Lue keskustelun säännöt.
Jatkuva vakavien sairauksien pelko. :( Mikä tähän auttaa?
16.09.2011 |
Olen aina ollut herkkä pelkäämään milloin mitäkin sairauksia, mutta parin viime vuoden aikan tilanne on kärjistynyt. Pelkään lähes jatkuvasti olevani jollain tavalla sairas, tarkkailen pieniäkin oireitani ja teen niistä johtopäätöksiä. Minulla on tunne, että vakava sairastuminen on vääjäämätön kohtaloni. Olen käynyt joistakin asioista lääkärissä, mutta ihan kaikesta en edes viitsi tai kehtaa. Kun yksi huoli saadaan pois päiväjärjestyksestä lääkärissä käynnillä, tulee toinen heti tilalle.
En pysty nykyään suhtautumaan edes perusflunssaan rennosti. Pelkään silloin sairastuvani esim. aivokuumeeseen tai aivokalvontulehdukseen. Toisaalta jo pelkkä flunssakin ajatuksena masentaa, koska olo on silloin kurja ja tauti muistuttaa kuolevaisuudestani.
Olen koettanut miettiä, mistä tällainen pelko johtuu. Osittain se on varmasti reaktio stressaavaan elämäntilanteeseen. Meillä on kolme pientä lasta ja heistä paljon vastuuta. Lisäksi on työasiat, asuntolaina ja sukulaisten ongelmat.
Kärsin nyt 2-vuotiaan kuopuksemme syntymän jälkeen unettomuudesta ja joistakin masennus- ja ahdistusoireista. Kävin tuolloin muutamia kertoja neuvolapsykologilla, jonka mielestä en kuitenkaan ollut masentunut enkä ahdistushäiriöinen.
Itseäni silti vaivaa tuo masennuksenkin mahdollisuus. En koe mitään tunteiden tai elämäntarkoituksen menettämistä, mutta mietin, "toivonko" alitajuisesti kuolemaa kun koko ajan noita hengenvaarallisia sairauksia pelkään. Järjellisesti en tietenkään halua kuolla, vaan haluaisin olla terve ja elinvoimainen.
Olen tänä aikana ollut myös ns. oikeasti sairas, eli minulla on todettu parikin henkeä uhkaamatonta sairautta. Toinen on krooninen ja siihen on lääkitys, toinen hoidettiin mutta se jätti tietyn elinikäisen haitan (ei vakava, mutta häiritsevä).
Minulle tekee tiukkaa hyväksyä nämä sairaudet. Ahdistaa ajatus ikääntymisestä, voinnin huononemisesta, kuihtumisesta ja lopulta kuolemasta. Tiedän että liikuntaharrastus tekisi terää, mutta siitäkin olen valitettavasti joutunut pitämään taukoa em. haitan vuoksi. Tilanne kyllä korjaantuu, mutta vielä pitää hieman odottaa.
Yksi hankaloittava tekijä tässä on sekin, että mies ei enää jaksa ymmärtää tunteitani. Hänestä asia on niin simppeli, että murehdin turhia, ja ongelma olisi ratkaistu sillä etten enää murehtisi. Tarvitseeko edes mainita, että mies itse on terve kuin pukki erinäisiä liikuntavammoja lukuunottamatta. Hän ei ole myöskään mikään vaikeiden tunteiden käsittelyn mestari: hänestä vaikeat asiat hoituvat parhaisten huumorilla tai vaikenemalla.
Onko minulla kohtalotovereita? Kertokaa nyt hyvät ihmiset, onko tällaiseen "vaivaan" mitään parannuskeinoa?
Kommentit (58)
stressata, stressi lisää kaikkien sairauksien mahdollisuutta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
stressata, stressi lisää kaikkien sairauksien mahdollisuutta.
Älkää peljätkö, pelko on syntiä!
koska lasten myötä minullekin on tullut pelko sairauksista. Joskus toivon että lapsia ei olisi, niin voisin kuolla sairauksiin ilman huolehtimista.
Tällä hetkellä pelkään melanoomaa pienen luomen takia. Tiedän että pelko on järjetön, mutta silti se pyörii mielessä.
