Lue keskustelun säännöt.
Voi hemmetti noita päälle kolmevitosia lapsettomia kavereita!
06.10.2011 |
Mä alan jo pikkuhiljaa olla sitä mieltä, että lapseton lähes nelikymppinen ihminen on lähes poikkeuksetta helvetin itsekäs ja lapsellinen!
Kaveri laittoi viestiä, että hänen kaverinsa perui jonkun keikalle menon, joten lähdenkö mukaan. No sattuu olemaan muita suunnitelmia, joten vastasin kieltävästi. Tähän sain pitkän kitinän, että mä en nykyään kuulemma lähde koskaan mihinkään jne. Samaisen kaverin synttäreille olen kyllä menossa ensi kuussa, välihuomautuksena. Sitten valitettiin vielä lisää, että en lähde edes helmikuussa hänen järkkäämää naisten viikonloppua viettämään. Sattuu vaan olemaan lasten loma samaan aikaan ja omia reissuja sovittu... Tähän vastas oli se, että hänellä ei ole enää ystäviä täällä, plaah.
Eikä tämä ole ainoa kavereistani, joka tuntuu olevan hemmetin itsekeskeinen! Ja jokainen näistä ovat lapsettomia. Liekö tämän aiheuttaa se, että koko maailma pyörii oman navan ympärillä, eikä tajuta että muilla on muutakin elämää ja muitakin rahanmenoreikiä kuin jotkut pippalot. Ja pippaloissa ei ole mitään pahaa, mutta en mä ihan oikeasti repeä, enkä edes jaksa revetä jokaiseen!
Kommentit (71)
.. mutta näihin äiteihin, erityisesti neljääkymppiä lähtestyviin eka kertaa lapsen saaneisiin jotka ei enää mistää muusta osaa edes jutella kun pienokaisesta. Kerran vuodessa ehtii kahville ja kun on lapsi mukana joka kirkuu ja huutaa niin ei voi edes kuulumisia vaihtaa rauhassa. että näin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
...riippuen siitä, onko lapsellinen vai lapseton?
Kyllä minäkin pystyn perheellisyydestäni huolimatta lähtemään välillä lyhyelläkin varoitusajalla johonkin, sillä voihan isä hoitaa hommat kotona. Ja en todellakaan pystynyt aina järjestämään itseäni joka paikkaan silloin, kun olin vielä lapseton, koska silloin kalenteri oli paljon paljon täydempi juuri siksi, ettei tarvinnut jättää aikaa perheelle.
Eli ei ole aikaa lähteä joka pyyntöön mukaan oli sitten lapsellinen tai lapseton, mutta kyllä joskus voi lähteä.
Ei ole estettä lähteä joskus toistä suoraan treeneihin tai 20-21 pelaamaan. Ihmettelen enemmänkin naisia jotka tekevät lapsia miehienkanssa joiden menot on tärkeämpiä kuin naisen. Meillä isä ja äiti hoitaa lapsia ihan yhtäpaljon.
joka pyyntöön mukaan, vaikka kuinka siellä kotona on se isä.
Oletko ajatellut miltä kaveristasi tuntuu kun on niin vanha ja lapseton, vieläpä sinkku? Usein varmaan tosi pahalta ja luuserimaiselta. Ne keikat ja happeningit on sinkun elämän suola, ja mahdollisuus myös vähän katsella vastakkaista sukupuolta.
Me kaikki perheelliset ja miehelliset olemme vain tosi onnekkaita. Ja vieläkin onnekkaampia, jos kaverit suorastaan kinuvat meitä jonnekin. Se pitäisi minusta ottaa enemmän kohteliaisuutena...
Sinkulle kaverit ovat ykkösiä, sulle perhe. Kai itsekin muistat, miten tyttökaverit oli ennen vakiintumista kuin oma perhe? Kaverillasi ei vain ole ollut onnea päästä samaan kuin sinä.
Kiitos päivän todellakin parhaista nauruista! Onko tosiaan niin, että perheelliset kuvittelevat esim. 40-vuotiaan sinkun pysähtyneen siihen samaan tilaan, missä oli joskus 10 - lähes 20 vuotta sitten? Ja ajattelevan elämästä samoin kuin silloin? Tai ystävistä?
