Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Mulla on vaikea ongelma. Pohdiskelusta pitävät, lukekaa ja kommentoikaa
11.09.2011 |
Mulla on kohta 10-vuotias poika edellisestä avioliitostani, joka päättyi eroon kun poikamme oli alle 2-vuotias. Nykyisin olen naimisissa, ja minulla on nykyisenkin aviomieheni kanssa lapsi, 4-vuotias.
Eroni exästä oli riitaisa, ja sitä riitaisuutta kesti pari vuotta. Sen jälkeen olemme kuitenkin onneksi olleet hyvissä väleissä, jopa ystävällisissä, erosta kun on kuitenkin kulunut jo miltei 8 vuotta aikaa.
Eron jälkeen poikamme oli vaihtelevasti isällään, hyvin usein kylläkin (ex jäi asumaan lähelle) mutta säännöllisyyttä tapaamisissa ei ollut. (en tiedä onko se oleellista, mutta kerroin kuitenkin)
Poikamme on aina ollut "isän poika", hänelle isä on maailman tärkein, halusi pienestä pitäen olla isän luona ja toisinaan jouduin hakemaan pojan isältään niin että lapsi itki. Ei olisi halunnut minun luokseni (syystä, jota en vieläkään tiedä, olen mielestäni ihan hyvä, tai ainakin "normaali äiti", tarjoan turvallisen ja rakastavan ympäristön lapsille).
Edelleen poika on todella vahvasti isänsä perään. Lähettelee meillä ollessaan isälleen viestejä, että rakastaa tätä ja ikävöi. Kyselee jatkuvasti, koska saa mennä isänsä luo. Halailee isäänsä innoissaan, kun näkee tämän, ja jokin aika sitten piirteli tälle aina kuvia, joissa hän ja isä käsi kädessä. Sanoo, että isä on paras ja tärkein ja rakkain. (vertailun vuoksi: mulle ei ole ikinä piirtänyt tuollaisia kuvia, eikä ole koskaan sanonut että minä olisin paras tai tärkein/tärkeä tai edes että rakastaisi minua. Ei kuulu tähän, mutta olen ollut aivan häkeltynyt, kun tämä toinen lapseni on sanonut että rakastaa mua ja olen hänelle tärkeä, se on ollut outoa mutta aivan ihanaa kuulla, kun ei esikoinen _koskaan_ sellaisia ole sanonut)
Kyllä poika munkin luona tulee joskus viereen ja syliin (toisinaan vieläkin, tosin harvemmin, kun on jo vanhempi) ja meilläkin on hauskat hetkemme ja keskustelumme (jostain syystä poika uskaltaa kertoa mulle paremmin mieltään painavat asiat, on melko herkkä poika, ja isälleen ei tahdo kerrottavan, jos hän on tehnyt jotain "pahaa", mulle kyllä kertoo siis mutta kieltää kertomasta isälleen, ei kai "kestä" sitä että hänelle rakkain ihminen suuttuu hänelle, oletan?) mutta siis en tosiaan koe että olisin pojalleni kovinkaan rakas? Tai kyllä mä uskon, että olen tietysti hänelle tärkeä ihminen ja varmaan jollain tasolla hän rakastaakin minua, mutta ei kyllä tuo sitä niin selkeästi esiin, kuin isäänsä kohtaan.
No, siinä vähän taustaa, nyt asiaan.
Poika on jo pienestä pitäen sanonut, että haluaisi muuttaa isälleen (siitä huolimatta, että on nytkin jo ainakin puolet ajasta isällään). Tähän saakka olemme pojan isän kanssa ajatelleet, että on kuitenkin parempi, että poika on mun luona pääsääntöisesti/mun luona kirjoilla, koska mä olin pitkään kotona tämän nuoremman lapseni kanssa, joten pystyin laittamaan poikamme aamuisin kouluun ja ottamaan iltapäivisin vastaan, eikä pojan tarvinut olla yksin. Pojan isä kuitenkin teki/tekee pitkiä päiviä työssään.
Kuitenkin nyt, kun minäkin olen taas aloittanut työt, on tullut ajankohtaiseksi pojan muuttaminen isälleen, kun tämä sitä edelleen pyytää ja on myöskin alkanut ehkä taas ikävöimään isäänsä vieläkin enemmän, itkee toisinaan itsensä uneenkin, kun niin ikävöi illalla isänsä luo.
