Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Kuinka moni pystyy olemaan lapsestaan viikonkin erossa tuntematta raastavaa ikävää?
15.03.2011 |
Myönnän, olen varmaan huono äiti, mutta mulla ei tule kovinkaan kummoinen ikävä, ketään, ei edes lapsiani jos ovat vaikka viikon mummolassa.
Nuorempi 5v ei ole vielä ollut kuin 3 yötä pisimmillään serkkujen luona kylässä mutta vanhempi oli joku kesä kaksi viikkoa mummolassa niin että kävi viikonlopun kotona. No hän olisi joutunut olemaan yksin kotona kun me oltiin töissä ja itse halusi mummolaan.
En ole koskaan kieltänyt lapsiani menemästä isovanhmmille jos sinne haluavat ja isovanhemmille se sopii.
Monesti mun vanhemmat oikein pyytää lapsia sinne että saavat touhuta kaikkea kivaa lasten kanssa.
Mua vaan otti päähän kun kaverini ei PÄÄSTÄ lastaan oikein minnekään siksi koska hän ei pysty olemaan lapsesta erossa.
Mietin vaan että minkälainen lapsesta sitten isona tulee, liimaantuuko äidin kylkeen vai kasvaako tälläisestäkin lapsesta itsenäinen?
En tarkoita että minun kasvatustapani olisi oikea mutta olen nähnyt paljon lapsia jotak eivät osaa isompana alkaa elämään omaa lämää kun ovat niin vanhemmissaan kiinni.
Olenko jotenkin huono ja julma äiti kun mun sydäntäni ei erossa olo raasta?
Kommentit (31)
venhemman kanssa olin 2v kotona ja nuoremman kanssa vajaan vuoden.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Lapset voisivat minun puolestani vaikka "unohtua" kylään... kuukausiksi tai vuosiksi.
ja olen ollutkin. Pisin eroaika on tosin ollut vain viikko. Ei meidän lapset edes ikävöi vanhempiaan jos toinen on poissa nyt vaikka viikon. Isä on usein viikkoja työmatkoilla.
en mä nyt "raastavaa" ikävää tunne, mutta sellaista haikeaa kaipuuta. Lapsi on isällään joka toinen to-su, kyllä mä siitä omasta ajasta nautin paljon, kun kaiken muun ajan olen niin paljon kiinni hänessä (töissä kyllä käyn). Se vastuunvapaus lähinnä on helpottavaa.
Kyllä mä sunnuntaina kuitenkin kovasti jo odotan iltaa, kun lapsi tulee kotiin, ja muutenkin pitkin tuota vapaata lapsi käy paljon mielessä; mitä mahtaa tehdä just nyt, onko pärjännyt, onko nukkunut hyvin yms. Ja hänen puhelunsa ovat aina ihana juttu! :)
Viime kesänä lapsi oli isällään eka kertaa 2 vk putkeen, silloin ikävä alkoi olla kyllä jo raastavaa...
Se riippuu siitä syystä miksi on erossa. Jos syynä olisi se, että olen sairaalassa vanhemman lapsen kanssa viikon, en juuri ikävöisi, toki huolestunut jaksamisesta jne. Jos kotiäitinä lapset pääsisivät viikoksi toisiin viihtyisiin ympyröihin, en ikävöisi. Jos työelämässä lähtisin viikon etelänlomalle ja lapset jäisi kotiin niin ikävöisin varmasti. Morkkis lisää ikävää.
Mutta ihan yhtä huolestuttavaa on minusta äidin ripustautuminen lapseen. Kyllä jo noin 3v tarvitsee tilaa ja omia juttujaan äidistä erossakin, se on äidin vaan kestettävä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
että minäkin voisin käydä jossain tai tavata joitain ihmisiä edes!!
Ja oikeastaan ei ole kyse ikävästä, vaan huoli lapsen pärjäämisestä.
Viime kesänä 7 v oli 3 vk mummolassa enkä ollut erityisemmin huolissani tai ikäöinyt. Tietysti lähes päivittäin soiteltiin. 2-vuotiaalle tulisi raastava ikävä jos olisi enemmän kuin kaksi päivä minusta erossa, siispä minäkin "ikävöisin".
Mielelläni kyllä veisin lapset suvun hoitoon useamminkin, se vaan ei meillä oikein onnistu kun suku on kaukana - lyhyet viikonloppuvisiitit eivät oikein onnistu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
kaverini lapsi on jo 7 vuotias, ja hän oli erittäin ihmeissään miten voin päästää lapsni niin pitkäksi aikaa mummolaan, viikoksi? jos lapsi itse soittaa kolmen päivän jälkeen ja kysyy että saanko jäädä tänne vielä pidemmäksi aikaa niin miksi ihmeessä kieltäisin?
