Mulla on vaikea ongelma. Pohdiskelusta pitävät, lukekaa ja kommentoikaa

Mulla on kohta 10-vuotias poika edellisestä avioliitostani, joka päättyi eroon kun poikamme oli alle 2-vuotias. Nykyisin olen naimisissa, ja minulla on nykyisenkin aviomieheni kanssa lapsi, 4-vuotias.



Eroni exästä oli riitaisa, ja sitä riitaisuutta kesti pari vuotta. Sen jälkeen olemme kuitenkin onneksi olleet hyvissä väleissä, jopa ystävällisissä, erosta kun on kuitenkin kulunut jo miltei 8 vuotta aikaa.



Eron jälkeen poikamme oli vaihtelevasti isällään, hyvin usein kylläkin (ex jäi asumaan lähelle) mutta säännöllisyyttä tapaamisissa ei ollut. (en tiedä onko se oleellista, mutta kerroin kuitenkin)

Poikamme on aina ollut "isän poika", hänelle isä on maailman tärkein, halusi pienestä pitäen olla isän luona ja toisinaan jouduin hakemaan pojan isältään niin että lapsi itki. Ei olisi halunnut minun luokseni (syystä, jota en vieläkään tiedä, olen mielestäni ihan hyvä, tai ainakin "normaali äiti", tarjoan turvallisen ja rakastavan ympäristön lapsille).



Edelleen poika on todella vahvasti isänsä perään. Lähettelee meillä ollessaan isälleen viestejä, että rakastaa tätä ja ikävöi. Kyselee jatkuvasti, koska saa mennä isänsä luo. Halailee isäänsä innoissaan, kun näkee tämän, ja jokin aika sitten piirteli tälle aina kuvia, joissa hän ja isä käsi kädessä. Sanoo, että isä on paras ja tärkein ja rakkain. (vertailun vuoksi: mulle ei ole ikinä piirtänyt tuollaisia kuvia, eikä ole koskaan sanonut että minä olisin paras tai tärkein/tärkeä tai edes että rakastaisi minua. Ei kuulu tähän, mutta olen ollut aivan häkeltynyt, kun tämä toinen lapseni on sanonut että rakastaa mua ja olen hänelle tärkeä, se on ollut outoa mutta aivan ihanaa kuulla, kun ei esikoinen _koskaan_ sellaisia ole sanonut)



Kyllä poika munkin luona tulee joskus viereen ja syliin (toisinaan vieläkin, tosin harvemmin, kun on jo vanhempi) ja meilläkin on hauskat hetkemme ja keskustelumme (jostain syystä poika uskaltaa kertoa mulle paremmin mieltään painavat asiat, on melko herkkä poika, ja isälleen ei tahdo kerrottavan, jos hän on tehnyt jotain "pahaa", mulle kyllä kertoo siis mutta kieltää kertomasta isälleen, ei kai "kestä" sitä että hänelle rakkain ihminen suuttuu hänelle, oletan?) mutta siis en tosiaan koe että olisin pojalleni kovinkaan rakas? Tai kyllä mä uskon, että olen tietysti hänelle tärkeä ihminen ja varmaan jollain tasolla hän rakastaakin minua, mutta ei kyllä tuo sitä niin selkeästi esiin, kuin isäänsä kohtaan.



No, siinä vähän taustaa, nyt asiaan.



Poika on jo pienestä pitäen sanonut, että haluaisi muuttaa isälleen (siitä huolimatta, että on nytkin jo ainakin puolet ajasta isällään). Tähän saakka olemme pojan isän kanssa ajatelleet, että on kuitenkin parempi, että poika on mun luona pääsääntöisesti/mun luona kirjoilla, koska mä olin pitkään kotona tämän nuoremman lapseni kanssa, joten pystyin laittamaan poikamme aamuisin kouluun ja ottamaan iltapäivisin vastaan, eikä pojan tarvinut olla yksin. Pojan isä kuitenkin teki/tekee pitkiä päiviä työssään.



