Mä en jaksa lässytystä ja aikuisten "hassuttelua" ja tutustumisleikkejä!!!

Mutta fakta on, että en kerta kaikkiaan voi enää kunnoittaa sitä ihmistä sen näyn jälkeen!

tuo nolous, nolaaminen ja nolostuminen niin vahvasti.

Mistä lie jäänne. Yleensä kai leikkiminen = kepeyttä, iloa ja hauskanpitoa.

Miten tilanne ratkaistaan? Ohjataanko kaikki ajattelemaan, että leikittäessä pitää muistaa valita tarkastelukulmaksi tämä nolostumisen ehkäisy, vai ohjataanko se nolostuva yksilö ajattelemaan, että voi ottaa rennommin?

Oikeasti ihmetyttää sun ammattitaito tähän hommaan. Ymmärrän ideasi, mutta kanidiscon tapaiset jutut on keinona aivan liian rankkoja.

Tosiaan niin, etteivät pysähtyisi aina johonkin ajatukseen.



Jos olet tilassa, ettet voi kunnioittaa pomoasi, miksi tyydyt etkä jatka? Mitä ajattelusi, kunnioituksenpuutteesi vaikuttaa? Mitä tapahtuneesta seuraa?



Prosessinomainen ajattelu on juuri sitä, että näkee jokaisen tilanteen valinnan paikkana, josta aina seuraa jotakin.

mutta kanidiscon tapaiset jutut on keinona aivan liian rankkoja.

Tässä on selvästikin kyse vain siitä, että joku on keksinyt helpon tavan tehdä rahaa tällaisilla huuhaakursseilla.



Olen itsekin ollut tällaisissa tilaisuuksissa (it-alalla olen) ja vaikka en ole erityisen estoinen ihminen niin EI KIITOS tällaista työpaikoille! Vapaa-aikana voin hassutella ja leikkiä pupua (tosin sitä yleensä vain mieheni kanssa kahden kesken... =), mutta EI työpaikalla eikä työkavereiden kanssa!

Opiskelen itsekin draamakasvatusta, ja omassa pienessä innostuneessa porukassa on tullut leikittyä niin kania kuin kissaakin.



Toisaalta meillä on ollut fiksuja kouluttajia, jotka ovat selittäneet, ettei esim. työpaikkojen koulutuksissa kannata lähteä vetämään ihan mitä tahansa pelleilyä - ihmiset kokevat sen vaivaannuttavaksi. En ehkä itsekään nauttisi, jos "pääsisin" leikkimään samoja leikkejä työkavereiden kanssa - ainakaan nykyisten työkavereiden. =)



Itse en ole suuntaamassa tällaisiin työpaikkojen koulutuksiin, vaan aion käyttää draamatyötapoja silloin tällöin koulussa. Silloinkin olen aina miettinyt, etten nyt laita edes oppilaita leikkimään koiraa tai muuta noloa ja "nöyryyttävää". Mutta jos jo tutustumisleikit ovat joidenkin mielestä sietämättömiä, niin täytyy vissiin ajatella monta asiaa uudestaan.

Jos olet tilassa, ettet voi kunnioittaa pomoasi, miksi tyydyt etkä jatka? Mitä ajattelusi, kunnioituksenpuutteesi vaikuttaa? Mitä tapahtuneesta seuraa?

Prosessinomainen ajattelu on juuri sitä, että näkee jokaisen tilanteen valinnan paikkana, josta aina seuraa jotakin.

Ei se ollut mun lähin pomo vaan paljon korkeammalla hierarkiassa. Ja se mitä siitä seuraa oli se, että jos satutaan puolen vuoden välein vastakkain, väistän mieluimmin kohtaamisen jos vain voin :D. Mutta joka tapauksessa, jos voisin valita, olisin jättänyt näkemättä sen minkä näin. En koe että suhteeni konsernin pomoon sai mitään lisäarvoa siitä mitä jouduin todistamaan, vaikka kuinka päin sitä kyökkipsykologisoisin.

