Liian innokkaat isovanhemmat
Meillä on kaksi kouluikäistä lasta. Heillä on ihanat isovanhemmat. Aidosti välittävät ja osoittavat sen myös. Antavat aikaansa, varojaan, hellyyttä ja huomiota. Olen siitä kovasti kiitollinen.
Minä viihdyn perheenä. En kaipaa mitään omaa aikaa, sitä on yllin kyllin kun lapset käyvät nukkumaan klo 8 iltaisin. Lomilla on kiva reissata perheenä, tai kutsua vieraita kotiin. Tai olisi.
Isovanhemmat vaativat mielestäni ihan liikaa lapsia heille. Kerran kuussa on PAKKO saada yökylään ja lomilla, kuten nyt syyslomalla pitäisi saada päivIKSI. No, ei tuo määrä sinänsä kauhistuttava asia ole, vaan se, että lapset tosiaan olisi PAKKO saada. Minä en pidä siitä, että minua määräillään. Ja kun sitten meillä sattuu olemaan muita suunnitelmia, siitä seuraa valtava loukkaantumisen ja marttyyriuden määrä. Ja meidän suunnitelmamme pitäisi perua. Itketään, että eikö me haluta antaa lapsia heille ja miksi ei ja eikö siltikään kävisi. Tai vaihtoehtoisesti ollaan tosi vihaisia minua ja miestäni kohtaan. Huoh. Ovat kuusikymppisiä, työelämässä mukana, fiksuja ihmisiä. Silti näin takertuvaisia lapsiin.
Tällä lomalla meille on tulossa paljon ystäviä kylään ja ne pari päivää kun mitään suunnitelmia ei ole, olisin ihan halunnut tehdä jotain kivaa oman perheen kanssa. Mutta nyt isovanhemmat mököttää.
Asiasta on puhuttu kymmeniä kertoja, epäsuoraan ja suorasti. Mutta ei.
Kommentit (44)
kerro millainen tilanne teillä oli?
ap
ettei tajuttu perheen arvoa. Puhuttiin koko ajan, että "suku kasvattaa" ja että meidän lapset ovat "suvun lapsia".
Jokaikinen viikonloppu olisi pitänyt kyläillä, puhelin alkoi piristä lauantaiaamuna kahdeksalta...
Koko ajan sekaannuttiin kaikkiin lasten asioihin, kouluvalintoihin, kaverisuhteisiin, ihan kaikkeen.
Jos ei kutsuttu kylään, mentiin tapaamaan lapsia puistotädin luokse.
Sovittiin "lasten kanssa" jotakin ja jos kielsi, niin tokihan minä se kusipää sitten olin, kun kielsin lapsilta hauskanpidon.
Siis ihan täydellistä ylikävelyä aivan koko ajan.
2
Lapsethan tapaavat isovanhempiaan viikottain. Useammankin kerran viikossa. Mutta kai lapsilla on oikeus lomilla omiin vanhempiinsakin??
ap
olisi, jos pystyisi elämään ihan omalla tavallaan ja olisi huomioimatta isovanhempien loukkaantumista.
Siis elää perheen kesken silloin kun sopii/haluttaa, mutta päästäisi lapset yökylään silloin kun se itselle/lapsille sopii. Ja jättäisi huomiotta turhat kyselyt ja loukkaantumiset ja marttyyrin elkeet.
Kun kerran asiasta on yritetty puhua!
Tiedän, ei ole helppoa. Mutta uskon, että em. tavalla menettelemällä ne loukkaantumiset ja marttyyrin elkeetkin vähenisivät.
Meillä tuo tunkeilu saattoi jatkua heti lauantaiaamusta, vaikka lapset olisivat joka arkipäivä tavanneet isovanhempansa.
Enemmän käytännössä olleet näiden kanssa, kun esimerkiksi isänsä, joka oli arkipäivät töissä.
2
isovanhempi niin tai näin, koskana ei olla tyytyväisiä. On ketjuja, jossa isovanhemmat omistautuvat omalle elämälleen, joka on äärimmäisen itsekästä, koska heidänhän pitäisi elää lapsenlapsilleen. Jos sitten joku elää lapsenlapsilleen, sille on annettava lähestymiskielto.
On vaan tyytymättömiä äitejä.
jättää huomiotta, mutta kun...
Puhelimet soi yhtä mittaa. Aamusta iltaan ja asiasta jankutetaan. Joo, voi olla vastaamatta, mutta siitä se elämä vasta alkaa. Sitten ne tulee meille ilmoittamatta, kävelee sisään ovikelloa soittamatta (meillä siis usein ovet auki kun lapset ulkoilee, eik jaksa olla koko ajan avaamassa..)ja on ihan tolaltaan.