Nyt pari viikkoa poika onkin ollut isällään enemmän (kokeiluluontoisesti) mutta ongelmana on nyt se, että poika ei tahtoisi tulla tänne meille oikeastaan ollenkaan. Isänsä ja minä joudutaan pyytämään (miltei pakottamaan) että tulisi täälläkin käymään, vaikka ihan vähäksi aikaakin. Tänäänkin kävi täällä ekaa kertaa 4 päivään, oli puhetta että viipyisi 2 tuntia ja sitten palaisi isänsä luo, mutta ei sitten viipynytkään kuin puoli tuntia, kun jo soitti isälleen että saako mennä sinne takaisin. (enkä tietenkään estellyt, kun hän sinne halusi niin lähteä).
Niin että siis ongelmani on siinä, että mitä mun pitäisi tehdä, pitäisikö jatkaa käskemistä että poika tulisi meilläkin käymään (myös yökylään ainakin pari kertaa viikossa?) vaikka tämä ei itse mielellään tulisikaan? Vai pitäisikö antaa pojan olla vain isällään, jos ei kerran itse halua tänne meille tulla?
Toisaalta mietin, että menetänkö poikani, ja menettääkö poikani läheisen suhteen sisaruspuolensa kanssa (kuitenkin ainoa sisarus, eikä varmaan enempää tulekaan kummaltakaan puolelta), jos en poikaa tänne vaadi, ja onko siitä sitten pojalle haittaa elämässään?
Itsestäni tuntuu tietysti hirmuisen surulliselta, että poikani ei minun luonani halua käydä, varsinkaan kun en ymmärrä syytä. Tässä on aiheesta vuosien aikana keskusteltu ja mietitty syitä ja pojaltakin kysytty, mutta poika ei osaa sanoa mitään "kunnollista" syytä, sanoo vaan että "isällä on kivempaa, kun sillä on tietokoneet yms."
Itse ajattelen, että syynä voisi olla se, että isänsä asuu yksinään, joten hänellä on aina aikaa pojalle (jakamaton huomio) ja tietysti heillä on omia "miesten juttuja" ja pojan isä todella tykkää tehdä pojan kanssa kaikenlaista kivaa, jota itse en osaisi/ehtisi tehdäkään poikani kanssa. Meillä kun minä en pysty jakamatonta huomiota pojalleni antamaan, koska on tuo toinenkin lapsi, parisuhde yms.
(yritän kyllä tietysti antaa pojalleni aikaa kahdestaankin kanssani, olemme esim. käyneet elokuvissa yhdessä jne)
Tulipas pitkä sepustus... mutta ei tätä lyhyesti voinut kirjoittaa. Voi olla, että mut tästä tunnistetaankin, mutta eipä siinä mitään, terkkuja tutuille.
Kuulisin mielelläni perusteltuja mielipiteitä, miten mun teidän mielestänne pitäisi toimia. Vaatia edelleen säännöllisesti poikaa meille silläkin uhalla, ettei hän itse halua tulla, vai annanko pojan olla miten itse haluaa, sillä uhalla että hän erkaantuu minusta ja perheestämme (lähes) kokonaan?
(tietysti, voihan sekin olla mahdollista, että jos hän tarpeeksi pitkään olisi vain isällään, alkaisi ehkä haluta jossain vaiheessa tännekin käymään, kun "uutuudenviehätys" isällä asumisesta menisi ohi..? tai sitten ei, näinä menneinä vuosina olen ainakin tullut huomanneeksi, että mitä pidempiä pätkiä poika on isällään ollut, sitä vaikeampaa on ollut hänen paluunsa takaisin meille :/ )
Kommentit (48)
Olisko mahdollista, että poika haluaa olla isänsä kanssa siksi, että "säälii" tätä jostain syystä. Esim. että isä raukka elää yksin kun sulla äidillä on perhe ympärillä. Ja poika kokisi velvollisuudekseen (iloiseksi sellaiseksi toki!) olla isän kaverina. Luulisi, että tuon ikäinen empaattinen lapsi hyvinkin osaisi ajatella tämän suuntaisa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Oliko poika eronkin jälkeen isänsä perään? Siis silloin kun et vielä ollut tavannut nykyistä miestäsi?
