Lue keskustelun säännöt.
Poikalapset ärsyttävät suunnattomasti, miten pääsisi eroon tällaisesta?
28.09.2011 |
Minä olen naisvaltaisesta suvusta. Poikalapsia on vain muutama. Olen aina pelännyt että saisin pojan, se varjosti pahasti myös ensimmäistä raskauttani. Oikein näin silmissäni 15 vuoden kuluttua lökäpöksymörisijän sohvalla makaassa ja ikävä mielihän siitä tuli.
Kun tulin raskaaksi ja kuulin odottavani tyttöä, olin valtavan onnellinen. Olin aina nähnyt itseni kahden tytön äitinä ja lettipäät mielessä lentelinkin ilon ja onnen kukkuloilla mieheni kanssa koko raskausajan siitä eteenpäin kun sain kuulla sukupuolen.
Toinen raskaus olikin sitten aivan kauhea, jotenkin hirveämpi pelko pojasta kuin ensimmäisellä kerralla. En mitenkään voinut kuvitella tyttärelleni veljeä. Pojat ovat äänekkäitä, riehuvat, kiljuvat ja resuavat testosteronin voimin aamusta iltaan. Ajattelinkin, että miten kestän kun on pieni tyttö ja siihen vielä yksi riehuja päälle.
No, olin onnekas ja saimme toisenkin tytön. Lapset ovat nyt 6 ja 8 vuotiaat. Välillä herään vieläkin yöllä onnentunteeseen ja käyn katsomassa pellavapäitä, he ovat niin suloisia kiharatukkia että sydämeen koskee kun katson heitä. Jos uskoisin jumalaan, ristisin käteni ja kiittäisin. Nyt en tiedä ketä kiittää mutta kiitollinen olen.
Sisareni sai pojan samaan aikaan kun minä toisen lapsen. Hänellä oli ennestään kaksi tyttöä joten kolmas lapsi oli periaatteella "ihan sama kumpi". Hän on ainoa suloinen ja mukava poika jonka tunnen. No, on hänelläkin testosteronia liiankin kanssa mutta sopii siinä mielessä yhteen suvun tyttöjen kanssa että ovat kaikki pelkäämättömiä, reippaita ja riehakkaita. Olen tutustunut siis yhteen poikalapseen ja toiseen vielä ystäväni kautta mutta yhä tuntuu siltä, että en pysty heitä ymmärtämään enkä osaisi kasvattaa.
Mieheni on erittäin ylpeä tyttäristään, hänelläkin oli ollut aina haave saada tyttöjä joten siinä mielessä toiveemme osuivat yksiin. Miehelläni on kasvatusvastuu melko suurelta osin, sillä työasiamme olemme hoitaneet niin että isä on muutaman vuoden kotona. On hauska seurata miten isä kasvattaa tyttöjään, aika miehistähän se välillä on mutta ei haittaa mutta uskon että tytöistäni kasvaa rohkeita ihmisiä.
Nyt heräsin ajatukseen, että onhan miehenikin ollut lapsena poika. Ja kasvanut ihan täyspainoiseksi isäksi ja mieheksi:-) Aloin miettiä mistä tämä suorastaan inho poikalapsia kohtaan tulee. Samalla on epämiellyttävä ajatus, että lapseni olisivatkin olleet poikia. Olisinko voinut heitä rakastaa samalla tavalla kuin näitä toivetyttöjä. Vaikka vastausta ei voi tietää, vaivaa tämä minua. Kertokaapa siis, miten poikalapsia oppisi sietämään ja ennenkaikkea ymmärtämään? Heitä kun on nuo muutamat ympärilläni ja siis pakkokin. Ja tuovathan omat tyttäret joskus poikakavereitaan kotiin.
Ja miten totuttaa tyttäreni leikkimään poikien kanssa? Onneksi vain siis yhdellä tutulla on samanikäinen poika, mutta vaikka tyttärilläni on autot, star wars välineet, ritarimiekat, lohikäärmepuvut, teknolegot ja paljon muuta "poikakamaa" ei leikkejä silti tunnu syntyvän. Keskenään leikkivät mutta eivät kyläilijän kanssa.
