Millaisessa elämäntilanteessa ei ole varaa olla koti-isänä tai -äitinä?(ei yh:t)

Esikoisen aikana kokeiltiin tätä kaiken uhraavaa kotiäitiyttä. Muutettiin kehyskuntaan, kun ei pääkaupunkiseudulta saatu vuokrakämppää, ja saatiin neliö, vaikka kolmio tai jopa kaksio olisi riittänyt. Muita ei ollut tarjolla ja oltaisiin taas voitu jäädä jonottamaan (vuosi jo jonotettu eli koko äitiys- ja vanhempainvapaa-aikani). Vuokra-asunto maksoi 800 euroa/kk ja sijaitsi keskellä ei mitään eli tarvittiin kaksi autoa. Toinen piti sitten ihan ostaa mutta onneksi käytetty ja vanha, jotta päästiin neuvolaan, kauppaan jne. (nla 6 km päässä, kauppa 7 km päässä). Ekan auton lainanlyhennys oli vakuutuksineen 400 euroa/kk eli 1200 euroa. Mies sai nettotuloja 1800-2000 euroa, joten ihan hyvin pärjättiin, mutta asuinalue oli ankea. Talossa asui narkkareita, alkoholisteja, vaimonhakkaajia ja seinähulluja. Poliisit ja ambulanssit olivat joka viikonloppu paikalla. Lapsi oli 1-vuotias, kun muutettiin sinne, ja olisi ollut ihan kiva käydä hiekkalaatikolla ja keinumassa, mutta ei uskaltanut, kun pelkäsin huumeneuloja ja humalassa riehujia. Piti lapsi pakata autoon ja ajaa tuo 6 km, että päästiin leikkikentälle. Kerran jouduin sitten yhtä huumehörhöä juoksemaan karkuun kauppakassien kanssa, ja silloin tajuttiin, että tämä kotiäitiys ei kestä mitä tahansa.



Toinen lapsi oli toki haaveissa, mutta ennemmin haluttiin pois. Vuoden asuminen tuolla riitti. Minä menin töihin, lapsi päiväkotiin, kohtuuhintainen talo löydettiin alueelta, joka mielestämme oli turvallisempi ja lapsiystävällisempi, mietimme myös koulut ja muut esikoisen kannalta. Toinen lapsi syntyi, ja kotona pystyin olemaan hänen kanssaan 2 vuotta. Tämän jälkeen olimme kyllä todella velkaantuneita, joten lapsia emme ajatelleet hankkia lisää. Halusimme panostaa lastemme hyvään elämään, harrastuksiin, hyvään ruokaan, yhteisiin lomiin jne.



Yllärivauva syntyi, kun esikoinen aloitti koulun. Molemmilla vanhemmilla lapsillamme on harrastuksia. Lainaa lyhennämme 1200 euroa/kk. Emme halua isompien lastemme kärsivän, vaikka vauva tulikin taloon eikä kyseeseenkään tulisi, että vaihtaisimme isomman koulua tai nuoremman tulevaa eskaria ja molempien kaveripiiriä ja harrastuksia. Näin isojen lasten kanssa en ole valmis kyttäämään huumeneuloja hiekkalaatikolla tai kuuntelemaan kännihuutoja ja tappeluja. Haluan todellakin taata lapsilleni hyvän lapsuuden.



Olemme miehini kanssa laskeneet, että olisi edullisempaa minun ruveta yh:ksi ja mieheni työttömäksi, koska silloin saisimme tukia enemmän kuin mitä mieheni saa palkkaa. Lapsilisien yh-korotukset, kotihoidontuen hoitolisä, Kelan maksamat elarit ja asumistuki kolmesta lapsesta sekä miehen työttömyyskorvaus nostaisi tulomme reilusti korkeammaksi kuin miehen palkka. Mutta miehen pitäisi vain saada kirjansa siirrettyä muualle. No, tähän emme ole valmiit, mutta totta on, että kannattaa olla kokonaan tukien varassa kuin saada pientä palkkaa.