Ihanaa (heh) kun on muitakin luulosairaita! Tai oikeastihan tämä ei ole hauskaa lainkaan. Minä olen persoonaltani reipas, hauska ja toimelias. Olen aktiivinen ja harrastan liikuntaa. Työpaikallani olen ihminen, jonka seuraan hakeudutaan ja jonka mielipiteitä kuunnellaan. Ja vitsaillaan milloin millekin uudelle sairaudelleni...
Tämä pelkääminen alkoi muutama vuosi sitten, en oikein tiedosta mistä. Olen epäillyt itselläni syöpiä, hiviä ja lukuisia muita lievempiä sairauksia. En mielelläni lue juttuja sairauksista tai katso dokkareita telkkarista, löydän oireet myös itsestäni tai lapsistani. Lääkärissää käyn niin paljon kun kehtaan, pelkään myös "hulluksi" leimaantumista. Pelkoni ulottuu myös lasten terveydentilaan, kovin herkästi huolestun.
Olen huomannut, että stressi ja väsymys pahentvat pelkojani, jopa yksi pms-oireeni on peloille herkistyminen. Lähipiirini tietää taipumuksestani, mutta olen sitä jonkin verran sensuroinut.
Toisinaan minulla on ihan onnellinen ja terve olo, oma höpsöyteni tuntuu silloin niin kaukaiselta ja turhalta. Lääkäriin menoa olen miettinyt, mutta myös se mietityttää, onko siitä apua ja saanko siitä "leiman otsaan". Ehkä toivon, että tämä menisi ohi ajan kanssa.
Vai olisiko lääkkeistä apua, terapia tuntuu jotenin turhalta, kun elämässäni ei kai mitään isoa traumaa ole, tavallista työ- ja parisuhdestressiä vain ???
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Heippa, itse olen kärsinyt sairauksien pelosta enemmän tai vähemmän koko ikäni. Nyt minulla on pieni vauva ja pelot ovat vain voimistuneet, erityisesti pelkään, että hän sairastuu vakavaan sairauteen. Myös raskausaika oli erittäin rankka, kun koko ajan pelkäsin.
Ihan ehdottomasti suosittelen hakemaan apua! Itse olen saanut apua Cipralex-lääkityksestä, olen kuullut, että myös Zoloft-niminen lääke olisi hyvä. Niitä pitää käyttää ainakin kuukauden ennen kuin ne alkavat auttamaan ja ihan alussa olo voi hieman huonontua. Minullekin oli suuri kynnys aloittaa lääkitys, mutta suosittelen kokeilemaan. Elämä vähän niin kuin menee hukkaa, kun on koko ajan peloissaan ja ahdistunut. Lääkityksestä voi saada ihan oikeasti todella paljon apua ja pystyy taas nauttimaan elämästä. Äidin hyvinvointi on tosis tärkeää koko perheen hyvinvoinnin kannalta!
Olen käynyt myös parin vuoden ajan juttelemassa erikoissairaanhoitajalle ja nyt aloittelen terapiaa. En ole kokenut ainakaan vielä saavani näistä merkittävästi apua. Minulla on läheisiä, joiden kanssa voin puhua peloistani ja usein tuntuu, että läheiset osaavat auttaa paremmin kuin vieras terapeutti. Toisaalta läheiset eivät aina meinaa jaksaa "kantaa" pelkojani, joten siksi hyvä käydä terapiassa. Ehkä vain en ole löytänyt hyvää terapeuttia tai sitten se vaatii aikaa.
Suosittelen myös hankkimaan seuraavat kirjat:
- Mielekkäästi eroon masennuksesta
- Vapaaksi ahdistuksesta - työkirja paniikista ja peloista kärsiville
- Munkki, joka myi ferrarinsa
Itse olen tämän samaisen sairauden "uhri". Siis tämä sairaus on luuosairaus. Sen pitäisi lähteä pois aikanaan :3.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minulla on aina ollut ahdistuneisuushäiriö. Olen käynyt terapiassa. Vieläkin oireilen, mutta paljon pienemmässä mittasuhteessa kuin ennen. Paraneminen alkoi kun minulla todettiin jokaisen luulosairaan vakiokauhu, (hyvälaatuinen) aivokasvain. Kasvain leikattiin, kuntouduin oikein hyvin ja nyt oikeasti nautin elämästä enkä enää huvita itseäni leikkidiagnooseilla.
