Miksi keski-ikäiset miehet jättävät perheensä toisen naisen takia?
Tämä on niin klisee, mutta silti tuttavapiirissä jo pari kertaa nähty. Vanhempi mies ihastuu yleensä huomattavasti nuorempaan naiseen, yleensä työkaveriin. Ryhtyy pettämään, innostuu ja jättää lopulta perheensä ja muuttaa saman tien uuden luo. Yleensä tuho perheessä on valtava ja lapset kärsivät eniten.
Kysymys kuuluukin, että jos mies oli onneton nykyisessä liitossaan, miksi hän mm.
a) ei tehnyt mitään avioliiton pelastamiseksi
b) ei vain eronnut ja muuttanut pois
c) ei tiedostanut käyvänsä läpi keski-iän kriisiä ja mennyt vaikka itse terapiaan
jne jne.
Miksi jotkut miehet päätyvät siihen tuhoisimpaan vaihtoehtoon? Yleensä nuorempi nainen tarkoittaa myös sitä, että edessä on perhe no. 2 perustaminen ja koko show uudestaan.
Kommentit (128)
mies eroaa, koska on löytänyt toisen'
Luultavasti kaiken takana on vanhenemisen/kuoleman pelko. Nuoren naisen kiinnostus ja mahdollisuus aloittaa vielä kerran alusta saa miehen tuntemaan itsensä nuoreksi ja voimakkaaksi. Etenkin jos se vanha suhde on vähän väljähtynyt. Mies ei kuitenkaan usein lähde suhteesta, jos ei ole uutta odottamassa. Johtuneeko mukavuudenhalusta vai mistä?
Serkkuni erosi 2 vuotta sitten, on nyt 40v. Aiemmassa perheessä oli 2 lasta, mies petti ja nainen sitten lähti. Naisella uusi vauva, lentäjä miehenä ja mies saanut potkut ja viettää aikaansa baareissa, lapsiaan ei tapaa. Miesten ilmeisesti pitää väkisin todistaa itselleen, että kelpaavat nuoremmille naisille ( hetkeksi edes), jäävät kiinni ja avioliitto hajoaa. Tässä tapauksessa hyvä, että kävi näin.
voihan siinä yksinkertaisesti olla se että nuori nainen on kauniimpaa katseltavaa. Jos kyse olisi vain kyllästymisestä tai muusta niin ne vaihtaisi samanikäiseen tai vanhempaan.
voihan siinä yksinkertaisesti olla se että nuori nainen on kauniimpaa katseltavaa. Jos kyse olisi vain kyllästymisestä tai muusta niin ne vaihtaisi samanikäiseen tai vanhempaan.
jos mies vaihtaa naista sen vuoksi että nuori nainen on kauniimpi katsella kun on kiinteämpi, rypyttömämpi jne, niin täytyy sanoa että todistaa vain sen että miehet on tyhmiä. Kyllä se nuorikin nainen siitä lösähtää ja ryppyjä tulee. Varsinkin jos ottaa lapsettoman naisen ja sen kanssa alkaa vääntämään perhettä, niin kyllä sekin aika koittaa kun nuori nainen ainakin hetkellisesti unohtaa itsensä ja on vain äiti...
Serkkuni erosi 2 vuotta sitten, on nyt 40v. Aiemmassa perheessä oli 2 lasta, mies petti ja nainen sitten lähti. Naisella uusi vauva, lentäjä miehenä ja mies saanut potkut ja viettää aikaansa baareissa, lapsiaan ei tapaa. Miesten ilmeisesti pitää väkisin todistaa itselleen, että kelpaavat nuoremmille naisille ( hetkeksi edes), jäävät kiinni ja avioliitto hajoaa. Tässä tapauksessa hyvä, että kävi näin.
ex-mies halunnut palata takaisin?
Mun ex löysi uuden naisen, muutti yhteisestä kodista suoraan sen toisen naisen luo. Asuivat puoli vuotta saman katon alla ja sitten exäni tajusi tehneensä elämänsä virheen. Jätti naisen ja halusi palata kanssani yhteen. Meillä ei ollut yhteisiä lapsia. Hänelle oli todella vaikea paikka kun kerroin että tuhosi käytöksellään luottamuksen täysin, enkä aio ottaa takaisin. En edes tuntenut sääliä. Exällä elämä jatkuu muuten ok, käy töissä eikä ole alkoholin tielle vaipunut, mutta joka kerta kun näkee minut (nähdään pari kertaa viikossa muiden asioiden vuoksi) naamasta näkee että kipeää tekee. No, niin makaa kuin petaa.
ottaa miestään takasin. Jos mies katuu?
Miksi pitää olla niin ylpeä että nauttii miehen tuskasta?
Takaisin te sen miehen kuitenkin haluatte. Onhan teillä yhteisiä vuosia takana. Eihän nuori nainen merkitse oikeastaan mitään. Vain jännittäviä panoja vai?
