Miehelläni ei ole lainkaan hoivaviettiä - kannattaako hankkia lapsi?

etkä voi tietää sitäkään sairastutko synnytyksen jälkeiseen masennukseen, menet psykoosiin ja joudut sairaalaan moneksi kuukaudeksi!!

Tai onko se vauva terve! Ei voi tietää. Ehkä sinun ei kannata tehdä lapsia, jos olet noin pelokas.

Mutta etenkin joku psykoosi nyt on todella paljon pienempi todennäköisyys kuin se, että isä ei ole kiinnostunut tai innokas osallistumaan vauvanhoitoon. Kyllähän tälläkin palstalla saa joka päivä lukea tarinoita siitä, kuinka lastenhoitovastuu jää äidille ja iskä painaa pitkää päivää töissä. Sitten tulee ero.

Onko se pelkuruutta, jos pohtii tällaisia skenaarioita etukäteen? Pitäisikö vain heittäytyä sen enempää miettimättä ja sitten tulla tänne vuoden päästä itkemään, kuinka on rankkaa kun mies ei osallistu. ap

Onhan se psykoosi tietenkin harvinaisempi. Mutta tosiaan niinko joku kysyi, miten miehesi suhtautuu sinuun kun olet saira? Hoitaako sinua? Vai tiuskii ja äyskii ja ärsyyntyy?

Entä miten suhtautuu jos ne ystävien lapset kiukkuavat tai riehuvat?

Ja minun ystävät ja minä olemme kaikki joutuneet jonkinlaisen keskustelun vauvan syntymän jälkeen käymään siitä, että miehen on osallistuttava enemmän. JA alusta asti.



Minusta sinä teet nyt väärillä perusteilla miehestäsi huonoa isää. Antamasi esimerkit eivät riitä.

Mitä järkeä on hankkia lapsi sellaisen miehen kanssa joka ei halua hoitaa ja huolehtia lapsesta?!

Mutta tosiaan niinko joku kysyi, miten miehesi suhtautuu sinuun kun olet saira? Hoitaako sinua? Vai tiuskii ja äyskii ja ärsyyntyy?

Entä miten suhtautuu jos ne ystävien lapset kiukkuavat tai riehuvat?

Kun olen kipeä, niin mies antaa minun levätä rauhassa. Jos pyydän, niin käy toki hakemassa apteekista lääkettä. Mutta ei istu sänkyni vieressä eikä silitä päätäni. Kysyy töistä tullessaan, että mikä olo. Menee sen jälkeen omiin harrastuksiinsa. Ei kuitenkaan tiuski eikä ärsyynny.

Jos ystävien lapset kiukuttelee tai riehuu, niin mieheni poistuu vähin äänin paikalta. Ei halua kuunnella sitä meteliä ja huutoa.

Mitä näistä nyt sitten voi päätellä?

läheisten ystäviemme lapsista. Meillä on esimrekiksi kolme kummityttöä, joiden muistamiset on täysin minun vastuullani. Miestäni ei tunnu kiinnostavan heidän syntymäpäivänsä, joululahjat, yleinen kasvu jne. Ei koskaan ota heitä syliin eikä ihastele. ap

Vaikuttaa huonolta kun ei ole kiinnostunut kummilapsistaan. Ehkä on kasvatettu sovinistiseksi eli ajattelee lasten kuuluvan naisten alueelle. Tämä asenne jatkuu todennäköisesti myös suhteessa omiin lapsiin. Eivät ihmiset yleensä yhtäkkiä muutu, turha kuvitella sellaista.

Hoivavietti heräsi oman synnyttyä.

Mutta tosiaan niinko joku kysyi, miten miehesi suhtautuu sinuun kun olet saira? Hoitaako sinua? Vai tiuskii ja äyskii ja ärsyyntyy?

Entä miten suhtautuu jos ne ystävien lapset kiukkuavat tai riehuvat?