Eikö sulla itselläsi ole mitään rajoja? Jos löytäisit isäsi panemasta lammasta, et suinkaan "juuttuisi" ja "tyytyisi", vaan suhteenne saisi tapauksesta tosi paljon syvyyttä ja positiivista energiaa, kun hersyvästi nauraisitte tapaukselle.

älkää ihmiset vängätkö asiasta, odotellaan että ap tulee kertomaan mitä "kivaa" tänään on tehty..

Mä olen erittäin taitava työssäni ja päässyt asiantuntija-asemaan. Mulla on kuitenkin lievä cp-vamma, jonka vuoksi olen kömpelö, koordinaatiokykyni on heikko, en pysty rentouttamaan lihaksiani kunnolla jne.



En ole mielestäni mitenkään estynyt ihminen, rakastan esitelmien pitoa, olen työssäni paljon esillä ja muutenkin erittäin sosiaalinen, seurallinen ja puhelias.



Kuitenkin vammani vuoksi osallistuminen pupuleikkeihin ym. olisi lähinnä häkellyttävää ja todennäköisesti myös nöyryyttävää. Koska en oikeastikaan osaa liikkua niin kuin muut. Eli aivan turha harhaluulo tässä, että kaikki olisivat psyykkisesti jotenkin niin estoisia. ihmisillä voi olla myös FYYSISIÄ rajoitteita ja vammoja, joiden vuoksi osallistuminen voi tuntua kiusalliselta.



Toiseksi: mikään ihmisen toiminta ei ole vain positiivista, kaikkiin ilmiöihin sisältyy myös pimeitä ja negatiivisia puolia. Miten "pupukouluttajat" huomioitte tämän? Ja eikö teillä todellakaan ole vastuuta niistä prosesseista, joita mahdollisesti laukaisette ihmisissä?

Ja eikö teillä todellakaan ole vastuuta niistä prosesseista, joita mahdollisesti laukaisette ihmisissä?

ajattelepas nyt itsekin, vaikutat ihan fiksulta.

Kouluttaja on tullut tekemään työtään, joka firmasta on tilattu. Osallistujat reagoivat kukin tavallaan. Joku tykkää, joku ei. Joku innostuu, joku ei. Joku kauhistuu, joku ei.

Yhdestä leikistä tykätään, toisesta ei. Kenen on vastuu?!? :D :D :D

No, ehkäpä kuitenkin ihmisten itsensä.

jossa hän ei tunne oloaan kotoisaksi.



Leikkiminen saattaa olla kepeyttä ja iloa, kun ainakin jokin leikkijästä on lapsi tai kun leikki ottaa huomioon aikuisten näkökulman. Monet pelit ovat oikein viihdyttäviä. Mutta se, että ihminen laitetaan mikrofonin eteen työpaikan koulutustilaisuudessa ja käsketään laulamaan, vaikka ihmisellä ei ole lauluääntä eikä esiintymistaitoa, on yksinomaan julmaa ja ilkeää. Miten monet muistelevat vieläkin kauhulla koulun laulukokeita koko luokan edessä? Nolostuminen kertoo siitä, että tilanne ei ole itselleen mukava, ja nolostumisen tarkoitus on viimeistään kertoa siinä vaiheessa tälle nolostuneelle ihmiselle, että tätä ei kannata tehdä toiste.



Nykyään nolostuminen ja nolaaminen kuuluvat viihteeseen, ja suurimmasta osasta kansasta on hauskaa katsoa, kun joku täysi-ikäisyyden saavuttanut teini mokailee kännissä suorassa lähetyksessä. Kuka palkkaa tuon teinin firmaansa esim. asiakaspalveluun muutamia vuosia myöhemmin? Harva nykynuori tajuaa, miten paljon menettää, kun antaa itsestään kaiken kaikille. Sitä kun ei voi enää saada takaisin.