Jos nyt kaikki pientenlasten äidit jäätäisiin kotia niin aika monta yhteiskunnan palvelua voitaisiin lopettaa. Pienten lasten äiditkin tuo oman työpanoksensa yhteikuntaamme: puuttuisi paljon sairaanhoitajia, lääkäreitä, opettajia... ja monenlaisia muita osaajia.

IHan turha jauahaa, että on edullisempaa hoitaa lapset kotona. Maksan pelkästää tuloveroja kuukaudessa yli 2000 euroa kuukaudessa ja työni tuottaa yhteiskunnalle varmasti useita kymmeniä tuhansia ellei satoja tuhansia vuosittain. Päivähoito maksaa kunnalle n. 1000 e/kk.

Aina, kun tarvitaan lisää työntekijöitä yhteiskuntaan, aletaan syyllistää kotiäitejä, että lapset tarvivat enemmän virikkeitä -> äidit työvoimaksi. Kun taas on vähemmän työpaikkoja, syyllistetään työssäkäyviä äitejä -> naiset kotiin viemästä työpaikkoja. EDELLEEN KOROSTAN, ettei kenenkään tarvi täällä puolustella valintojaan, kunhan kysyin ihmisten tilanteita. T. Ap

ulosmittaukseen ylimääräinen.

Se tarkoittaa, että oman työn ja ylitöiden jälkeen, verojen ja ulosmittauksen jälkeen käteen jää 400e.

Se menee bussilippuun, että pääsisi taas töihin. Ja ruokaan. Sillä ei saa pyörää eikä uutta paitaa kenellekään.

1 äiti ja 3 lasta

Mutta kaikkien vastaukset tervetulleita!

En jää 3 vuodeksi kotiin, koska minulla on 2 korkeakoulututkintoa ja mielenkiintoinen työ. Siinä se.

monta lasta. Lapsilla iso ikäero (opiskeleva täysi-ikäinen kotona), asutaan vuokralla, molemmat vanhemmat ollaan huonopalkkaisia palstan mittareilla. Asumistukea ei saa -liian isot bruttotulot koska täysi-ikäinen tekee myös töitä (ei tietenkään maksa kotiin kun säästää omaan asuntoon)

Kotihoidontukeen ei saa lisäosaa (samasta syystä)

Autolaina -autosta ei voi luopua työn takia

Pienempään ei voi muuttaa kun nytkin on ahdasta



Tässäpä syitä miksi kuopus meni päiväkotiin vajaa kaksivuotiaana. Siihen asti selvittiin säästöillä ja todellakin kituutettiin.



Ai juu, tämä olisi tietysti av:n tapaan ratkaistu niin että ei oltaisi tehty sitä kuopusta, tai olis heitetty opiskelija pihalle.

käydä töissä ja olla kotona. Hoidan oman osani kuluista - ja tottakai myös kotitöistä ja lapsesta :) Kävisin kyllä töissä vaikka olisi velaton asuntokin, koska pidän työstäni. Ei siellä töissä tarvitse asua, aikaa jää kaikkeen muuhunkin!

ei välttämättä ole mahdollisuutta jäädä kotiin. Ellei sitten tämä toinen vanhemmista käy töissä illat ja viikonloput, ollen aina pois kotoa ja mahdollisina vapaahetkinä aivan loppuunpalaneena. Ei kovin inhimillistä mielestäni kenellekään perheenjäsenelle tuollainen.



Työttömyystuet ovat suurempia kuin opintotuki tai kotihoidontuki, eli kannattaisi ennemmin molempien olla ihan toimettomana. Mutta sekin kun hyödyttää perhettä tulevaisuudessa, että toinen opiskelee ja eletään lainalla. Vain opiskelija joutuu ottamaan lainaa peruselämiseen (eikä jonkin omistamiseen), kaikille muille annetaan minimitoimeentulo valtion pussista. Ja ei, en laske omistusasuntoa ja kahta autoa minimitoimeentuloon kuuluvaksi.



