Lue keskustelun säännöt.
Poikalapset ärsyttävät suunnattomasti, miten pääsisi eroon tällaisesta?
28.09.2011 |
Minä olen naisvaltaisesta suvusta. Poikalapsia on vain muutama. Olen aina pelännyt että saisin pojan, se varjosti pahasti myös ensimmäistä raskauttani. Oikein näin silmissäni 15 vuoden kuluttua lökäpöksymörisijän sohvalla makaassa ja ikävä mielihän siitä tuli.
Kun tulin raskaaksi ja kuulin odottavani tyttöä, olin valtavan onnellinen. Olin aina nähnyt itseni kahden tytön äitinä ja lettipäät mielessä lentelinkin ilon ja onnen kukkuloilla mieheni kanssa koko raskausajan siitä eteenpäin kun sain kuulla sukupuolen.
Toinen raskaus olikin sitten aivan kauhea, jotenkin hirveämpi pelko pojasta kuin ensimmäisellä kerralla. En mitenkään voinut kuvitella tyttärelleni veljeä. Pojat ovat äänekkäitä, riehuvat, kiljuvat ja resuavat testosteronin voimin aamusta iltaan. Ajattelinkin, että miten kestän kun on pieni tyttö ja siihen vielä yksi riehuja päälle.
No, olin onnekas ja saimme toisenkin tytön. Lapset ovat nyt 6 ja 8 vuotiaat. Välillä herään vieläkin yöllä onnentunteeseen ja käyn katsomassa pellavapäitä, he ovat niin suloisia kiharatukkia että sydämeen koskee kun katson heitä. Jos uskoisin jumalaan, ristisin käteni ja kiittäisin. Nyt en tiedä ketä kiittää mutta kiitollinen olen.
Sisareni sai pojan samaan aikaan kun minä toisen lapsen. Hänellä oli ennestään kaksi tyttöä joten kolmas lapsi oli periaatteella "ihan sama kumpi". Hän on ainoa suloinen ja mukava poika jonka tunnen. No, on hänelläkin testosteronia liiankin kanssa mutta sopii siinä mielessä yhteen suvun tyttöjen kanssa että ovat kaikki pelkäämättömiä, reippaita ja riehakkaita. Olen tutustunut siis yhteen poikalapseen ja toiseen vielä ystäväni kautta mutta yhä tuntuu siltä, että en pysty heitä ymmärtämään enkä osaisi kasvattaa.
Mieheni on erittäin ylpeä tyttäristään, hänelläkin oli ollut aina haave saada tyttöjä joten siinä mielessä toiveemme osuivat yksiin. Miehelläni on kasvatusvastuu melko suurelta osin, sillä työasiamme olemme hoitaneet niin että isä on muutaman vuoden kotona. On hauska seurata miten isä kasvattaa tyttöjään, aika miehistähän se välillä on mutta ei haittaa mutta uskon että tytöistäni kasvaa rohkeita ihmisiä.
Nyt heräsin ajatukseen, että onhan miehenikin ollut lapsena poika. Ja kasvanut ihan täyspainoiseksi isäksi ja mieheksi:-) Aloin miettiä mistä tämä suorastaan inho poikalapsia kohtaan tulee. Samalla on epämiellyttävä ajatus, että lapseni olisivatkin olleet poikia. Olisinko voinut heitä rakastaa samalla tavalla kuin näitä toivetyttöjä. Vaikka vastausta ei voi tietää, vaivaa tämä minua. Kertokaapa siis, miten poikalapsia oppisi sietämään ja ennenkaikkea ymmärtämään? Heitä kun on nuo muutamat ympärilläni ja siis pakkokin. Ja tuovathan omat tyttäret joskus poikakavereitaan kotiin.
