Olen raskaana ja mies jätti

Minullekin viikonloput erityisen raskaita, kun kaverit suurimmaksi osaksi baareissa tai perheidensä kanssa. Pari kertaa on joku tullut iltaa istumaan, mutta jossain vaiheessa seura alkaa ahdistaa kun meinaan purskahtaa itkuun kaikesta.



Vihaan miestä tällä hetkellä aivan jumalattomasti, silti ottaisin luultavasti takaisin heti jos hän sanoisi muuttaneensa mieltään. Toista naista kuvioon ei liity, mutta mies haluaa mennä kavereidensa kanssa, näillä kun ei ole lapsia ja suurin osa sinkkuja.



Ahdistaa. Tiedän etten lasta voisi antaa poiskaan, mutta pelkään että nämä tunteet jäävät ja tulen suhtautumaan häneen eri tavalla kuin esikoiseen - ja se olisi lasta kohtaan tosi väärin.



Jaksettava se on, onneksi on tuo lapsi jonka takia potkia itsensä aina aamuisin ylös sängystä. Tuntuu vaan kuin olisi jotenkin ihan kuollut sisältä.

Minullekin viikonloput erityisen raskaita, kun kaverit suurimmaksi osaksi baareissa tai perheidensä kanssa. Pari kertaa on joku tullut iltaa istumaan, mutta jossain vaiheessa seura alkaa ahdistaa kun meinaan purskahtaa itkuun kaikesta.

Vihaan miestä tällä hetkellä aivan jumalattomasti, silti ottaisin luultavasti takaisin heti jos hän sanoisi muuttaneensa mieltään. Toista naista kuvioon ei liity, mutta mies haluaa mennä kavereidensa kanssa, näillä kun ei ole lapsia ja suurin osa sinkkuja.

Ahdistaa. Tiedän etten lasta voisi antaa poiskaan, mutta pelkään että nämä tunteet jäävät ja tulen suhtautumaan häneen eri tavalla kuin esikoiseen - ja se olisi lasta kohtaan tosi väärin.

Jaksettava se on, onneksi on tuo lapsi jonka takia potkia itsensä aina aamuisin ylös sängystä. Tuntuu vaan kuin olisi jotenkin ihan kuollut sisältä.

Itselläkin itku oli alussa todella herkässä, mutta silloin pitää itkeä! Ja raskaus itsessään on jo yhtä tunteiden vuoristorataa, silloin ei ikinä pitäisi joutua jätetyksi. :/ Olethan puhunut neuvolassa? Onko sinulla perhettä tai kavereita lähettyvillä? yksin ei kannata jäädä mutta silti on hyvä opetella olemaan yksinkin, valitettavasti :/ itselläni se on kaikkein vaikeinta vaikka erosta on kohta jo 6kk. Mutta aikaa vie. Onko sinulle ero ollut se vaikein vai yksin jääminen? Oletko mistä päin? Elämä jakaa kortit joilla pitää pelata ja aina ne ei ole mieluisat. Mutta muista että et ole yksin, meitä on muitakin jotka ovat kokeneet saman ja selvinneet. :)



JH

en vain voi itkeä aina kun siltä tuntuu (eli tällä hetkellä lähes koko ajan), koska en halua hätäännyttää esikoista.



En ole neuvolassa vielä puhunut, minulla on ensi viikolla seuraava aika ja silloin ajattelin kyllä asiasta jutella. Perhettä on, välit eivät vain ole kovin hyvät. Äitini sanoo vain että minun ei olisi pitänyt pitää tätä toista lasta kun minulla ei kuulemma ole lapsilleni mitään annettavaa. Tuo ei ole edes pahinta mitä hän on sanonut, mutta ei siitä nyt sen enempää.



Mikähän tässä on sitten vaikeinta. Taloudellinen tilanne huolettaa kovasti kun en ole töissä. On vaikeaa olla yksin. Kaipaan miestä, luulin että hän oli minulle "se oikea" - ensimmäinen ihminen jonka kanssa oikeasti olin menossa naimisiin tulevaisuudessa. Yöt ovat kamalia, en osaa nukkua yksin ja joinakin öinä olen nostanut pojan viereeni kun en kestä sitä 10min välein heräilyä kun vieressä on tyhjää.



Asun aika lähellä pk-seutua. Tiedän että tästä tulen selviämään joskus, nyt vaan tuntuu toivottomalta ja pelkään kostavani oman huonon oloni tulevalle vauvalle. En vain osaa ajatella rakastavani sitä lasta, en oikeastaan edes ajattele sisälläni olevan lapsen. Siellä on vaan "se" - joku elävä, johon en osaa enää suhtautua. Olen kai ihan pimeä...



ap

Voisinpa auttaa, samankaltaisen tilanteen kokenut ja asun pks.