Luulen, että tällaisessa tilanteessa moni sanoisi, ettei ole varaa pitää lasta kotihoidossa, mutta se onnistuu kyllä (ilman että lapselta puuttuu mitään), joten vaikea uskoa, että missään muussakaan tilanteessa olisi MAHDOTONTA pitää lapsi kotihoidossa. Ja ei, ei olla sossun asiakkaita. Jos toisen tulot ovat 298e/kk miinus verot plus lainan osuus 300e/kk, niin ei varmaan kellään mene heikommin? Ainakaan ei joudu lainaamaan yli puolia kuukausituloistaan ja maksamaan korkojen kera takaisin. Tällä hetkellä korot ovat toki alhaalla, mutta ei se laina nykyään todellakaan silti mitään ilmaista ole, niin kuin ennenvanhaan.



Mun yh-tutut muuten ennemminkin valittaa, ettei oo varaa mennä (pienipalkkaisiin) töihin, kun tulot putois, eli yh:lla taitaa kuitenkin olla melko hyvät tuet? Oma äitini kyllä teki töitä aina kun niitä vain oli (oma firma meni nurin lamassa ja sen jälkeen joutui pätkätyökierteeseen), mutta enpä muista, että silloin olis sen enempää rahaa ollut yhtään mihinkään. Lama-ajan lapsi siis olen ja meidän perhe oli niitä epäonnisia, joita se lama kosketti.





Ja tuolle, joka kysyi, että pitäisikö opiskelija potkia pihalle, vastaan:

Ei pitäisi, mutta täysi-ikäinen voisi jo työtuloistaan maksaa osan vuokrasta. Onko tärkeämpää, että aikuinen ihminen saa mahdollisimman pian oman omistusasunnon kuin että pieni lapsi saa olla kotihoidossa ensimmäiset vuotensa?

Eikö aikuiselle lapselle olisi hyvä opettaa vähän vastuunkantoa pienemmistään ja solidaarisuutta? Lupaat vaikka, että hän voi asua kotona ilmaiseksi asuntoa varten säästääkseen, kun pienempi sisarus täyttää 3?



Itsekin olen asunut jonkin aikaa opiskellessani kotona noin parikymppisenä, silloin pienipalkkaisen yksinhuoltajaäidin kanssa ja kyllä maksoin kykyni mukaan osan vuokrasta sekä ostin ruokaa kotiin. En kyllä puoliksi maksanut kuitenkaan (mulla on myös nuorempi sisarus), mutta mahdollisuuksien mukaan. Ja pääsin silti opiskelijarientoihinkin, ei äiti olis edes huolinut niin paljoa, ettei mulle olis jäänyt itselleni mitään.

Toiset ei edes halua jäädä vuosikausiksi kotiin, vaan haluavat elämässä muutakin.



Meillä ns. ei ollut varaa. Mies on yrittäjä ja tulot vaihtelevat rajusti. Asuntolaina, vakuutukset, sähkö, vesi, autolaina vievät yhteensä noin 1000€ kuussa. Ei niihin kotihoidontuki ja lapsilisät riittäisi, ja pakko ne vaan on maksaa joka kuussa.



Itse en edes olisi halunnut olla kolmea vuotta kotona joka lapsesta - siitä olisikin tullut 8 vuoden "uraputki". Minulla on kiva työ ja tykkään tehdä myös sitä.

varhaiskasvatusta, psykologiaa, tms?

Onko työsi todella mielenkiintoisempi ja tärkeämpi kuin lapsesi?

Mullakin on korkeakoulututkinto (tosin vain yksi), mutta voin hyvin olla äitiysloman lisäksi sen parisen vuotta pois työelämästä, sillä se on kuitenkin kovin pieni aika aikuiselle ihmiselle, mutta sen arvo pienelle lapselle on mittaamaton. Lapselle se on siinä vaiheessa koko elämä ja luo perustan sille elämälle sen jälkeenkin. Joku kyllä tekis sunkin työsi ja maksais ne verot sillä välin, kun olisit kotona.