Ja miten totuttaa tyttäreni leikkimään poikien kanssa? Onneksi vain siis yhdellä tutulla on samanikäinen poika, mutta vaikka tyttärilläni on autot, star wars välineet, ritarimiekat, lohikäärmepuvut, teknolegot ja paljon muuta "poikakamaa" ei leikkejä silti tunnu syntyvän. Keskenään leikkivät mutta eivät kyläilijän kanssa.
Kaikkein kamalinta on kun poikia saapuu kylään ja he riehaantuvat niin että lelut lentää seinille. Tyttöni ovat tottuneet pitämään huolta leluista eikä eikä tietenkään kivaa jos lempipehmot toimivatkin pommeina tai sylvanialaiset tallataan palasiksi riehuessa. Eli kyllä tämä poikakammo aiheuttaa pulmia ja tarvitsen rakentavia ehdotuksia miten käsitellä asiaa.
Korostan, että en tietoisesti ja puheissa siirrä ajatuksiani lapsilleni, mutta lapset ovat viisaita ja huomaavat takuulla että en ole luonteva poikalasten kanssa vaikka yritänkin. En halua heistä mitään vahvoja feministejä vaan kykeneviä tiimityöhön joten neuvoja kaivataan.
Kommentit (104)
Rakastan aivan älyttömästi omaa pientä pellavapäätäni, joka on täysi mies 80-sentin mitassaan. :-)
Hyvää oloa sinullekin elämääsi ap!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minäkin kävin raskaat lapsettomuushoidot ja luenkin vähän ihmeissäni tuomitsevaa kommenttiasi. Kolme todella rankkaa keskenmenoa ja sitten viisi vuotta IVF hoitoja. Tuomio Väestöliiton lääkäriltä todennköisestä loppuikäisestä lapsettomuudesta ennen viimeistä yritystä ja sitten tulikin erilaisten suurien käänteiden kautta lapsi. Ja toinen syntyi samasta sarjasta pakasteesta.
Eli minä todellakin olen kokenut saman kuin sinä ja edelleenkin pelkäsin todella kovasti poikalasta. Kaikesta huolimatta. Ei tällä ole mitään lapsensaantivaikeuksien kanssa tekemistä. Minä en halunnut mitä tahansa lasta vaan tytön, miksi se on niin vaikea ymmärtää?
AP
Sitä mitä ihminen ei saa tai ole saanut, pyrkii hän vähättelemään ja mitätöimään kaikella tavalla. Siten menetys ei tunnu niin suurelta.
... toivonut enemmän tyttöä, vaikka vahva tunne oli, että poika tulee ja näin kävikin. En jotenkin ennen pitänyt poikavauvoja ollenkaan niin söpöinä kuin tyttövauvoja. Jo heti synnytyksen jälkeen poikavauva tuntui kuitenkin omalta ja vähän ajan kuluttua ajattelin jo, että olisipas outoa, jos olisikin tyttövauva. Minulla kyseessä on siis esikoinen, mutta väitän, että siihen poikavauvaan ihastuu ihan samalla tavalla kuin omaan lapseensa aina, oli tyttö tai poika. Vasta nyt ymmärrän, mitä tarkoitetaan kun sanotaan, että ihan sama kumpi tulee :) Minusta tietenkin kyseessä on maailman suloisin vauva, vaikka onkin se poika. Ja ihan yhtä vähän olen edelleen kiinnostunut tai ihastunut muiden lapsista, olivat poikia tai tyttöjä. Mieheni on koko ajan ollut aivan onnessaan, että poika tuli, sitä ylpeyttä on huvittavaa katsoa :)
Niin ja tapasinpa kerran tarhaympyröissä äidin, joka oli vielä enemmän sekaisin tästä poikakammosta kuin minä. Hän sai kolmannen lapsen joka oli poika. Oli yrittänyt tyttöä vuosia. Hän näki minun tyttövauvani ja alkoi itkeä tarhan portailla vuolaasti, halusi tyttölapseni syliin ja kertoi minulle aika rankkoja tuntemuksiaan ihan siinä portailla siitä, miten ei enää koskaan voi saada tyttöä kun ei uskalla yrittää jos tulisi vielä poika.
ap
Ei ole tervettä tuommoinen, hakeutuisi hoitoon ja äkkiä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sitä mitä ihminen ei saa tai ole saanut, pyrkii hän vähättelemään ja mitätöimään kaikella tavalla. Siten menetys ei tunnu niin suurelta.
