Tyylisuuntauksia blogi suljettu..kiitos vain!!
Tämäkö oli teidän ilkeiden ämmien tarkoitus??!! Blogia ei pääse lukemaan kuin kutsut vieraat tällä hetkellä! Ikävää, jos blogin pitäjä on sulkenut nyt bloginsa ihan vain siksi, että katkerat ja inhottavat av-mammat täällä viime päivinä laukoivat mitä kamalempia asioita. Joo tämä on nyt lasten parhaaksi, kuten kohta joku vääntäytyy volisemaan, mutta siitä olisi voinut laitta ihan asiallisen palautteen ihan blogistin omaan sähköpostiin, eikä täällä jauhaa siitä. Mulla on niin paha mieli blogistin puolesta, jolla on nyt sellainen kuva, ettei hänen blogistaan pidetä. Minä pidin :(.
Kommentit (1781)
No tottahan toki jatkuu, se ei esimerkiksi VOI johtua siitä, että jonkun mielestä on järjenköyhää ostaa vauvalle 56 senttistä 79 € maksavaa bodyä, taikka siitä, että kyseisen ihmisen lapsi ei ole kovin kaunis, tai siitä, että jotain ottaa aivoon, kun jatkuvalla lentämisellä saatetaan tämä maalila tuhoon ennen aikojaan. Sellaista ylenmääräistä kulutushysteriaa, se on sitä, joka ainakin minut saa voimaan pahoin! Kun ihan tasan samanarvoisia kasvaa niistäkin lapsista, joilla on ne paljon paheksitut Lassien ulkoilupuvut päällään!
Voi kun oman elämäni suurin ongelma olisi, että mistä saan Ticolle tämän kevään Ticketin siinä ja siinä värissä...Kyllä on ongelmat pieniä...
Gantin hupparin saa tevavalle noin 50 egellä. Eli lähes jokaisella on mahdollisuus sellainen halutessaan hankkia. Sitä paitsi, kahjot maksavat siitä huutiksessa vielä käytettynäkin pari kymppiä. Eli suht laadukkaan tuotteen hinnaksi jää ehkä kolmekymppiä.
Maksaa 85e ;)
Siis vauva koot!
siis vauvakoot!
koulukiusaamista. Varmaan kiusaavat muutenkin muita?
Kyllähän se yksi Gantin huppari irtoaa helposti, mutta osta niitä värisuora, pino Po.ppia, seitsämät vk.vaatteet, 60 kpl pipoja, 20 paria kenkiä, mekkotakit, peruslindexit, bodenin ja mayoralin kesätilaukset, tiksun outlet shoppaukset, parit burberryt yms yms Ei ole halpaa, mutta lukija, eli minä, eli lastenvaateaddikti tykkää :)
Vai johonkin blogiinko viittaat? Huh huh!
miten jotain voi rassata noin paljon mihin muut rahansa käyttää. Mitä sitten jos vaate maksaa 79e, onko se sinulta pois?Tsiisus..
paljonko nuo gantin ostelijat tienaa
Jos sua nyt jotenkin tämä tieto auttaa, niin minä tienaan 80000eur vuodessa ja mieheni saman verran. Bloggaan, välillä myös lastenvaatteista, mutta en ole yksi näistä täällä parjatuista ja ruodituista bloggaajista.
Ostan Gantia ja muitakin "merkkituotteita", mutta myös H&M, Lindex ym merkit löytyvät kaapeistamme.
Onko sinusta nyt sitten hyväksyttävämpää ostaa näillä tuloilla noita Ganteja kuin silloin, jos tienaisin tuosta puolet? Vai miksi tuo palkkataso on tuossa Gantin ostamisessa oleellista?
Kyllä kuluttaminen on meillä kaikilla asioiden arvottamista, toiset käyttävät helposti saman määrän rahaa vuodessa tupakointiin tai muuhun hömppään, toiset taas haluavat välillä ostaa laadukkaampia vaatteita.
