Ihan vain oloani purkaakseni kirjoitan tänne kuvauksen päivästäni.

Mulla kiristäää pinnaa kun koko elämä on niin aikataulutettua. Olen kyllä onnellinen kaikesta ja perhe on minulle äärettömän tärkeä. Mutta joskus kiristää...



Kuvaan tässä yhden keskivertopäivän, näitä päiviä ehkä 70% kaikista.



Yöllä herään kerran kuopuksen yskimiseen, toisen kerran kun esikoinen käy vessassa ja kolmannen kerran kun kuopus mölyää, syystä tai toisesta. Pätkittäin nukutun yön jälkeen herätyskello soi 5.30.



Kuopus on jo sitä ennen hereillä ja ilmoittaa myös nousevansa. Menemme suihkuun. Kun tulemme suihkusta, ajattelen laittavani hiukset, peseväni hampaat ym. Mutta kuopus karjuu ja huutaa että hän haluaa aamupalaa ja aamuohjelmia. Joten palvelen ensin hänet ja yritän saada itseni siinä välissä kuntoon. Kohta jo kuuluu raivoaminen jostakin asiasta, en noteeraa.



Laitan oman aamupalan, siinä välissä olen jo pariin kertaan pyyhkinyt kaatuneet maidot ja jugurtit, tuonut lisää leipää ym. Istun hetkeksi alas, juon teeni ja syön leipäni. Kiskon esikoisen ylös sängystä, pakotan pesulle, hammaspesulle, pukemaan ym. Opastan ottamaan aamupalaa.



Menen meikkaamaan, siinä välissä kuopus karjuu kun on jumissa vaatteittensa kanssa. Pelastan hänet. Esikoinen ei ole vieläkään syönyt, joten paimennan syömään. Saan jotenkuten meikattua.



Sitten saan loput vaatteet lapsille päälle, lääkitsen heidät (pieni terveydellinen haitta), edelleen juoksen alusvaatteisillani. Kaivan vaatteet niskaani ja siinä vaiheessa lapsilla on jo sota päällä. Itkua, huutoa, raivoa.



Huomaan että pakastin on hajonnut. Lisäksi huomaan että vaaka on hajonnut. Pakko soittaa sähköliikkeeseen töistä. Nyt en ehdi tehdä asialle mitään.



Toinen makaa maassa ja kieltäytyy lähtemästä, toinen itkee ja huutaa. Raahaan itseni, käsilaukkuni, työlaukkuni, toisen kerhorepun ja itkevän kuopuksen autoon. Vettä sataa ja tukka kastuu.



Kuljetan esikoisen eskariin, se menee kohtuullisesti. Siteen kuopuksen toiseen hoitopaikkaan. Siellä ensin karkailut, sitten itkut ja huudot. Revin itseni irti lapsen kädestä kun hoitaja pitää hänestä kiinni. Olo on juhlava.



Juoksen autolle ja ajan töihin. Myöhästyn tietysti n. 15 minuuttia (on liukuma, mutta ne pitää siis tehdä takaisinkin). Töissä hektinen päivä ja vihdoin juoksen autolle 16.30.



Ajan ruuhkassa päiväkodeille, saan lapset ulos viiden jälkeen. Kotiin, onneksi on eilistä ruokaa jäljellä. Äkkiä lämmitys mikrossa. Siinä samalla pakkaan esikoisen harrastuskamat, vaihdan omat vaatteet ja hoputan lapsia syömään.



Esikoiselle harrastuskamat päälle, vauhdilla harjoituksiin. Kuopus karjuu mukana.Raahaan karjuvaa kuopusta kainalossa kun vien esikoista perille.



Käymme tässä välissä kaupassa, jossa kuopus ei suostu istumaan kärryissä vaan karkailee pikkukärryjen kanssa sinne tänne. Pääsemme vihdoin hakemaan esikoista harjoituksista.



Pääsemme kotiin, raivaan keittiön siinä välissä, sitten lapset iltapesulle, taistelua, painia ym. Laitan iltapalan ja samalla laitan ruokaa seuraavaksi päiväksi. Pyyhin taas kaatuneet maidot ja samalla liedelle kiehuneet kastikkeet.



Unohdin koko pakastimen! Voihan pee.



Lapset hammaspesulle, taistelua. Lopulta saan heidät sänkyihin ja alan kaivaa huomisia vaatteita. Kuopus huutaa että on jano, vien vettä.



Saan ruuat tehtyä, jäähdyttelen ne ja laitan kaappiin. Laitan itselleni pari voileipää ja ajattelen istuvani sohvalle, kello on 21.30. Sisko soittaa. Vastaan jos hänellä on jokin hätä. Ei ole, haluaa kertoa uudesta työpaikastaan. Kuuntelen vartin ja totean että on päästävä nukkumaan.



Kuopus haluaa pissalle.



Istun alas 21.55 ja syön leivät. Menen pesulle ja kaadun sänkyyn.



Ja sitten parin tunnin välein herätykset syistä X ja Y ja aamulla ylös 5.30.



Että sellainen päivä. Arki. En valita, en halua muuttaa mitään, rakastan lapsiani, mutta piti vain päästä kertomaan että joskus pinnaa kiristää. Ja jos joskus, rakas siskoni tai äitini, en jaksa puhua, se tarkoittaa että olen todella väsynyt.