaleja ja naisten asema on huonompi.

-Lestadiolaiset eivät ajattele olevansa parempia ihmisiä, mutta uskovat silti kaikista maailman ihmisistä olevansa Jumalan valittu joukko, jonka ulkopuolelle jääneet on tuomittuja ikuiseen kadotukseen.

-Lestadiolaiset uskovat, että Jumala antaa voimia niin paljon kuin antaa lapsiakin. Ei ole totta, kyllähän ihminen sinnittelee huonossakin tilanteessa, mutta useiden uskovaisten perheiden vanhemmat ovat todellatodella väsyneitä ja pienenkin lapsiperheen arjen pyörittäminen vaatii voimia. Suuressa perheessä se on aina joko vanhempien jaksamisesta tai lasten hyvinvoinnista pois.

-Ehkäisyä ei saa käyttää, mutta julkisuudessa liikkeen johtohahmot puhuvat, että ehkäisykieltoa ei ole. Ei ehkä suoraa kieltoa, mutta kuitenkin puhutaan pahaa ja kysellään uskonasioista, jos synnytysten välissä on muutama vuosi.

-Erilaisuutta ei hyväksytä liikkeessä. Tai periaatteessa hyväksytään, mutta kuitenkin kaikkien ihmisten tulisi mahtua samanlaiseen muottiin. Normaalista poikkeava vaatetus tai tyyli on paheksuttavaa. 

-Seksuaalisuudesta ei puhuta liikkeessä. Jos puhutaankin, se liittyy lasten saamiseen. Naisten seksuaalisuus on sidottuna lasten määrään. Normaalia keskustelua seksistä ja seksuaalisuudesta ei noissa piireissä kuule. Ainoastaan "maailman ihmisten" seksuaalista kanssakäymistä avioliiton ulkopuolella, pornoa ja homoseksiä paheksutaan suuresti. Seksi on sallittua ainoastaan avioliitossa oleville heteropareille, ja seksi on pääasiassa lisääntymistä varten. 

-Ongelmista ei puhuta. Jos joku tuo ilmi jonkin asian, mikä lestadiolaisuudessa mietityttää, tulkitaan se heti Jumalan epäilemiseksi ja jos henkilö katuu tai sanoo katuvansa, saarnataan se anteeksi ja ongelma on tällä "ratkaistu".

Muitakin ongelmakohtia on. Niitä on todella paljon. Mutta tähän en kaikkea jaksa kirjoittaa. Toivon kuitenkin, että jokainen liikkeen ulkopuolinen ihminen ymmärtää, että liikkeeseen kuuluvilla ei todellisuudessa ole vaihtoehtoa ja heidät on uskoon peloteltu ja aivopesty, eikä heitä kannata asiasta syyllistää tai pilkata. 

me uskomme näin

ei ole väärin kysellä uskosta mutta ei meillä mitään pukeutumis sääntöjä oo muita kun ei meikkejä( hiusvärejä huulipunaa ripsivärejä jne) eikä korvakoruja

emme saa katsoa tv:tä koska sieltä tuulee meille sopimattomia ohjelmia

me emme ylistä itseämme jeesuksen yläpuolelle vaan ylistämme Jeesusta ja jumalaa

me koemme tämän uskon oikeaksi

:)

- Ystävällisyys ja kunnollisuus

- Lämminhenkinen yhteisöllisyys

Joiden kääntöpuolena

- Irrationaaliset säännöt ja niiden kyseenalaistamisen mahdottomuus

- Julma lasten aivopesu - sitähän se käytännössä on kun jo pienet lapset tietävät hirvittävät tuomiot joita kiellettyjen asioiden tekemisestä seuraa!

- Kuitenkin omille annetut synninpäästöt hirveistäkin teoista

- Muiden tuomitseminen ja julmalla tavalla. On aika suhteettoman omahyväistä ja raamatun oppien vastaista "tietää" että itse pelastuu ja liikkeen ulkopuoliset eivät.

ja kaikille säännöille on perustelut me emme aivopese lapsiamme me opetamme niille niikuin koemme oikein kaikki ihmiset saa päättää mihin uskoo me uskomme näin . Ja kaikki uskoo omalla tavalla

me rukoilemme että kaikki uskoisi oikeaan emme voi tietää onko tämä oikea usko mutta uskomme niinkuin raamattu opettaa

kaikki saa uskoa miten haluaa ,:)

minun elämäni on ollut aina onnellista uskovaisessa perheessä minun mielestä ihminen on kauniimpi ilman meikkejä

elämäni on ollut iloa täynnä ilman tvtä musiikkia jne

minä rakastan suviseuroja jossa saa kuulla jumalan sanaa

Parempi se on ihmiselle vahvat juuret(eli lapsen kanssa läsnäoloa ja huomioimista) kuin että lapsena elät kuin pellossa ja aikuisena opettelet vasta elämän alkeet.

