Onko täällä muita, joita harmittaa ettei aloittanut vauvanyritystä aikaisemmin?

ja lisään sen verran, että taloudelliset ym. resurssit on olleet kunnossa jo vuosia.



Vakkarityö jo seitsemän vuotta, velaton ok-talo ja parisuhde, nykyisin avioliitto, samaan mieheen jo yli 10 vuotta.



Nyt on tietenkin siinä mielessä henkisesti paljon kypsempi ja valmiimpi äitiyteen, jos sellainen mahdollisuus minulle annetaan.



Rahaa meillä on myös säästössä kaksi kertaa minun nettovuosipalkka.



Ap

olen 32-vuotias ja olen vasta hiljattain tavannut elämäni miehen. Kovasti haluaisin jo lastakin, juuri sen takia, että pelkään ettei sitä välttämättä tule ikinä tai vasta vuosien yrityksen jälkeen.



Kuitenkin kaikki vain varottelevat, että täytyy olla ainakin vuosi miehen kanssa ensin... No sitten olen jo 33v ennen kuin voin alkaa edes yrittämään.

ensi vuonna 30. Eikä ole suunnitelmissa vuoteen pariin ainakaan yrittää vauvaa. Olen parisuhteessa, omakotitalo ostettu, vakituinen työ ollut molemmilla useamman vuoden ajan. Ympäristön paine on kova. Minulle on jopa sanottu, että on se sitten kurjaa, jos niitä lapsia ei saakaan.

Me ollaan edetty miehen kanssa aika nopeasti. Kun oltiin tunnettu vain kuukausi tai pari, olin aivan varma, että hän on loppuelämäni valittu. Aloimme todella aikaisin puhua naimisiinmenosta, yhteisestä elämästä ja kaikesta mitä tulevaisuudesta haluamme. Varasimme kirkon 4-5kk seurustelun jälkeen, sillä halusimme ehdottomasti Helsingin Tuomiokirkon ja se piti varata yli vuosi ennen hääpäivää. 6kk seurustelun jälkeen ostimme sormukset. Lapsia on tarkoitus alkaa yrittämään sitten häiden jälkeen. Naimisiin mennessämme olemme seurustelleet 1,5 vuotta. Olen vasta 23, eikä siis vielä paniikkia iän suhteen, mutta halusin vain sanoa, että joissakin tapauksissa sen oikean tunnistaa heti ja siinä vaiheessa on turhaa miettiä muiden mielipiteitä :)(Varsinkin jos biologinen kello tikittää)

myöskin uskoo löytäneensä loppuelämän rakkauden. Kyllä sen tunnistaa vuosikausien väärien jälkeen...

Kovin tekisi jo mieli yrittää lasta, mutta muualta tulee kauhistuneita ilmeitä ja kommentteja... kyllä sen miehen kanssa täytyy pitkään ensin olla jne.



Nämä samat kommentoijat varmaan sitten taas kauhistelevat, jos lasta ei ala vuosienkaan yrittämisen jälkeen kuulua niin kuin monilla tuttavillamme :/

myöskin uskoo löytäneensä loppuelämän rakkauden. Kyllä sen tunnistaa vuosikausien väärien jälkeen...

Kovin tekisi jo mieli yrittää lasta, mutta muualta tulee kauhistuneita ilmeitä ja kommentteja... kyllä sen miehen kanssa täytyy pitkään ensin olla jne.

Nämä samat kommentoijat varmaan sitten taas kauhistelevat, jos lasta ei ala vuosienkaan yrittämisen jälkeen kuulua niin kuin monilla tuttavillamme :/

ajatelko yhtään mitä muut ajattelevat, vaan tehkää niin kuin hyvältä tuntuu!!!

Itse voisin kuvitella, että tästä pari vuotta vanhempana olisin valmis muutaman kuukauden kuluttua lastentekoon, jos mies tuntuu oikealta.

Ap

37-vuotiaana melko nopeasti. Näin jälkiviisaana huvittaa omakin ajattelutapa siitä "koska on se sopiva aika". Toki on hyvä olla vakityö ja mielellään hyvä parisuhdekin, mutta niin se elämä vaan jatkaa kulkuaan lapsensaannin jälkeenkin.



Ehkei sitä ihan täydellistä hetkeä kannata jäädä odottelemaan. Kun viimein on saatu vakityö niin se mies voikin jo olla lähtökuopissa.. Tärkeintä on että nainen on henkisesti valmis lapseen ja lapsen mukana tulevaan elämänmuutokseen.

Olikin sitten endometrioosi ja lapsi saatiin ivf-hoidolla 6 vuoden yrityksen jälkeen, kun olin 30v. Mutta toisaalta...mistäs sen etukäteen tiesi, ja jos olisinkin tullut äidiksi opiskelija-aikana, olisi talous ollut todella tiukilla ja tilanne muutenkin hankala.

