Mietityttää tuo "lapsi elättää itsensä opintorahalla" -ketju

Minut hylättiin oman onneni nojaan 16 vuotiaana. Pidän kyllä omista lapsistani parempaa huolta ja läheisemmät välit heihin pyrin säilyttämään, kuin mitä itse lapsena sain kokea! Haleista ei ole pulaa...



Vanhempani eli lasteni isovanhemmat ovat ihmisinä tosi tympeitä. Säästävät aina vain ja hullun lailla pahan päivänsä varalle, sysäsivät vastuun lastenkasvatuksesta ja huolenpidosta yhteiskunnalle ja olettavat, että heidän vanhuudenturvakin tulee yhteiskunnalta. Yhteiskunnan sairas asennemaailma on mennyt heihin perille hyvin. Ovat aivan AIHEETTA ylpeitä meistäkin, kun luulevat kasvattaneensa oikein.



Minä ja kaksi veljeäni tulemme hyvin toimeen aikuisina. Lapsenlapsilleen ovat etäisiä, kuin viranomaisia, mutta hyvin ylpeitä heistäkin ovat. Tämä on hyvin surullista. He eivät huomaa, että mitä tekivät väärin. Tosiasiassa heillä on ollut vain hyvää tuuria, kun meistä lapsista ei tullut tämän hullumpia. Lapsenlapsetkin tarvitsevat paljon tuuria muualta, kun on näin etäiset isovanhemmat.

Vanhempamme eivät kustanna tai ole kustantaneet mitään omille muutettuamme, ei heidän kuulukaan. Tosin kun olin kotona ja sain alle 100e opintorahaa, äitini elätti minut (yh). Mutta kun omilleni mieheni kanssa muutettiin niin ei enää edes kehtaisi pyytää mitään. Tosin välillä vanhempamme sponsoroivat, jos esimerkiksi kuulevat koiramme olevan sairaana. Oikeastaan aika ihanteellinen tilanne.



Mutta se, että jotkut täällä uhoavat laittavansa lapsensa pihalle heti tämän täytettyä 18, on aika kamalaa. Jos on vanhemmilla kohtuulliset tulot ja lapsi 2. asteella (amis, lukio) ei tällä ole edes opintorahaa elämiseen. Mutta hällä väliä, elatusvelvollisuutta ei enää ole! Tällaisten ei mielestäni kannattaisi edes lapsia hankkia. Monilla kun on mahdollisuus rahallisesti muuttaa vasta korkeakouluun tai ammattiin päästyään. Alle 20-vuotiaan opintotukeen kun vaikuttaa vanhempien tulot, vaikka heillä ei enää elatusvelvollisuutta nimellisesti olisikaan.

Ja tästä pois asumiskulut ja ruuat, sekä muut laskut. Pärjäisittekö itse?



Jossain Brasilian slummissa nuo ehkä olisi ok tulot. Voihan sitä ottaa lainaa 1500 e pari kertaa vuodessa ja maksaa sitten takaisin. Minusta ei ole oikein, että nuori elää velkarahalla, jos yrittää tehdä itselleen hyvää ja opiskella.

Ja tästä pois asumiskulut ja ruuat, sekä muut laskut. Pärjäisittekö itse?

Minun poikani asuu omassa vuokrayksiössä ja saa asumislisää opintorahan lisäksi. Elämiseen jää kylläkin rahaa, vaikka ei lainaa ole nostanutkaan.

On tietysti siinä onnellisessa asemassa, että pystyy tekemään opintojen ohella keikkatöitä. Me vanhemmat maksamme netin, puhelimen ja annamme vähän rahaa + ruokakasseja kuukausittain.

Vanhempani ovat hyvätuloisia, mutta kyllä minä vain itse halusin itseni elättää opiskeluaikanani. Jos en olisi pärjännyt niin kyllä ihan varmasti olisivat auttaneet.



Asuin soluasunnossa edullisella vuokralla ja opintorahat ja asumislisät riitti pitkälle. Ja kesätyörahat kattoivat sitten muut kulut mitä tarvi. Lainaa ei tarvinut ottaa, eikä työskennellä opintojen oheella (vain kesäisin). Valmistuin 5 vuodessa maisteriksi. :)

Poikani (22) on asunut nyt vuoden opiskelija-asunnossa. Saa opintotukea + asumistukea. Ei halua nostaa opintolainaa vaan säästää kesätieneistä talveksi + tekee vähän töitä opintojen ohella. Kyselen usein riittävätkö rahat ja aina vastaa, että riittävät. Me maksamme harrastusmaksut + puhelinkulut sekä tietysti ruuat niinä viikonloppuina, kun käy kotona. Tyrkytän myös ruokaa mukaan ja viemmme häntä välillä vuoronperään lounalle tai illalla ulos syömään.