Kun olen kipeä, niin mies antaa minun levätä rauhassa. Jos pyydän, niin käy toki hakemassa apteekista lääkettä. Mutta ei istu sänkyni vieressä eikä silitä päätäni. Kysyy töistä tullessaan, että mikä olo. Menee sen jälkeen omiin harrastuksiinsa. Ei kuitenkaan tiuski eikä ärsyynny.

Jos ystävien lapset kiukuttelee tai riehuu, niin mieheni poistuu vähin äänin paikalta. Ei halua kuunnella sitä meteliä ja huutoa.

Mitä näistä nyt sitten voi päätellä?

Se että häipyy vähin äänin paikalta, mutta ei osoita ärtymyksen merkkejä on hyvä. JA kysyy kuitenkin vointiasi ja tuo sinulle jotain jos tarvit. Minusta kuulostaa ihan kelpo miehelle.

Minun mies vastaa kuvausta ja on ollut tosi hyvä isä lapsille. Toki jouduin vauva-aikana asiasta suorin sanoin sanomaan, mutta ymmärsi ja pyrky parantaan tapansa. Nyt kun lapset ovat jo isoja on jo pitkään hoitanut hyvin oman osansa, minä saan mennä yöreissuihinkin jos haluan jne. Pärjää tosi hienosti ja tykkää touhuta lasten kanssa.

Kummi-poika hänellä oli jo kun aloimme seurustella. Jos synttärikutsua ei tullut niin menimme kuukauden myöhässä synttäreille monena vuotena, kunnes opin muistamaan koska ne synttärit on :)

Onko se pelkuruutta, jos pohtii tällaisia skenaarioita etukäteen? Pitäisikö vain heittäytyä sen enempää miettimättä ja sitten tulla tänne vuoden päästä itkemään, kuinka on rankkaa kun mies ei osallistu. ap

Mitenkäs mies vastaa, kun otat asian puheeksi? Miten puolustelee tai perustelee, kuinka suhtautuu ajatukseen omista lapsista?

Mikäli ette keskustele tästä, ette ole mielestäni alkuunkaan valmiita (kumpikaan).

ensin hankitaan lapsi miehen kanssa, joka ei ole kiinnostunut lapsen hoidosta ja sitten tullaan valittamaan nettiin ja ystäville, ettei mies hoida lasta. Pitäisi jättää lapsi hankkimatta, jos molemmat perisuhteessa eivät lasta halua ja ymmärrä hoitovastuutaan.

Mutta tosiaan niinko joku kysyi, miten miehesi suhtautuu sinuun kun olet saira? Hoitaako sinua? Vai tiuskii ja äyskii ja ärsyyntyy? Entä miten suhtautuu jos ne ystävien lapset kiukkuavat tai riehuvat?

Kun olen kipeä, niin mies antaa minun levätä rauhassa. Jos pyydän, niin käy toki hakemassa apteekista lääkettä. Mutta ei istu sänkyni vieressä eikä silitä päätäni. Kysyy töistä tullessaan, että mikä olo. Menee sen jälkeen omiin harrastuksiinsa. Ei kuitenkaan tiuski eikä ärsyynny. Jos ystävien lapset kiukuttelee tai riehuu, niin mieheni poistuu vähin äänin paikalta. Ei halua kuunnella sitä meteliä ja huutoa. Mitä näistä nyt sitten voi päätellä?