Ihme vouhkaamista samoista asioista vuodesta toiseen???
Kateus siitä, että toinen tekee erilailla ja sitä yritetään kontrolloida ivapuheilla. Nainen ruotuun, aivan kuten miehet määrää naisen elämää Välimeren kulttuureissa. Erilaisuuden pelkoa ja konservatismia. Ilkeyttä ja kiusaamista, samaa mitä nämä on tehneet kouluaikoinaan. Taisitte olla koulukiusaajia, jotka kyttäsi toisten elämää ja ilkeili heille?
kun ottaa huomioon, että moni tässä puolustaa niitä LAPSIA. Mua ei yhtään haittaa jos blogaavat omista ostoksistaan (ei se järkevää ole, mutta siihen on heillä oikeus), mutta se että jee mulla on nyt lapsi jota mä voin käyttää, kuvataan edestä ja takaa, luodaan itselle ja muille jo sosiaalinen pakko ostaa koko ajan hienompaa ja enemmän ja mitä ne lapset tästä oppivat? Ja samalla kerrotaan lapsien elämästä kaikki neuvolatietoja myöten. Mielestäni kenelläkään ei ole moraalista oikeutta tehdä näin, vaikka lain mukaan vanhemmat voivatkin antaa luvan lasten kuvien julkaisemiseen niin joku roti tähänkin pitäisi saada. Kun ne äidit voisivat paljon mieluummin kertoa vain ja ainoastaan itsestään.
HÖPÖ HÖPÖ. Siinä sitä kiillotetaan omaa kruunua tuollaisten naurettavien selitysten varjolla. Siis lapsellista ja naurettavaa.
Paikkakunta määräytyy palvelimen sijainnin mukaan.
Me analysoimme yrityksessämme paljon noita kävijätilastoja sekä Google Analyticsin että Snoobin avulla ja se nyt ei kauheasti siltikään tietoja anna. Joo hakusanat kyllä ja liikenteen lähteet, eli tuleeko vierailija esim. googlesta, suorasta liikenteestä vai vaikka jostain linkityksestä. Ja muutakin kun oikein kaivaa. Yksittäistä kävijää ei siltikään pysty noin yleisesti paikantamaan.
Koska meillä käytettävä palvelin sijaitsee Helsingissä, myös paikkakuntatietomme noiden analyysiohjelmien perusteella paikantuu Helsinkiin, vaikka toimimme aivan muualla. Yritysten kohdalla on paljon helpompi selvittää liikenteen lähteet, yksityishenkilöitä kohtaan on paaaaaljon tarkempi yksityisyydensuoja.
Vai luuletteko, että jos joku bloggaaja saisi noin helposti selvitettyä että Maija Möttönen Hämeenlinnasta on kommentoinut hänen blogiaan myönteisesti ja sen jälkeen kommentoinut ikävästi av:lla, ettei tällainen tietojen hyödyntäminen olisi levinnyt räjähdysmäisesti esim. markkinointiin: Hei Maija, ostit eilen kevytsiideriä meidän nettialennuskupongilla Simpeleen S-Marketista, tänään saat sitä 2 pulloa yhden hinnalla. Tai että Hei Mikko, eilen käväisit tyylittömät lyylit sivulla, osallistu ihmeessä tänään arvontaan! Jos sinulla on kiva blogi ja nuhteeton kommentointihistoria saatat voittaa crocsit! Blogaajat eivät missään tapauksessa pääse ilman rikosepäilyjä käsiksi heille kommentteja lähettäneiden ihmisten henkilö-tai yhteystietoihin ja useimmissa tapauksissa jonkin työkoneen ja kotikoneen yhdistäminen toisiinsa on ihan oikeasti täysin mahdotonta ellei ole todella taitava hakkeri tms. Toki noihin liikenteen lähteisiin pääsee, eli näkee miten täällä linkitettyyn blogiin on tultu.
