"Erityislapsi" on ihan übertekohienotunteinen sana!

Meidän lapsi ei ole saanut muuta diagnoosia kuin tuon että on erityispiirteitä monestakin oireyhtymästä, mutta ei varsinaisesti mitään tiettyä niin paljon, että voisi sanoa, että hän on esim. kehitysvammainen tai että hänellä on vaikka Asperger. Keikkuu siinä lievän kehitysvamman rajoilla. Helpompaa sanoa että on erityislapsi. Se ei minusta ole mitenkään "teko"hienotunteinen sana vaan juuri lapsen yksityisyyttäkin ajatellen juuri sopivan hienotunteinen.

Kai tässä pelätään jotain leimoja ja väheksyntää. Eihän meillä ole enää palvelijan ammattiakaan, ne on nykyään henkilökohtaisia assistentteja. Pepunpesijä on lähihoitaja, juoksupoika voi olla vaikka production manager jne.

minulla on kaksi erityislasta, molemmilla eri diagnoosit taoi toisella vielämäärittelemätön itseasiassa. Ei ole olemassa sanaa millä heitä tarvittaesa kuvaisi. Koitan tosin välttää tilanteista joissa pitäisimitenkään tuoda esille sitä että lapseni eivät syystä tai toisesta kaikkeen pysty. Muta ei niitä tilanteita voi aina- kuten nytkään- välttää.

Lapseni eivät ole vammaisia, he eivät ole sairaita.. joten millähän tuota kuvaisi? Päällepäin ei näy että meillä on arki toisinaan hyvin haastavaa, noiden eritystarpeiden vuoksi.



Ja kuten joku jos kirjoitiikin, miskikaiken tuon muun (itsetuntoa laskevan) lisäksi pitäisi lasta vielä leimata jollain negatiivisella ilmaisulla?

olisi kaikkien kannalta parempaa, jos käytettäisiin mahdollisimman alleviivaavia termejä, esim. vajaamielinen ja hullu.

vaan alkaa jo nykyään merkitsemään niitä Nico-Jessicoita, joita ei ole kasvatettu kunnolla ja jotka saavat häiritä ja mellastaa kuin lehmät pellossa. Ja vieressä vaan äiti hymisee, että "meidän Nico kun on erityislapsi"....

Alleviivaa sopivasti minusta myös sitä, että lapsessa itsessään ei ole mitään vikaa vaan ongelmat aiheutuvat tästä saakelin yhteiskunnasta jossa kaikkien täytyy olla niin samanlaisia. Esimerkiksi tuo ääliömäinen huomautus "Kehityshäiriö kelpaa." Minusta siinä tapauksessa yhteiskunta täytyy alkaa kutsua kehityshäiriöiseksi koska siitähän lasten ongelmat johtuvat. Täytyy sopeutua istumaan 45 min putkeen paikallaan vaikka sielu haluaisi juosta ja jalat käskevät tekemään niin, se on väärin. Tai että olisi pakko osata tietyt taidot vain koska fyysinen ikä on tietty, riippumatta lasten omista kiinnostuksista. Siksi nämä lapset ovat erityisiä koska he pakottavat huomaamaan että todellakaan kaikkien ei tarvitse oikeasti olla samanlaisia vaikka niin haluttaisiinkin.

Onko downin syndroomakin yhteiskunnan vika?

downilaisia leimataan. Minusta kaikenlaisten lasten tulisi saada leikkiä ja oppia yhdessä.

Lapsellani EI ole kehitysHÄIRIÖ, vaan kehitysviive. Kaksi eri asiaa...

Lapsellani EI ole kehitysHÄIRIÖ, vaan kehitysviive. Kaksi eri asiaa...

nussia pilkkua :) Maallikolle ja sun lapsen asioista tietämättömälle kelpaa aivan mainioisti.

(Sitä paitsi eikö viive kehityksessä ole häiriö?)

niin miksei voi suoraan sanoa sitä mikä on?? ADHD, diabetes jne?? Vai onko se äidin tapa kiillottaa sädekehäänsä kun sanoo että "mulla on erityislapsi" tarkoittaen "olen niin kokenut ja viisas ja kestän kaiken blaa blaa..."