Meilläkin on niin, ettei lapsi tapaa isäänsä kun harvoin, viitisen kertaa vuodessa. Ja ovat kuitekin ns. läheisiä ja lapsi pitää isäänsä huippuna.
Vaan ei kyllä halua muuttaa isälleen. Eli onhan niinkin monia tapauksia, ettei lapsi tapaa ollenkaan tai harvoin toista vanhempaansa.
Aika olennaisesta asiasta jätät kirjoittamatta kokonaan.
Isällä tietyt päivät ja äidillä tietyt ja niistä ei poiketa.
Aika olennaisesta asiasta jätät kirjoittamatta kokonaan.
isäpuolensakin seurassa kuin minun, hekin tekevät paljon yhdessä esim. pelailevat x-box-pelejä ja käyvät kalassa yms.
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Isällä tietyt päivät ja äidillä tietyt ja niistä ei poiketa.
Tilanne on kuitenkin nyt aiemmin ollutkin lähestulkoon noin, että poika on ollut joka toisen viikonlopun isällään (pitkä viikonloppu) ja sen lisäksi n. 3 iltana viikossa isänsä luona.
(en tiedä tuliko se kirjoituksestani selväksi?)
Viikonloput ovat siis olleet säännöllisesti joka toinen mulla, joka toinen isällään, viikolla tapaamiset ovat voineet vaihdella, esim. ma, ti ja ke isällään, tai sitten ke, to ja pe isällään.
ap
Niitä näkee täällä nykyään harvemmin.
Mutta itse olen vähän huono mitään neuvomaan tai kommentoimaan, kun oma lapsikin on vielä niin pieni, ettei ole varsinaisesti tämmöinen lapsien käyttäytyminen ja ajatusmaailma tullut tutuksi.
Itselle tuli kuitenkin mieleen, että voisiko asia johtua siitä, että sinulla on uusi mies? Jos lapsi kokee uuden miehesi yrittävän olla isä, mutta tuon ikäinen kuitenkin ymmärtää että hänellä on oikea isä, ja siksi suhtautuu huonosti teillä olemiseen ja paremmin isäänsä? Vaikea selittää mitä tarkoitan..
Lapsen isällä ei siis ole uutta naisystävää? Jos poika siellä tuntee olevansa enemmän tärkeä, ja että "kuuluu" sinne, kun taas teillä on kotona joku "ulkopuolinen". Ja varmasti tässäkin vaikuttaisi se, että saa olla kahden isänsä kanssa ja saa siellä kaiken huomion.
Mutta ikävää varmasti, kun tuntee ettei lapsi viihdy kotonaan äidin kanssa. Toivon että saatte asiat selvitettyä ja varmasti poika ainakin vanhempana taas kaipaa sinunkin seuraasi, jos nykyinen käyttäytyminen on jotain kapinointia.
Tsemppiä!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
yrittänyt selittää pojalle että sinäkin ikävöit poikaa kuten hän isäänsä? Jos halu on noin vahva niin anna pojan asua isänsä luona mutta vaadi tietty aika sinun luonasi vaikka se 2 yötä viikossa. 2 vuoden päästä hän on lain edessä tarpeeksi vanha päättämään missä asuu joten sitten viimeistään tilanne muuttuu. Varmaan raskasta mutta taitaa olla pojan parhaaksi päästää isälleen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Miten hyvä äiti oletkaan, ja tarkka analysoimaan itseäsi ja läheisiäsi. Ja hyvä kertomaan :-)
Jostain syystä poikasi todella on isän poika, ehkä erossa hän on jotenkin valinnut (ehkä heikomman osapuolen?) isän - tai jo aiemmin - tai ehkä heidän luonteensa jollain tavalla sopivat yhteen niin että intiimi tunnepitoinen läheisyys on pojalle helpompaa isänsä kanssa... kuka tietää jos et sinäkään tiedä!
Hienoa on ettet ole siitä mustasukkainen tai katkera etkä ole alkanut epäillä äitiyttäsi.