Itse olen miettinyt, miten kohteliaasti sanoa lapsettomille ystäville, ettei aika vaan riitä kaikkeen ilman että kuulostan siltä, etten "pääse" mihinkään. Kun totuus on se, että pääsen kyllä tekemään paljonkin asioita perheeni ulkopuolella jos sitä AIDOSTI haluan. Mutta se on hirveän järkkäämisen takana ja aina pois jostain muusta. Ja rehellisyyden nimissä kaiken maailman kissanristiäiset puolituttujen luona ovat viimeisenä prioriteettilistallani. Kyllä ne ennen lapsia olivat minullekin tärkeitä, usein tylsän työviikon jälkein kohokohta, mutta nyt ne tuntuu merkityksettömiltä. Mielummin harrastan, urheilen, pidän aidosti omaa aikaa, tapaan läheisiä ystäviä pienellä porukalla tai käyn mieheni kanssa treffeillä.
Lasten kanssa vietetystä ajasta nyt puhumattakaan.Se kyllä muuten aikoinaan ihmetytti kun jäin äitiyslomalle, kuinka monet (ei kaikki!!) lapsettomat kaverit olettivat, että minun oli vauvani kanssa helpompi liikkua heitä tapaamaan kuin heillä liikkua meidän suuntaan. Tämä on minulle yhä suuri mysteeri.
Kuvitellaan, että kaikki lapsettomat elävät juuri niinkuin itse eli ennen lapsia. Tosiasia on kuitenkin että myös lapsettomat saattavat lopettaa biletyksen ja keskittyä urheiluun:)
Oli lapsia tai ei, av:lta ei vissiin sitten löydy muita yhtä tyytyväisiä kuiin minä? Ensi viikolla tulee 35-v mittariin, ystäväpiirissä on yksilapsisia, monilapsisia ja lapsettomia kavereita. Ihme kyllä, meillä löytyy vähintään kerran kuussa aikaa tavata porukalla tuulettumassa (baarissa, saunaillassa, lenkillä tms) ja muutenkin pienemmillä kokoonpanoilla treffaillaan viikottain (salilla, lenkillä, kyläilemässä puolin ja toisin) jne. Ja ihan keskenämme voimme tavata, kukaan lapsellisista ei vedä herneitä nenään jos joku sanoo että "tää ois sitten lapseton ilta".
....ja ainiin, lapset ovat täysin tasapainoisia, terveitä ja tyytyväisiä. Ja kyllä, isukitkin pääsevät tuulettumaan kun haluavat.
Mä luulin että me ollaan ihan täysin normaali kaveriporukka, mutta av:lta päätelle me olemme todella harvinaisen onnellisessa asemassa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Oletko ajatellut miltä kaveristasi tuntuu kun on niin vanha ja lapseton, vieläpä sinkku? Usein varmaan tosi pahalta ja luuserimaiselta. Ne keikat ja happeningit on sinkun elämän suola, ja mahdollisuus myös vähän katsella vastakkaista sukupuolta. Me kaikki perheelliset ja miehelliset olemme vain tosi onnekkaita. Kaverillasi ei vain ole ollut onnea päästä samaan kuin sinä.
Kiitos päivän todellakin parhaista nauruista! Onko tosiaan niin, että perheelliset kuvittelevat esim. 40-vuotiaan sinkun pysähtyneen siihen samaan tilaan, missä oli joskus 10 - lähes 20 vuotta sitten? Ja ajattelevan elämästä samoin kuin silloin? Tai ystävistä?
Ja sitten täällä kuitenkin valitetaan niin peijakkaasti kuinka ne miehet ei tee mitään, ei osallistu lasten kasvatukseen, ne vaan juo kaljaa etc etc loputtomiin. Aika moni on mieluummin sinkku kuin tuollaisen miehen kanssa...
menoni oman jaksamisen takia niin ei voi mitään.
Tuö ja lasten harrastukset ja omat vanhemmat, jotka tarvitsevat apua. Siihen päälle vinkuva sinkkuystävä niin alkaa jo päässä helisemään.
