Miehelläni ei ole lainkaan hoivaviettiä - kannattaako hankkia lapsi?

Kannattaako sellaisen naisen kanssa hankkia lasta joka ei ole lainkaan kiinnostunut lapsen hoivaamisesta ja huolehtimisesta eikä muista kummilapsiaan ollenkaan. Sanoo vain että tulkoon lapsia jos on tullakseen.

hankkisi lasta jonkun kanssa, jonka mielestä lapsia "saa tulla jos on tullakseen".

siinä kuinka paljon hänenkin on osallistuttava. Siis siinä, ettei hän voi vaan läheä jonnekin pariksi tunniksi jne. Toki aika perusasioita, minunkin mielestä, mutta miehen ei. Minähän olin kotona niin vauva ei jäänyt yksin, mutta minä olisin halunut nukkua ja vauva ei!!



Ja olen tyytyväinen että jaksoin. Hyvä mies hän on. Tässä muuten ehkä näykyi se että hänellä ei ole isää, eli hänellä ei ollut mallia edes parisuhteesta... toisaalta muokkasin sitte sopivan ;)

Olemme keskustelleet vähän asiasta minun aloitteestani. Mieheni on sanonut, että lapsia saa hänen puolestaan tulla jos on tullakseen. Ei siis vastusta ajatusta, mutta ei ole se joka aktiivisesti niitä toivoo ja yrittää. ap

En siis kysynyt tätä, vaan:

oletteko keskustelleet miehesi suhtautumisesta, ja siitä miten se huolestuttaa sinua?

Entä miten miehesi näkee tulevan roolinsa isänä? Mikä huolestuttaa, mikä kiinnostaa?

Mikäli tällaista keskusteluyhteyttä ei ole, ei ole vielä lasten aika.

Olemme keskustelleet vähän asiasta minun aloitteestani. Mieheni on sanonut, että lapsia saa hänen puolestaan tulla jos on tullakseen. Ei siis vastusta ajatusta, mutta ei ole se joka aktiivisesti niitä toivoo ja yrittää. ap

En siis kysynyt tätä, vaan:

oletteko keskustelleet miehesi suhtautumisesta, ja siitä miten se huolestuttaa sinua?

Entä miten miehesi näkee tulevan roolinsa isänä? Mikä huolestuttaa, mikä kiinnostaa?

Mikäli tällaista keskusteluyhteyttä ei ole, ei ole vielä lasten aika.

Näihin huoliini on joskus kommentoinut jotenkin tyyliin "Älä nyt murehdi niin paljon etukäteen. Kyllä me pärjätään siinä missä muutkin. Eihän sitä voi tietää millaista se on ennen kuin yrittää." Perään olankohautus. tjsp ap

Oma veljeni on sellainen, jolla synkkaa heti lasten kanssa. Leikkii niiden kanssa ja huomioi heidät samalla tavalla kuin aikuisetkin. Tiedän, että hän haluaa isäksi kovasti.. ja on oikeasti todella harvinainen tapaus mieheksi. Oma mieheni on aikalailla vastakohta ja sillä epäilytti että mitähän tästä tulee, kun lasta yritettiin.. Mutta oma lapsi on kuitenkin eri juttu aina. Sekin kannattaa huomioida että miten sosiaalinen tyyppi on kyseessä. Jos ei ole kovin sosiaalinen niin ei ole yhtään helpompaa olla lasten kanssa kuin aikuistenkaan. Ja jotkut ei vaan osaa olla lasten kanssa, jos ei lähipiiristä ole kokemusta tai oma lapsuus on ollut mitä on ollut.. Esim. oma mieheni ei osaa ajatella synttäreitä (vaikka kummilapsen) kovin isona juttuna, koska hänen lapsuudessaan synttäreitä ei edes vietetty ollenkaan.

läheisten ystäviemme lapsista. Meillä on esimrekiksi kolme kummityttöä, joiden muistamiset on täysin minun vastuullani. Miestäni ei tunnu kiinnostavan heidän syntymäpäivänsä, joululahjat, yleinen kasvu jne. Ei koskaan ota heitä syliin eikä ihastele. Juttelee mieluummin kalastuksesta lasten isän kanssa. Ei koskaan kysele mitään lastenhoitoon liittyvää.

Kaupungilla ei kiinnitä mitään huomiota hymyileviin lapsiin tai vaikka kuljemme tosi usein lastenvaateosaston läpi ruokaosastolle, ei mieheni kertaakaan ole kommentoinut mitään niistä vaatteista. Ei tunnu edes näkevän niitä :( ap

Siis ennen kun meillä oli lapset. Nyt kun on omia lapsia, on mies ollut alusta asti hoitamassa vauvasta saakka tasavertaisena vanhempana, imetystä lukuunottamatta tietysti. Uskon, että ihan jo biologisesta erosta poiketen, keskiverto aikuisella miehillä on aika heikko hoivaivietti (muihin kuin omiin jälkeläisiin). Kyvyttömät kusipäät on sitten erikseen.