Koska asia on pojan kannalta näin selvä, tietenkin hänen täytyy saada muuttaa isän luokse.
Minä kuitenkin vaatisin - ja odottaisin että pojan isä tukee minua täysillä tässä, eli vaatii ihan samaa asiaa eikä yhtään sovittele - että poika viettää aikaa minun luonani ennalta sovitut tietyt ajat. Ei liian lyhyitä aikoja koska se on selvästi vaikeaa, vaan esimerkiksi kaksi kokonaista pitkää viikonloppua kuukaudessa ja kaksi kokonaista viikkoa kesällä ja puolet koulun loma-ajoista yms yms. Ja jos asutte lähekkäin, ehkä myös jonkin alkuillan viikottain - sille viikonpäivälle pitäisi ehkä sitten keksiä joku rutiini jotta teillä olisi oikeasti jotain yhteistä tekemistäkin.
Lisäksi vaatisin, että kun etukäteen sovitaan, pojan pitäisi osallistua kohtuullisessa määrin sinun puolen sukusi juhliin, sukulointeihin yms.
Pojalle tämä perusteltaisiin sillä, että teidän aikuisten mielestä on kaikkien etu, että yhteys molempiin perheisiin säilyy, ja myös sisarpuoleen. Korostaisin pojalle sitä, että te molemmat olette edelleen hänen huoltajiaan.
Hyvin tärkeää tässä olisi - uskon - tosiana se, että asia esitetään niin että siitä ei ole vaihtoehtoja, sovittavissa on vain MILLOIN täsmälleen ja kuinka paljon poika asuu sinun luonasi, ja kuinka paljon isänsä luona. Ei se, tehdäänkö näin.
Etukäteen sopiminen vähentäisi epävarmuutta siitä "onko pojalla nyt hyvä olo" ja missä hän haluaisi olla ja miten vakavasti... tavallaan ei olisi vaihtoehtoja. Uskon että hänenkin on helpompi sopeutua pakkoon, ja jäähän hänelle kuitenkin plussapuolelle se että vihdoinkin pääsee muuttamaan iskän luokse virallisesti.
ei voisi sanoa puolen tunnin jälkeen, että "saako jo lähteä?" Teillä olisi selvät säännöt, että tämä aika ollaan isällä ja tämä äidillä.
Tunnepuolesta en osaa sanoa mitään. Ihmiset on niin erilaisia siinä miten rakkautensa tunnustavat. Omat lapseni ovat molemmat yhteisiämme ja totaalierilaisia tässä. Se ei kuitenkaan vähennä tunnetta ja aivan yhtälailla kerron molemmille, että rakastan heitä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vanhemmat päättää, ei lapsi. Sulla on oikeus tavata poikaasi, oisko tuikitavallinen joka toinen viikonloppu hyvä?
Joka tapauksessa noin pienelle lapselle ei voi antaa noin suuria päätöksiä tehtäväksi, että häneltä kysytään suostuisiko käymään toisen vanhemman luona.
Tuon ikäiseltä ei tarvitse liikaa kysellä kenen luona on. Äitinä sinulla on oikeus ajatella hänen puolestaan se, mikä on hänelle parasta. Parasta on tietysti se, että välit äitiin ovat hyvät ja läheiset = tapaatte usein ja säännöllisesti. Äiti määrää vaikka ei maistuisi. Elämä ei aina ole kivaa.. Ja tuskin sinun luonasi on kamalaakaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
ulkopuolinen sinun luonasi. Siellä sinulla on se sinun oma perheesi, mies ja lapsi.
Niitä näkee täällä nykyään harvemmin.
Mutta itse olen vähän huono mitään neuvomaan tai kommentoimaan, kun oma lapsikin on vielä niin pieni, ettei ole varsinaisesti tämmöinen lapsien käyttäytyminen ja ajatusmaailma tullut tutuksi.
Itselle tuli kuitenkin mieleen, että voisiko asia johtua siitä, että sinulla on uusi mies? Jos lapsi kokee uuden miehesi yrittävän olla isä, mutta tuon ikäinen kuitenkin ymmärtää että hänellä on oikea isä, ja siksi suhtautuu huonosti teillä olemiseen ja paremmin isäänsä? Vaikea selittää mitä tarkoitan..