Mitä muita oireita oli aivokasvaimestasi?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mukava lukea että muitakin ketä tämä "ilmiö" vaivaa. Ei ole diagnosoitu mitään ahdistuneisuushäiriötä mut näitä vainoharhaisuuksia on itselläni vuoden ajan ollut jatkuvasti. Uuvuttavaa. Lääkäriin en kehtaa mennä kun en halua olla maanvaiva.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
miäkin pelkään koko ajan vakavia sairauksia keuhko-vatsa ym.syöpää.päätä särkee iltaisin nukahtelen nojatuoliin jatkuvasti ja tästä johtuen pelkään nyt sairastavani jotain todella vakavaa koska ei tällainen mukahtelu ole normaalia.olen ihan toivoton pelko hallitsee joka päiväistä elämää mistään ei nauti kaikki pyörii sairauksien ympärillä.miten tästä pääsee eroon?minulla on kyllä paniikkihäiriö diagnoosi.
Kun miehellesi itselle joskus tulee sama tilanne niin moinen ” Get over it ” -ajattelu loppuu.
Moisen asenteen osaavat ovat joko psykopaatteja tai sitten valehtelevat.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Grim Reaper kirjoitti:
Kun miehellesi itselle joskus tulee sama tilanne niin moinen ” Get over it ” -ajattelu loppuu. Moisen asenteen osaavat ovat joko psykopaatteja tai sitten valehtelevat.
Aika raju väite. Suhtaudun itse "normaalisti" sairauksiin ja sairastumiseen, eli yritän pitää huolta terveydestäni ja kunnioitan kropan signaaleja, mutta en analysoi sen kummemmin tavallisia ruumiintoimintoja tai pelkää sairastumista. Läheiseni on taas tilanteessa, jossa jokapäiväistä elämää varjostaa pelko sairastumisesta. Oireilu on kausittaista eli välillä on parempia päiviä, viikkoja ja kuukausia, mutta sitten tulee taas niitä hetkiä, kun hän on varma vakavasta sairastumisesta, yleensä syövästä. Kaikki lähti satunnaislöydöksenä löydetystä muutoksesta haimassa, jota tutkittiin. Silloin pelko oli täysin aiheellista ja kaikki olivat hänen tukenaan. Laajojen tutkimusten ja kuvantamisten jälkeen paljastui, että kyse olikin vaarattomasta ja harmiton muutoksesta, ei mitään pelkoa pahanlaatuisuudesta tai pahanlaatuiseksi muuttumisesta. Tästä alkoi kuitenkin kierre, jonka seurauksena hän "diagnoisoi" itsellään eri syöpäsairauksia sen mukaan, missä elimessä on pieninkin ongelma. Suunnilleen sillä tavalla, että jos vatsa on kipeä niin mahalaukun syöpä. Jos on ummetusta niin suolistosyöpä. Rinta aristaa kuukautisten aikana, eli rintasyöpä. Jos pissattaa normaalia enemmän se tarkoittaa virtsarakon syöpää. On todella raskasta kuunnella tätä jatkuvaa ja kasvavaa listaa syöpäsairauksista, joiden pelko on täysin aiheetonta. Raskasta nähdä, miten toinen ei pysty nauttimaan täysillä hyvistä ja ihanista asioista, joita elämässä tapahtuu, koska sairauksien pelko lamauttaa tai saa hysteeriseksi. Omakin henkinen jaksaminen on koitoksella, kun kymmenettä kertaa vakuuttelet, että lääkärit eivät ole mokanneet tutkimuksia, mitään ei löydetä, koska mitään poikkeavaa ei ole. Olen pisteessä, jossa tekisikin mieli sanoa, että get over it. Tai että kyllä se syöpä sieltä vielä tulee kun tarpeeksi vanhaksi elää, mutta kannattaisiko kuolemaa odotellessa vähän elääkin.
Joskus on kyllä niinkin (harvemmin varmaan), että luulosairautena pidetyt epäilyt ovatkin johtuneet oikeasta fyysisestä sairaudesta.
Minulla oli niin. Sain aikuisena diagnoosin MS-taudista (keskushermostosairaus, joka antaa laajalla kirjolla erilaisia oireita), mutta magneettikuvista oli nähtävissä, että sairaus oli ollut minulla jo kauan ennen diagnoosia.