Itse ison vl-perheen lapsi ja talossa vallitsi viidakon lait. Ei vanhemmat kerenneet meitä kaikkia kaitsemaan. Fyysistä ja henkistä väkivaltaa päivittäin.

Yksi asia mikä vlssä ärsyttää ihan suunnattomasti, kun heille ei ole annettu mahdollisuutta ajatella omilla avoilla, aikuiset ihmisetkin ajattelevat kuin pikku lapset eivätkä ota vastuuta tekemisistään.

Vierailija kirjoitti:

Halpaa viihdettä heistä kyllä saa. :) Tykkään kauhistellen naureskella sitä hullua touhua - samalla tavalla kuin Tuksulle ja Parviaisen Jussillekin naureskellaan.

Vl-piirteitä minusta ovat:

-vakavuus ja ilottomuus. Vl-häät on tämän ilmiön huipentuma. Ylipäätään vl:t ovat tosi totisia ja vakavia. Vaikea kuvitella, että he nauraisivat jossain isoon ääneen.

-samannäköisiä. Ne vaan on pelottavasti samanoloisia.

-hiljaa kannettu kärsimys. Vl-rouvista usein paistaa tosi kova pelko synnytystä ja raskauksia kohtaan sekä ahdistus jaksamisesta ja taloudellisista pärjäämisestä. Mutta siitä ei koskaan puhuta, ei ainakaan epäuskoisten läsnäollessa. Semmoinen hiljaa kestäminen kuuluu kuvioon. Hetkittäiset itkukohtaukset vielä menee, mutta silloinkaan kukaan ei puhu mitään... :( On pakko kestää, ja viimeiseen saakka rouvat urheasti yrittävätkin jaksaa. Monesti on käynyt mielessä, että jos asioista voisi avoimesti puhua, niin moni romahdus jäisi kokematta ja vielä useampi elämä voisi tosissaan helpottua. Valittaminen saati vallitsevan tilanteen muutosvaatimukset olisivat erittäin epä-vl:mäistä.

-puhumattomuuden kulttuuri muutenkin. Asioista vaietaan. Jos jollekin suututaan, niin se pyritään ilmaisemaan poissaolo- ja vetäytymismielenilmauksilla. Tuntuisi vaan nii-in paljon helpommalta sanoa et hei, musta toi juttu oli vähän kurjasti tehty minua kohtaan. Mut vl vaikenee ja välttelee sen jutun vuoksi lopun ikäänsä, vaikka sitten pitäisi laittaa viikko-ohjelma sen vuoksi uusiksi.

-sukupuolten välinen epätasa-arvo. Pojat on poikia, ja sitä parempia puhujiahan niistä tulee, kun ovat syntejä kokeilleetkin. Tyttöjen tehtävä taas on elää kiltisti ja kestää osansa. Lapsia on paitsi pakko saada myös pakko haluta - tästä ei viitsi enää edes aloittaa. Moni äiti myös joutuu ummistamaan silmänsä pedofilialta. Naisten osa on hoitaa koti ja kaikki 124 lasta - ja halvalla. Toki isossa perheessä on isot kulut, mutta tuntuu hullulta että samaan aikaan isä voi ajaa tosi kalliilla autolla, mutta naisväen täytyy saada naurettavan pieni summa riittämään suurperheen ruokkimiseen. Tuntuisi järkevämmältä, että isä ajaisi jollakin halvalla perusautolla, ja perhe saisi paljon pienemmällä työmäärällä ravitsevampaa ruokaa.

-rahajutut sit tietty. Vl-yrittäjä on synonyymi ketkulle yrittäjälle.

-kilpavarustelu. Jos rahaa on, sen pitää näkyä. Jos ei ole rahaa, mutta sen vaikutelman voi antaa, annetaan se vaikutelma ja eletään vaikka muuten köyhyydessä. Kunnon elintasokilpaa... Talot ja autot ja merkkivaatteet täytyy osalla olla. Säästetään sitten siinä, ettei vedetä vessaa ja ruokitaan suurperhe 400 € / kk. Tämä vain hieman karrikoituna. :)

-omien suosiminen. Tästä on täällä päin vitsejä tyyliin kuinka kerran ei-vl oli valittu Oulunsalossa kunnan virkaan, ja vielä 20 vuotta myöhemminkin sitä painovirhettä kirotaan päivittäin.

