En olisi ikinä uskonut, että vammaisen vauvan saaneita

Ei kai vammasta tarvi puhua, voi sanoa, että pieni lapsi on söpö ja elämä on lahja ja jotain muuta positiivista. Lapset ovat suloisia ja mukava seurat, kun lapsi kasvaa ja vaatteet käyvät pieniksi...



Ihan tavallista yleistä jutustelua... kohta on joka paikka täynnä leluja... tms...

varmaan todella vaikeaa. Vaikka ihan yhtä rakas ja ihmeellinen on myös vammainen lapsi.

Jos tutun tai kaverin vauvalla olisi sellainen vamma tai sairaus, että tietäisi että se on hyvin vakava ja johtaa kuolemaan hyvin pian, siinä tapauksessa mullakin olisi ollut varmaaan tollaiset sekasortoiset fiilikset.



Mutta jos ei olisi ihan sellaisesta kyse, niin miksei voisi vaan onnitella lapsen syntymästä ja suhtautua siihen vauvaan niinkuin muihinkin vauvoihin. Ottaa syliin, jos sulla on tapana tehdä niin. Katsella sen silmäripsiä, silitellä pieniä sormia.

Vauva vaikuttaa ainakin ulkoisesti normaalilta, mutta on kuulemma täysin kuuro ja sokea. Muuta ei voida vielä sanoa, koska vauva on niin pieni.

Vanhemmat ovat aivan shokissa, joten aika vaikeaa alkaa puhumaan leluista tms.

Jos tutun tai kaverin vauvalla olisi sellainen vamma tai sairaus, että tietäisi että se on hyvin vakava ja johtaa kuolemaan hyvin pian, siinä tapauksessa mullakin olisi ollut varmaaan tollaiset sekasortoiset fiilikset.

Mutta jos ei olisi ihan sellaisesta kyse, niin miksei voisi vaan onnitella lapsen syntymästä ja suhtautua siihen vauvaan niinkuin muihinkin vauvoihin. Ottaa syliin, jos sulla on tapana tehdä niin. Katsella sen silmäripsiä, silitellä pieniä sormia.

Paska homma. Itse yrittäisin vaan olla läsnä ja käytettävissä tarpeen mukaan. Sellaisella ajatuksella, että kellään ei ole mihinkään kiire, ja tämän asian kanssa on nyt vaan opeteltava elämään. Kun ei sitä muuttaakaan voi. Tuskallista aikaa vanhemmat elävät, mutta ennemmin tai myöhemmin tajuavat tilanteen ja mitä täytyy alkaa tekemään eteenpäin mennäkseen.

Ole luonnollinen ja normaali. Vie vauvalle vaatteita (vaikka marimekkoa) ja brion auto tai koira. Vie vanhemmille pullaa ja kahvipaketti. Pidä lasta sylissä ja ole positiivinen. Saa sitä itkeä tirauttaakin jos tuntuu siltä. Keskustele arkisista vauvajutuista ja vammastakin jos vanhemmatkin puhuvat.



Voin vammaisen lapsen vanhempana sanoa että vaikka alku olisi kuinka vaikea ja tulevaisuus pimeä, ja vaikka arkikin olisi rankkaa, elämään mahtuu silti onnen ja ilon hetkiä. Sitä voi olla vaikea uskoa mutta niin se on!

on kamalia molemmille osapuolille. Vanhemmat kyllä tajuavat, että tuo toinen vain näyttelee ja yrittää olla normaali. Ja kuitenkaan vammaa ei voi myöskään kauhistella.



Mä ehkä kyselisin suoraan, asiallisesti. Pistäisin vanhemmat puhumaan, koska johonkin heidän on saatava purkaa ajatuksiaan.



Ja vauvalle tietysti nättiä vaatetta viemisiksi, vanhemmille kukkia tai jotain hyvää syötävää.

tämän lapsen ei tarvitse enää kuulla eikä nähdä mitään. Hänen tarvitsee vain kasvattaa vanhempiaan, jotta hekin pelastuisivat. Tuo vauva on lähetetty heille siksi, että hekin pelastuisivat heittämällä kaikki turhat huolet, murheet ja arvot romukoppaan.



Siunausta tuolle perheelle! Ja ap:llekin:)

kysy saatko ottaa sylin, silitä pientä, sano että oi kun on pieni... ihastele hiustenväriä... pehmeää ihoa, pulleita poskia.

älä ajattele että ei vauva näe ja kuule.

vanhempia olisi NÄIN vaikea kohdata.

Olen aivan hiestä märkänä vain puolen tunnin vierailun jälkeen...Tuntuu niin pahalta nuorten vanhempien puolesta, enkä löydä millään oikeita sanoa tai edes mitään kannustavaa sanottavaa :(

Mä toivon että kirjoitit aloituksen puhtaasti siltä pohjalta että olet katsomassa tuttuperheen vauvaa.