Oma mies hoiti ja leikki meidän lapsiemme kanssa, mutta on täysin kylmä lastenlapsia kohtaan.Jättää esimerkiksi menemättä syntymäpäiville yms.

Miehen impulsiivinen käyttäytyminen on ajoittain väkivaltaistakin, mutta ei ole kohdistunut lapsiin.Olen hyvin tyytyväinen, ettei tuollaisella luonteella ole pienten kanssa tekemisissä.Aika usein leikkipuistossa katselen melkein tippa silmässä, kuinka läheisiä jotkut lapset ovat isilleen tai papoilleen.Se ei tunnu kivalta lainkaan, siksi sanoin ettei kannata.Muunlaisia miehiäkin on.

Nykyään useilla naisillakaan ei enää ole.

läheisten ystäviemme lapsista. Meillä on esimrekiksi kolme kummityttöä, joiden muistamiset on täysin minun vastuullani. Miestäni ei tunnu kiinnostavan heidän syntymäpäivänsä, joululahjat, yleinen kasvu jne. Ei koskaan ota heitä syliin eikä ihastele. Juttelee mieluummin kalastuksesta lasten isän kanssa. Ei koskaan kysele mitään lastenhoitoon liittyvää.

Kaupungilla ei kiinnitä mitään huomiota hymyileviin lapsiin tai vaikka kuljemme tosi usein lastenvaateosaston läpi ruokaosastolle, ei mieheni kertaakaan ole kommentoinut mitään niistä vaatteista. Ei tunnu edes näkevän niitä :( ap

Siis ihan oikeasti; KUINKA moni mies OIKEASTI kommentoi lastenvaatteita?

he ovatkin sitten niitä, jotka hakeutuvat ns. naisten hommiin (sairaanhoitajat, tarhansedät etc.).



Rakkaus omaan lapseen tuo kuitenkin muuassaan jonkinlaista hoitoviettiä. Minun mieheni oli kotona puoli vuotta hoitovapaalla lapsemme kanssa. Miehellä (40+) ei mitään kokemusta lapsen hoidosta, eikä hän vauvaa hoitanutkaan. Mies pärjää usein (joooo - paljon poikkeuksia) vasta, kun tenava on jo napero tai alakoululainen.



Vauvat ovat pelottavia monelle miehelle. Nainen hoitohormonipilvessä on ihan eri juttu kuin mies.

todista mitään lastenhankintaa vastaan. Sanoisin kuten muutkin, että ei kannata hankkia lapsia miehen kanssa, joka

-on epäempaattinen, itsekäs, helposti suuttuva/ärsyyntyvä jne.

-sanoo, ettei aio yhtään hoitaa lapsia, se on vaimon tehtävä

läheisten ystäviemme lapsista. Meillä on esimrekiksi kolme kummityttöä, joiden muistamiset on täysin minun vastuullani. Miestäni ei tunnu kiinnostavan heidän syntymäpäivänsä, joululahjat, yleinen kasvu jne. Ei koskaan ota heitä syliin eikä ihastele. Juttelee mieluummin kalastuksesta lasten isän kanssa. Ei koskaan kysele mitään lastenhoitoon liittyvää.

Kaupungilla ei kiinnitä mitään huomiota hymyileviin lapsiin tai vaikka kuljemme tosi usein lastenvaateosaston läpi ruokaosastolle, ei mieheni kertaakaan ole kommentoinut mitään niistä vaatteista. Ei tunnu edes näkevän niitä :( ap

läheisten ystäviemme lapsista. Meillä on esimrekiksi kolme kummityttöä, joiden muistamiset on täysin minun vastuullani. Miestäni ei tunnu kiinnostavan heidän syntymäpäivänsä, joululahjat, yleinen kasvu jne. Ei koskaan ota heitä syliin eikä ihastele. Juttelee mieluummin kalastuksesta lasten isän kanssa. Ei koskaan kysele mitään lastenhoitoon liittyvää.

Kaupungilla ei kiinnitä mitään huomiota hymyileviin lapsiin tai vaikka kuljemme tosi usein lastenvaateosaston läpi ruokaosastolle, ei mieheni kertaakaan ole kommentoinut mitään niistä vaatteista. Ei tunnu edes näkevän niitä :( ap

Siis ihan oikeasti; KUINKA moni mies OIKEASTI kommentoi lastenvaatteita?

Ollut ennenkuin äidinvaisto ja rakkaus kasvoi pikkuhiljaa... Sensijaan pidin itsestäänsevänä että vauva tarvitsee syliä ja hellyyttä, joten sitä pitää antaa kun on lapsen synnyttänyt.