Ymmärrän tätä taustaa vasten, että joillekin ihmisille nolostuminen on yksilön ongelma ja nolaaminen hauskaa viihdettä. Tosiasiassa se on jatkumoa koulukiusaamiselle. SE musiikinopettaja oli julma, kun pakotti laulamaan luokalle ja antoi toisten nauraa suoritukselle. Yhtään mukavampi ei ole se kouluttaja, joka pakottaa epävireisen laulajan laulamaan mikrofoniin työkavereillensa. Siinä voidaan jankuttaa heittäytymisestä ja eteenpäin menemisestä ja henkisestä kasvusta, mutta lopputulos on se, että kyseessä on koulukiusaaminen - tai tässä tapauksessa työpaikkakiusaamista.



Miltä teistä ammoista tuntuisi, kun kerrottuanne minulle, miten lastanne kiusataan, täräyttäisin vain tyynesti, että lapsenne pitää oppia heittäytymään ja tajuamaan, että hän kokee tässä suunnatonta henkistä kasvua, joka auttaa hänet kanidiskoilemaan tulevaisuudessa? Ei tuntuisi kivalta, ei. Eikä se ole yhtään kivempaa tulevaisuudessakaan. Jos on pakko tanssia, vaikka ei osaa tanssia, pakko näytellä kania, vaikka ei osaa näytellä, on kyse nolaamisesta ja kiusaamisesta, toisen ihmisen oman tilan ja yksityisyyden rajusta loukkaamisesta. Tekosyitä ovat ne selitykset, että kun nuo muutkin, niin mikset sinäkin. Meistä kaikista ei ole esiintymään julkisesti. Osa meistä ei halua esiintyä osa-alueella, jossa on huono eikä halua työkavereilleen paljastaa kaikkea itsestään. Osaa tympii koko homman tyhjyys. Kenen tässä pitäisi kasvaa? Sen oman alansa osaajan, jonka työssä ei tähän asti ole ollut moitittavaa? Työnantaja ei voi valjastaa käyttöönsä ihmisen kaikkea kapasiteettia, joten on naivia ajatella, että jonkun estynyt olemus jarruttaisi yrityksen menestystä. Jos työn jälki on ollut tähän asti hyvää, on naurettavaa puhua henkisestä kasvusta ja voimavaroista, joita saa sen jälkeen käyttöönsä.



Koko kanijuttu on vain naurettavaa huuhaata, jolla saadaan työnantajaa maksamaan hyvät rahat ja työntekijät hiljaisiksi, jotta hetkeen ei heitä kiusata vastaavalla tavalla.

Ongelma on vain siinä, että jos vaikeita asioita itsessään ei työstä vaan ne ratkaisee välttelemällä, ei niistä sitten mihinkään pääsekään. Siitä se ahdistus usein vain kasvaa.

Osa valitsee siedättämisen ja hyötyy siitä. Aina on joku, kuka ei tälle tielle lähde. Kouluttajana tietysti toivoisi, että kyseinen henkilö löytäisi muun tavan ja pääsisi asiasta yli.

Tässä on nyt edelleen tämä käsittämätön uskomus. Oikeastiko ihmisellä, joka ahdistuu kanidiskoista on elämässään vaikeita asioita, joita pitää työstää? Ihan oikeastiko kanidisco pääsee niin hyvin ihmisen ytimeen, että suhtautuminen siihen kertoo paljon kaikkea oleellista ihmisen ongelmista? En vaan edelleenkään ymmärrä, mistä lähtien se on ollut jokin sairaus, ettei halua nolata itseään.

Kouluttaja on tullut tekemään työtään, joka firmasta on tilattu. Osallistujat reagoivat kukin tavallaan. Joku tykkää, joku ei. Joku innostuu, joku ei. Joku kauhistuu, joku ei.

Yhdestä leikistä tykätään, toisesta ei. Kenen on vastuu?!? :D :D :D

No, ehkäpä kuitenkin ihmisten itsensä.

Asia ei ole niin, ettei kouluttajalla ole MITÄÄN vastuuta. Toivottavasti et ole se kouluttaja ja jos olet, toivottavasti kukaan ei palkkaa sua.

Ehkä noiden kanidiskojen ajatuksena on lähinnä noloilla yhdessä. En haluaisi uskoa, että kenenkään kouluttajan tarkoituksena on laittaa osallistujia nolaamaan itseään.