Satutko olemaan kaupallisella alalla?

En jää 3 vuodeksi kotiin, koska minulla on 2 korkeakoulututkintoa ja mielenkiintoinen työ. Siinä se.

varhaiskasvatusta, psykologiaa, tms?

Onko työsi todella mielenkiintoisempi ja tärkeämpi kuin lapsesi?

Mullakin on korkeakoulututkinto (tosin vain yksi), mutta voin hyvin olla äitiysloman lisäksi sen parisen vuotta pois työelämästä, sillä se on kuitenkin kovin pieni aika aikuiselle ihmiselle, mutta sen arvo pienelle lapselle on mittaamaton. Lapselle se on siinä vaiheessa koko elämä ja luo perustan sille elämälle sen jälkeenkin. Joku kyllä tekis sunkin työsi ja maksais ne verot sillä välin, kun olisit kotona.

Satutko olemaan kaupallisella alalla?

itse itseni työllistävä freelancer. Taistelu töistä on kova tällä alalla. Haaveilen toisesta lapsesta, mutta jos jään molempien kanssa kotiin 3 vuodeksi, uraan tulee helposti 6 vuoden tauko. Sieltä ei niin vaan palata. Lisäksi työni antaa minulle iloa ja energiaa ja olen parempi äiti kun teen töitä. Niinkin voi olla kutsumusammatissa :)

[/quote]

Lisäksi työni antaa minulle iloa ja energiaa ja olen parempi äiti kun teen töitä. Niinkin voi olla kutsumusammatissa :)

[/quote]

Etkö tiennyt, että työnteko on välttämätön paha josta ei saa tykätä? ;)



T: Toinen, joka rakastaa työtänsä ja kokee olevansa parempi äiti työssäkäyvänä

Pitää olla omistustalo ja kaksi autoa, eikä työelämästä voi olla pientä aikaa pois, jotta olisi jatkuvasti tuottava kansalainen (vaikkei välttämättä ole, kun yhteiskunta maksaa valtaosan lasten hoidosta ja siten välillisesti niitä teidän talojanne ja autojanne), muuten ei ole ihmisarvoa...



Lapsen hyvinvointi ja kiintymyssuhde ovat toisarvoisia seikkoja. Ei mikään ihme, että tuollaisella välinpitämättömällä asenteella lasten ja nuorten (myöhemmin aikuisten) mielenterveyskulut ovat karanneet käsistä, eikä resursseja edes riitä kaikille.



Tällä hetkellä yhteiskunta ei tarvitse alle 3-vuotiaiden lasten äitejä (tai isiä, siis toista vanhempaa) työelämään, sillä aivan varmasti löytyy joku työtön (aivan päteväkin) tekemään se työ ja maksamaan ne verot siltä ajalta, kun pikkulapsen vanhempi hoitaa kotona tärkeintä tehtäväänsä. Vaikka hän siitä pienen yhteiskunnan tuen saakin, niin enemmän yhteiskunta siinä säästää. Päivähoitomaksut, työttömyysluvut parantuvat, sairaan lapsen hoidosta aiheutuvat kulut, jne. Kaikki eivät toki yhtä suoria säästöjä, mutta tätä yhteiskuntaa vaivaakin juuri se ajattelu, että säästetään siitä, mikä näennäisesti säästää rahaa juuri nyt; ennaltaehkäisevällä työllä ei ole merkitystä, vaan mieluummin pistetään se moninkertainen lasku tulevaisuuteen odottamaan. Eikä lasketa, että miten kokonaisuus tulisi halvimmaksi edes nykyhetkessä, vaan maksetaan toisaalla enemmän kuluja, jotta säästettäisiin yhdessä asiassa.