Nimittäin se, että luulin aina, etten niin kamalasti halua lapsia, ja kuitenkin sitten oikean miehen löydettyäni tein lapset 36- ja 38-vuotiaana. Yritykseen ei enää onneksi aikaa tuhlaantunut, mutta se harmittaa, että en ole tajunnut, miten ihania omat vauvat ja lapset ovat!! Jos olisin edes aavistanut, miten rakastan äitiyttä, olisin tehnyt muutaman lapsen jo aiemmin, ja muutaman jo mainitussa iässä.



Toisaalta, en tiedä olisinko nauttinut äitiydestä täysillä, jos en olisi ehtinyt tehdä, kokea, matkustaa, harrastaa ja opiskella sydämeni kyllyydestä ennen perhettä!

Nimittäin se, että luulin aina, etten niin kamalasti halua lapsia, ja kuitenkin sitten oikean miehen löydettyäni tein lapset 36- ja 38-vuotiaana. Yritykseen ei enää onneksi aikaa tuhlaantunut, mutta se harmittaa, että en ole tajunnut, miten ihania omat vauvat ja lapset ovat!! Jos olisin edes aavistanut, miten rakastan äitiyttä, olisin tehnyt muutaman lapsen jo aiemmin, ja muutaman jo mainitussa iässä.

Toisaalta, en tiedä olisinko nauttinut äitiydestä täysillä, jos en olisi ehtinyt tehdä, kokea, matkustaa, harrastaa ja opiskella sydämeni kyllyydestä ennen perhettä!

hetkille jätit lapsenteon, mutta onneksi ehdit vielä saada lapsia! :)

Minä kärsin lapsettomuudesta ex-miehen kanssa yhteensä yli viiden vuoden ajan, jonka aikana saimme aikaiseksi yhden ihanan lapsen. Kun erosimme ja tapasin nykyisen mieheni, niin kerroin hänelle heti taustani ja sanoin, että aika pian tahtoisin jättää ehkäisyn pois ja kokeilla, että saisinko lapsia toisen kumppanin kanssa. Ikää oli kuitenkin jo 36. Seurustelimme muutaman kuukauden ja jätimme ehkäisyn pois, tulin raskaaksi alle vuodessa, onneksi. Ja nyt olen todella onnellinen isomahainen mamma =)

Me ollaan edetty miehen kanssa aika nopeasti. Kun oltiin tunnettu vain kuukausi tai pari, olin aivan varma, että hän on loppuelämäni valittu. Aloimme todella aikaisin puhua naimisiinmenosta, yhteisestä elämästä ja kaikesta mitä tulevaisuudesta haluamme. Varasimme kirkon 4-5kk seurustelun jälkeen, sillä halusimme ehdottomasti Helsingin Tuomiokirkon ja se piti varata yli vuosi ennen hääpäivää. 6kk seurustelun jälkeen ostimme sormukset. Lapsia on tarkoitus alkaa yrittämään sitten häiden jälkeen. Naimisiin mennessämme olemme seurustelleet 1,5 vuotta. Olen vasta 23, eikä siis vielä paniikkia iän suhteen, mutta halusin vain sanoa, että joissakin tapauksissa sen oikean tunnistaa heti ja siinä vaiheessa on turhaa miettiä muiden mielipiteitä :)(Varsinkin jos biologinen kello tikittää)

ettei hän ole narsisti? Tuo nimittäin kuulosti tosi pelottavalta.

Olin vuosia parisuhteessa, emme halunneet lasta. Erottiin ja sitten alkoikin biologinen kello tikittää mutta sopivaa miestä ei ole löytynyt. Ikää reilu 35v ja nyt työn alla lapsen hankinta yksin, ilman miestä. Mua ei ollenkaan kiinosta mitä muut ihmiset tästä ajattelee, ja kehoittaisin muitakin olemaan pohtimatta asioita liikaa ja tekemään niinkuin itsestä tuntuu hyvältä.



Kadun todella sitä ettei lapsia hankittu silloin kun siihen oli mahdollisuus mutta hankalaahan se olisi varmasti silloin ollut koska emme niitä halunneet.

vaikka olen saanut ekan lapsen jo 25v mutta olen silti sitä mieltä, että olisi pitänyt aloittaa aikaisemmin niin olisi ehtinyt tehdä enmmän lapsia.

nyt ikää 37v ja neljä lasta ja enempää en uskalla iän tuomien riskien takia tehdä :(

olen saanut lapset just silloin kun olen halunnutkin. en ole edes ehtinyt alkaa yrittää.

harmittaa kyllä. Ollaan oltu miehen kanssa yhdessä siitä asti kun minä olin 16-vuotias. Joskus 24-vuotiaana mietittiin kovasti ja tultiin siihen tulokseen, että ei niitä lapsia kannata vielä yrittää, kun on koulut kesken ja ei työpaikkaa eikä omaa asuntoakaan. Siinähän sitten sitä aikaa vierähti, kun järjestettiin vauvalle "hyvä elämäntilanne" johon tulla. Ja paskanmarjat! Heti kun sain tietää olevani raskaana, jäin työttömäksi ja mies sai tietää omien töidensä päättyvän ennen vauvan 2-vuotissyntymäpäivää.