-oikeat uskovat vs. etnisesti vl:t. Parhaiten pärjäävät ne, jotka eivät ota uskoa tosissaan vaan vain leikkivät mukana. Mukana leikkiminen vaatii varmasti tosi paljon rohkeutta ja älyäkin. Tiedän yhden vl-rouvan, joka on julkisesti parodioinut sitä omien kesken käytävää surkuttelua, kun ei ole enää Jumala (kierukan laiton jälkeen) lisälapsilla siunannut.

Kaikkein osuvin kommenti. Synnyin lestadiolaiseksi mutta en kestänyt sitä kaksinaismoralismia ja naisen asemaa joten lähdin nuorena pois. En pidä mitään yhteyttä sukuuni. Kuka jaksaa sitä vakavaa syntisten ihmisten virrenveisuuta, kun maailmassa on ihan oikeaakin iloa? Minun vanhempani osasivat pelata, joten olivat arvostettuja ihmisiä lestojen parissa, vaikkei enää vanhoillislestaadiolaasia oltukaan. Nauroivat kotona niitä hurskaita tolvanoita, jotka noudattavat typeriä sääntöjä :D

Vierailija kirjoitti:

Entinen vl vastaa! (Olen tässä vähän aikaa.)

Elikkä kiinnostaisi tietää miltä vanhoillislestadiolainen uskonliike, joka on saanut paljon julkisuutta, tuntuu ja näyttää sellaisen suomalaisen silmissä, joka ei itse tunne kirkon suurinta herätysliikettä. Millaiset asiat ovat jääneet mieleen?

Mitä kysymyksiä on herännyt median perusteella?

Siltä että omia ajatuksia ei saa olla. Muka ei ole sääntöjä, mutta on tosi paljon sääntöjä. Lapsia pelotellaan helvetillä, josta syystä lapsilla on paha olla ja kiusaavat muita koulussa.

Te vl-naiset, jotka kerotte elävänne onnenne kukkuloilla, jotka ette muuta elämää  suurperheidenne ja seurojen lisäksi kaipaa ja sanotte, ettette ole jääneet mistään paitsi. Voisiko mitenkään olla mahdollista, ettette paremmasta tiedä? Kun elää suljetussa yhteisössä, missä kaikki maailmallinen meno on syntiä, ei kykenekään ymmärtämään itseään, omaa elämäänsä ja suhdettaan muuhun maailmaan. Teille on seuroissa vanhat ukot kertoneet, että kaikki, paitsi teille saarnatut asiat on paholaisen kuiskuttelua. Ettekö huomaa, kuinka aivopestyjä te olette? Ja sehän ei pyyhi pois sitä tosiasiaa, että saatatte onnellisia ollakin mutta tähän aivopesu juuri kiteytyy: uskotteluun siiitä, että vain teidän elämäntapanne on oikein ja puhdasta. Kaikki kritiikki teitä kohtaan on myös jonkinlainen hyökkäys tai katkerien ex- lestadiolaisten vihaa.

Minä  ja ystäväni käymme taidenäyttelyissä tai elokuvisssa, jonka jälkeen menemme ravintolaan syömään. Illaksi saatamme jäädä juomaan viiniä keskustellessamme filosofiasta ja tieteistä. Porukassamme on taiteilijoita ja tutkijoita. Tämäkö on sitä syntiä, jota minä kutsun kulttuuriharrastukseksi? Johtaako viininnauttimisemme haureuteen? Tai kuuntelemaamme musiikki? Käsitättekö te sitä, ettei uskonnollisen elämän vastakohta ole saastaisuus ja pubissa kännääminen tai vastuuton paneskeleminen kenen tahansa vastaantulijan kanssa? Ymmärrättekö te sitä, että meillä itsenäisillä naisilla on arvostelukykyä asioiden suhteen ja että olemme aikuisia ihmisiä?

Porukkaamme kuuluu myös miehiä ja he ovat ennen kaikkea tovereita, eivät suojelioita tai saalistajia.  En elä synnissä, koska minä en sellaiseen usko. Eettisesti kestämättömät teot tunnistaa kyllä jokainen terveellä järjellä varustettu ihminen. En elä vihassa, vaan suuressa rakkudessa; minulla on lapsia ja ihania ystäviä, joiden kanssa jaamme ilot ja surut. Sitä yhteisöllisyyttä löytyy myös muualta kuin lestapiireistä. Terveempää sellaista! 

