Masennusta, just joo!!!

Ei halua mennä terapuetille juttelemaan kun sekin on niin hävettävää...

Noh, ap otsikoi ketjunsa masennusta, just joo, ja muutenkin suhtautuu halveksivasti koko juttuun. Ja sitten ihmiset lukee näitä tällaisia kirjoituksia ja häpeää masennustaan ja itseään eikä kehtaa mennä hoidattamaan itseään kuntoon. Ja sitten taas ap:t kirjoittaa masentuneista halventavia kirjoituksia ja seuraavassa lauseessa ihmettelee kun ihmiseset eivät kehtaa mennä hoitoon. Näin se noidankehä pyörii vuodesta toiseen.

Miksette te masentuneet käsitä että sille voi myös itse tehdä jotain??

Miksi te meuhkaajat ettei voi käsittää sitä.

ei muusta puhutakkaan kuin siitä miten hän jaksaa ja voi voi kun on vaikeaa ja ihmiset tarjoutuvat auttamaan ja mitään apua ei ota vastaan ja sitten "urheana" vinkuu että miten on ollut NIIN vaikeaa ja kukaan ei auta.



Ei tässä elämässä kukaan auta ei. Jollei itsellä ole mitään alämänhalua niin ei sitä toinen voi mistään antaa. Jollei oma lapsi edes auta siihen että pysyy elämänsyrjässä kiinni eikä upota päätään sinne pulloon niin en minäkään hänelle voi mitään.



Harmi vaan että hän olettaa että minulla on jokin omituinen velvollisuus kuunnella ja surkutella monta kuukautta hänen pahaa oloaan.



Miksei kukaan teistä masentuneistä ymmärrä että ei ne läheisetkään aina jaksa teidän ongelmia ja olotilan purkua. On tässä elämässä itselläkin omat ongelmat!!

että miksi sä et kävele hoitoon?!! Miksi, OI MIKSI??!!!11

miksei kukaan teistä masentuneistä ymmärrä että ei ne läheisetkään aina jaksa teidän ongelmia ja olotilan purkua. On tässä elämässä itselläkin omat ongelmat!!

Nätisti, jos osaat?

pakko kuunnella jos ei jaksa, vaan ihmiselle on annettu suu sitä varten että kertoo omista ajatuksistaan ja laitta ihmissuhteisiin rajat.

hän hakisi apua jostain muualta kuin minulta! En ole terapeutti.



Tiedän että toivottomuus on oire, mutta miksi ei hae apaua siihen? Kun vielä on sellaisessa kunnossa että tajuaa että nyt tulee masennus niin silloin mars lääkäriin nostamaan annostusta ja teraputin pakeille.



Tuntuu vain että tämä ihminen hakee oikeutusta olla kotona juomassa eikä silloin tarvitse nähdä ketään koska on "masentunut".



Jos on oikeasti sairas niin silloin hakee apua. Varsinkin kun tämä on jo vaikka kuinka mones kerta. Uhkailee itsemurhalla ja antaa tavallaan vastuuta muille ihmisille pitää hänestä huolta.

sinne yksin! vai kuvitteletko etten ole tarjoutunut useasti viemään häntä lääkäriin???

Jos on oikeasti sairas niin silloin hakee apua.

Jos mielenterveysongelmaiset toimisivat järkevällä tavalla, tadaa, niillä ei olisi mielenterveysongelmia!

Minä en muuta toivo kun että Minä en muuta toivo kun ettähän hakisi apua jostain muualta kuin minulta! En ole terapeutti.

Sano että tulet kyllä käymään, mutta silloin mennään elokuviin eikä märehditä masennusta koska sinä et jaksa. Ja että kuuntelija on etsittävä muualta. Mikä siinä on niin vaikeaa? Hirveä valittaja ja mitään ei tee asialle.

mutta ymmärtääkö KUKAAN ettei ne masentuneiden läheisetkään jaksa olla aina tukemassa, kuuntelemassa ja tarjoamassa apua ja päivästä toiseen vatvoa masentuneen sielunelämää????



Ei vaan jaksa ei. Mikään ei kelpaa mitä ehdotat, mitään ei saa auttaa. Lääkäriin ei saa viedä, ei saa sanoa suoraan että lopeta se juominen, se pahentaa ongelmia. Ei saa tehdä mitään muuta kuin istua vieressä kuukausi tolkulla ja kuunnella sitä vinkunaa kevääseen.