Tytär pitää välivuotta, asuu poikaystävänsä kanssa, käy töissä ja tarvitsee silloin tällöin rahallista avustusta. Uskon, että joudumme tukemaan häntä myös opiskeluaikana.



Mietin välillä kohtelemmeko lapsia epätasa-arvoisesti, mutta toisaalta, tytär muutti kotoa 2 vuotta nuorempana kuin veljensä eli poikaa on "tuettu" kaksi vuotta pidempään ja hän on nykyisin usein viikonloppuisin kotona (ekana vuonna ei käynyt niin usein). Kotona = meillä.

poikaystäväni (nykyisen mieheni) kanssa yhteen, muutimme suoraan lapsuudenkodeistamme. Mä en saanut mitään tukia mistään, koska vanhempieni tulot huomioitiin. Mieheni teki jotain lehdenjakajan hommaa. Ei meillä käynyt edes mielessä pyytää vanhemmiltamme rahaa, ihan itse maksoimme elämisemme, niillä mieheni pienillä tuloilla. Ei meitä vanhempamme pois ajaneet, eli jos olisimme heidän rahoillaan halunneet elää, olisimme voineet edelleen asua kotona. Mutta meidän valinta oli muuttaa yhteen ja toki sen itse maksoimme.



Ainoa, mihin vanhemmiltamme saimme tukea, oli huonekalut yms. kodintarvikkeet, niitä saimme molempien kotoa käytettyinä. Äitini osti meille kirpparilta sohvan.

En edes kuvittele hänen elättävän itsensä sillä rahalla.

Poika on 17v ja lukiossa.



Yritän auttaa lapsiani opinnoissa mahdollisuuksien mukaan. Eli käytännössä se tarkoittaa ilmaista asumista kotona, ruokaa, vaatteita jne. Mutta kun muutto pois kotoa tulee ajankohtaiseksi, niin jos opiskelee, yritän auttaa ruoassa tms.

Olen kuullut, että jotkut lapset joutuvat maksamaan kotona (siis vanhempiensa luona) asumisesta vuokraa kun menevät kesätöihin, mutta itse en kannata sitä ajatusta.

joo, kyllä minäkin ns. elätin itseni opiskeluaikana itse opintotuella, asumistuella, keikkatöilä ja kotitöillä. Mutta samalla oli aivan selvää, että vanhempani auttaisivat.



Mutta kyllä mä silloin katsoin olevani yhteiskunnan elätettävänä, en elättäväni itsenäni.



En ymmärrä käytäntöä enkä siihen liittyvää asennemaailmaa

joo, kyllä minäkin ns. elätin itseni opiskeluaikana itse opintotuella, asumistuella, keikkatöilä ja kotitöillä.

Mutta kyllä mä silloin katsoin olevani yhteiskunnan elätettävänä, en elättäväni itsenäni.

En ymmärrä käytäntöä enkä siihen liittyvää asennemaailmaa

Asenneongelma taitaa olla sinulla, eikä meillä, joiden aikuiset lapset elävät omaa elämäänsä ja hankkivat elatuksensa omin voimin ja myös pitkälti omien valintojensa kautta. Oli ne sitten työt tai yhteiskunnan tuet.

Taidat olla nitä, jotka eivät nosta työttömyyskorvausta, Äitiys- ta vanhemapainrahaa, asumistukea tai lapsilisää, sen vuoksi, että voit kehua tulevasi ihan vain omillasi toimeen.

Siis nimenomaan minusta on olemassa huomattavan suuri vaara siitä,että yhteiskunnan tukien varaa sysätyt nuoret eivät opi sillä tavalla koskaan elättämään itseään, vaan jäävät odottamaan niitä tukia ja jäävät valittamaan niiden pienuutta. he eivät opi omavastuuta eivätkä yhteisvastuuta siinä muodossa, että se tarkoittaa MINUN vastuuta perheestäni, sukulaisista ni ystävistäni ja kaikista ympärilläni olevista ihmisistä ja myös materiasta. SEN esimerkkkiä heille ei ole annettu.



Sen sijaan kun vanhemmat näyttävät tässäkin suhteessa esimerkkiä, nuoretkin oppivat sen ottamaan.