Kohtaa miten ihmiset kohdataan: kuunnellaan, ollaan niiden kanssa, ollaan läsnä, ollaan vaan. Ole empaattinen jos sitä tarvitaan mutta ennen kaikkea ole positiivinen: lapsi on aina lahja ja vamma ei muuta miksikään sitä että sen ihmisen elämä tulee olemaan ainutlaatuista juuri hänen kohdallaan ja että se voi olla aivan yhtä ihanaa kuin kenen tahansa muunkin.

Kaikki muu puhe on ulkopuolelta asiaa määrittelevien, ennakkoluulojen kielellä puhuvien jorinaa.

Niin ja sitten vielä yksi asia:

mieti itsesi kanssa miksi sinusta tuntuu pahalta. Ne asiat liittyvät sinuun itseesi ja käsityksiisi siitä mikä on normaalia, epänormaalia, toivottavaa ja ei-toivottavaa. Ja niille kannattaa tehdä jotain, hyvä askel on tuo että kohtaat muita ihmisiä. Me olemme kaikki erilaisia ja ainutlaatuisia.

jutella aivan kuten kelle tahansa vauvalle, sen voi ottaa syliin ja sen kanssa voi leikkiä:) Tarvitsee paljon myönteisiä kokemuksia.

...vaan kiinnitä katseesi siihen mitä on. Jos vauva mahdollisesti on kuuro tai sokea, hän voi olla muuten terve. Siis ihan uusi ja tuore ihminen, jolla on elämä edessä.



Ohita vamma, kunnes pystytte siitä puhumaan. Keskity juttelemaan siitä kuinka syö ja nukkuu, onko rauhallinen vai virkeä vauva jne.

kuulla ja nähdä aistiakseen ja tunteakseen. Eiköhän se lapsi löydä omat tapansa viestiä. Koetapas laittaa käsi rintakehällesi ja lallattele jotain. Tunnetko kuinka kehosi värähtelee. Kyllä se vauva jotain vuorovaikutuksesta ja läheisten ihmisten läheisyydestä ja lämmöstä tajuaa.

on jo kuurous ja sokeus tiedossa.

kanssa ei voi leikkiä. Shokissa oleville vanhemmille on silkkaa ivaa mennä sanomaan että lapsi on aina lahja. Se on siinä tilanteessa vain sanahelinää, joka ärsyttää enemmän kuin lohduttaa. Aika parantaa haavat, ja vain aika näyttää millaiseksi lapsen ja vanhempien elämä muodostuu.



Ole ap käytännönläheinen ja mutkaton. Kysy ja kuuntele. Sano jotain positiivista vauvasta. Pitele sylissä, silitä. Halaa vanhempia ja sano vaikka että "mikä ihana, pieni aarre teille on annettu".

ja vaikka kaikista ei tosiaan tule helenkellereitä eikä aurinkoisia downeja niin jokainen ihminen on muutakin kuin vain se vamma, mikä heillä on.

niin koskettaminen on entistä tärkeämpää ja vanhemmatkin varmasti puhuvat vauvalle siten, että huulet on lähellä poskea tai korvaa. Puheen mukana nimittäin kulkee ilmavirta. Ei tietysti vastasyntynyttä vierasta vauvaa kannata niin lähikontaktiin ottaa, jos ei ole todella läheinen, mutta silloin sylissä pidellessä voisi ainakin silittää hiuksia ja poskia. Tuntoaistimus on varmasti todella tärkeä, jos näkö ja kuulo ei toimi. Läheisyys ja turvalliset rauhalliset otteet ne on ihan yhtä tärkeitä vauvalle kuin vauvalle.



Eikä sun kannata miettiä miten vauvaan suhtaudut. Olet vaan ja paijaat. Vanhemmat voivat järkyttyä jo siitäkin, kun huomaavat vieraiden karttavan, eivätkä osaa toimia tässä tilanteessa. Ehkä heistä tuntuu pahalta vauvankin puolesta.



Muista, että ei se vauva itse tiedä olevansa vammainen. Eihän vastasyntyneet ja pienet vauvat muutenkaan välttämättä esimerkiksi näe niin hyvin. Sen hän oppii huomaamaan vain muiden erikoisesta kohtelusta.

jos vanhemmat on vielä shokissa?

Ja nämä palstan kyökkipsykologien neuvot voi unohtaa saman tien.

Joka kertoo meille, että ikivanhoja tunteita ja vaistoja ei kannata kuunnella. Vaan? Jännityksellä odottelemme?!!?

"Mä ehkä kyselisin suoraan, asiallisesti. Pistäisin vanhemmat puhumaan, koska johonkin heidän on saatava purkaa ajatuksiaan."



Ei todellakaan näin. Ihmisten on saatava puhua omaan tahtiinsa, tai olla puhumatta. Asioita voi käsitellä monella tavalla. Puhumiseen painostamisessa ei ole mitään hyvää.