Lapsen isällä ei siis ole uutta naisystävää? Jos poika siellä tuntee olevansa enemmän tärkeä, ja että "kuuluu" sinne, kun taas teillä on kotona joku "ulkopuolinen". Ja varmasti tässäkin vaikuttaisi se, että saa olla kahden isänsä kanssa ja saa siellä kaiken huomion.
Mutta ikävää varmasti, kun tuntee ettei lapsi viihdy kotonaan äidin kanssa. Toivon että saatte asiat selvitettyä ja varmasti poika ainakin vanhempana taas kaipaa sinunkin seuraasi, jos nykyinen käyttäytyminen on jotain kapinointia.
Tsemppiä!
En tiedä, vaikuttaako "uusi" mieheni asiaan, poika kuitenkin kapinoi minun luonani olemista vastaan ja halusi isälleen jo silloin pienenä, kun uusi mieheni ei ollut vielä kuvioissakaan.
Ja tämä "uusi" mieskin on ollut tässä kuitenkin jo n. 7 vuotta, joten luulisi että poika olisi jo tottunut. Niinkuin mielestäni onkin, he tulevat hyvin toimeen ja tuntuu että poikani viettää aikaa mielummin isäpuolensakin kanssa, kuin minun. (En tiedä, enkö sitten "osaa" olla "oikein" tämän esikoiseni kanssa?? en oikeasti tajua mikä mussa on "vikana")
Tuo on kuitenkin varmasti totta, että poikani tuntee isällään saavansa enemmän huomiota, koska isällä ei tosiaan ole naisystävää. On ollut jotain lyhytaikaisia kyllä, ja on poikamme heitä tavannutkin, mutta ei ole siis pojan isä asunut kenenkään kanssa yhdessä eromme jälkeen.
Ehkä poikani tosiaan kokee isänsä luona olevansa jotenkin tärkeämpi. Voi se olla niin. Harmittaa vietävästi, jos poikani tosiaan tuntee ettei täällä olisi tärkeä minulle. Kyllähän hän on, ja yritän kyllä sanoakin pojalle sen usein, joka ilta (kun hän on meillä) sanon hänelle rakastavani häntä ja että hän on mulle tärkeä, ja halailenkin häntä jne.
Kiitos tsempeistä :)
ap
Tietysti 10-vuotias periaatteessa ei viela paata itsenaisesti naista asioista, mutta jos oleminen on kerran tuota luokkaa, etta itkun kanssa lahdetaan isan luota ja sinun luonasi viihtyy vain puoli tuntia, niin tilanteen rauhoittaaksesi etko voisi toistaiseksi ajatella etta poika ei kavisi teilla ollenkaan. Siis nimenomaan toistaiseksi. Jos ei muutamaan viikkoon nae aitiaan niin ei se viela teita erkaannuta lopullisesti toisistaan. Saattaa tehda hyvaakin.
Itse kylla miettisin, mika on syyna etta poika ei viihdy, asetatko parisuhteen paljon hanen edelle, ja ehka yhteisen rakkaan lapsen, ja poika tuntee jaavansa kaiken ulkopuolelle. En sano syyllistaen - pohdi tata itseksesi ja jos loydat syyn niin ehka siina on sulle ratkaisun avaimet.
Kuten itsekin kirjoitat niin isan luona poika saa jakamattoman huomion ja varmasti myos toisenlaista "ihastelua" isaltaan kuin ehka teilla annetaan. Ketapa se ei hivelisi, etenkin jos sinun luonasi asia ei ole noin.
Omalta kohdaltani voisin sanoa pienen esimerkin, mieheni poika edellisesta avioliitosta haluaisi asua mieluummin taalla meilla kuin aitinsa kanssa, koska ei tule toimeen aitinsa kanssa ja syy on siina etta aiti suosii nuorempaa sisarusta, kun taas isan "lellikki" on aina ollut tama vanhempi lapsi. Loydatko yhtymakohtia?
(Meidan tapauksessa vaan mies ei koe etta lapsi voisi asua meilla, koska molemmilla on paljon tyomatkoja ja mies ei koe etta jarjestely toimisi).