Kaikkein kamalinta on kun poikia saapuu kylään ja he riehaantuvat niin että lelut lentää seinille. Tyttöni ovat tottuneet pitämään huolta leluista eikä eikä tietenkään kivaa jos lempipehmot toimivatkin pommeina tai sylvanialaiset tallataan palasiksi riehuessa. Eli kyllä tämä poikakammo aiheuttaa pulmia ja tarvitsen rakentavia ehdotuksia miten käsitellä asiaa.
Korostan, että en tietoisesti ja puheissa siirrä ajatuksiani lapsilleni, mutta lapset ovat viisaita ja huomaavat takuulla että en ole luonteva poikalasten kanssa vaikka yritänkin. En halua heistä mitään vahvoja feministejä vaan kykeneviä tiimityöhön joten neuvoja kaivataan.
Kommentit (104)
Isä oli läheinen, ihan normaali lempeä ihminen jolla oli jalat maassa ja järki päässä, fiksu ihminen. Hän kuoli kaksi vuotta sitten ja asia tuntuu edelleen vaikealta. Isäsuhteesta en siis löydä mitään selitystä. Minulla on veli ja kaksi siskoa. Veljeni kanssa minulla on ihan ok välit, tosin ikäeroa on melko paljon ja hän asuu toisella paikkakunnalla joten emme ole viikottain tekemisissä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
- lasteni isä kertoi jo seurustelumme alussa että hänellä on sukulaisissaan paljon poikia ja toivoisi joskus tyttöjä itse, joten uskoisin että en tuolloin vielä ollut manipuloinut häntä. Itse en uskaltaisi enää ottaa riskiä kolmannen kohdalla että tulisi poika, tosin päätöskin oli meille molemmille helppo koska halusimme nimenomaan kaksi lasta ja saimme toivetytöt
- en ole mitenkään häiriintynyt ihminen, äiti vain siinä missä te arvostelijatkin. Tottakai poikalasten äidit kauhistuvat, varmasti helposti ottaa tällaisen henkilökohtaisesti kun itsellä on lapsi jota rakastaa. Minä en välitä, jos tyttölapsia haukutaan, tiedän itse mitä halusin ja olen siitä onnellinen. Muiden mielipiteet eivät minua suututa tai raivostuta. Olisi huvittavaa keskustella teidän raivostuneiden kanssa kasvokkain. Minulla ei ole mitään syytä provosoitua kommenteistanne, joitakin jopa ymmärrän kuten aiemmin mainitsin. Analyyttisesti lukien tosin vastauksenne ovat melko hurjia yleistyksiä. Yrittäkääpä lukea viestini toiseen kertaan, ehkä vähän rauhoittua ja kommentoida sitten?
Olet provosoitunut, suuttunut ja raivostunut siinä määrin, että luonnehdit saamiasi suht asiallisia palautteita epäasiallisiksi, raivostuneiksi ja hurjiksi yleistyksiksi. Mitähän sinun kirjoituksesi pikkupojista oli muuta kuin hurjaa yleistystä?
Katso peiliin, pelle.
ja meillä nuo vierastytöt rikkoo poikien lelut
on kutakuinkin yhtä kummallista luin jyrkkä kammo poikalapsia kohtaan.
Suosittelisin sinulle ap terapiaa tai keskusteluapua esim. neuvolan kautta. Ota selvää, mitä palveluja kunnassasi on. Pahoittelen suoraa puhettani, mutta tältä palstalta apua tuskin saat.