Mutta tavallaan tuolla taktiikalla on yritetty toimia.
ap
Että apn pitäisi vaan tyytyä noihin ilmeisen läheisriippuvaisiin ihmisiin ja antaa heidän polkea jalkoihinsa? Minä ottaisin mielummin ainakin ne välinpitämättömät..
(laajennettuna, kolmesti peräkkäin) ei määrätä vilpittömälle ihmiselle, joka "omistautuu terveellisesti".
2
isovanhempi niin tai näin, koskana ei olla tyytyväisiä. On ketjuja, jossa isovanhemmat omistautuvat omalle elämälleen, joka on äärimmäisen itsekästä, koska heidänhän pitäisi elää lapsenlapsilleen. Jos sitten joku elää lapsenlapsilleen, sille on annettava lähestymiskielto. On vaan tyytymättömiä äitejä.
Äärilikkeet on harvoin hyvästä. Yleensäkin elämässä pitäisi pyrkiä siihen kultaiseen keskitiehen, sujuu paremmin.
Suurin osa isoanhemmista jotka tiedän, ovat ihan "normaaleja". Eli ottavat lapsia kylään mielellään, joskus pyytävätkin/ehdottavat sitä, toisinaan myös kieltäytyvät omiin menoihin vedoten.
Eli ei ole kumpaakaan ääripäätä, vaan siltä väliltä.
Olette siis jo toimineet noin (jättäneet huomiotta), ja on muutenkin tällaista soittelemista, jatkuvaa jankuttamista, sisään kävelyä... Alkuperäisestä viestistä ymmärsin, että on vain tuo lasten kylään pyytely ja siitä loukkaantuminen.
Tuo menee kyllä ehdottomasti liian pitkälle,
Oletteko yrittäneet iloisesti sanoa "hei me ei sitten tänään enää vastata puhelimeen, kun mennään xxxx".
Nyt pitäisi vaan osata olla "ystävällisesti tiukka" (joo, tiedän, taas helpommin sanottu kuin tehty). Ei kuuntele jankutuksia vaan sanoo tosi tiukasti, että nyt on näin, tästä asiasta ei enää keskustella. Jos kävelee sisään, ohjaa nätisti ulos "meille ei nyt sovi tulla,kun juuri kohta tulee Korhoset/juuri aletaan siivoamaan/juuri lähdetään/juuri mennään saunaan". "Meille ei saa huomenna soittaa, halutaan levätä".
En tiedä, nämä on kyllä tosi vaikeita tapauksia.
Voimia ap:lle!
Että apn pitäisi vaan tyytyä noihin ilmeisen läheisriippuvaisiin ihmisiin ja antaa heidän polkea jalkoihinsa? Minä ottaisin mielummin ainakin ne välinpitämättömät..
ottaisin ne väliinpitämättömämmät, muutta täällä on paljon ketjuja aiheesta, kun isovanhemmat ovat välinpitämättömiä.
Jos miniät eivät halua antaa lapsiaan puoliso nvanhemmille silkasta ilkeydestä ja kateudesta.
10
jos joku olis joskus auttanut, eikä olis aina tarvinnut selvitä yksin kaikesta.
Ihmiset, jotka saa sitä apua, ei osaa arvostaa sitä tippaakaan vaan kitisevät kun se apu ei aina tule heidän ehdoilla.
Vaikea juttuhan tämä on. Ja koska lapsille isovanhemmat kuitenkin ovat kovin tärkeitä ja rakkaita, olen yrittänyt jotenkin sietää tilannetta. En halua missään nimessä rikkoa tai millään lailla pilata heidän välejään.
Mutta oikeudet ne on meidänkin perheellä. Jotenkin ajattelin, että kun lapset kasvaa tilanne helpottuu, mutta tuntuu, että päinvastoin on käynyt. Toisaalta ajattelen, että kun lapset pääsee murkkuikään, ne alkaa ehkä itse jo vähän laittaa rajoja noille jutuille. TUskin teinit haluaa aina olla mummulassa?? :)
ap
heitä se marttyyrin viitta hetkeksi ja keskity lukemaan mitä kirjoitetaan. Ap kirjoittaa aloituksessaan, miten hän on "kovasti kiitollinen".
Pyydä isovanhemmat (leppyneinä) kahville, kun lapset ovat muualla. Yrittäkää keskustella asiallisesti. Jutelkaa miehesi kanssa, miten isovanhempien olisi asiallista toimia ja kertokaa teidän perheen pelisäännöt. Sanokaa, että te olette vanhempia ja jos meno jatkuu, ette välttämättä enää voi antaa lapsianne heille ilman valvontaanne, sillä asiat menee överiksi. Sanokaa, että käytös yltää kotirauhan häirinnäksi ja jos ette olisi niin pitkämielisiä, olisitte jo rikosilmoituksen tehneet.
kun ei muuten saatu rajoja.