Se että häipyy vähin äänin paikalta, mutta ei osoita ärtymyksen merkkejä on hyvä. JA kysyy kuitenkin vointiasi ja tuo sinulle jotain jos tarvit. Minusta kuulostaa ihan kelpo miehelle. Minun mies vastaa kuvausta ja on ollut tosi hyvä isä lapsille. Toki jouduin vauva-aikana asiasta suorin sanoin sanomaan, mutta ymmärsi ja pyrky parantaan tapansa. Nyt kun lapset ovat jo isoja on jo pitkään hoitanut hyvin oman osansa, minä saan mennä yöreissuihinkin jos haluan jne. Pärjää tosi hienosti ja tykkää touhuta lasten kanssa. Kummi-poika hänellä oli jo kun aloimme seurustella. Jos synttärikutsua ei tullut niin menimme kuukauden myöhässä synttäreille monena vuotena, kunnes opin muistamaan koska ne synttärit on :)

Onko mies muka joku iso lapsi jota pitää jaksaa opettaa? Nämä jutut ovat kuin 1800-luvulta...

ensin hankitaan lapsi miehen kanssa, joka ei ole kiinnostunut lapsen hoidosta ja sitten tullaan valittamaan nettiin ja ystäville, ettei mies hoida lasta. Pitäisi jättää lapsi hankkimatta, jos molemmat perisuhteessa eivät lasta halua ja ymmärrä hoitovastuutaan.

ap ei ole antanut yhtään kunnon perustetta että miestä ei oma lapsi kiinostais. Ei ole kertonut mitä mies sanoo kun puhuvat omista tulevista lapsista. Tekee vaan päätelmiä sen mukaan miten mies käyttäytyy vieraita lapsia kohtaan.

Eriasia, jos mies sanoo, että hän ei halua lapsia.

Mitenkäs mies vastaa, kun otat asian puheeksi? Miten puolustelee tai perustelee, kuinka suhtautuu ajatukseen omista lapsista?

Mikäli ette keskustele tästä, ette ole mielestäni alkuunkaan valmiita (kumpikaan).

Minun aloitteestani. Mieheni on sanonut, että lapsia saa hänen puolestaan tulla jos on tullakseen. Ei siis vastusta ajatusta, mutta ei ole se joka aktiivisesti niitä toivoo ja yrittää. ap

ja sitten valitetaan ettei miehestä ole mihinkään vaikka sen näki jo etukäteen.

jos mies ei ole kiinostunut lapsista ja ei ole edes hoimaavisviettiä, niin ei se siitä enää muodostukaan..

oma mieheni oli just tuollainen, ajattelin nuorena, et kyl se siitä kun aikuistuu ja ikää siis tulee ja kun kyseessä on OMA lapsi

vaan ei....



lapsen synnyttyä , ei juurikaan osallistunut mihinkään, jatkoi elämäänsä kuyin ei mitään olisi, eisiis hoitanut, ei leikkinyt lapsen kanssa



sama toistui toisen lapsen kanssa, ukko käy töissä, urheilee ja lopun iltaa katsoo tv

Mitenkäs mies vastaa, kun otat asian puheeksi? Miten puolustelee tai perustelee, kuinka suhtautuu ajatukseen omista lapsista? Mikäli ette keskustele tästä, ette ole mielestäni alkuunkaan valmiita (kumpikaan).

Minun aloitteestani. Mieheni on sanonut, että lapsia saa hänen puolestaan tulla jos on tullakseen. Ei siis vastusta ajatusta, mutta ei ole se joka aktiivisesti niitä toivoo ja yrittää. ap

ja mieskin on valmis ottamaan vastuun.

Mitenkäs mies vastaa, kun otat asian puheeksi? Miten puolustelee tai perustelee, kuinka suhtautuu ajatukseen omista lapsista?

Mikäli ette keskustele tästä, ette ole mielestäni alkuunkaan valmiita (kumpikaan).

Minun aloitteestani. Mieheni on sanonut, että lapsia saa hänen puolestaan tulla jos on tullakseen. Ei siis vastusta ajatusta, mutta ei ole se joka aktiivisesti niitä toivoo ja yrittää. ap

Aikooko päästää sinut jumpalle tai ystävien kanssa kahville jne. Edelleen minusta ihan hyvä isäksi :)

Ja sille joka sanoo, että miehiä ei "saisi" opastaa. Kukaan ei voi tietää mitä toinen haluaa ja tarvii jos sitä ei kerro. Siis aikuisten välillä. Toinen äiti olisi voinutkin hyväksyä sen miten minun mies vauva-aikana osallistui. Minulle se ei riittänyt ja kerroin että en ole tähän tyytyväinen. Olisiko minun vaan pitäny niellä väsymykseni ja kestää? Kuin että kerroin miehelle ja asiat hoituivat sillä??