- ei ole peruspsykologiaa, olin kirjoittanut jo 10 vuotiaana koulussa aineen aiheesta, oli aika kiinnostavaa luettavaa. Eli silloin en kyllä osannut varmastikaan kaivata sitä mitä en ollut vielä saanut:-)
- lasteni isä kertoi jo seurustelumme alussa että hänellä on sukulaisissaan paljon poikia ja toivoisi joskus tyttöjä itse, joten uskoisin että en tuolloin vielä ollut manipuloinut häntä. Itse en uskaltaisi enää ottaa riskiä kolmannen kohdalla että tulisi poika, tosin päätöskin oli meille molemmille helppo koska halusimme nimenomaan kaksi lasta ja saimme toivetytöt
- en ole mitenkään häiriintynyt ihminen, äiti vain siinä missä te arvostelijatkin. Tottakai poikalasten äidit kauhistuvat, varmasti helposti ottaa tällaisen henkilökohtaisesti kun itsellä on lapsi jota rakastaa. Minä en välitä, jos tyttölapsia haukutaan, tiedän itse mitä halusin ja olen siitä onnellinen. Muiden mielipiteet eivät minua suututa tai raivostuta. Olisi huvittavaa keskustella teidän raivostuneiden kanssa kasvokkain. Minulla ei ole mitään syytä provosoitua kommenteistanne, joitakin jopa ymmärrän kuten aiemmin mainitsin. Analyyttisesti lukien tosin vastauksenne ovat melko hurjia yleistyksiä. Yrittäkääpä lukea viestini toiseen kertaan, ehkä vähän rauhoittua ja kommentoida sitten?
Mun mielestä ois taas hauska keskustella sun kanssa kasvokkain -ei näiden jotka ovat mielipiteitämme vastaan- koska "kärsimme" ikään kuin samasta asiasta. Olisi mielenkiintoista vertailla tuntojamme ja ajatuksiamme, että mikä moiseen auttaisi. Lisäksi olimme molemmat tahattomasti näin "sukupuolirasistisesti" ajattelevia, ymmärtäisimme toisiamme varmaan monella tasolla mutta kävisikö sitten niin että loukkaisimme kuitenkin toisiamme mielipiteidemme ilmaisuilla, mitä luulet?
-se jolla keskimmäinen tyttö-
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mielenkiintoisia ajatuksia... itse odottaessa lastani tajusin vasta kun hoitaja kertoi sukupuolen, että tiedostamattani odotin tyttöä. Kun siis sainkin kuulla vauvan olevan poika, jouduin käydä mielessäni läpi monta asiaa. En voikaan pukea ihania mekkoja, laittaa hiuksia jne. En oikeastaan tiennyt, miten poikaa kasvatetaan. (itselläni on vain siskoja ja nuorena olin lapsenvahtina pääasiassa tyttölapsille)
En siis voinut kuvitella, millaista on hoitaa poikaa. Mutta en myöskään osannut kuvitella, mitä on äidinrakkaus. Kun sain oman pienen lapseni syliin, en edes hoksannut ajatella onko hän tyttö vai poika. Hän oli vain minulle annettu pieni lahja.
Tällä hetkellä lapseni on kaksivuotias. Minusta on mukava valita hänelle värikkäitä vaatteita ja leikkiä hänen kanssaan nukeilla, autoilla, kirjaimilla ym. Kirjoja luettaessa olen esim. huomannut kiinnittäväni huomiota vauvoihin, kun taas lapseni näyttää rattaita, joissa vauva nukkuu.
Minä olen nainen, mieheni on mies ja lasta kasvattaa kumpikin omasta lähtökohdasta. Kun olen kahdestaan lapseni kanssa, hän leikkii rauhassa tai katselee kirjoja. Kun miehenikin on paikalla, leikit ovat usein rajumpia, mutta missään tapauksessa lelujen heitteleminen tai riehuminen ei ole luvallista. (poikkeuksena tyynysota ja kaappausleikit ja tietysti ulkoleikit)
Oma lapsi ei ole koskaan se toisen lapsi. Eikä lapsi saa teininäkään tehdä vanhempiaan vastaan.