Mutta hei, nuo blogaajat seuraavat haukkana av:ta: Kommentoin n. viikko sitten yhden blogin olevan oma "inhokkini" ja ihmettelin blogaajan matkustusintoa just ennen leikkausta ja ilmeisestä varakkuudesta huolimatta omasta mielestäni tyylitöntä ja maanista shoppailua. En linkittänyt. Ketjusta ei tullut kovinkaan pitkää. Päivää myöhemmin blogaaja oli vastannut "haasteeseen" (=yksi oudoista blogiyhteisön jutuista tyyliin 100 asiaa minusta) ja kertoi kuinka ikävää onkaan selkään puukottaminen ja nimettömänä haukkuminen ja kuinka ko, reissu on niiin pitkään kaveriporukalla suunniteltu eikä suinkaan mikään outlet-shoppailuun suuntautunut (olin käyttänyt just tuota outlet-shoppailua (johon blogaaja oli aikaisemmasa postauksessaan viitannut) kommnentissani. Että ko. blogaajalta odottelen haastetta kunnianloukkauksesta nyt kotiovelle heti NY matkan jälkeen.
Kateus siitä, että toinen tekee erilailla ja sitä yritetään kontrolloida ivapuheilla. Nainen ruotuun, aivan kuten miehet määrää naisen elämää Välimeren kulttuureissa. Erilaisuuden pelkoa ja konservatismia. Ilkeyttä ja kiusaamista, samaa mitä nämä on tehneet kouluaikoinaan. Taisitte olla koulukiusaajia, jotka kyttäsi toisten elämää ja ilkeili heille?
No tottahan toki jatkuu, se ei esimerkiksi VOI johtua siitä, että jonkun mielestä on järjenköyhää ostaa vauvalle 56 senttistä 79 € maksavaa bodyä, taikka siitä, että kyseisen ihmisen lapsi ei ole kovin kaunis, tai siitä, että jotain ottaa aivoon, kun jatkuvalla lentämisellä saatetaan tämä maalila tuhoon ennen aikojaan. Sellaista ylenmääräistä kulutushysteriaa, se on sitä, joka ainakin minut saa voimaan pahoin! Kun ihan tasan samanarvoisia kasvaa niistäkin lapsista, joilla on ne paljon paheksitut Lassien ulkoilupuvut päällään!
Voi kun oman elämäni suurin ongelma olisi, että mistä saan Ticolle tämän kevään Ticketin siinä ja siinä värissä...Kyllä on ongelmat pieniä...
Luultavasti juuri tämä kommentti on kaikkien ilkeilykommenttien ja näiden "lapsia esineellistetään", "lukekaa lasten oikeuksien pamfletti" jne lässyn lää, takana: Kun omat ongelmaty on niin helvetin paljon suurempia av-mammalla, niin tällainen ärsyttää, kun jonkun ainut ongelma on ostaako kuudes ulkopuku vai ei ja jos ostaa niin hiekkapinkkinä vai mutavaaleanpunaisena.
Ei ehkä suoranainen kateus, vaan järkky oma paha olo paistaa tämän ketjun tyypeillä.
Aktiivisiahan tässä ketjussa on n.10,m jos sitäkään, jotka koko ajan nostelevat ketjua ja sen huomaa kirjoitustyyleistä selvästi.
Tällainen ketju on todellsita mappi ö-kamaa.
Mukavaa kesää kaikille!
T: Psykologi keskisuuresta kaupungista
Ceela ja Eeviskäinen on niin kauniita ja suloisia tyttöjä, että ihan sydän pakahtuu niiden kuvia katsellessa.
Kaunista kesää kaikille!
Mm seuraavat.
* Millä sivuilla olet käynyt ennen blogiin tuloa.
* Minne sivuille menet blogista lähdön jälkeen.
* Työkone = firma nimi + ip osoite.