Ja ei meitä edes harmita jos ei ole töitä tai muita. Lapsi on niin ihana ja rakas, että ihan mielellään asutaan hänen kanssaan vaikka vuokrakaksiossa jota maksellaan työttömyystuella jos niikseen tulee. Voi kun oltais tajuttu, että niillä ulkoisilla asioilla ei ole mitään merkitystä ja se lapsi ei olisi meitä konkurssiin saanut edes opiskeluaikoina, isommissa hankinnoissa isovanhemmat ovat auttaneet nytkin.



Ja olen siis 30-vuotias nyt, olin 29 kun lapsi syntyi. Eli tiedän, ettei oltu ikivanhoja, eikä "liian vanhoja" kenenkään muun kun omasta mielestä. Mutta ihan hyvin olisi lapsi sopinut elämäämme ja elämäntyyliimme jo silloin 6 vuotta sitten. Tai vaikka aiemminkin.



En muista missä dokumentissa joku ulkomaalaissyntyinen ihminen sanoikin, että Suomessa lapsen saaminen on NIIIIN suuri juttu, että tulevat vanhemmatkin pelkäävät ja suunnittelevat sitä ihan liikaa. Monissa muissa maissa lapsen saamiseen suhtaudutaan paljon rennommin ja lapsia oikeasti tulee kun on tullakseen... Harmi, että sitä liikaa jännitettiin ja suunniteltiin. Nyt sitten ei yritetä enempää kuin korkeintaan toista lasta, sillä ei haluta olla vanhoja vanhempia. Meni henk. koht. paras aika lapsen saannille vähän ohi :(

Ulkopuoliset voi kauhistella ihan rauhassa, kyllä sen itse tietää milloin on valmis lapseen.

Kun tulin raskaaksi (suunnitellusti), olimme opiskelijoita. Asuimme vuokralla, ei ollut vakkaritöitä emmekä olleet naimisissakaan. No, nyt meillä on lapsi, rivitaloasunto, opinnot valmiina ja vakituiset työpaikat. Jotkut samanikäiset (30 vee) vielä miettivät, voiko sitä lasta tehdä kun ei ole "kaikki valmiina". Ihan älytöntä, eihän elämässä ole mikään koskaan varmaa.

37-vuotiaana melko nopeasti. Näin jälkiviisaana huvittaa omakin ajattelutapa siitä "koska on se sopiva aika". Toki on hyvä olla vakityö ja mielellään hyvä parisuhdekin, mutta niin se elämä vaan jatkaa kulkuaan lapsensaannin jälkeenkin.

Ehkei sitä ihan täydellistä hetkeä kannata jäädä odottelemaan. Kun viimein on saatu vakityö niin se mies voikin jo olla lähtökuopissa.. Tärkeintä on että nainen on henkisesti valmis lapseen ja lapsen mukana tulevaan elämänmuutokseen.

harmittaa kyllä. Ollaan oltu miehen kanssa yhdessä siitä asti kun minä olin 16-vuotias. Joskus 24-vuotiaana mietittiin kovasti ja tultiin siihen tulokseen, että ei niitä lapsia kannata vielä yrittää, kun on koulut kesken ja ei työpaikkaa eikä omaa asuntoakaan. Siinähän sitten sitä aikaa vierähti, kun järjestettiin vauvalle "hyvä elämäntilanne" johon tulla. Ja paskanmarjat! Heti kun sain tietää olevani raskaana, jäin työttömäksi ja mies sai tietää omien töidensä päättyvän ennen vauvan 2-vuotissyntymäpäivää.

Ja ei meitä edes harmita jos ei ole töitä tai muita. Lapsi on niin ihana ja rakas, että ihan mielellään asutaan hänen kanssaan vaikka vuokrakaksiossa jota maksellaan työttömyystuella jos niikseen tulee. Voi kun oltais tajuttu, että niillä ulkoisilla asioilla ei ole mitään merkitystä ja se lapsi ei olisi meitä konkurssiin saanut edes opiskeluaikoina, isommissa hankinnoissa isovanhemmat ovat auttaneet nytkin.

Ja olen siis 30-vuotias nyt, olin 29 kun lapsi syntyi. Eli tiedän, ettei oltu ikivanhoja, eikä "liian vanhoja" kenenkään muun kun omasta mielestä. Mutta ihan hyvin olisi lapsi sopinut elämäämme ja elämäntyyliimme jo silloin 6 vuotta sitten. Tai vaikka aiemminkin.