Joka tapauksesssa uskon, että tytöt ja pojat ovat erilaisia, mutta ei saa myöskään unohtaa sosiaalisen ympäristön vaikutusta luonteenpiirteiden vahvistumiseen.
Onneksi edes vähemmistö vastaajista ymmärtää mitä tarkoitan. Kuvasit tilannettasi hyvin. Ja minä ymmärrän sinua, huolimatta siitä että sinä puolestasi et tunne yhtä vahvoja tunteita tyttölapsia kohtaan kuin minä.
Jospa nyt äidit siis ottaisitte tämän vähän rauhallisemmin ja analyyttisemmin, onhan tämä tunnekysymys mutta voi sitä silti pohtia asiallisesti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Analyyttisesti lukien tosin vastauksenne ovat melko hurjia yleistyksiä.
eli toivoin tyttöä ja pojat vähän pelotti.
Sain kuitenkin ekaksi pojan. Ihan hieman tunsin pettymystä, mutta se hälveni, kun sain ensimmäisen lapsen syliini ja sain hoivata häntä. Rakkaus syttyi omaani ihanaa pientä poikaani kohtaan. Sittemmin on tullut kolme tyttöä myös. Oma poikani ei ole ihan tavallinen futaaja tyyppi, on diagnosoitu asperger ja onkin fiksu tyyppi. Leikkii mielellään tyttöjen kanssa ja vanhin siskoista onki nollut paras leikkikaveri. En tiedä riehakkaista pojista. Pojallani ei ole paljoa kavereita, joten en sitenkään ole lisää päässyt poikiin tutustumaan. Vähät poikapuoliset kaverit ovat kuitenkin osoittaneet, että pojat ovat reippaampia puhumaan aikuisen kanssa kuin tyttöjen tyttöpuoliset kaverit. En muuta osaa sanoa, kuin että kun se lapsi on oma, vastasyntynyt vauva, sitä vaan rakastaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jospa nyt äidit siis ottaisitte tämän vähän rauhallisemmin ja analyyttisemmin, onhan tämä tunnekysymys mutta voi sitä silti pohtia asiallisesti.
on tosiaan rauhallista ja analyyttista. Ja asiallista.
nainen joka ei halua tyttöä on jotenkin hukassa naiseutensa kanssa.
"nainen joka ei halua poikaa on jotenkin hukassa naiseutensa kanssa".
Naiseuttakin on monenlaista! Ei naiseus ole vain vaaleanpunaista hörsöä.
Ei naisen tarvitse haluta lasta ylipäätään ollakseen sinut naiseutensa kanssa ja ihan täyspainoinen nainen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
lapset itse opettavat. Oma poikani on keskustelija, jolla on mielenkiintoisia kysymyksiä. Tytöt eivät ole vielä tämmöisiä piirteitä näyttäneet. Vanhin tytöistä taas on ollut omalla tavallaan hankala eli tyttöjen ihannointi on vähän kolauksia kokenut (niin sanotusti). Ihania lapsia kaikki. Ymmärrän kuitenkin sua. Itse inhosin veljeäni ja luulen,e ttä senkin takia pelkäsin poikalasta
Itselläni on hoitokokemusta pienistä pojista ja tytöistä ei juurikaan. Poikia on ollut ihanaa hoitaa ja nyt olen puolipaniikissa mahassa kasvasta tytöstä, osaanko ottaa huomioon hänen tarpeensa ja ymmärtää tyttöasioissa. Mukavuusalueen ulkopuolelle tulen joutumaan tässä tulevan tyttöni hoivaamisessa, toivottavasti kuitenkin ehdin kasvaa tähän rooliin ennen syntymää. Kokemukseni tyttölapsista ovat lähes pelkästään huonoja ja myös itse olen ollut omasta mielestäni jälkikäteen ajateltuna ärsyttävä lapsi.