Olipa lapseni isovanhempien kanssa etelässäkin viikon, täytyy myöntää että silloin hieman ikävöin ja jännitin kun ovat niin kaukana enkä voi tosta vaan hakea pois jos jotain sattuu... =)
ap
Olen äiti ja haluan olla läsnä lasteni arjessa ja elämässä. En halua, että lapset muistelevat aikuisena, kuinka äiti ja isä olivat aina töissä, aina omissa harrastuksissa, matkalla, aina poissa kotoa.
Miksi äidit haluavat niin kovasti eroon pienistä lapsistaan? Mikä niissä lapsissa on vikana? Miksi lapset pitää lähettää tämän tästä mummolaan, pois jaloista? Voisiko äiti tai isä jäädä muutamaksi vuodeksi kotiin, kun lapset ovat pieniä? Voisiko työssäkäyvä äiti ja isä pitää kesälomiaan vuorotellen? Näin pienet koululaisetkin saisivat viettää lomat kotona.
Jos kyse on vaikka vuoden aikana parin viikon lomailusta mummolassa???
Tai muutamasta viikonloppusta pois kotoa?
Yhtäkkiä täällä asiat muuttunu sellaseks et vanhemmat ei oo koskaan kotona ja lapset on aina hoidossa jossain???
No, mulla on osa-aika työ, ei kesälomaa mutta vastaavasti vajaata viikoa teen. Eli nytkin olen kotona, lasten kanssa!!!
Meillä päin laten kesäloma kestää 10 viikkoa, mulla ei siis kesälomaa ja mies on yrittäjä joten vaihtohdot on ei kesälomaa mutta tienaa rahaa, tai kesäloma- likke siis kiinni- ei rahaa mistään... on vasta aloitteleva eli ei ole ollut vielä mahdollista palkata ketään tai nostaa muutenkaan yhtään ylimääräistä palkkaa...
Aloituksessani kysyin sitä että olenko julma kun minulla ei tule ikävä lapsia jos ovat viikonkin poissa (vanhempi lapseni oli 9 vuotiaana viikon etelässä ja viime vai edelliskesänä pari viikkoa mummolssa kun itse halusi). Nuorempi ollut poissa 3 yötä yhden kerran 5 vuotiaana.
Kyllä minäkin olen läsnä lasteni arjessa ja koko elämässä olen aina ollut sitä mieltä että me ei tarvita hoitajia (paitsi työn takia) enkä ole koskaan lapsiani minnekään hoitoon lykännyt vaan niitä on mummolaan pyydetty.
Ja toisekseen mulla ei ole harrastuksia!
Ja täällä päin ei ole ikävä kyllä järjestetty mitään päivätoimintaa kesälomilla ja leireille lapseni ei halua mennä.
IHmettelin vaan sitä että miksi vanhemmat EI PÄÄSTÄ lasta esim mummolaan jos lapsi haluaa sinne mennä, niin kuin kaverini, syy hänellä on se että hän ei pysty olemaan erossa lapsestaan! Musta se on jotenkin pelottavaa! Että aikuinen ei pysty olemaan erossa lapsesta!
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En takuulla ikävöisi! En hetkeäkään. Ja varmaan sen viikon jälkeenkin olisin valmis pitämään vapaata vielä toisen viikon. Sitten ehkä voisin jo kaivatakin lapsiani...
Toisaalta, en ole koskaan lykännyt lapsiani minnekään hoitoon, olen samaa mieltä että vastuu lapsista on vanhemmilla, kyllä mä nyt tollaset jutut käsitän...
Mutta jos tokaluokkalainen ITSE HALUAA mennä mummolaan kesälomalla ettei tarvitse olla päiviä yksin kotona kun vanhemmilla ei ole enää kesälomaa, niin enhän minä voi pakottaa olmaan yksin kotona, turvallisempaa lapsella siellä mummolassa on jossa koko ajan joku on paikalla.
5-vuotias lähti mummon kanssa veljeni luo kahdeksi yöksi mutta serkuilla oli niin kivaa keskenään että olivat vielä kolmannen, en käsitä miksi mun olis pitänyt kieltää???
Lapset viihtyvät kotona erittäin hyvin, mutta välillä (vanhempi on jo 11) haluavat mennä mummolaan varsinkin vanhempi koska pappa tekee hänen kanssa puuhommia (siis veistelevät ja rakentavat puusta kaikkea josta lapseni on innoissaan) ja nuorempi haluaa mennä mummon kanssa askartelemaan ja leipomaan (äitini on käsistään kätevä toisin kuin minä)
Niin miksi en saisi päästää lapsia vaan pitäisi kieltää heiltä kaikki kiva?
Ja nyt on turha tulla kenenkään huutelemaan että ihmkös tuo kun siellä viihtyvät jos vanhemmat ei mitään alstensa kanssa tee, kyllä tehdään kaikkia muita juttuja paitsi askartelua ja puutöitä...