Olin osannut epäillä itselläni MS-tautia jo teini-ikäisenä. Vakuutuin siitä parikymppisenä. Koko tämän ajan, melkein 15 vuotta, sain kuulla (osalta niistä harvoista yksilöistä, joille asiasta kerroin) olevani vain sairauspelkoinen, luulosairas. Suhtauduin vähättelyihin periaatteessa positiivisesti, koska toivoin niin paljon, ettei minulla olisi kyseistä sairautta!
Suorastaan ihmeellistä on, että päästyäni rajun oirejakson myötä lopulta tutkimuksiin ja saatuani diagnoosin MS-taudista, olen ollut omituisen huoleton ja hyväntuulinen. Sairauteni on myös osoittautunut lievemmäksi kuin pelkäsin. Toki muutakin ratkaisevaa oli vuosien varrella ennen diagnoosia tapahtunut (olin mm. tullut uskoon), mutta diagnoosin saaminen oli helpotus. Nuorempana en ehkä olisikaan ollut valmis siihen?
Kirjoitin kokemukseni tähän ketjuun tuodakseni esiin, että terveydestään huolestunutta ihmistä ei pitäisi niin helposti leimata luulosairaaksi. Toisaalta halusin myös muistuttaa, että sairastuminen oikeasti ei ole maailmanloppu.
Vanha ketju mutta ihanaa huomata että "luulosairaus" on ihan todellinen juttu. Itse googletan myös aina kaikki mahdolliset pienetkin oireet ja päädyn aina siihen että mulla on joku syöpä... Myös tuo on niin tuttua, että ahdistaa se että mitä jos oikeasti oiskin pitänyt mennä lääkäriin ja sitten kun menen on jo liian myöhäistä. Toistaiseksi tosin nuo kaikki oireet minkä takia oon diagnosoinut milloin mitäkin on menneet ohi ja samalla myös pelko, mutta nyt mulla on ollut lieviä vatsaoireita muutaman viikon ajan ja ahdistaa ihan hullusti, tuntuu että ahdistus varjostaa kaikkea mitä teen ja on vaikeaa olla iloinen. Nämä tämän hetkiset "oireet" häviää/unohtuu aina kun oon esim kavereiden kanssa tai urheilen, eli en tiedä kuvittelenko suunnilleen kaiken...
Mulla pahenee tää ahdistus aina kun oon stressaantunut/väsynyt, ja kun kokoajan mietin että miltä esim. siellä vatsassa nyt tuntuu niin varmaan myös aiheuttaa niitä tuntemuksia. :D
Ahdistusta aiheuttaa/pahentaa myös lehtijutut, joissa kerrotaan esim. juuri nuorten ihmisten saattohoidosta..
Muiden kokemuksien lukeminen ja tän kirjoittaminen kyllä helpotti oloa :)
Kolme ohjetta:
1. Lopeta lääkärikirjan selailu
2. Lopeta sairauksien ja oireiden googlailu
3. Lopeta sairauksista kertovien artikkeleiden lukeminen oli se sitten miten isoilla kirjaimilla tahansa iltapäivälehdissä.
4. Lopeta lääkkeistä, hivenaineista ja muista terveyttä edistävistä keinoista lukevien artikkeleiden lueskelu.
Täysi paasto siis sairauksien suhteen. Lupaan, että auttaa viikossa jos et lipeä yhtään. Lue niiden tilalla jotain mukavempaa.
Minä olen parin vuoden ajan kärsinyt jatkuvaa pelkoa,että minulla on syöpä.Välillä on kipeä sieltä sitten täältä..Selkäsärkyä,niskasärkyä,kurkkua puristaa,keuhkoa pistää ja mitä milloinkin.Joskus munulla oli kurkkussa palantunne pitkään ja kipuakin,kävin lääkärissä olin ihan varma,että kurkkusyöpä on.Ei sieltä mitään löytynyt.Keuhkokuvassa käynyt ja ties mitä,mutta pelostani en pääse kuin hetkeksi lääkärissä käynnin jälkeen ja taas ne palaa.En tiedä miten tästä pääsee ikinä eroon.Onneksi sitten on muitakin samassa tilassa olevia.ressiä kyllä on,että kai sekin vaikuttaa.