Lue keskustelun säännöt.
Liian innokkaat isovanhemmat
14.10.2011 |
Meillä on kaksi kouluikäistä lasta. Heillä on ihanat isovanhemmat. Aidosti välittävät ja osoittavat sen myös. Antavat aikaansa, varojaan, hellyyttä ja huomiota. Olen siitä kovasti kiitollinen.
Minä viihdyn perheenä. En kaipaa mitään omaa aikaa, sitä on yllin kyllin kun lapset käyvät nukkumaan klo 8 iltaisin. Lomilla on kiva reissata perheenä, tai kutsua vieraita kotiin. Tai olisi.
Isovanhemmat vaativat mielestäni ihan liikaa lapsia heille. Kerran kuussa on PAKKO saada yökylään ja lomilla, kuten nyt syyslomalla pitäisi saada päivIKSI. No, ei tuo määrä sinänsä kauhistuttava asia ole, vaan se, että lapset tosiaan olisi PAKKO saada. Minä en pidä siitä, että minua määräillään. Ja kun sitten meillä sattuu olemaan muita suunnitelmia, siitä seuraa valtava loukkaantumisen ja marttyyriuden määrä. Ja meidän suunnitelmamme pitäisi perua. Itketään, että eikö me haluta antaa lapsia heille ja miksi ei ja eikö siltikään kävisi. Tai vaihtoehtoisesti ollaan tosi vihaisia minua ja miestäni kohtaan. Huoh. Ovat kuusikymppisiä, työelämässä mukana, fiksuja ihmisiä. Silti näin takertuvaisia lapsiin.
Tällä lomalla meille on tulossa paljon ystäviä kylään ja ne pari päivää kun mitään suunnitelmia ei ole, olisin ihan halunnut tehdä jotain kivaa oman perheen kanssa. Mutta nyt isovanhemmat mököttää.
Asiasta on puhuttu kymmeniä kertoja, epäsuoraan ja suorasti. Mutta ei.
Kommentit (44)
Siis voiko noin pöljiä isovanhempia ollakaan?? Ehkä oikeasti voi?! Anopilla oli vähän saman suuntaisia oireita kun kaksoseni olivat pieniä, olisi pitänyt käydä joka viikonloppu jne.
Nykyään taas ei ole enää kiinnostunut kun miehen siskolla on pieniä lapsia! Nyt voisin valittaa toisinpäin ettemme saa MITÄÄN apua koskaan. Surkeeta sekin!
En osaa sanoa ap:lle mitä pitäisi tehdä paitsi että puhua suut puhtaaksi. Ainut mikä auttaa. Sanoa että mielestämme sekaannutte liikaa elämäämme.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
on sopeuduttava. Eli ei heillä ole OIKEUTTA vaatia mitään, mutta toki suon heille sen ilon, että saavat tavata lastenlapsiaan, mutta ei niin paljon kuin haluavat.
Ja jos minun tai mieheni mielipide on jostakin asiassa ristiriidassa isovanhempien mielipiteen kanssa, niin on päivänselvää kumpi mielipide painaa enemmän. Eli isovanhemmat väistyvät silloin.
niin paljon kuin haluavat.
Tämä nykyinen perhekäsitys on omituinen. Ennen vanhaan asuttiin isoissa perheissä ja isovanhemmat kuuluivat samaan ydinperheeseen. Se on NORMAALIA, että isovanhemmat ovat koko ajan tekemisissä lastenlasten kanssa. Niin on ollut suurimman osan historiastamme. Nykykäsitys pikkuperheestä on omituinen.
ja erityisesti mummit olleet erityisen kiinni myös omissa lapsissaan aikoinaan? Rupesin vaan miettimään, että ovatko he itse olleet marttyyriäitejä: "teidän tähdenne olen kaiken tehnyt, kiittämättömyys on maailman paikka". "Eläkekin on huono,kun olen lapseni kotona hoitanut", jne. Eli onko tämä käyttäytymismalli mikä toistuu lastenlasten kohdalla, vai onko kyse mahdollisesti siitä, että omassa elämässä tapahtuu niin vähän, että pitää rakentaa siis ohjelmaa varsin epätoivoisilla keinoilla. Mitä mieltä olette asianomaiset, mistä on kyse? Minun anoppini ottaa kyllä lapsiamme mielellään hoitoon, mutta koska hän on uraihminen ja edelleen vaativissa töissä, mahdollisuuksia ei kovin usein ole. Me kysymme, kun tarvitsisimme apua, joskus käy ja joskus ei, ja tämän sopii kaikille. Meillä on siis ihan normaali kuvio, tuollainen ahdistelu tuntuu todella epämiellyttävältä. Toisaalta anoppi oli uraihminen jo mieheni saadessaankin, eli ei ole ollut tällaista marttyyriutta eikä uhrautuvaisuutta koskaan.
tuo kuulostaa.
46