Minun puolestani saatte elää just ninkuin tahdotte, mutta älkää minulle vakuutelko, että kyse on itse valitsemastanne elämäntavasta ja omantunnon äänestä. Kyllä se on patriarkaalisen kolleketiivin teihin istuttama sopiva käytösnormi. Kokeilkaapa huviksenne yhteisössänne krititoida sääntöjä ja kieltoja, joita ei teidän mielestänne tietenkään ole. Huoamaatte, ettei se olekaan soveliasta ja tämä on sairaan uskonnollisen yhteisön tunnusmerkki, sillä terve yhteisö kestää kritiikin ja kipeätkin kysymykset, epäilyn ja epkohtiin puuttumisen. Kehottasin myös tutustumaan vaikeaan filsofiseen kysymykseen nimeltään vapaa tahto.

Erosin jo lapsena lestadiolaisuudesta, eivätkä vanhempanikaan enää kuuluneet v-lestadiolaisiin mutta valitettavasti tyttöjen kasvatus oli vieläkin epätasa-arvoista. Minulta odotettiin jotain, mitä en voinut koskaan olla, enkä saanut kasvaa siten, että omaa identieettiäni olisi kunnioitettu. Se on trauma, joka seuraa ihmistä aina. Olenkin joutunut etsimään oman identiteettini ylilyöntienkin kautta mutta vihdoin se on alkanut hahmottua, varsinkin kun olen reflektoinut omia juuriani lestadiolaisyhteisössä ja kohtaaman omat laspuuden pelkoni helvetistä.

En voisi koskaan palata sukuni piiriin. En voisi ikimaailmassa alistaa lapsiani elämään ahdasmielisessä ympäristössä, missä lähestulkoon kaikki on kielletty ja perusoletus on se, että aina on syntinen. Olen antanut lapsilleni vapauden valita oman vakaumuksensa ja  pukeutumistyylinsä. He ovat hienoja, oikeudenmukaisia, älykkäitä ja kohteliaita nuoria ihmisiä ja minä olen ylpeä aiti! En kaipaa lasuudenkotiani ja siihen liittyvää moraalikoodia.

Jumalan rauhaan vaan ja yrittäkää edes olla rehellisiä elämässänne!

Näitä palstoja lukiessa tuntee itsensä terveeksi, kun ei maksa mitään kirkollisveroa minnekään. Porukka uskoo johonkin mielikuvitusolentoon ja väittelee, kuinka sen mukaan tulisi elää.

Vierailija kirjoitti:

Te vl-naiset, jotka kerotte elävänne onnenne kukkuloilla, jotka ette muuta elämää  suurperheidenne ja seurojen lisäksi kaipaa ja sanotte, ettette ole jääneet mistään paitsi. Voisiko mitenkään olla mahdollista, ettette paremmasta tiedä? Kun elää suljetussa yhteisössä, missä kaikki maailmallinen meno on syntiä, ei kykenekään ymmärtämään itseään, omaa elämäänsä ja suhdettaan muuhun maailmaan. Teille on seuroissa vanhat ukot kertoneet, että kaikki, paitsi teille saarnatut asiat on paholaisen kuiskuttelua. Ettekö huomaa, kuinka aivopestyjä te olette? Ja sehän ei pyyhi pois sitä tosiasiaa, että saatatte onnellisia ollakin mutta tähän aivopesu juuri kiteytyy: uskotteluun siiitä, että vain teidän elämäntapanne on oikein ja puhdasta. Kaikki kritiikki teitä kohtaan on myös jonkinlainen hyökkäys tai katkerien ex- lestadiolaisten vihaa.

Minä  ja ystäväni käymme taidenäyttelyissä tai elokuvisssa, jonka jälkeen menemme ravintolaan syömään. Illaksi saatamme jäädä juomaan viiniä keskustellessamme filosofiasta ja tieteistä. Porukassamme on taiteilijoita ja tutkijoita. Tämäkö on sitä syntiä, jota minä kutsun kulttuuriharrastukseksi? Johtaako viininnauttimisemme haureuteen? Tai kuuntelemaamme musiikki? Käsitättekö te sitä, ettei uskonnollisen elämän vastakohta ole saastaisuus ja pubissa kännääminen tai vastuuton paneskeleminen kenen tahansa vastaantulijan kanssa? Ymmärrättekö te sitä, että meillä itsenäisillä naisilla on arvostelukykyä asioiden suhteen ja että olemme aikuisia ihmisiä?