T: 11cm mies
jos mies vaihtaa naista sen vuoksi että nuori nainen on kauniimpi katsella kun on kiinteämpi, rypyttömämpi jne, niin täytyy sanoa että todistaa vain sen että miehet on tyhmiä. Kyllä se nuorikin nainen siitä lösähtää ja ryppyjä tulee. Varsinkin jos ottaa lapsettoman naisen ja sen kanssa alkaa vääntämään perhettä, niin kyllä sekin aika koittaa kun nuori nainen ainakin hetkellisesti unohtaa itsensä ja on vain äiti...
no onhan se nainen sillä hetkellä kuitenkin rypytön ja kiinteä, ei kai ne ala ajattelemaan että mikä tilanne on 20 vuoden päästä. Eihän kaksikymppisetkään yleensä mene viisikymppisten kanssa yhteen vain siksi, että rupsahtaa ne parikymppisetkin joskus.
ottaa miestään takasin. Jos mies katuu?
Miksi pitää olla niin ylpeä että nauttii miehen tuskasta?
Takaisin te sen miehen kuitenkin haluatte. Onhan teillä yhteisiä vuosia takana. Eihän nuori nainen merkitse oikeastaan mitään. Vain jännittäviä panoja vai?T: 11cm mies
Ja ei, en halunnut takaisin. Menkööt jännästi panemaan sitä nuorta naistaan. Ei miehellekään yhteiset vuodet merkannu mitään, ei ne lopulta merkannu mullekaan...
ottaa miestään takasin. Jos mies katuu?
Miksi pitää olla niin ylpeä että nauttii miehen tuskasta?
Takaisin te sen miehen kuitenkin haluatte. Onhan teillä yhteisiä vuosia takana. Eihän nuori nainen merkitse oikeastaan mitään. Vain jännittäviä panoja vai?T: 11cm mies
Moni on sitä mieltä, että sellainen pettäminen ja jättäminen on niin iso isku päin kasvoja ja luottamus on mennyt, että mies ei enää koskaan voi herättää lämpimiä tunteita.
Ja voi olla, että miehen lähdön jälkeen nainen on ehtinyt saada minuutensa ja elämänsä jälleen hyvälle mallille, eikä siihen haluta sitä vanhaa paskiaista sotkemaan yhtään mitään.
MONI toki huoliikin takaisin, mutta monelle se on kuin käyttäisi kertaalleen käytettyä kuukautissuojaa. Hyi hemmetti!
jos mies vaihtaa naista sen vuoksi että nuori nainen on kauniimpi katsella kun on kiinteämpi, rypyttömämpi jne, niin täytyy sanoa että todistaa vain sen että miehet on tyhmiä. Kyllä se nuorikin nainen siitä lösähtää ja ryppyjä tulee. Varsinkin jos ottaa lapsettoman naisen ja sen kanssa alkaa vääntämään perhettä, niin kyllä sekin aika koittaa kun nuori nainen ainakin hetkellisesti unohtaa itsensä ja on vain äiti...Niin no järkevät ihmiset tajuaa, että kyllä se toinen siitä rypistyy vuosien saatossa. Mutta jos mies vaihtaa vanhan vaimon nuoreen vain siksi että nuori on kiinteämpi, niin sama tilanne (vaimon vaihto) on edessä 10 vuoden kuluttua...
no onhan se nainen sillä hetkellä kuitenkin rypytön ja kiinteä, ei kai ne ala ajattelemaan että mikä tilanne on 20 vuoden päästä. Eihän kaksikymppisetkään yleensä mene viisikymppisten kanssa yhteen vain siksi, että rupsahtaa ne parikymppisetkin joskus.
ottaa miestään takasin. Jos mies katuu? Miksi pitää olla niin ylpeä että nauttii miehen tuskasta? Takaisin te sen miehen kuitenkin haluatte. Onhan teillä yhteisiä vuosia takana. Eihän nuori nainen merkitse oikeastaan mitään. Vain jännittäviä panoja vai? T: 11cm mies
jos se suostuisi kaikkiin mahdollisiin terapioihin. Lue: suostuisi todella katumaan.