Miksi siitäkin pitäisi kokea syyllisyyttä, että haluaa viikonloppuna hiukan levätä, eikä jaksa sitä hitustakin omaa aikaa käyttää siihen, että kuuntelee jonkun murheita. Eri asia on jos sinkkukaverit olisivat halunneet pitää yhteyttä niin, että olisivat käyneet meillä ja hyväksyneet sen, että meillä on perhe-elämää ja lapset kuuluvat siihen. Mutta kun aina pitäisi lähteä erikseen bilettämään viikonloppuna tai leffaan tai johonkin muuhun.
Olen pahoillani, mutta en jaksa. On liian paljon ihmisiä, jotka on otettava huomioon. Jos aikuinen ja terve sinkkukaveri ei ymmärrä muuta kuin oman napansa niin saa olla ihan rauhassa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meillä oli tosi tiivis porukka yläasteelta saakka ja yhdellä oli kova vauva-kuume, joka ei todellakaan meihin muihin tarttunut.
No, tämä sitten pamautti paksuksi 23 vuotiaana ja siitä sitten lisää 2 vuoden välein, yht 3 lasta.
Kun toinen lapsi oli syntynyt pidin bileet, kuten hyvin usein pidin ja pyysin tuoretta äitiäkin mukaan sillä ehdolla että jättää lapset kotiin.
Lupasi harkita. Ja tuli ja toi lapset mukanaan.
Koko ilta oli penossa pipariksi, tämä vanhempi lapsi repi jotain ja äiti sätti kun en ollut tajunnut edes piirustuspaperia varata ja nuorempi karjui tai jos ei karjunut, sitten nukkui ja silloin meidän kaikkien piti olla ihan hiljaa ettei vaan olis herännyt.
Me kestettiin tätä n tunti ja sitten sanoin kauniisti nyt on sun aika lähteä kotiin, kun ei me voida kuunnella musiikkia eikä juoda eikä me mitään lastenvahteja haluta olla.
Sillä sekunnilla kuulemma meidän kaikkien mahkut kummitädin paikalle menivät ja äiti lähti hammasta purren kotiin.
Tämä oli kaikkein pahin. Muutaman vuoden päästä kun nro 3 oli olemassa teki saman. Tällä kertaa häntä ei oltu edes kutsuttu, kuuli vaan juhlista ja päätti tulla ja tuoda koko pesueen mukaan.
Jotain opimme edellisestä, soitin heti hänen miehelleen, joka tuli ja haki koko perheen kotiin. Äiti ei voinut jäädä kun vauva ei pärjää ilman häntä.
Nyt tämä kyseinen äiti jatkuvasti haukkuu meitä, kun me halutaan olla kotona perheemme seurassa tai tavata toisiamme kenellä lapset ovat suunnilleen saman ikäisiä. Ja emme halua lähteä hänen kanssaan mummotunneliin kun hänen lapsensa ovat jo niin isoja että hän voi lähteä yksinkin.
Tämä henkilö on siis kaikkein pahin. Mutta jos pitäis valita tuttavapiiristä, kyllä ne äidit ovat ne juntit ja sinkut kaikkein mukavimmat henkilöt.
raskasta ja väsyttävää? Ainakin omat tuttuni tekevät paljon töitä, silloinkin, kun me äidit voimme vedota perhekiireisiin ja siten jättäytyä jostain työelämän vastuista sivuun. Meillä on perhe ja lapset, joista saamme voimaa ja merkitystä elämään. Kun perheessä on kaksi palkansaajaa (tai tuilla elävää), elinkustannuksista on helpompi selvitä kuin sinkulla, joka joutuu maksamaan kaiken yksin.
Minusta itsekkäitä ja lapsellisia ihmisiä löytyy niin lapsettomista kuin niiltä, joilla on lapsia. Kyllä aika moni lapsia omaava on itsekäs, omat tarpeet ajavat lapsen tarpeiden ohi liiaksikin, eikä osata olla aikuisia ja vastuullisia. Lapsellisen lapsellisuus on paljon huonompi juttu kuin lapsettoman.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meillä oli tosi tiivis porukka yläasteelta saakka ja yhdellä oli kova vauva-kuume, joka ei todellakaan meihin muihin tarttunut.