* Kotikone ip osoite
* kauan vierailit sivuilla
* Mitkä bloggaukset luit
* Mistä bloggauksesta poistuit
yms. yms. yms.
Turhan paljon tuolla statcountur:ella näkee.
Esim. Av - blogi - facebook = Blogisti tietää kuka olet.
Kateuskortti, kateuskortti. Niinhän ne rikkaat aina perustelee, että köyhät on vaan niin V¤TUN KATEELLISIA kun heillä on millä mällätä ja niillä ei.
Eli jos et tykkää jonkun rikkaan ostoksista, olet vaan kateellinen. Ellei hänen lapsensa ole sinun mielestäsi piiruakaan kaunis, olet vaan kateellinen. Ellei hänen ostamansa kuteet miellytä sinua, olet vaan kateellinen ja ellet ole hänen kanssaan samaa mieltä joka asiasta, se on vaan se suuri suomalainen perisynti; KATEUS.Huoh!
Olet niin kateellinen että täällä asti vihertää.
Aktiivisiahan tässä ketjussa on n.10,m jos sitäkään, jotka koko ajan nostelevat ketjua ja sen huomaa kirjoitustyyleistä selvästi.
Tällainen ketju on todellsita mappi ö-kamaa.
Mukavaa kesää kaikille!
T: Psykologi keskisuuresta kaupungista
Antaisitko esimerkkejä, että mitkä ovat kenenkin kirjoittamia, kun olet näköjään oikeasti vähän ammattilainenkin. Kiitos, olisi todella mielenkiintoista.
Ceela ja Eeviskäinen on niin kauniita ja suloisia tyttöjä, että ihan sydän pakahtuu niiden kuvia katsellessa.
Kaunista kesää kaikille!
Mun mielestä Ceela on kyllä nätti ja sulonen, mut Eevi on ei-niin-nätti.
Mm seuraavat.
* Millä sivuilla olet käynyt ennen blogiin tuloa.
* Minne sivuille menet blogista lähdön jälkeen.
* Työkone = firma nimi + ip osoite.
* Kotikone ip osoite
* kauan vierailit sivuilla
* Mitkä bloggaukset luit
* Mistä bloggauksesta poistuit
yms. yms. yms.Turhan paljon tuolla statcountur:ella näkee.
Esim. Av - blogi - facebook = Blogisti tietää kuka olet.
Voiko fb todella paljastaa bloggaajalle kommentoijan?
ja poikien tyyliin mamma hyödynnettyä Lindexin tarjoukset. Kyllä taas piisaa uutta rättiä.
ja poikien tyyliin mamma hyödynnettyä Lindexin tarjoukset. Kyllä taas piisaa uutta rättiä.
On se ikävää ettei siulla riitä rahat "rätteihin". Koita jaksella, jaksuja hei!
Mm seuraavat.
* Millä sivuilla olet käynyt ennen blogiin tuloa.
* Minne sivuille menet blogista lähdön jälkeen.
* Työkone = firma nimi + ip osoite.
* Kotikone ip osoite
* kauan vierailit sivuilla
* Mitkä bloggaukset luit
* Mistä bloggauksesta poistuit
yms. yms. yms.Turhan paljon tuolla statcountur:ella näkee.
Esim. Av - blogi - facebook = Blogisti tietää kuka olet.
Voiko fb todella paljastaa bloggaajalle kommentoijan?
Tyhmempikin tajuaa että todellakin voi, sillä varmaan kaikilla suositummilla blogeilla on hyvät seurantaohjelmat blogin takana.
Entäs se työkoneen ip-osoite? Vielä vähemmän?
Eli mitä toi Jessica on nyt tietävinään bloginsa "loan"heittäjistä? (Arvostelua tosi pienen lapsen laittamisesta pk:hon ja sen saman tosi pienen lapsen jokaviikkoisesta uuden lelun ostamispäivästä).
Siis vauva koot!