Tekin voisitte jättää pieruisen harmaahapsenne ja ottaa komean lihaksikkaan romaanikerjäläisen tai opiskelijan elätiksenne nurkkiinne. Vaan te taidatte kaivata parisuhteelta jotain muutakin kuin mahtavaa seksiä ja mielenkiintoisia keskusteluita. Tahdotte omakotitalon ja vähintään kaksi autoa ja ulkomaanlomat. Siksi mies vaihtaa nuoreen naiseen. Siksi te ette vaihda nuoreen mieheen. T: 11cm mies
t:taloudellisesti miehestään riippumaton nainen
jos nelikymppinen mies vaihtaa kaksikymppiseen niin se ehtii katsella kiinteää vaimoa kaksikymmentä vuotta, jolloin onkin itse jo kuusikymmentä ja varmaan se nelikymppinen silloin kelpaa hyvin. Ellei vaimo itse lähde lätkimään nuoremman perään. Ihmiset on kuitenkin pohjimmiltaan eläimiä ja toimivat biologian mukaan.
ottaa miestään takasin. Jos mies katuu? Miksi pitää olla niin ylpeä että nauttii miehen tuskasta? Takaisin te sen miehen kuitenkin haluatte. Onhan teillä yhteisiä vuosia takana. Eihän nuori nainen merkitse oikeastaan mitään. Vain jännittäviä panoja vai? T: 11cm mies
Mies menetti pettäessään kaiken kunnoitukseni. Minulle ei kelpaa enää mies, jonka tiedän olevan kykenevä valehtelemaan. Ei kelpaa mies, joka kohteli minua niin alistavasti ja epäkunniottavasti, että meni pettämään. Mitä minä tekisin miehellä, jota halveksin näin paljon?
naisen aloitteesta, joten avaus on jo lähtökohtaisesti päin persettä.
mutta usein käy myös sillä tavoin, että mies löytää sen uuden ja haluaa pitää vanhan perheen mutta ei tee mitään sen hyväksi ja vaimo saa tarpeekseen ja ottaa eron.
Kun monet avioliitot on kuivia ja erityisesti miehet kitkuttaa lasten takia (koska tietävät aina erossa menettävänsä lapset). Miksei lasten aikuistuttua saa vihdoin alkaa humputtaa? Velvollisuudet on ohi ja saa vihdoin olla itsekäs! Saa nauttia vielä nuoresta, jos saa ja elää huumaa.
Aina sanotaan täälläkin, että lasten takia pitää yrittää ja huono mies jättää lapset ja vaimon. No, eikös se sitten ole ihan hyvä mies, kun ensin antaa lasten kasvaa ja sitten antaa mennä sinne, minne elin näyttää?

syyllistynyt petokseen jos alkaa yhteiseen elämään toisen ihmisen kanssa, mutta sitten ottaakin siitä vain kaiken irti ja lähtee sinne minne elin näyttää.
Sitä kutsutaan toisen ihmisen hyväksi käyttämiseksi. Kertoo henkilön sisäisen maailman köyhyydestä rumaa tarinaa.
Kun monet avioliitot on kuivia ja erityisesti miehet kitkuttaa lasten takia (koska tietävät aina erossa menettävänsä lapset). Miksei lasten aikuistuttua saa vihdoin alkaa humputtaa? Velvollisuudet on ohi ja saa vihdoin olla itsekäs! Saa nauttia vielä nuoresta, jos saa ja elää huumaa. Aina sanotaan täälläkin, että lasten takia pitää yrittää ja huono mies jättää lapset ja vaimon. No, eikös se sitten ole ihan hyvä mies, kun ensin antaa lasten kasvaa ja sitten antaa mennä sinne, minne elin näyttää?
mies haluaa tehdä jotain muuta. Kyse on siitä, että koskaan ei saa tehdä jotain muuta pettämisen kautta. Petos on alhaisinta, mitä kukaan voi tehdä.
suhdetta, ehdin löytää MIEHEN itselleni. Ihanan miehen, kenen kanssa olemme nyt naimisissa. Exäni yritti vinkua kyllä takaisin kun elämä uuden naisen kanssa ei ollutkaan niin ihanaa. Mutta en todellakaan olisi ottanut häntä takaisin kun vihdoin löydin miehen, kuka on aikuinen, hellä, hyvä sängyssä ja vastuullinen.
Exä asuu nykyään yksin ja olut maistuu kuulemma. Joku satunnainen kapakkapano on aina silloin tällöin. Näin on sukulaiset juorunneet.
ottaa miestään takasin. Jos mies katuu?
Miksi pitää olla niin ylpeä että nauttii miehen tuskasta?
Takaisin te sen miehen kuitenkin haluatte. Onhan teillä yhteisiä vuosia takana. Eihän nuori nainen merkitse oikeastaan mitään. Vain jännittäviä panoja vai?T: 11cm mies
lähtee uuteen suhteeseen niin rinta rottingilla, ja ei osaa, jaksa eikä halua käsitellä itsensä kanssa mitään asioita. Mihinkä tiikeri raidoistaan pääsis, eli sama rumba jatkuu. Samat ongelmat alkaa niissä uusissakin suhteissa ja ne ei kestä niin kauan kunnes mies hetkisen pysähtyis miettimään, miksi, miten ja missä?
mutta kun ei....
Tässä juuri odottelen, milloin oman mieheni "huuma" haihtuu ja tajuaa tehneensä elämänsä virheen....sitten tullaan taas häntä koipien välissä kiltisti takaisin...