Hieman asiaan perehtyneenä tiedän, että pointtina ei ole "vapautua" kanidiskon avulla ylipäätään, vaan päästä sellaiseen yhteiseen hyväksyvään fiilikseen, jossa uskalletaan avautua ja käsitellä tärkeitä juttuja. Kanidiskon tarkoitus lienee siis lämmittely ennen asioiden käsittelyyn menoa.



MUTTA: pieleenhän se menee, jos ihmiset vain vaivaantuvat ja häpeävät.

Ahdistavaahan tässä asiassa on se, että ihmistä yritetään pakottamalla ja painostamalla saada muuttumaan muuksi kuin mitä on. Introverttius on näköjään niin hirveä pahe, että sitä on ihan psykiatrisen avun tarpeessa jos on introvertti. On tullut hyvin selväksi asenteet tässäkin ketjussa, ja sehän se vasta tukalaa onkin. Vaikka hirveällä teeskentelyllä pitäisi feikata saavansa jotain irti kanidiscosta, koska jos näin ei ole niin on selkeästi ihmisenä kehittymätön... Hurraa tasapäistäminen.



En ihan oikeasti tajua missä maailmassa elää sellainen ihminen, jonka mielestä ainut oikea tapa suhtautua kanidiscoon on pakottaa itsensä heittäytymään (ja sehän ei oikeasti onnistu mutta pitäisi ainakin yrittää feikata ettei muut katso pitkin nenänvartta -ja turha tulla sanomaan että näin ei olisi, sillä sen huomaa tässä ketjussa vallan hyvin millaiset ihmisten asenteet ovat niitä kohtaan, jotka tällaista vastustavat).



Ihminen ei siis tämän kanidisco-ideologian mukaan ole hyväksyttävä sellaisenaan, introverttina tai ujona, vaan nuo piirteet ovat sairaus joista täytyy pyrkiä pääsemään eroon. Ja sitten vielä ihmettelette mikä noissa tilanteissa ahdistaa.

johon avautumiseen tarvitaan kanidiscoa:



- ohjaaja paukutti kehärumpua ja kun pauke lakkasi, kaikkien piti kiljua "apua, stressi iskee!" ja jähmettyä paikalleen kuin olisi todella uhattuna - ja kun tätä oli menty muutama kerta, piti vaihtaa huuto "minä olen vahva!" ja jähmettyä supermiesasentoon



- laulettiin Karhunpoika sairastaa ja samalla piti kävellä ympäri luokkaa ja paijata jokaisen vastaantulijan päätä



- istutiin piirissä ja kaikkien piti laittaa silmät kiinni. Kun ohjaaja alkoi hymistä, piti omaan tahtiin sanoa vahvalla äänellä "MINÄ olen mahtava ja tykkään itsestäni!"



- leikittiin vanhoja pihaleikkejä, joissa lauletaan jotain (en enää muista mitä) ja lyödään käsiä yhteen ja nopeutetaan koko ajan



- leikittiin, että on aamu ja yksi kerrallaan jokainen työntekijä lähetettiin ulos luokasta ja sen piti tulla takaisin ja sanoa 'huomenta' niin, että kaikille tulisi hyvä mieli. Siinä harjoiteltiin mukavaa tervehdystä, jota pitäisi jatkossa harjoitella työpaikalla, että aamu alkaisi kaikilla hyvin.



- piti mennä sellaisen työkaverin luokse, jonka tuntee huonoiten ja kertoa joku oma epäonnistuminen tai heikkous sille



- leikittiin pikkupupuja, jotka menee diskoon. Sai valita onko iso vai pieni pupu ja sitten mentiin ringin keskelle yksitellen tanssimaan isona tai pienenä pupuna ja tanssin jälkeen kaikkien piti taputtaa tanssijalle

Ihminen ei siis tämän kanidisco-ideologian mukaan ole hyväksyttävä sellaisenaan, introverttina tai ujona, vaan nuo piirteet ovat sairaus joista täytyy pyrkiä pääsemään eroon. Ja sitten vielä ihmettelette mikä noissa tilanteissa ahdistaa.