Ja tässä tapauksessa vielä pitää oikein erikseen korostaa, miten mieskään muka ei olisi edes halunnut poikaa, hah...
Sulla nyt on kovalla työllä hankittu ne kaksi tyttöä jotka väen vängällä halusit. Mitä sä kulutat täällä aikaa ruikuttamassa? Onneksi et saanut vammaista lasta, olisit joutunut vähän eri lailla elämän realiteettien kanssa tekemisiin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
nyt on ap:lle sattunut luppoaikaa, kun on jaksanut tällaisen provon pakertaa.
Jos ei ole provo, niin suosittelisin ihan oikeasti terapiaa. Ensinnäkään siitä ei ole haittaa kellekään itsetuntemuksen kannalta ja toisekseen voisit päästä aika helpollakin "kammostasi" eroon. Ei tuo ihan tavalliselta kuulosta. Varsinkin jos märehdit asiaa useinkin (vaikka sulla on ne tytöt).
niitä ärsyttäviä lapsia on kummassakin sukupuolessa. Samoin niitä hyväkäytöksisiä ja mukavia.
itselläni 3 poikaa ja 1 tyttö, joten kumpaakin sukupuolta meillä pyörii..
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Niin ja tapasinpa kerran tarhaympyröissä äidin, joka oli vielä enemmän sekaisin tästä poikakammosta kuin minä. Hän sai kolmannen lapsen joka oli poika. Oli yrittänyt tyttöä vuosia. Hän näki minun tyttövauvani ja alkoi itkeä tarhan portailla vuolaasti, halusi tyttölapseni syliin ja kertoi minulle aika rankkoja tuntemuksiaan ihan siinä portailla siitä, miten ei enää koskaan voi saada tyttöä kun ei uskalla yrittää jos tulisi vielä poika.
Sama sattui työpaikan tilaisuudessa. Eräs kollegani jolla on kaksi poikaa kyseli minun lapsistani, ihan normaalia small talkia. Minäkin kysyin että onko vielä ajatus tehdä lisää lapsia. Hän sanoi todella painokkaasti, että olisi jos voisi varmasti tietää että se on tyttö.
nyyhkien syliinsä jonkun tuttavanne pikkupojan ja sanoisi aina kaivanneensa poikaa? Olisitko yhtä ymmärtäväinen ja empaattinen?
Kas kummaa kun siedät edes vähän siskosi poikaa, tietysti koska se on sukulainen. Kuinka tyttösi pitäisivätkin paljon suloisesta pikkuveljestä, joka haluaa tulla heidän väliin lukemaan kirjoja ja leikkimään viereen.
t. kokemusta on, 2 tyttöä ja pieni poika.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
mielestä ihmisen, jolla on joki kammo, neuroosi tai muu rajoite, joka vaikuttaa ihan jokapäiväiseen elämään (vaikka vieraiden kutsumiseen tms.), kannattaisi vakavasti harkita lääkärin pakeille menemistä. Tässä tapauksessa pitäisi keskusteluapu hakea ehkä yksityiseltä puolelta, mutta varmasti se olisi rahan arvoista. Ei tuollaisen kanssa tarvitse elää!
Ymmärtäisin tuollaisen, jos nainen olisi raskaana tai vasta synnyttänyt, mutta ap:n tilannetta ei voi hormonienkaan piikkiin laittaa.
