Mitä monien rakastamaa elokuvaa tai kirjaa inhoat?
Tuulen viemää. En voi sietää Scarlettia, vaikuttaa inhottavan itsekeskeiseltä.
Kommentit (139)
4 ekaa kirjaa olen lukenut, enkä ymmärrä hypetystä. Etenkin ensimmäinen oli järkyttävän huono sekä juoneltaan, henkilöhahmoiltaan että kieleltään. Leffoja en ole jaksanut katsoa.
Mikko Rimmisen Pussikaljaromaani on tylsä ja huono, paikoin huvittavaa kielikikkailua lukuun ottamatta. Aloitin avoimin mielin lukemisen joskus ilmestymisen aikoihin, eikä edes kotiseuturakkaus auttanut jaksamaan loppuun. Muutama vuosi sitten suoritin yleissivistyksen vuoksi tuon urakan ja tuskaa teki.
Myös Hessen Arosusi on kamalaa paskaa.
Tässä tulee:
-Coelho, Dan Brown, Twilight -sarja. Ihan kuin kirjailijat olisivat vain randomisti oksentaneet sanoja paperille.
-Kaikki venäläiset klassikot. Ei jumalauta sitä pitkäveteisyttä. Katselen mielummin vaikka varpaankynsieni kasvua kuin luen niitä enää koskaan.
-James Joyce (alan toivomaan kuolemaa parin sivun jälkeen, ihan scheissea)
-Jane Austen (nukahdan yleensä suunnilleen sivulla 15, teoksesta riippumatta)
-Stieg Larsson (en jaksanut lukea sitä kolmososaa edes loppuun. Ei vaan kertakaikkiaan kiinnostanut pätkääkään, mitä niille henkilöille tapahtui. Evvk. Todella huonosti kirjoitettua skeidaa.)
Sen sijaan Taru Sormusten Herrasta -kirjat ja leffat, kaikki Bronten sisarusten teokset ja myös tuo parjattu Amelie -elokuva uppoavat minuun!

joissa Suomi on muka parhaimmillaan. Aivan hirveän ahdistavia.
elokuvia, joissa on Tom Hanks. Hän on niiiiiin ärsyttävä ja kaiken lisäksi aika rumakin.
Brad Pitt on myös siansilmäinen mitäänsanomattomuus.
Kirjoista Polttouhrit on kirjoitettu käsittämättömän huonosti, vaikka itse aihe onkin kiinnostava.
- Nenäpäivä-kirja, en muista kirjailijaa, ihan uskomatonta paskaa
- Kira Poutiainen
Minusta tuo Rimmisen Nenäpäivä on ko. kirjailijan paras ja ainoa todella hyvä teos. Siinä on ihan oikea JUONI, toisin kuin Pussikaljaromaanissa ja Pölkyssä jotka ovat pelkkää päämäärätöntä tylsyyttä lukemista vaikeuttavin ja päänsärkyä aiheuttavin keinoin kerrottuna. Mutta tuosta siis pidin.
Poutasen Ihana meri luettu joskus, ja joo ei, olkoonkin että on nuortenkirja.
Ällöttävä yhden ilmeen "näyttelijä". Eikä se 165cm hukkapätkä ole edes komea.
häät ja yhdet hautajaiset, vai mikä perkele sen nimi oli. Istuin jumissa täydessä leffateatterisalissa enkä iljennyt lähteä tallomaan sieltä pois. Keski-ikäiset akat hihkui ihan onnessaan.
Muita luokattomia kuvotuksia:
- Sinkkuelämää
- Nenäpäivä-kirja, en muista kirjailijaa, ihan uskomatonta paskaa
- Kaikki mitä Petri Tamminen "kirjoittaa"
- Kaikki örkkimaahiskeijulohikäärmepaska: TSH, Star Wars, Potterit
- Coelho, Taberman, Hellsten - lässyttävää naalinpaskaa
- Kira Poutiainen: onko tää ämmä ihan normaali?
- Outi Pakkanen: tunnen myötähäpeää. Luin puoleen väliin yhden kirjan ja hävetti ihan tolkuttomasti.
- Tom Hanks ja Jack Nicholson: esittävät joka saatanana elokuvassa itseään, ei mitään muuntautumiskykyä
- Salatut elämät, Kotikadut ja muu Suomi-skeida
- Günter Grassin Peltirumpu: vittumainen kirja, en ikinä pääse paria sivua pidemmälle
- Pulkkisen kirjat: pistää ihmettelemään, miten näin naiivia kirjallisuutta voi ollakaan?
- Kaija K: katsoin monttu auki pari minuuttia erästä keikkataltiointia, jossa teinit KIRKUI ja itki? Oliks se jotain post-modernia ironiaa?
- Inhoan Viiviä & Wagneria, oksettavan typerä......tossa mitkä HETI tuli mieleen. Joo, olen yks vitun päivänsäde.
tää oli hyvä syväanaalilyysi, ja HAUSKA. Ääh, toi Kaija koon teinisuosio on jotain järkyttävän käsittämätöntä, mutta onhan se hauskaa :D :D :D
Nenäpäivä on käsittämättämän PASKA. Se sai palkinnon vain, koska joistakin naisista on niin vastustamatonta, että mieskirjailija on nostanut naisen oikein päähenkilöksi. Ihan sama, onko hyvin kirjotettua vai ei.

mitkä suomenkieliset kaunokirjat sitten ovat näiden Nenäpäivä-parjaajien mielestä hyvin kirjoitettuja.