Ja ujoudella on fysiologinen pohja, jonka evoluutio on meille järjestänyt, että selviäisimme lajina.

"Väitetään, että jopa kolmannes valkoihoisesta väestöstä on varustettu sellaisella fysiologialla, joka altistaa heidät kaiken uuden ja yllättävän edessä varautuneisuuteen."

http://www.hs.fi/omaelama/artikkeli/Ujo+lapsi+voi+olla+tosi+selviytyj%C…

Ehkä noiden kanidiskojen ajatuksena on lähinnä noloilla yhdessä. En haluaisi uskoa, että kenenkään kouluttajan tarkoituksena on laittaa osallistujia nolaamaan itseään.

Tuossahan nyt on pieni paradoksi jo itsessään. Ei yhdessä noloileminen mitenkään poista sitä noloutta, vaikka toki voi jollain tapaa sitä vähentää. Ihmisillä on erilaiset nolostumisen kynnykset ja se on aivan ok. Ei kai se ole mikään tavoite että nolostuu mahdollisimman vähän.

Ei vaan edelleenkään aukea tämä ideologia, jonka mukaan olisi jotenkin hedelmällistä pistää porukka nöyryytykseen. Nöyryytys on toki vahva sana, mutta niitä elementtejä todellakin tuossa toiminnassa on, juuri sellaista koulukiusaamisen henkeä. Noloa ei ole pelkästään se MITÄ tehdään, vaan ylipäänsä se, että joutuu luopumaan itsemääräämisoikeudestaan ja alistua tekemään jotakin, jonka tuntee itselleen täysin epäsopivalta. Jos arkailee tai kieltäytyy niin sehän tässä ketjussa on jo huomattukin miten suhtaudutaan...

Ihminen ei siis tämän kanidisco-ideologian mukaan ole hyväksyttävä sellaisenaan, introverttina tai ujona, vaan nuo piirteet ovat sairaus joista täytyy pyrkiä pääsemään eroon. Ja sitten vielä ihmettelette mikä noissa tilanteissa ahdistaa.

Ja ujoudella on fysiologinen pohja, jonka evoluutio on meille järjestänyt, että selviäisimme lajina.

"Väitetään, että jopa kolmannes valkoihoisesta väestöstä on varustettu sellaisella fysiologialla, joka altistaa heidät kaiken uuden ja yllättävän edessä varautuneisuuteen."

<a href="http://www.hs.fi/omaelama/artikkeli/Ujo+lapsi+voi+olla+tosi+selviytyj%C…" alt="http://www.hs.fi/omaelama/artikkeli/Ujo+lapsi+voi+olla+tosi+selviytyj%C…">http://www.hs.fi/omaelama/artikkeli/Ujo+lapsi+voi+olla+tosi+selviytyj%C…;

Kanidiscoilijat arvottavat ihmiset eri tavalla; vain ekstrovertti ja räväkkä heittäytyjä on ok, kehittynyt ja normaali (vaikka todellakin usein juuri nämä tyypit ovat niitä koulu- ja työpaikkakiusaajia...). Hitaasti lämpiävä, introvertti ja ujo ei ole samanarvoinen vaan jollakin tavalla viallinen ja hän nimenomaan tarvitsee kanidiscoa, jotta pääsisi kohoamaan kehitysasteellaan vapautuneen kanidiscoilijan tasolle. Tämä selvä.

olen korkeasti koulutettu asiantuntija, arvostettu ja osaava omalla erityisalallani. Olen silloin tällöin joutunut tälläisiin "yhteishenkeä kohottaviin" typeryyksiin mukaan. En koe ahdistusta, en nolostu, en ole ujo. Mutta minusta aikuisten väkisin leikittäminen vain on todella idioottimaista ja typerää, eikä sillä saavuteta mitään sellaista, mitä ei pystyttäisi saavuttamaan älykkäämin keinoin. Milloinkaan nämä "vapauttavat leikit" eivät ole johtaneet työyhteisöissäni mihinkään positiiviseen kehitykseen.