Itsekin koen tekeväni tärkeää työtä ja työ on minulle tärkeä, mutta oma lapseni on se ykkösprioriteetti. En mä ollut kolmea vuotta kotona, vaan mies oli ihan mielellään puolet tuosta. Nyt jaettiin tämä homma näin, mutta mahdollisen toisen lapsen kohdalla kyllä haluaisin olla pidempäänkin. Mutta perheessähän tässä eletään, niin nää vastuut jaetaan sitten yhdessä. Osittain johtui miehen työtilanteesta, että en ollut kotona kuin sen 1,5 vuotta itse. Eli reilu puoli vuotta sen päälle, mitä lähes jokainen äiti on.



Mulle 3 vuotta kotona oleminen ei todellakaan olis mikään ongelma, töitä kerkee tekemään loppuelämänsäkin. Eli jos vaikka jostain syystä jäisin yh:ksi (ei onneks näytä kovin todennäköiseltä), kun olis seuraava lapsi, niin todellakin olisin kotona, kunnes lapsi on 3v. Meillä tosin minun tuloni tulevat aina (siis ainakin hyvin todennäköisesti) olemaan korkeammat kuin mieheni (ei mitenkään dramaattisesti, mutta kuitenkin), joten ei ainakaan perheen taloudellisella tilanteella voi perustella, miksei mies voisi saada osaansa hoitovapaasta. Paremmassa taloudellisessa tilanteessa olisin kyllä varmaan yrittänyt neuvotella miehen kanssa omaa pätkääni pidemmäksi. :D

3-vuotias on sitten jo pakko pistää hoitoon ja on tietysti tuon ikäisenä valmiimpikin siihen. Mutta en kyllä ihan mihin vain laita sittenkään, se on varma.

Ja tuolle, joka kysyi, että pitäisikö opiskelija potkia pihalle, vastaan:

Ei pitäisi, mutta täysi-ikäinen voisi jo työtuloistaan maksaa osan vuokrasta. Onko tärkeämpää, että aikuinen ihminen saa mahdollisimman pian oman omistusasunnon kuin että pieni lapsi saa olla kotihoidossa ensimmäiset vuotensa?

ei silti auttaisi :) ellei sitten se täysi-ikäinen opiskelija olisi myynyt autoaan jolla kulki sekä töihin että opintoihinsa (senkin osti omilla rahoillaan jotka alaikäisenä ansaitsi, mutta ehkä olisi pitänyt alaikäiseltäkin ottaa rahat pois?). Jos olisi maksanut osan vuokrasta, olisi asunut kauemmin kotona. Olisi vaikuttanut myös siis tähän tilanpuutteeseen joka rasitti koko perhettä.

Taitaa olla vaikea käsittää että aina kaikki ei mene kuin elokuvissa?

Koen että toimimme oikein, vajaa kaksivuotias ei tunnu kärsineen ja koko muu perhe voi hyvin.

Itsekin koen tekeväni tärkeää työtä ja työ on minulle tärkeä, mutta oma lapseni on se ykkösprioriteetti. En mä ollut kolmea vuotta kotona, vaan mies oli ihan mielellään puolet tuosta. Nyt jaettiin tämä homma näin, mutta mahdollisen toisen lapsen kohdalla kyllä haluaisin olla pidempäänkin. Mutta perheessähän tässä eletään, niin nää vastuut jaetaan sitten yhdessä. Osittain johtui miehen työtilanteesta, että en ollut kotona kuin sen 1,5 vuotta itse. Eli reilu puoli vuotta sen päälle, mitä lähes jokainen äiti on.