Tässä ketjussa minua hämmentää se, että poika on hyvä ja onnistunut ollessaan "rauhallinen" ja vähemmän poikamainen. Hoitopojistani 2 on ollut aika rauhallsia ja 2 vilkkaita, riehakkaampia ja oma lapseni myös kuuluu tähän vilkkaaseen porukkaan. Vilkkaat ovat olleet mielestäni ihan yhtä ihania (ehkä enemmänkin) kuin rauhalisemmat. Tärkeämpänä pidän sitä "sisusta", mitä kukin omalla toiminnallaan haluaa saavuttaa. Tuntemani tytöt haluavat selkeästi tunteä ylemmyyttä muita kohtaan esim.sulkemalla jonkun jostain ulkopuolelle, joka näkyy käytöksessä jatkuvasti ja pojat taas pyrkivät siihen, että kaikilla on kivaa. Järjellä ajateltuna tämä on tietysti sattumaa, koska otos on niin pieni(5poikaa/3tyttöä) eikä oikeasti varmaan kerro sukupuolten välisistä eroista käyttäytymistavoissa yhtään mitään.
Yritetään, ap, molemmat kehittää tätä omaa ajatteluamme :) Kyllä me pystytään siihen. Itse olen aloittanut tätä prosessia viettämällä mahdollisimman vähän aikaa niiden tyttöjen kanssa, joiden koen ärsyttävän itseäni ja esim. kerhoissa kiinnittänyt huomiota muihin tyttöihin, jotka käyttäytyvät mielestäni hyvin ja huomioonottavasti muita kohtaan. Yritän saada pöytää puhtaaksi ennen oman tytön syntymää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Paljon kommentteja mutta vähän neuvoja, joita pyysin.
Pelleksi joku mainitsi, hmmm... Ehkä tämä ei sentään ole sen luokan kysymys, että pitäisi alkaa puhua toisesta halventavasti? Vai mikä sinua niin paljon tässä suututtaa? Yrittäkää nyt ymmärtää, että minä haluaisin asiallista pohdintaa ja tänne ryntää tuomion pasuunat soiden malttinsa menettäneet poikalasten äidit.
Minä satun vain tuntemaan antipatiaa poikalapsia kohtaan enkä ole ainoa maailmassa enkä Suomessakaan. Kyselin asiallisia kommentteja. Aloitukseni ei ole provo. Sohvalla mörisevä teini oli olevinaan huvittava pahin skenaario, sillä se tosiaan pyöri mielessäni. Siitäkin tuntuvat jotkut nyt pahastuneen.
Minä kyllä kestän kritiikin, se ei haittaa mutta löytyisikö kuitenkin enemmän asiallisia ja pohtivampia kommentteja? Tuo isäkysely oli ihan hyvä, samoin te jotka tunsitte samalla tavalla mutta olette päässeet eroon poikalapsen saatuanne.
Sinä jolla on kolme lasta ja keskimmäinen tyttö josta et pidä samalla tavalla: olisi tosi mielenkiintoista keskustella, sehän on harvinaisempaa sitäpaitsi että lapsi on jo syntynyt ja ollut perheessä eikä hän oikein tunnu yhtä rakkaalta kuin muut. Mutta se on jo toisen pohdinnan aihe, paitsi siltä osin että sanot syyksi sukupuolen. Eli sinun tapaus näyttäisi osoittavan, että lapsen synnyttyäkin tunne voi jatkua. Se on kyllä itselleni ahdistavaa, sillä en koskaan voi tietää miten itse olisin reagoinut. Kenties samalla tavalla kuin sinä?
Pelleksi joku mainitsi, hmmm... Ehkä tämä ei sentään ole sen luokan kysymys, että pitäisi alkaa puhua toisesta halventavasti?
Mutta ne ölisevät lökäpöksyteinipojat eivät olleet mielestäsi mitenkään halventava luonnehdinta ja voi voi kun jotkut nyt ovat sellaisista pikkuasioista suuttuneet, eikös?
Sitä saa mitä tilaa.
löytyisikö kuitenkin enemmän asiallisia ja pohtivampia kommentteja? Tuo isäkysely oli ihan hyvä, samoin te jotka tunsitte samalla tavalla
ne, joissa ajatellaan samalla tavalla kuin sinä. Kiitos, näin arvelinkin.
