Isänpäivästä uusperheessä - kysymys
Miehen lapset eivät pahemmin isänpäivästä piittaa, varsinkaan isän ilahduttamisesta. Olen tavallaan koettanut olla heitä nolaamatta ja meillä on pidetty aika matalaa profiilia isänpäivän suhteen. Aamulla viedään isälle kakku ja kahvia, mutta siinä se.
Nyt meillä on yhteisiä lapsia ja haluaisin heidän kanssaan alkaa tehdä isänpäivästä astetta isomman numeron. Eli tavallaan henki on aiemmin ollut "vähäks noloo, tolla paskalla on joku isänpäivä ja vähän noloo tämmönen kortti oli pakko tehdä koulussa", niin nyt haluaisin osoittaa, että hän on lasten rakas isä ja on ihan OK juhlia häntä.
Olenko kusipää-äitipuoli, joka vain haluaa nolata lapsipuolet? Koska tavallaan haluankin, mua on aina ärsyttänyt se, miten lapset isäänsä kohtelevat.
Miehen lapset ovat vielä alaikäisiä ja käyvät meillä koko viikonlopun kerrallaan. Tosin heidän äitinsä mukaan ei tarttis kyllä, kun meillämon niin paska koti ja isä ei kuulemma välitä. Isä yleensä ottaa yhteyttäkin vääristä motiiveista, vain häiritäkseen ja niin pois päin.
Isänpäivän vietto on meillä aamiaisen kanto sänkyyn ja kakkukahvit aamusta. Sitten syödään pikkasen paremmin ja ollaan iisisti. Ei mitään sen kummempaa. Mutta en aio enää pyytää tai kannustaa isompia hakemaan niitä korttejaan, vaan antavat ne jos antavat. Me tehdään pienten kanssa omat jutut, siihen toki saa osallistua, mutta jos mieluummin pelaa half lifea, niin olkoot niin.