Mutta tosiaan niinko joku kysyi, miten miehesi suhtautuu sinuun kun olet saira? Hoitaako sinua? Vai tiuskii ja äyskii ja ärsyyntyy? Entä miten suhtautuu jos ne ystävien lapset kiukkuavat tai riehuvat?

Kun olen kipeä, niin mies antaa minun levätä rauhassa. Jos pyydän, niin käy toki hakemassa apteekista lääkettä. Mutta ei istu sänkyni vieressä eikä silitä päätäni. Kysyy töistä tullessaan, että mikä olo. Menee sen jälkeen omiin harrastuksiinsa. Ei kuitenkaan tiuski eikä ärsyynny. Jos ystävien lapset kiukuttelee tai riehuu, niin mieheni poistuu vähin äänin paikalta. Ei halua kuunnella sitä meteliä ja huutoa. Mitä näistä nyt sitten voi päätellä?

Itse en välittänyt lapsista lainkaan ennen kuin sain omia. Omat lapset ovat nyt tärkeintä mitä elämässäni ja välillä kylmää kun mietin miten lähellä oli etten lapsia hankkinut. Etukäteen asiaa oli mahdoton ymmärtää, mutta kun käärö vihdoin oli sylissä niin se oli sitten menoa...



Sanottakoon että en vieläkään ole mikään ylin lasten ystävä, eli naapureiden lapset ovat minulle täysin yhdentekeviä. Omat ovat kuitenkin tärkeintä mitä maa päällään kantaa.



M37

Muistelisin että mieheni sanoi myös jotenkin noin, ja on osoittautunut hyväksi isäksi kolmelle lapselle.

Mitenkäs mies vastaa, kun otat asian puheeksi? Miten puolustelee tai perustelee, kuinka suhtautuu ajatukseen omista lapsista? Mikäli ette keskustele tästä, ette ole mielestäni alkuunkaan valmiita (kumpikaan).

Minun aloitteestani. Mieheni on sanonut, että lapsia saa hänen puolestaan tulla jos on tullakseen. Ei siis vastusta ajatusta, mutta ei ole se joka aktiivisesti niitä toivoo ja yrittää. ap

Mitenkäs mies vastaa, kun otat asian puheeksi? Miten puolustelee tai perustelee, kuinka suhtautuu ajatukseen omista lapsista? Mikäli ette keskustele tästä, ette ole mielestäni alkuunkaan valmiita (kumpikaan).

Minun aloitteestani. Mieheni on sanonut, että lapsia saa hänen puolestaan tulla jos on tullakseen. Ei siis vastusta ajatusta, mutta ei ole se joka aktiivisesti niitä toivoo ja yrittää. ap

Aikooko päästää sinut jumpalle tai ystävien kanssa kahville jne. Edelleen minusta ihan hyvä isäksi :) Ja sille joka sanoo, että miehiä ei "saisi" opastaa. Kukaan ei voi tietää mitä toinen haluaa ja tarvii jos sitä ei kerro. Siis aikuisten välillä. Toinen äiti olisi voinutkin hyväksyä sen miten minun mies vauva-aikana osallistui. Minulle se ei riittänyt ja kerroin että en ole tähän tyytyväinen. Olisiko minun vaan pitäny niellä väsymykseni ja kestää? Kuin että kerroin miehelle ja asiat hoituivat sillä??

Hyvä itsesi kannalta että jaksoit miestäsi opastaa. Itse olen mieluummin miehen kanssa, joka osaa hoitaa lastaan opastamattakin. Eihän minuakaan kukaan opasta.