Vaikka yhteiskuntamme onkin yhä edelleen rakentunut äitimyytin varaan,voi tosiaan olla että lapsella on parempi olo isänsä luona.
Ehkä lapsi kokee uuden miehesi ja sisaruspuolen vaikeana asiana,eivät he hänen perheeseensä kuulu kuitenkaan.
Onko lapsi mahdollisesti kuullut joskus asioita joita hänen ei pitäisi kuulla? Olet mollannut exää nykyiselle miehellesi,verrannut heitä keskenään tai muutoin osoittanut lapselle että hänen oma isänsä oli jollakin tavalla huono tms?
Lapsesi kaipaa niin kovasti isänsä luokse että antaisin kyllä muuttaa sinne,varmaan se lapsen etu on kuitenkin se tärkein?
Antaisin pojan muuttaa isänsä luokse, mutta erittäin tiukan säännölliset tapaamiset sun kanssa. Ja niistä ei luisteta. Lapsen pää menee ihan sekaisin, jos saa itse päättää ja toimia mielensä mukaan puolen tunnin välein.
Se lisää lapsen turvallisuuden tunnetta, kun hän tietää, että tasan silloin ja silloin tehdään näin, piste.
niin, että kun poika ilmeisesti on erossa jäänyt sinulle, hänelle on jo silloin pinttynyt aivoihin sellainen asetelma, että isä "viedään" häneltä?
Eli että kun isän kanssa olo on ollut "kortilla", poika ei ole nähnyt sitä tosiasiaa että hän on silti saanut olla paljon isän kanssa.
Tuollainen kuvio (jonka kylläkin osasin huonosti selittää), voi jäädä päähän niin ettei näe metsää puilta ja isännälkä on kyltymätön...Ihan niinkuin pula-ajan eläneet hamstraavat ja hilloavat hulluna, vaikkei todellista tarvetta ole ollut vuosikymmeniin :)
Alue: Aihe vapaa
Hienoa kun oletkin näin monelta kantilta pohdiskellut asiaa. On hienoa myös se, että osaat ottaa vastaan tämän pojan "kakkosvanhempana" olemisen. Monella isällä on tuo sama rooli, kun lapsi aina vaan haluaa mieluumin sinne äidin luo. Ja huom., tässä kohdassahan aina muistutetaan, kuinka molemmilla vanhemmilla on omanlaisensa tärkeä rooli lapsen elämässä.
Vaikka poika nyt viihtyykin isänsä kanssa, ja on vihdoin päässyt kaipaamansa isän luo eikä malttaisi olla sinun luonasi juuri ollenkaan, jatkakaa sovittuja tapaamisia säännöllisesti! Kun tapaamiset kerran sovitaan ja niistä aluksi pidetään kiinni, ei niistä jatkossa tarvitse sen enempää keskustella. Olisi kurjaa, jos nyt vieraantuisitte toisistanne - etäisiksi päässeitä välejä on joskus vaikea korjata. Poika varmasti tarvitsee myös äitiään ja sisaruksiaan, jos ei ihan just nyt niin myöhemmin elämässä vielä moneen kertaan. Mitä laajemmat turvaverkot, ja mitä läheisemmät välit, sen parempi, etenkin vaikeissa vaiheissa kuten kohta edessä olevassa murrosiässä.
Tuohon edelliseen vielä kommentoisin, että tuskin kannattaa tässäkään asiassa tehdä ihan vaan mitä poika tahtoo.. ei lapset itse tiedä mikä heille on parhaaksi, vaan aikuisten tehtävä on tietää peremmin.
Ihmettelit tuota, kun poika niin julistaa rakkauttaan isäänsä, eikä sinuun. Mitä jos poika sen lisäksi, että oikeasti viihtyy isänsä kanssa, myös kokee, että isä jäi yksin, kun sinulla on uusi mies ja toinen lapsi? Ja siksi korostaa tätä tunnettaan. Ja useinhan tunne korostuu siihen vanhempaan, joka ei ole paikalla ja jota kaipaa, kun taas se, joka on paikalla saa kokea ne arkisemmat puolet.
Toivon että välinne säilyvät lämpiminä jatkossakin, ja rutistus sinulle, vaikutat ihanalta äidiltä. :)