Kuten sinä joka sanoit että vähän kauhistuit poikavauvaa mutta hänestä tuli sinulle todella rakas. Näin varmasti olisi käynyt minullekin lopulta, olen kuullut tällaisia tarinoita paljonkin. Mutta silti kaivelee, että kuinkahan syvä tämä kammoni oikein on ja olisinko sittenkään osannut päästä siitä. Mutta sitä on turha miettiä kun ei tiedä.
Myös nro 15, kiitos kun olit asiallinen. En kirjoittanut tätä jotta saisin niskaani poikalasten puolustajat. Täällähän oli mm. jokin aika sitten ketju jossa kauhisteltiin tyttölapsia eikä käynyt mielessäkään ryhtyä haukkumaan noita ihmisiä. Ymmärsin kammon niin hyvin kun itselläni on sama tilanne, kohteena vain poika.
Miehelläni on vahva itsetunto, hän on hyvä isä ja kasvattajana loistava! Kuolleista lapsista minulla ei ole kokemusta kuin ystäväpiiristä, olen syvästi surullinen että joku ketjussa olisi menettänyt kaksi lastaan. Mutta eihän ihminen omia mietteitään voi aina verrata maailman kauheuksiin, jokainen kokee oman elämänsä suhteuttuna omana kokemusmaailmaansa.
Lapsettomuudesta kommentoinkin jo, ettei se ollut kohdallani lainkaan käänne että olisin alkanut ajatella "ihan sama kumpi on" periaatteella.
Tyhmä en ole, en ala luetella todisteita kun se olisi niin tyhmää:-)
Lapsistani on kasvamassa riehakkaita tyttöjä, tasa-arvoisia, itseensä luottavia, luovia ja urheilullisia ihmisen alkuja ovat molemmat.
Voi voi kun täällä on niin paljon kapeakatseisia ihmisiä. Äitiyteen kuuluu monenlaisia tunteita ja skaaloja. Minun poikalapsikammoni on yksi sellaisista ja pyysin rakentavia neuvoja. Toivottavasti niitä löytyy vielä lisääkin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sitä mitä ihminen ei saa tai ole saanut, pyrkii hän vähättelemään ja mitätöimään kaikella tavalla. Siten menetys ei tunnu niin suurelta.
Ja tässä tapauksessa vielä pitää oikein erikseen korostaa, miten mieskään muka ei olisi edes halunnut poikaa, hah...
Luulen tietäväni mitä ap tarkoittaa. Minulla on kolme lasta, keskimmäinen on tyttö. Olen onnellinen että minulla on hänet, mutta mieluummin ehdottomasti ottaisin kolme poikaa kuin kolme tyttöä. En kertakaikkiaan kestä sitä ääntäkään mitä tyttölapset pitävät, poikien testosteronit ovat taas mulle ok. Tajusin tämän vasta todenteolla kun kolmas lapsi syntyi, ja se oli poika. Olin aina luullut, että "kun esikoinen on aina esikoinen" ja jollain tavalla läheisin. Ei, ei se johtunut siitä, vaan siitä, että se on poika. Samanlaiset tunteet kohosivat tätä pienintä kohtaan. Tyttärestäni en varmaan edes pitäisi, ellen rakastaisi häntä ennen kaikkea omana, biologisena lapsenani, en pidä tyttölapsista. Varmaankin kärsin samasta ongelmasta siis kuin ap. Toivoisin myös että voisin sanoa "ihan sama onko lapsi tyttö vai poika". Ei se kyllä kaikille ole. Enää en kyllä lapsia ole tekemässä joten voitte huokaista helpotuksesta ;)
Minäkin kävin raskaat lapsettomuushoidot ja luenkin vähän ihmeissäni tuomitsevaa kommenttiasi. Kolme todella rankkaa keskenmenoa ja sitten viisi vuotta IVF hoitoja. Tuomio Väestöliiton lääkäriltä todennköisestä loppuikäisestä lapsettomuudesta ennen viimeistä yritystä ja sitten tulikin erilaisten suurien käänteiden kautta lapsi. Ja toinen syntyi samasta sarjasta pakasteesta.