AP
Sisältö jatkuu mainoksen alla
"Myönnän, olen varmaan huono äiti, mutta mulla ei tule kovinkaan kummoinen ikävä, ketään, ei edes lapsiani jos ovat vaikka viikon mummolassa."
Kotiäitinä olen etuoikeutettu: Meillä on aina aikuinen paikalla. Ei ole lastenhoito-ongelmia koulujen ja päivähoidon lomillakaan. Lapsia ei hoidateta mummolassa tai serkuilla. Kotona on kivaa tekemistä sisarusten kanssa ja naapurustossa on paljon kavereita.
Kahden viikon hoitojaksoja poissa kotoa en ymmärrä. Tässä tilanteessa pyytäisimme hoitajan kotiin, esim. MLL:sta tai tutun, luotettavan nuoren. Lisäksi lähistöllä on kotiäitejä, joilta saisi tilapäistä hoitoapua. Siis koululaiselle hoitoa kesälomalla. Seurakunta järjestää kesälomalla klo 9-15 päivätoimintaa pienille koululaisille. Itse olen tarjonnut lastenhoitoapua, kun joku on sitä pyytänyt.
Lapset voisivat minun puolestani vaikka "unohtua" kylään... kuukausiksi tai vuosiksi.
Samma här...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
joka on nyt reilut 2-vuotta, mummolle puoleksi päiväksi, niin en osaa kotonakaan tehdä muuta kuin pyöriä rinkiä, kun on jo vähän ikävä ja jotenkin tyhjä olo... ihan sama, kuin jos mies on vaikka työmatkalla tms. pari päivää.
Pelkällä kauppareissullakin tulee vauvaa ikävä...
Ihmettelen suuresti, miksi olet halunnut lapsia? Haluatko elää perheellisenäkin sinkkuelämää? Vai haluatko sysätä lapset mummojen vastuulle 24/7??!
Eikö se ole hyvä opetella ajoissa että lapset ovat meillä vain lainassa, ei ripustautumista varten?
lähettänyt lapsen kesälomalle mummolaan. Siis minulla ei ole yhtä pitkää lomaa kun koululaisella ja koska poika on joka kesä oikein odottanut, että pääsee mummolaan, niin miksikäs ei? Ei minullakaan mikään raastava ikävä ole. Joka päivä soitellaan kuulumiset ja oman kesäloman alkaessa lähden itsekin maalle. Myös mummo mielellään ottaa pojan hoiviinsa eli mummon hyväksikäyttöä tämä ei ole :)
Minulla on myös tuttuja, jotka eivät anna mummon hoitaa lapsenlastaan vaikka haluaisi. En tiedä onko sitten jotain sairaanloista mustasukkaisuutta, että ei itse ole tarpeeksi hyvä tai jotain...
tässä ap laitat vähän hassusti vastakkain lapsen halun ja kaipuun tehdä asioita ja vanhempien ikävän.
Kyllä mulle tulee lapsia ikävä jos he eivät kotona ole. Mun äiti ikävöi omia lapsiaan, vaikka meistä nuorimmatkin ovat asuneet jo 15 vuotta pois kotoa. Minusta on ihan luonnollista, että vanhemmat nauttivat lastensa seurasta.
Ikävä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että lapset pitäisi kahlita kotiin. Lasten itsenäistyminen vaatii sekä vanhemmilta että lapsilta kasvua. Napanuoran löystyminen tarkoittaa juuri sitä, että lapsilla alkaa olla omia menoja, vaikka just nyt mummulavierailu, leiri tms.
Silloin on ihan normaalia, että kummallakin on ikävä, mutta ei sen ikävän tarvitse silti estää lasten itsenäistymistä.
Lapsethan kehittyvät tässä asiassa eri tahtiin. Toiset eivät uskalla kouluikäisenä olla vaikka partioleirillä, toiset voisivat olla 2 viikkoa.
Viime viikon tyttö oli isänsä kanssa ulkomailla lomalla. Se tuntu jotenkin paljon pitemmältä ajalta ja tuli kovempi ikävä kuin sillon kun tyttö on vaikka viikon mummolassa. Tyttö on nyt 6v. ja ollut 3-vuotiaasta asti noin viikon mittasia aikoja mummolassa sillon tällöin.
Alue: Aihe vapaa
Kaikki aika erossa oli aina lomaa minulle. Olin 8v kotona kolmen lapsen kanssa.
Kun palasin työelämään, ensimmäinen päivä jo oli ihan hirveä. Tuntui ihan käsittämättömän pahalta viedä nuorin (4v) päiväkotiin, muut olin hoitanut kouluun asti kotona.
Nykyään osaan ikävöidä ja ikävöinkin. Ennen ei ollut "tarvetta", kun olin ihan kiinni lapsissa koko ajan.