Mulle 3 vuotta kotona oleminen ei todellakaan olis mikään ongelma, töitä kerkee tekemään loppuelämänsäkin. Eli jos vaikka jostain syystä jäisin yh:ksi (ei onneks näytä kovin todennäköiseltä), kun olis seuraava lapsi, niin todellakin olisin kotona, kunnes lapsi on 3v. Meillä tosin minun tuloni tulevat aina (siis ainakin hyvin todennäköisesti) olemaan korkeammat kuin mieheni (ei mitenkään dramaattisesti, mutta kuitenkin), joten ei ainakaan perheen taloudellisella tilanteella voi perustella, miksei mies voisi saada osaansa hoitovapaasta. Paremmassa taloudellisessa tilanteessa olisin kyllä varmaan yrittänyt neuvotella miehen kanssa omaa pätkääni pidemmäksi. :D

3-vuotias on sitten jo pakko pistää hoitoon ja on tietysti tuon ikäisenä valmiimpikin siihen. Mutta en kyllä ihan mihin vain laita sittenkään, se on varma.

Hän on meistä se, jolla on tasaiset kuukausitulot kun omani heittelevät. Tykkää myös työstään. Suunnitelmamme on laittaa 1 v vanha lapsemme päiväkotiin 4-5 tuntia päivässä 4 pvänä viikossa. Jos se siitä pilalle menee niin morjens.

Hän on meistä se, jolla on tasaiset kuukausitulot kun omani heittelevät. Tykkää myös työstään. Suunnitelmamme on laittaa 1 v vanha lapsemme päiväkotiin 4-5 tuntia päivässä 4 pvänä viikossa. Jos se siitä pilalle menee niin morjens.

mutta kyllä noin pienelle lapselle olisi parasta olla kotihoidossa vielä. Ettekö ole harkinnut mitään muuta hoitomuotoa kuin päiväkotia isoine lapsiryhmineen? 1-vuotias ei saa siitä mitään sen kummempaa hyötyä (no, voi oppia mallista syömään itsenäisesti aiemmin, mutta se nyt ei liene kovin merkityksellinen asia, kun kuitenkin terve lapsi sen oppii ennemmin tai myöhemmin), mutta isossa lapsiryhmässä ja meluisessa ympäristössä hän ei ehkä saa kaikkea tarvitsemaansa, vaikka päiväkodissa olisi kuinka pätevä henkilökunta. Kyllä se kiintymyssuhde siitä vain voi kärsiä, vaikka toki tuo onkin hurjasti parempi vaihtoehto kuin vaikkapa ne kauhutarinoiden 10-tuntiset hoitopäivät.

On se kumma, että sekä sinulle, että miehellesi on siunaantunut omaa lasta mielenkiintoisemmat työt! Mies ei taida sitten olla valmis edes työajan lyhennykseen (jolloin tulot toki vähän putoaisivat, mutta olisi säännöllistäkin tuloa), jotta lasta ei tarvitsisi vielä pistää päiväkotiin?

ei silti auttaisi :) ellei sitten se täysi-ikäinen opiskelija olisi myynyt autoaan jolla kulki sekä töihin että opintoihinsa (senkin osti omilla rahoillaan jotka alaikäisenä ansaitsi, mutta ehkä olisi pitänyt alaikäiseltäkin ottaa rahat pois?). Jos olisi maksanut osan vuokrasta, olisi asunut kauemmin kotona. Olisi vaikuttanut myös siis tähän tilanpuutteeseen joka rasitti koko perhettä.

Taitaa olla vaikea käsittää että aina kaikki ei mene kuin elokuvissa?

Koen että toimimme oikein, vajaa kaksivuotias ei tunnu kärsineen ja koko muu perhe voi hyvin.

En nyt siis edelleenkään tajunnut, miten täysi-ikäisellä työssäkäyvällä opiskelijalla ei olisi varaa maksaa jotakin kotona asumisestaan, jos rahaa kerran jää säästöönkin?

Tai jos tilanpuute vaivaa, niin opiskelijahan saa asumistukeakin, jos asuu poissa kotoa, eli tuskin kulut vaikkapa opiskelijasolussa olisivat kovin suuret olleet ja sitten kun pienempi sisarus on isompi, niin olisi muuttanut kotiin säästämään? Itsestäni kuulostaa aivan käsittämättömältä, että kellään opiskelijalla on varaa säästää asuntoa varten, asui hän sitten kotona tai ei. Ellei ole rikkaat vanhemmat. Mikä kiire sillä on asuntoa omistaa? Miksei vuokra-asuminen kelpaa niin kuin muillekin opiskelijoille ja suurelle osalle työssäkäyvistäkin nuorista?