Lisäksi on ihan selvä, että opiskelija, joka voi luottaa siihen, että hänen pereehnsä ja läheisesnsä tukevat häntä sekä taloudellisesti että emotionaalisesti, uskaltaa keskittyä opisntoihin ja ja opiskella pitemmälle kuin jos on paniikkipakko valmistua mihin tahansa ammattiin, kunhan nopeasti pääsee joko elättämään itsensä tai ainakin sossun tuille. Tuetuista tulee siis käytännössä koulutetumpia ja vaativampaa opiskelua vaativammille aloill ekoulutettuja ja tuetta jääneistä tulee perusduunareita, jos yleensä jotain.

Joitakin vanhoja asitoita ja lakanoita sain. Omasta huoneestani sain ottaa patjan, olihan siinä sitten vuokra-asunnossa mukava maata. Onneksi oli työtä opiskelujen ohella, niin sain sitten itse hankittua mitä tarvitsin. Aika kylmä oli siis tuo maailmalle lähtö. Itse oon päättäny ett lapsiani koitan vähän enemmän auttaa.

ja syytäkään rahojanne lapsilleni. Elämä ei ole helppoa, eikä mitään opi tekemään, jos ei koskaan ole itse tarvinnut opetella ja tehdä.



Pitkän iän salaisuus on työtelijäs elämä. Eikä nyt tarkoiteta orjuutta.

itse opiskelin 90-luvulla ja silloisella opintotuella tuli ihan hyvin toimeen, kun asui soluasunnossa. Siis arkipäivän kulut sai maksettua, uusi polkupyörä olikin jo mahdoton hankkia.



VAnhempani tukivat enemmän antamalla lakuun huonekaluja ja lähettämällä ruokapaketteja. Rahaa en juuri saanut muuta kuin joskus silmälaseihin tai talvitakkiin.



SIlloin tuen reaaliarvo oli kyllä parempi, rahaa jäi 1200 mk kuussa, mitä tuo nyt euroina on nykymaailmassa ja hintatasolla.

Tästä ketjusta huomaa, että useimmiten kyse ei olekaan rahan puutteesta vaan periaatteesta. Näin ne ihmiset jaetaan kahtia jo opintojhen alussa. Toiset saavat keslkittyä rauhassa opiskeluun ja nuoruuteen, toiset raatavat töissä, että saisivat syödäkseen.

itse opiskelin 90-luvulla ja silloisella opintotuella tuli ihan hyvin toimeen, kun asui soluasunnossa. Siis arkipäivän kulut sai maksettua, uusi polkupyörä olikin jo mahdoton hankkia.

.

Nykyisin ihmiset on niin hyvään oppineet ja tässä kohti ne hyvään ja korkeaan elintasoon oppineet ovat meidän lapsemme, ettei halpoihin soluasuntoihin enää riitä asukkaita...

Totta kai on kivempi asua yksiössä yksin ja vuokraan saa rahoituksen vanhemmilta

Siis nimenomaan minusta on olemassa huomattavan suuri vaara siitä,että yhteiskunnan tukien varaa sysätyt nuoret eivät opi sillä tavalla koskaan elättämään itseään, vaan jäävät odottamaan niitä tukia ja jäävät valittamaan niiden pienuutta. he eivät opi omavastuuta eivätkä yhteisvastuuta siinä muodossa, että se tarkoittaa MINUN vastuuta perheestäni, sukulaisista ni ystävistäni ja kaikista ympärilläni olevista ihmisistä ja myös materiasta. SEN esimerkkkiä heille ei ole annettu. Sen sijaan kun vanhemmat näyttävät tässäkin suhteessa esimerkkiä, nuoretkin oppivat sen ottamaan. Lisäksi on ihan selvä, että opiskelija, joka voi luottaa siihen, että hänen pereehnsä ja läheisesnsä tukevat häntä sekä taloudellisesti että emotionaalisesti, uskaltaa keskittyä opisntoihin ja ja opiskella pitemmälle kuin jos on paniikkipakko valmistua mihin tahansa ammattiin, kunhan nopeasti pääsee joko elättämään itsensä tai ainakin sossun tuille. Tuetuista tulee siis käytännössä koulutetumpia ja vaativampaa opiskelua vaativammille aloill ekoulutettuja ja tuetta jääneistä tulee perusduunareita, jos yleensä jotain.

Ihan samaa mieltä kuin tämä

Mutta Numerolla 15 taitaa olla asenneongelma. Ilmeisesti hänellä ei ole lapseensa läheiset välit kun pystyy suorilta käsin sanomaan, että 18 v on aikuinen ja piste. Muuta pois yhteiskunnan elätiksi

Niin kylmää ja säälittävää

Näin ne ihmiset jaetaan kahtia jo opintojhen alussa. Toiset saavat keslkittyä rauhassa opiskeluun ja nuoruuteen, toiset raatavat töissä, että saisivat syödäkseen.