Eli minä todellakin olen kokenut saman kuin sinä ja edelleenkin pelkäsin todella kovasti poikalasta. Kaikesta huolimatta. Ei tällä ole mitään lapsensaantivaikeuksien kanssa tekemistä. Minä en halunnut mitä tahansa lasta vaan tytön, miksi se on niin vaikea ymmärtää?
AP
Jos siis lapsen saaminen on vaikeaa ja rankkaa, niin luulisi lapsen sukupuolen olevan sivuseikka, kunhan lapsi syntyy elävänä ja suhtkoht terveenä. En tunne sinua, ap, mutta minusta tuntuu, että poikakammosi ei ole ihan normaalia, oletko jutellut siitä jonkun terapeutin kanssa?
Olin itse ihan "tyttöfiiliksissä" kun odotin lastamme, ja kun poika sitten syntyi niin olin vähän ihmeissäni, kun olin mukamas "vaistonnut" sen olevan tyttö. Kätilökin ehti jo tiedustella olenko pettynyt, mutta en tietenkään ollut, sillä poika valloitti heti sydämeni.
nro 10
Millainen oli suhde isääsi? Ihalitko häntä lapsena? Mistä piirteistä et pitänyt isässäsi, isoisässäsi tai sedissäsi?
- ei ole peruspsykologiaa, olin kirjoittanut jo 10 vuotiaana koulussa aineen aiheesta, oli aika kiinnostavaa luettavaa. Eli silloin en kyllä osannut varmastikaan kaivata sitä mitä en ollut vielä saanut:-)
- lasteni isä kertoi jo seurustelumme alussa että hänellä on sukulaisissaan paljon poikia ja toivoisi joskus tyttöjä itse, joten uskoisin että en tuolloin vielä ollut manipuloinut häntä. Itse en uskaltaisi enää ottaa riskiä kolmannen kohdalla että tulisi poika, tosin päätöskin oli meille molemmille helppo koska halusimme nimenomaan kaksi lasta ja saimme toivetytöt
- en ole mitenkään häiriintynyt ihminen, äiti vain siinä missä te arvostelijatkin. Tottakai poikalasten äidit kauhistuvat, varmasti helposti ottaa tällaisen henkilökohtaisesti kun itsellä on lapsi jota rakastaa. Minä en välitä, jos tyttölapsia haukutaan, tiedän itse mitä halusin ja olen siitä onnellinen. Muiden mielipiteet eivät minua suututa tai raivostuta. Olisi huvittavaa keskustella teidän raivostuneiden kanssa kasvokkain. Minulla ei ole mitään syytä provosoitua kommenteistanne, joitakin jopa ymmärrän kuten aiemmin mainitsin. Analyyttisesti lukien tosin vastauksenne ovat melko hurjia yleistyksiä. Yrittäkääpä lukea viestini toiseen kertaan, ehkä vähän rauhoittua ja kommentoida sitten?
Voi voi kun täällä on niin paljon kapeakatseisia ihmisiä. Äitiyteen kuuluu monenlaisia tunteita ja skaaloja. Minun poikalapsikammoni on yksi sellaisista ja pyysin rakentavia neuvoja. Toivottavasti niitä löytyy vielä lisääkin.
ole osoitus minkäänlaisesta kapeakatseisuudesta, eihän?
Itsellä 2 pientä lasta ja odotusaikana sukupuoli ollut aina sivuseikka ja olen sen halunnut tietää vain siksi, että olen osannut hankinnat tehdä sukupuolen mukaan.. mutta täytyy myöntää, että olen jopa onnellinen siitä, että olen perheen ainoa nainen ja prinsessa :))
ja onneksi sainkin pojan. Minusta pikkutytöt ovat rasittavia naukujia ja valittajia sekä mestareita syrjimään ja kyykyttämään kavereitaan.
Mutta tämä on varmaankin niitä ap:n tarkoittamia epäasiallisia vastauksia.