[

mutta kyllä noin pienelle lapselle olisi parasta olla kotihoidossa vielä. Ettekö ole harkinnut mitään muuta hoitomuotoa kuin päiväkotia isoine lapsiryhmineen?

On se kumma, että sekä sinulle, että miehellesi on siunaantunut omaa lasta mielenkiintoisemmat työt! Mies ei taida sitten olla valmis edes työajan lyhennykseen (jolloin tulot toki vähän putoaisivat, mutta olisi säännöllistäkin tuloa), jotta lasta ei tarvitsisi vielä pistää päiväkotiin?

Päiväkodissa on kuitenkin useampi koulutettu aikuinen. Perhepäivähoitajia ei valvo kukaan, ja sellaisen vähänkin pidempi sairasloma olisi ongelma.

Lapsi ja työ eivät ole toistensa vihollisia tai sulje toisiaan pois. Sumplimme ja teemme kompromisseja. Ei elämässä muutenkaan saa aina sitä parasta vaihtoehtoa. Että siinä mielessä en edes ajattele että vain paras on kyllin hyvää meidän lapsellemme.

Kituva firma jossa molemmat töissä ja jossa molempien työpanos on välttämätön firman pystyssäpysymisen kannalta. Ammatinvalintakysymys.

mutta historiallisestikin katsoen pienen, alle 3-vuotiaan lapsen paikka on kotona.



Alun perinhän lastentarha, josta tämä nykyinenkin suomalainen päiväkotijärjestelmä juureutuu, oli tarkoitettu yli 3-vuotiaille ja oli sittenkin vain puolipäiväistä. Teollistumisen aikakaudellahan sitten pienemmätkin otettiin hoitoon ja paikat muuttuivat täysipäiväiseksi.



Alun perin lastentarhan ideana ei ollut olla hoitopaikka, vaan kotien kasvatustyötä tukeva instituutio.



Minusta yhteiskuntaa voisi hyvin viedä siihen suuntaan, että alle 3-vuotiaiden hoitomuotona toimisi aina jokin muu kuin päiväkoti (en siis todellakaan veisi alle 3-vuotiaiden vanhemmilta kuitenkaan valinnan mahdollisuutta työskentelyllekään), mutta toisaalta haluaisin myös kaikki lapset ennen 6 ikävuotta jotenkin yhteisöllisenkin kasvatuksen piiriin. Enkä tarkoita tällä, että vaikka jokaisen 4-5-vuotiaan olisi oltava päiväkodissa kokopäiväisesti 5 päivää viikossa. Mutta eskari voisi vaikka kestää parikin vuotta, ollen tietysti sitten aluksi päiväkotimaisempi. En ole senkään kannalla, että lapset joutuvat liian pieninä koulumaiseen ympäristöön, mutta on niin paljon muutakin, mitä isompi lapsi voi oppia lapsiryhmässä. Painottaisin yhteisöllistä ja sosiaalista puolta siinä oppimisessa, vapaan leikin toimiessa johtotähtenä. Ja toki lapsille voisi ikätason ja kiinnostuksen mukaisesti jo tarjota "akateemistakin" oppia, sillä nyt osalla lapsista menee herkkyyskausi ohitse, kun ympäristö ei takaa mahdollisuutta oppimiseen lapsen omasta kiinnostuksesta huolimatta. Osa lapsista on todella oppimishaluisia jo paljon ennen esikouluikää. Päiväkodeissa toki tarjotaan pienemmillekin tilaisuuksia oppia, mutta miten on kaikkien kotihoidettujen laita? Enkä todellakaan sano, etteikö osa vanhemmista kykenisi siihen itsekin, mutta osapa ei. Nämä ovat sitten melko eriarvoisessa asemassa koulun alkaessa.