En muista missä dokumentissa joku ulkomaalaissyntyinen ihminen sanoikin, että Suomessa lapsen saaminen on NIIIIN suuri juttu, että tulevat vanhemmatkin pelkäävät ja suunnittelevat sitä ihan liikaa. Monissa muissa maissa lapsen saamiseen suhtaudutaan paljon rennommin ja lapsia oikeasti tulee kun on tullakseen... Harmi, että sitä liikaa jännitettiin ja suunniteltiin. Nyt sitten ei yritetä enempää kuin korkeintaan toista lasta, sillä ei haluta olla vanhoja vanhempia. Meni henk. koht. paras aika lapsen saannille vähän ohi :(

ihan kuin mun ajatuksia!

Olen kans ollut mieheni kanssa jo ikuisuuksia, siis 16-vuotiaasta.

Kun olimme parikymppisiä mieheni puhui lastenhankinnasta, mutta minä toppuuttelin, enkä halunnut vielä lapsia.

Pelkäsin yli kaiken synnytystä, ja vartalon muuttumista, rupsahtamista.

Nyt olen hyväksynyt sen, että lapsia saadakseni on vaan rupsahdettava, eikä asia enää haittaa minua juurikaan.

Ap

ja lisään sen verran, että taloudelliset ym. resurssit on olleet kunnossa jo vuosia.

Vakkarityö jo seitsemän vuotta, velaton ok-talo ja parisuhde, nykyisin avioliitto, samaan mieheen jo yli 10 vuotta.

Nyt on tietenkin siinä mielessä henkisesti paljon kypsempi ja valmiimpi äitiyteen, jos sellainen mahdollisuus minulle annetaan.

Rahaa meillä on myös säästössä kaksi kertaa minun nettovuosipalkka.

Ap

Olet vielä nuori mjutta kaikki palikat elämässä jo paikallaan. Miten ihmeessä jaksat katsella samaa ukkoa vielä sen ajan kun lapsi on kotona? Olla samassa työssä? Asua samassa talossa?

Kyllä te varmasti vauvan saatte mutta kannattaako noin tylsämielisten alkaa vanhemmiksi on jo eri juttu. Ette kyllä pysty opettamaan lapsille mitään elämän kauneudesta, yllätyksellisyydestä ja ihmeistä kun olette siellä samassa tuvassa vuodesta toiseen pallot toistenne jaloissa, 8-16 töissä. Järkyttävää. Olisit nyt edes nuorena elänyt vähän, tutustunut ihmisiin ja matkustellut. Palkatkin säästössä, ei helvetti mitä sakkia. En kutsuisi tuota ihan henkiseksi kypsyydeksi vaan enemmänkin pelossa elämiseksi ja turhaksi varmisteluksi.

Onnea vaan valitsemallanne tiellä koko aivokuolleelle perheelle.

ja lisään sen verran, että taloudelliset ym. resurssit on olleet kunnossa jo vuosia.

Vakkarityö jo seitsemän vuotta, velaton ok-talo ja parisuhde, nykyisin avioliitto, samaan mieheen jo yli 10 vuotta.

Nyt on tietenkin siinä mielessä henkisesti paljon kypsempi ja valmiimpi äitiyteen, jos sellainen mahdollisuus minulle annetaan.

Rahaa meillä on myös säästössä kaksi kertaa minun nettovuosipalkka.

Ap

Olet vielä nuori mjutta kaikki palikat elämässä jo paikallaan. Miten ihmeessä jaksat katsella samaa ukkoa vielä sen ajan kun lapsi on kotona? Olla samassa työssä? Asua samassa talossa?

Kyllä te varmasti vauvan saatte mutta kannattaako noin tylsämielisten alkaa vanhemmiksi on jo eri juttu. Ette kyllä pysty opettamaan lapsille mitään elämän kauneudesta, yllätyksellisyydestä ja ihmeistä kun olette siellä samassa tuvassa vuodesta toiseen pallot toistenne jaloissa, 8-16 töissä. Järkyttävää. Olisit nyt edes nuorena elänyt vähän, tutustunut ihmisiin ja matkustellut. Palkatkin säästössä, ei helvetti mitä sakkia. En kutsuisi tuota ihan henkiseksi kypsyydeksi vaan enemmänkin pelossa elämiseksi ja turhaksi varmisteluksi.

Onnea vaan valitsemallanne tiellä koko aivokuolleelle perheelle.

tulipa kommenttia.

Mikä elämäntyylissäni ärsyttää niin kovin?

Kyllä olen matkustellut, tutustunut ihmisiin ja muutakin. Rahaa on säästössä juuri sen vuoksi, että pääsee reissaamaan ja nautiskelemaan elämästä silloin kun haluaa.

Ap