No, tämä sitten pamautti paksuksi 23 vuotiaana ja siitä sitten lisää 2 vuoden välein, yht 3 lasta.
Kun toinen lapsi oli syntynyt pidin bileet, kuten hyvin usein pidin ja pyysin tuoretta äitiäkin mukaan sillä ehdolla että jättää lapset kotiin.
Lupasi harkita. Ja tuli ja toi lapset mukanaan.
Koko ilta oli penossa pipariksi, tämä vanhempi lapsi repi jotain ja äiti sätti kun en ollut tajunnut edes piirustuspaperia varata ja nuorempi karjui tai jos ei karjunut, sitten nukkui ja silloin meidän kaikkien piti olla ihan hiljaa ettei vaan olis herännyt.
Me kestettiin tätä n tunti ja sitten sanoin kauniisti nyt on sun aika lähteä kotiin, kun ei me voida kuunnella musiikkia eikä juoda eikä me mitään lastenvahteja haluta olla.
Sillä sekunnilla kuulemma meidän kaikkien mahkut kummitädin paikalle menivät ja äiti lähti hammasta purren kotiin.Tämä oli kaikkein pahin. Muutaman vuoden päästä kun nro 3 oli olemassa teki saman. Tällä kertaa häntä ei oltu edes kutsuttu, kuuli vaan juhlista ja päätti tulla ja tuoda koko pesueen mukaan.
Jotain opimme edellisestä, soitin heti hänen miehelleen, joka tuli ja haki koko perheen kotiin. Äiti ei voinut jäädä kun vauva ei pärjää ilman häntä.
Nyt tämä kyseinen äiti jatkuvasti haukkuu meitä, kun me halutaan olla kotona perheemme seurassa tai tavata toisiamme kenellä lapset ovat suunnilleen saman ikäisiä. Ja emme halua lähteä hänen kanssaan mummotunneliin kun hänen lapsensa ovat jo niin isoja että hän voi lähteä yksinkin.Tämä henkilö on siis kaikkein pahin. Mutta jos pitäis valita tuttavapiiristä, kyllä ne äidit ovat ne juntit ja sinkut kaikkein mukavimmat henkilöt.
Hmmm..olen kyllä nyt kolmekymppisenä ollut mukana juhlissa, joissa on lapsetkin. Alkuillasta on meno sellainen, että lapsetkin sopivat mukaan, esim. juhannuksena musisoitiin yhdessä. Alkoholia on tarjolla mutta kukaan ei ole lasten aikana kännissä. Kun lapset on laitettu nukkumaan, on otettu enemmän. Varsinainen yökerhoelämä on toki erikseen mutta nykyisin vaan on ollut hyviä kokemuksia juhlista, joissa lapsetkin ovat voineet juhlia.
Itse olen miettinyt, miten kohteliaasti sanoa lapsettomille ystäville, ettei aika vaan riitä kaikkeen ilman että kuulostan siltä, etten "pääse" mihinkään. Kun totuus on se, että pääsen kyllä tekemään paljonkin asioita perheeni ulkopuolella jos sitä AIDOSTI haluan. Mutta se on hirveän järkkäämisen takana ja aina pois jostain muusta. Ja rehellisyyden nimissä kaiken maailman kissanristiäiset puolituttujen luona ovat viimeisenä prioriteettilistallani. Kyllä ne ennen lapsia olivat minullekin tärkeitä, usein tylsän työviikon jälkein kohokohta, mutta nyt ne tuntuu merkityksettömiltä. Mielummin harrastan, urheilen, pidän aidosti omaa aikaa, tapaan läheisiä ystäviä pienellä porukalla tai käyn mieheni kanssa treffeillä.
Lasten kanssa vietetystä ajasta nyt puhumattakaan.
Se kyllä muuten aikoinaan ihmetytti kun jäin äitiyslomalle, kuinka monet (ei kaikki!!) lapsettomat kaverit olettivat, että minun oli vauvani kanssa helpompi liikkua heitä tapaamaan kuin heillä liikkua meidän suuntaan. Tämä on minulle yhä suuri mysteeri.