Mieheni oppi pikkuhiljaa myös sylittelemään ja hellimään lapsia, ja isomman kanssa saa jo riehuakin, mikä on miehelle ehkä luontevampi tapa osoittaa läheisyyttä.

Asenne ratkaisee, ei siihen hoivaviettiä tarvita. Vastuu on oltava molemmilla, vaikka äideiltä se hoivaaminen käykin yleensä helpommin.

että mieheni on ollut esikoisemme kanssa yli vuoden hoitovapaalla, hoitaa kärsivällisesti ja hellästi raivokohtaukset, yöheräämiset, sairaudet, tekee ruokaa, huolehtii lapsen terveellisestä ruokavaliosta, leikkii jne. jne., mutta minä ostan edelleen KAIKKI vaatteet ja kengät lapselle. Mies voi käydä ostamassa jonkun jutun jos kerron tarkalleen minkä ja mistä sen saa.

osoittanut mitään erityistä hoivaviettiä ennen lapsia, mutta hyvin on hoitanut ja osallistunut, mies oli hoitovapaallakin, kun minä olin töissä. Kummilapsien yms synttäreitä ei juuri noteeraa vieläkään, eikä ole kiinnostunut lastenvaatteista...

samassa tilassa olevia lapsia mitenkään (näin käsitin ap:n tekstistä). Oma mieheni on aina huomioinut samassa tilassa olevat lapset, ja lapsettomat miespuoliset kaverit ottavat kyllä lapsemme huomioon aina kun tulevat käymään. Oishan se aika epänormaalia kohdella toisia ihmisiä kuin ilmaa, ihan iästä riippumatta.



Onko ap sulla intuitio, että mies ei innostuisi lapsesta? Voi olla, että mies innostuu lapsesta sitten, kun lapsi on jo riittävän vanha puhumaan ja touhuamaan. Sitä ennen sulla voi olla edessä kohtuuttoman raskas ja yksinäinen raskausaika, sekä vauva- ja pikkulapsiaika.



Puhukaa miehen kanssa, haluaako hän oikeasti lapsen. Niin moni mies on sanonut vaan, että juujuu, miettimättä oikeasti asiaa sen enempää, ja tosiaan pakenee sitten sitä arkea harrastuksiin ja töihin.

kyllä se oma lapsi herättää sen kiinnostuksen sitten

hoivaviettiä (mikä se sitten lienee). Omat lapset sellaisen sitten herättivät.

Mutta jos kyseessä on POIKALAPSI, niin hoivavietti ja ylpeys herää jo raskausaikana...

ensin hankitaan lapsi miehen kanssa, joka ei ole kiinnostunut lapsen hoidosta ja sitten tullaan valittamaan nettiin ja ystäville, ettei mies hoida lasta. Pitäisi jättää lapsi hankkimatta, jos molemmat perisuhteessa eivät lasta halua ja ymmärrä hoitovastuutaan.

Jos meillä oltais odotettu, että mies ihan haluaa lapsen, ei olis tullut varmaan koskaan meille lapsia. Epäili kovasti, miten lapsi rajoittaa vapautta, ei pidä yleisesti lapsista kun meluavat jne. Päätin kuitenkin ottaa riskin, sillä esim. lemmikeihin suhtautuu usein lähtökohtaisesti samoin, mutta aina on kuitenkin lopulta paijaamassa ym. ja huolehtii kun kiintymys on syntynyt. No, raskausaikana mies alkoi jo osoittaa lämpenemisen merkkejä ja nyt lapsen synnyttyä (1,5 kk vanha) on ollut tosi hyvä isä. Kovasti haluaa hoitaa ja helliä lasta, ei ole minun tarvinnut yhtään patistella. Ja on kiittänyt, että minä halusin lapsen ja pidin halustani kiinni, sillä muutoin ei olisi tullut ehkä koskaan hänen hankittua lapsia ja etenkään tätä maailman ihaninta ja suloisinta pikkuista - miehen sanoin ;)

Mieheni siskon perheessä taas kävi niin, että siskon mies halusi ehdottomasti lapsia, miehen sisko ei ollut niin innostunut. Siskon mies se vannoi, että hän kyllä hoitaa ja huolehtii, siskon ei tarvitse kuin imettää. No kappas vaan, lapsen synnyttyä siskon mies huomasikin, että lasten hoito on oikeasti kovaa työtä ja alkoi taas sinkkuelämä baareissa kiinnostaa enemmän. Yllätys yllätys, ovat nyt eronneet ja arvatkaa vaan, kumpi on päävastuussa lapsesta...

Summa summarum: näistä asioista ei oikeasti voi mitenkään tietää varmasti etukäteen, miten itse kukin tulee vanhemmuuteen suhtautumaan sitten kun se lapsi on olemassa. Riskejä on pakko ottaa.