Minusta on itsestään selvää, että lukion ja ammattikoulun ajan vanhemmat elättävät lapsensa (ellei sitten lapsi itse halua muuttaa pois kotoa, vaikka saman koulun käynti kotoakin käsin olisi täysin realistista). Mutta sen jälkeen minusta on nuoren aika ottaa itse vastuu elatuksestaan. Opintojen aikana ei ole mikään pakko käydä töissä, sillä opintolainakin on olemassa. Kesätöissä kannattaa toki käydä jo ihan työkokemuksen keräämisen takia.

Omilla vanhemmillani ei olisi ollut edes varaa tukea taloudellisesti opintojani, mutta en koskaan nähnyt sitä ongelmana. Kustansin elämäni opintotuella (joka oli siihen aikaan paljon nykyistä alhaisempi), opintolainalla ja kesätöistä saamillani rahoilla. Ihan hyvin pärjäsin ja valmistuin DI:ksi viidessä vuodessa.

uskoa, että tässäkään ketjussa puhuvat ihmiset, joilla on lapsia ! Ei ihme että nylyään nuorilla on niin paljon mielenterveysongelmia kun jo 14 v lähtien aletaan odottamaan, että koska sinä muutat pois.... Äkkiä amikseen ja ansaitsemaan elatusta.



Ja alun perinhän siinä toisessa ketjussa puhuttiin 16 vuotiaasta lapsesta. Jolle eii siis makseta viikkorahaa, ei bussirahaa jne vaikka on rikas perhe

ja täkäläisestä perspektiivistä suomalaisnuorten odotetaan itsenäistyvän sekä henkisesti että taloudellisesti tosi varhain.



Toki täälläkin on nuoria jotka joutuvat pärjäämään omillaan täysi-ikäisyyden saavutettuaan ja opiskelemaan joko sivuansioiden tai lainarahojen varassa, mutta heitä pidetän "laiminlyötyinä" tai oletetaan vanhempien taloudellisen tilanteen olevan tosi tiukka. Sellaista kuten Suomessa tapahtuu, että keski- tai jopa hyvätuloisen perheen lapset saavat kustantaa oman elämisensä heti kotipesästä ensimmäiseen opiskelija-asuntolaan lennähdettyään, ei kerta kaikkiaan tapahdu, ellei taustalla ole jokin täydellinen välirikko.



Mutta perhesuhteet ovat täällä muutenkin läheisemmät kuin Suomessa. Niin hyvässä kuin pahassa! Ihmiset tukevat ja auttavat enemmän perheenjäseniään - vanhemmat lapsiaan ja päin vastoin - mutta myös puuttuvat toistensa asioihin tavalla, joka suomalaiseen hälläväliä-mentaliteettiin tottuneena tuntuu joskus vähän ahdistavalta.



Omalta kohdalta voin sanoa, että opintoni kyllä hidastuivat sen työntekovelvollisuuden takia monella vuodella. Eihän sillä opintotuella elänyt, eikä humanisti surkeine työllisyysnäköaloineen voinut ottaa lainaakaan. Täkäläisiä tuttuja hämmästyttää kun kerron että yliopistolla loppui luennot toukokuussa ja jatkui syyskuussa, ja siinä välissä tehtiin töitä kahviloissa ja raksoilla, joilla sitten rahoitettiin loppuvuosi (jonka aikana myös tehtiin sivutöitä). Sen kerrottuani riittää enemmän ymmärrystä suomalaisten korkealle keskimääräiselle valmistumisiälle! (Täkäläiset valmistuvat kandeiksi ja maistereiksi jo vähän päälle parikymppisinä.) Ne, jotka tietävät miten rikkaita omat vanhempani ovat, pitävät tätä järjestelyä todella ihmeellisenä. Yksi kaveri sanoi sen kuulostavan jotenkin "neuvostoliittomaiselta", kun akateemistenkin täytyy pakon edessä tehdä "oikeita töitä", mikä nauratti minua.



Eikä niistä paskaduuneista ole minulle mitään hyötyä ollut, en koe henkisestikään niistä kasvaneeni. Tulipahan tehtyä kun pakko oli.



Omat lapset aion kasvattaa täkäläisen mallin mukaan. Minä ne olen tehnyt, niin että voivat ihan hyvin odottaa minulta apua vielä aikuisinakin. Maailma on riittävän kova ilman että minä siihen kivirekeen yhtään enää taakkaa lisäisin.