Porukkaamme kuuluu myös miehiä ja he ovat ennen kaikkea tovereita, eivät suojelioita tai saalistajia.  En elä synnissä, koska minä en sellaiseen usko. Eettisesti kestämättömät teot tunnistaa kyllä jokainen terveellä järjellä varustettu ihminen. En elä vihassa, vaan suuressa rakkudessa; minulla on lapsia ja ihania ystäviä, joiden kanssa jaamme ilot ja surut. Sitä yhteisöllisyyttä löytyy myös muualta kuin lestapiireistä. Terveempää sellaista! 

Minun puolestani saatte elää just ninkuin tahdotte, mutta älkää minulle vakuutelko, että kyse on itse valitsemastanne elämäntavasta ja omantunnon äänestä. Kyllä se on patriarkaalisen kolleketiivin teihin istuttama sopiva käytösnormi. Kokeilkaapa huviksenne yhteisössänne krititoida sääntöjä ja kieltoja, joita ei teidän mielestänne tietenkään ole. Huoamaatte, ettei se olekaan soveliasta ja tämä on sairaan uskonnollisen yhteisön tunnusmerkki, sillä terve yhteisö kestää kritiikin ja kipeätkin kysymykset, epäilyn ja epkohtiin puuttumisen. Kehottasin myös tutustumaan vaikeaan filsofiseen kysymykseen nimeltään vapaa tahto.

Erosin jo lapsena lestadiolaisuudesta, eivätkä vanhempanikaan enää kuuluneet v-lestadiolaisiin mutta valitettavasti tyttöjen kasvatus oli vieläkin epätasa-arvoista. Minulta odotettiin jotain, mitä en voinut koskaan olla, enkä saanut kasvaa siten, että omaa identieettiäni olisi kunnioitettu. Se on trauma, joka seuraa ihmistä aina. Olenkin joutunut etsimään oman identiteettini ylilyöntienkin kautta mutta vihdoin se on alkanut hahmottua, varsinkin kun olen reflektoinut omia juuriani lestadiolaisyhteisössä ja kohtaaman omat laspuuden pelkoni helvetistä.

En voisi koskaan palata sukuni piiriin. En voisi ikimaailmassa alistaa lapsiani elämään ahdasmielisessä ympäristössä, missä lähestulkoon kaikki on kielletty ja perusoletus on se, että aina on syntinen. Olen antanut lapsilleni vapauden valita oman vakaumuksensa ja  pukeutumistyylinsä. He ovat hienoja, oikeudenmukaisia, älykkäitä ja kohteliaita nuoria ihmisiä ja minä olen ylpeä aiti! En kaipaa lasuudenkotiani ja siihen liittyvää moraalikoodia.

Jumalan rauhaan vaan ja yrittäkää edes olla rehellisiä elämässänne!

Vanhoillislestadiolaiset käyvät taidenäyttelyissä ja heidän joukossaan on taiteilijoita ja tutkijoita, professoreita ja vaikka mitä.

Ravintolassakin voi käydä taidenäyttelyn jälkeen. Et taida oikein tuntea vl-porukkaa kun sinulla on noin yksipuoliset käsitykset.

Just itsekin heräilen krapulasta. Mukava känni-ilta oli. Sain vierasta. Hyvää uutta vuotta!

Vierailija kirjoitti:

on alistettu. Naisen on joko suostuttava ehkäisyttömään elämään avioliitossa, otettava vastaan jokainen lapsi vaikka terveytensä ja psyykkisen jaksamisensa uhalla. Vaihtoehtona on elää yksin vanhanapiikana ilman parisuhdetta tai lähteä liikkeestä, mikä ei varmaan ole helppoa etenkään jos on aidosti kuitenkin uskovainen.

Miehen asema ei ole paljon parempi, on elätettävä niin monta lasta kuin tulee. Miehen ei kuitenkaan tarvitse niitä lapsia kantaa eikä synnyttää, ja hän "saa" käydä kodin ulkopuolella työssä perheensä elättääkseen.

Ajattelen siis, ettei niillä ihmisillä ole valinnanvapautta oman elämänsä suhteen, ja tavallaan siksi hieman säälin heitä.

Voin lestadiolaisena helpottaa sääliäsi kertomalla, että ainakin minun tuntemissani perheissä perhesuunnittelu on hyvin tavallista, vaikka lapsia syntyykin hieman enemmän kuin valtaväestölle. Lapsimyönteisyys on siis edelleen olemassa, mutta nuoret aikuiset haluavat pitää huolta jaksamisestaan ja olemassa olevista lapsistaan ehkäisemällä.

Minä oon aina ihmetellyt miten v.-lestadiolaiset tulee uskoon ja mitä sitten tapahtuu?

Itse kun olen vapaissa suunnissa uskoontullut.