Kuitenkin nyt, kun minäkin olen taas aloittanut työt, on tullut ajankohtaiseksi pojan muuttaminen isälleen, kun tämä sitä edelleen pyytää ja on myöskin alkanut ehkä taas ikävöimään isäänsä vieläkin enemmän, itkee toisinaan itsensä uneenkin, kun niin ikävöi illalla isänsä luo.



Nyt pari viikkoa poika onkin ollut isällään enemmän (kokeiluluontoisesti) mutta ongelmana on nyt se, että poika ei tahtoisi tulla tänne meille oikeastaan ollenkaan. Isänsä ja minä joudutaan pyytämään (miltei pakottamaan) että tulisi täälläkin käymään, vaikka ihan vähäksi aikaakin. Tänäänkin kävi täällä ekaa kertaa 4 päivään, oli puhetta että viipyisi 2 tuntia ja sitten palaisi isänsä luo, mutta ei sitten viipynytkään kuin puoli tuntia, kun jo soitti isälleen että saako mennä sinne takaisin. (enkä tietenkään estellyt, kun hän sinne halusi niin lähteä).



Niin että siis ongelmani on siinä, että mitä mun pitäisi tehdä, pitäisikö jatkaa käskemistä että poika tulisi meilläkin käymään (myös yökylään ainakin pari kertaa viikossa?) vaikka tämä ei itse mielellään tulisikaan? Vai pitäisikö antaa pojan olla vain isällään, jos ei kerran itse halua tänne meille tulla?



Toisaalta mietin, että menetänkö poikani, ja menettääkö poikani läheisen suhteen sisaruspuolensa kanssa (kuitenkin ainoa sisarus, eikä varmaan enempää tulekaan kummaltakaan puolelta), jos en poikaa tänne vaadi, ja onko siitä sitten pojalle haittaa elämässään?



Itsestäni tuntuu tietysti hirmuisen surulliselta, että poikani ei minun luonani halua käydä, varsinkaan kun en ymmärrä syytä. Tässä on aiheesta vuosien aikana keskusteltu ja mietitty syitä ja pojaltakin kysytty, mutta poika ei osaa sanoa mitään "kunnollista" syytä, sanoo vaan että "isällä on kivempaa, kun sillä on tietokoneet yms."



Itse ajattelen, että syynä voisi olla se, että isänsä asuu yksinään, joten hänellä on aina aikaa pojalle (jakamaton huomio) ja tietysti heillä on omia "miesten juttuja" ja pojan isä todella tykkää tehdä pojan kanssa kaikenlaista kivaa, jota itse en osaisi/ehtisi tehdäkään poikani kanssa. Meillä kun minä en pysty jakamatonta huomiota pojalleni antamaan, koska on tuo toinenkin lapsi, parisuhde yms.

(yritän kyllä tietysti antaa pojalleni aikaa kahdestaankin kanssani, olemme esim. käyneet elokuvissa yhdessä jne)



Tulipas pitkä sepustus... mutta ei tätä lyhyesti voinut kirjoittaa. Voi olla, että mut tästä tunnistetaankin, mutta eipä siinä mitään, terkkuja tutuille.



Kuulisin mielelläni perusteltuja mielipiteitä, miten mun teidän mielestänne pitäisi toimia. Vaatia edelleen säännöllisesti poikaa meille silläkin uhalla, ettei hän itse halua tulla, vai annanko pojan olla miten itse haluaa, sillä uhalla että hän erkaantuu minusta ja perheestämme (lähes) kokonaan?



(tietysti, voihan sekin olla mahdollista, että jos hän tarpeeksi pitkään olisi vain isällään, alkaisi ehkä haluta jossain vaiheessa tännekin käymään, kun "uutuudenviehätys" isällä asumisesta menisi ohi..? tai sitten ei, näinä menneinä vuosina olen ainakin tullut huomanneeksi, että mitä pidempiä pätkiä poika on isällään ollut, sitä vaikeampaa on ollut hänen paluunsa takaisin meille :/ )