Mutta todellakin ap olet ennakkoluulojesi vanki. Toivon, että provosoit, koska tuntuu todella pahalta lukea tuota. Sama kun kirjottaisit täällä, että mustat ihmiset ovat kokemustesi mukaan äänekkäitä, hirveitä riehujia, jotka makaa sohvalla tekemättä mitään.Ketään ei saa asettaa eriarvoiseen asemaan ihonvärin, kielen, SUKUPUOLEN tai vastaavan seikan takia. Tuntuu rasistiselta kommentoinnilta tuo.Jos tässä haukuttaisiin ja arvosteltaisiin jotain etnistä ryhmää samoin kuin sinä kerrot tuntevasi toista sukupuolta kohtaan, tuskin saisit kovin paljon sympatiaa täällä
Silmiin pistää vielä myös se, että ap yleistää kritiikkiä antavat kommentoijat riehuviksi ja epäasiallisia vastauksia antaviksi, joiden pitäisi rauhoittua. Nämä epäasialliset ovat ap:n yleistyksen mukaan luonnollisesti nimenomaan poikien äitejä. Niin että kamalia ovat sekä poikalapset että niiden äidit. Muita inhokkeja?
Minulla on yksi lapsi, poika. Koko raskausajan (sydänäänet ja ultra!) ;) minulle kerrottiin, että odotan tyttöä.
Itse en "odottanut" kumpakaan, pelkkää vauvaa vaan. Mutta olin kyllä vähän paniikissa. En ole koskaan osannut leikkiä barbeilla, pukeutua hörhelöihin tai kikattaa "tyttöjen juttujen" parissa. No, eipä siinä mitään, jos lapsi olisi tyttö, niin kai se oppisi ainakin vähän tykkäämään vaikkapa kalastuksesta (kuten minä).
Kaikkia todennäköisyyksiä uhmaten lapsi olikin poika, mutta oikeastaan aika neutraali tapaus. Osaa kyllä riehua -- ja olla riehumatta. Tykkää jopa "tyttömäisistä" jutuista, ja välillä taas ääntä lähtee kuin pienestä pitäjästä.
Tuossa pojassa on kyllä ollut se hyvä puoli, etten ole saanut "kammoa" kumpaakaan lajia kohtaan :D
olin aina toivonut tyttöä ja mulla itselläni vain siskoja ja tykkäsin kaikenmaailman prinsessajutuista ym. Eka lapsi oli poika ja hiukan aikaa mietin, että osaanko olla pojan äiti. Toinen lapsi on tyttö. Kokemukset tai ajatukset noista sukupuolista on kyllä täysin muuttuneet. Kaikista rasittavimmat tapaukset on ollut kavereina olleita tyttöjä, ehkä ne muuttuu isompana järkevimmäksi. Kaiken kaikkiaan kumpaankin sukupuoleen mahtuu vaikka millaisia tapauksia ja esim oma poikani on todella rauhallinen ja ns.mukavin oppilas koko luokallaan, hyvä kaveri, ei riehu, kiusaa jne,
Mutta todellakin ap olet ennakkoluulojesi vanki. Toivon, että provosoit, koska tuntuu todella pahalta lukea tuota. Sama kun kirjottaisit täällä, että mustat ihmiset ovat kokemustesi mukaan äänekkäitä, hirveitä riehujia, jotka makaa sohvalla tekemättä mitään.Ketään ei saa asettaa eriarvoiseen asemaan ihonvärin, kielen, SUKUPUOLEN tai vastaavan seikan takia. Tuntuu rasistiselta kommentoinnilta tuo.Jos tässä haukuttaisiin ja arvosteltaisiin jotain etnistä ryhmää samoin kuin sinä kerrot tuntevasi toista sukupuolta kohtaan, tuskin saisit kovin paljon sympatiaa täällä