Ja aloittaa syksyllä taas uudestaan.

mutta ymmärtääkö KUKAAN ettei ne masentuneiden läheisetkään jaksa olla aina tukemassa, kuuntelemassa ja tarjoamassa apua ja päivästä toiseen vatvoa masentuneen sielunelämää????

yritetty tolkuttaa ettei tarvi jaksaa ja että lopeta se. Kenelle tässä mikään ei kelpaa? Sä alat itse kuulostamaan vähitellen jotenkin masentuneelta ja jumiutuneelta.

kunnes löytää uuden miehen.

Sitten aloittaa sen uuden miehen ylistämisen: mitä se teki, miten se sen teki, miten se istuu, syö ja seisoo, miten se on niiiiiin ihana jne.

Kyseessä on siis nainen, jolle ei koskaan tapahdu mitään ja jolle pitää tarjoilla elämä. Tai toisin sanoen, hän elää toisten ihmisten kautta.

jos olet huolissasi lapsesta, tee lastensuojeluilmoitus, ja jos läheinen uhkailee itsemurhalla, sano seuraavalla kerralla, että joko hän lähtee kanssasi terveyskeskuspäivystykseen tai sitten tilaat ambulanssin, syystä että pelkäät hänen olevan itselleen vaaraksi. Nämä ovat konkreettisia asioita, joilla voit pelastaa henkilön ajautumasta umpikujaan. Sinun on rajattava kanssakäymisesi, jos et jaksa, se on sinun vastuullasi (ottaa puhelin pois päältä, kieltäydyttävä käymästä hänen luonaan jne). Tilanne voi hyvinkin ajautua itsemurhayritykseen, jolloin lapsesta tehdään automaattisesti ls-ilmoitus ja äiti menee vähän tilanteesta riippuen akuutin myrkytysvaiheen jälkeen osastojaksolle mielisairaalaan tai jää avohoidon seurantaan. Ei pidä kuvitella, että itsemurhasta puhuva ei koskaan toteuta ajatuksiaan. Yleensä itsemurhaan päätyvä puhuu asiasta ennakolta.



t. masennusta sairastava

Miksette te masentuneet käsitä että sille voi myös itse tehdä jotain??

Miksi te meuhkaajat ettei voi käsittää sitä.

että vaikka masentuneet tunteet nousevatkin pintaan ja oireet alkavat, ei järki lakkaa toimimasta. Kun makaan sängyssä aamulla ja totean etten jaksa/pysty/kykene eikä millään ole oikeasti mitään väliä, olen merkityksetön läheisilleni, ympäristölle, maailmalle ja ennenkaikkea itsellen puuttuu järkeni peliin. TIEDOSTAN olevani masentunut ja vaikka en sen kummemmin pysty fiiliksiäni muuttamaan, totean etten ole nyt täysissä sielun ja ruumiin voimissani arvioimaan päättääkkö elämäni vai ei. Otan päivän kerrallaan, pakotan itseni tekemään yhden asian jota olen aamulla miettinyt että en pysty edes sitä tekemään, menen nukkumaan, nukun huonosti mutta nukun hetken ja aamulla teen saman ja tsemppaan kahta kauheammin koska väsymys on järkyttävää. Ulkoilu auttaa väsymykseen ja muutaman univajeisen päivän jälkeen elimistöni antaa periksi ja uni tulee taas vähän parempana.

Minulla on lähipiiri jolle ilmoitan heti olevani selviytymisvaiheella, he tukevat lastenhoidossa ja suojaavat lapsia masennukseltani.

Uskokaa tai älkää, olen ollut ilman sitä pohjaa yli 4 vuotta, edellisestä selvisin viikossa. Tunnistan fiilikset ennenkun ne edes alkavat ja ajoissa aloitetulla ehkäisyllä vältän vajoamasta normaalia alakuloisuutta syvemmälle.

Minulla on diagnosoitu vaikea masennus ja lievää tapumusta maanisuuteen, en ole ikinä syönyt lääkkeitä tähän. Pelkään että jos turvaudun lääkkeisiin kun elämäni tuntuu vaikealta, kadotan kosketuksen siihen mikä on aitoa ja jään paitsi myös tunteiden positiivisesta ääripäästä. En halua ruikuttaa läpi elämääni, haluan tuntea sekä iloa että surua mutta en enää anna tunteideni lamauttaa itseäni.