SUlle tiedoksi: Hyviä suomalaisia on esm. Arto Salmisen jotku kirjat, en muista nimiä.
Naiskirjailijoiden teoksista Supisen liha totelee kuria on hyvä n. 1/3 alusta. Loppu on kuraa. Ja se sen seuraava kirja olikin sitten järkky paska. Ja alaspäin vaan mentiin kun se teki sen yhteiskirjan sen toisen kanssa. Ihan häpäsy.
Todella hyvä oli Taina Latvalan eka kirja, en muista nimeä. MÄ en samaistunut tarinoihin mutta arvostan taidokasta kieltä, jota hän käytti. SEnkin toinen kirja oli aunuksesta.
Niskavuori oli oikeasti hyvä aikanaan. Siinä on sellaista shakeapereaanista valtajuttua, joka kiinnostaa.
Pieni talo preerialla
ja oikeastaan kaikki ns. pikku tyttöjen klassikko kirjat
se fantasiaromaani, jossa ne aluksi joutuu uudisraivaajina asumaan maakuopassa. Niilla on ihania mekkoja ja natti pitka tukka. Ne rakentaa itse koulun, saavat sivistyneen opettajan kaupungista ja kaatavat karhun.
Muutenkin tykkaan tyttojen seikkailukirjoista, kuten Neiti Etsibva ja Marple.
Ja salaseurajutut kiehto, kuten se ruusumysteeri pariisissa ja harvarsdissa, josta tuli maailman paras elokuvakin, jossa on iluminnaatteja!
Minun mielestä TSH-leffat ovat ihan hyviä, mutta liian pitkiä ja pitkäveteisiä. Kirjat upposi paremmin.
Jos saa sanoa bändin, niin vaikka muuten rock-musiikin ystävä olenkin, niin en voi sietää Metallicaa. Oon yrittänyt kuunnella ja kyllä jotkut kappaleet, varsinkin klassikot kuten One, Nothing else matters ja Enter Sandman menee, mutta muuten bändin tuotanto on yksi iso haukotus.
Näitä kahta asiaa en kehtaa kovin isoon ääneen huudella, tosin en väitä rakastavanikaan kyseisiä elokuvia ja bändiä. :D
siis tämä missä Dion vinkuu sen hirveän biisin.
kaikista surkeuksista surkein. Miten kukaan voi lukea sellaista tekstiä? Ja vieläpä väittää että se on hyvää ja hauskaa? Mulla jäi noin kahteen sivuun.
Eiks se ollut ihan ehdolla Finlandiaan tai jotain, voi jeesus...

Tarkoitin Pussikaljaromaania enkä juoppohullun päiväkirjaa, sitä en ole edes lukenut. Pussikaljaromaani olis siis niin huono etten päässyt toista sivua pidemmälle.
-Twilight. Oon nähnyt yhden leffan ja se oli niin TYLSÄ ja typerä, etten toista viitsi edes katsoa.
-Akira Kurosawan Seitsemän samuraita. Tämä on jokin klassikko ja nimetty yhdeksi parhaimmaksi leffaksi ikinä. Minä en ymmärtänyt koko leffasta suunnilleen mitään enkä jaksanut keskittyä katsomiseen. Aivan kuolettavan tylsä.
-Mikko Rimmisen Pussikaljaromaani. Muhun ei uponnut sen huumori muutamaa kohtaa lukuun ottamatta ja melko vaivalloisesti kahlasin kirjan loppuun asti. Lopussa jopa hyppelin sivuja yli, että pääsisin nopeammin viimeiselle sivulle. :D Elokuva oli myös tylsä.
-En pidä toiminta- sota- tai sci-fi -leffoista. Mulla jostakin syystä keskittyminen ei pelaa täysillä, kun mennään johonkin vauhdikkaaseen toimintakohtaukseen ja lopulta oon aivan pihalla, et miksi ne alun perin rupesi tappelemaan ja kuka taisteli ketä vastaan. En pidä myöskään siitä, jos jostakin tosi pienestä vihjeestä pitäisi älytä paljon asioita ja jos se vihje menee leffassa ohi, niin sitten on ihan pihalla koko juonesta.
Tämän takia Matrixit, star warsit, James Bondit, spidermanit, Batmanit ym. jätän mieluiten katsomatta. Ainut poikkeus on Batman Yön Ritari, joka on mulla omana ja josta pidän lähinnä Jokerin takia.
-Vampyyripäiväkirjat. Seurasin jonkin aikaa, mutta lopulta alkoi ärsyttää kaikki alkaen liian täydellisen näköisistä kiiltokuvamaisista hahmoista. Olis fantastista, jos tv-sarjoissa olis enemmän tavallisen näköisiä ihmisiä.
-Lapsena luin Anni Polvan Tiina-kirjoja, vaikka minun mielestäni se Tiina oli tyhmä ja kamalan nynny. Jokin niissä kirjoissa kuitenkin veti, kun jaksoin lukea aika monia sarjan kirjoja.
ei oo minun makuun ollenkaan, enkä myöskään ymmärrä niitä.