Tuo erityislapsi menee mulla melkein samaan kategoriaan jonkun masuasukin kanssa.

ap

vieraille/puolitutuille ei kuulu/en halua aina kertoa, mikä vamma lapsellani on. Sama itsellä vaikka allergioiden kanssa; en halua eritellä vaan sanon, että "minulla on paljon allergioita". Tämä esimerkkinä.

jolla kuvataan tietyn ryhmän henkilöitä. Kuten "(fyyfsisesti)sairas", tai "mielenterveysongelmainen". Jos sanot olevasi sairas, ei kukaan oleta että kerrot heti diagnoosin, tai jos sinulla on mielenterveysongelma, ei sinun odoteta kertovan diagnoosia. Miksi erityisapsesta ei saa käyttää termiä joka kuvaa hänen kuuluvan tiettyyn ryhmään, mutta jättää jotain- sen tarkan diagnoosin- kertomatta?

Eikä kaikilla tuon ryhmän henkilöillä edes ole tarkkaa diagnoosia, tai diagnooseja saattaa olla useita. Kuka niitä kaikkia jaksaa/ haluaa kuunnella? Varsinkin kun kaikki termit ei maallikolle välttämättä kerro mitään.

kertoisitko itse vähän vieraammille ihmisille esim. omat tarkat diagnoosisi? haloo

Sana on jotenkin sitä diagnoosia häpeilevä. Se on mun mielikuvani. Että sillä peitellään sitä diagnoosia. Mä luulen, että suurin osa mieltää se negatiivisena vaikka ehkä sillä yritetään saada positiivisempi mielikuva.



Jos joku sanoo mulle, että mulla on erityislapsi, niin kyllä mulla tulee ekana mieleen joku häirikkö. Anteeksi, jos se jotain loukkaa, mutta tää on mun omakohtainen kokemukseni lasteni luokalla olevista "erityislapsista". Kumma kyllä, kaikilla noilla on ongelmia kotioloissa. Liekö se sitten ihan sattumaa.

Miksi täytyy käyttää tuollaista sanaa? Miksi ei voi sanoa suoraan vaikkapa teennäinen?

Itsellä taasen suppea kokemus siitä, että ilman diagnoosia eli "normilapsi" luokan häirikkö. Omalla lapsella ADHD ja käytös kiitettävä. Ei häiriköi.



On se jännää et erityislapsi leimataan aina häiriköksi. Aikuiset ihmiset eivät ymmärrä ettei ADHD ole sama asia kuin käytöshäiriö. Käytöshäiriö voi toki olla ADHD:ssa liitännäisoire, mutta ei kuulu siihen automaattisesti. Liitännäisoireita muitakin kuten uhmakkuushäiriö, kielelliset vaikeudet, kastelu jne.



Mistä muuten tiedät että erityislapsen kotona ongelmia?



Oma lapseni ei tiedä diagnoosistaan eikä tulla kertomaankaan. Se vaikuttaa lapsen identiteettiin sekä muiden suhtautumiseen.

Voi viddu, miten se kalskahtaa korvaan! "Meillä on kaksi erityislasta", "Ei mun lapsi voi, koska on erityislapsi"!

Miksei voi olla ihan rehellinen ja realistinen: "mulla on kaksi vammaista lasta", "ei mun lapsi voi, kun on sokea", "meidän Ville ei pysty siihen, kun sillä on ADHD".

haukkuu kaikkia eri mieltä olevia ja muutenkin eri tavalla ajattelevia vammaisiksi ja vajakeiksi. Jesh.

Ajattelen oman lapsen parasta. En halua kenellekään erikseen mainita ja korostaa sitä, että lapsellani on epämuodostuma, koska lapsi on jo sen ikäinen että noloilee sitä ja on itse sanonut ettei halua siitä tehtävän mitään numeroa.

Oli niin helppo ajatella lapsen ollessa vauva, että epämuodostumasta sitten puhutaan kaikille avoimesti, ei tehdä siitä tabua jne., mutta kun lapsi on jo isompi ja tippa silmässä tulee sanomaan ettei halua että kaikki puhuu siitä, niin en todellakaan ala toista kiusaamaan. Lasta ei haittaa olla "erityislapsi".