Mitkä asiat sua ärsytti lukemissasi kirjoissa, kun olit lapsi?

Pieni runotyttö kirjat oli mun mielestä jotenkin synkkiä (verrattuna Anna kirjoihin). Mutta siitä huolimatta mä niitä luin ;D

Etenkin Jalon hevoskirjoissa päähenkilö oli usein vähän ressukka, lapsellinen ja lähes poikkeuksetta LIHAVA hevostyttö jolle sitten mallinmittaiset, vanhemmat ja kauniimmat tytöt olivat kateellisia. Muistan miten etenkin Nea-sarjassa (en muista sarjan oikeaa nimeä) kaikki tuntui pyörivän Nean laihduttamisen ja lihomisen ympärillä...eikä Nea ollut kovin vanha niissä kirjoissa, koska luin niitä ala-asteella.

nuo asiat muakin ärsytti. Ja siinä Nea sarjassa aina se päätti ryhtyä laihduttamaan ja sitten lenkin aikana menikin nakkikioskille. Ja sitä olen näin jälkikäteen ihmetellyt kun niissä Nea kirjoissahan se ihastui siihen tallinpitäjään ja nehän pussailivatkin yms. Se Neahan oli kuitenkin tosi nuori niissä kirjoissa eli eikö niillä sitten ollut aikamoinen ikäero?

Lainasin koulukirjastosta joka viikko sen määrän kirjoja, mitä sai maksimissaan lainata eli neljä/vk. Sen lisäksi kävin vähintään kerran viikossa hakemassa kantamuksen oman kaupungin kirjastosta ja kerran kuussa (noin) vielä naapurikaupunginkin kirjastosta.



SILTI vaikka luin valtavasti, oikeastaan mikään ei kauheasti ärsyttänyt. Joo, Blytonin kirjoissa syötiin ja syömiset kerrottiin, mutta se oli minusta vain pikantti erikoisominaisuus.



Mutta noita Neiti etsiviä en koskaan oikein oppinut tykästämään. Minua ärsytti ihan kamalasti se päähenkilön virheettömyys ja erehtymätön kiiltokuvamaisuus!



- himolukija vm. -67-

jos kirjan sankaria kuvailtiin jotenkin rumaksi. Minun mielikuvissani tyttösankarit olivat aina kauniita, en halunnut samaistua rumaan sankariin. Yritin sitten jotenkin unohtaa ne rumuuskuvaukset ja luoda oman sankarin päässäni.



Salainen puutarha kirjassa varsinkin kaikki kirjan sankarit olivat alussa jotenkin rumia. Siksi juoneen mukaan pääseminen oli vaikeaa.



Tämä siis lapsen ajatteluna. En tiedä, miksi minusta sankarin piti olla kaunis.

Punahilkan suden kohtalo. Susi-raukallahan oli vain nälkä.



Minä 6vuotiaana äitini mukaan.

Minun mielikuvissani tyttösankarit olivat aina kauniita, en halunnut samaistua rumaan sankariin. Yritin sitten jotenkin unohtaa ne rumuuskuvaukset ja luoda oman sankarin päässäni.

Yhtälailla pinnallinen olin minäkin pikkutyttönä. Ehkä hain lukiessani jotain pakoa arjesta ja omista riittämättömyyden tunteista. Oli kiva tempautua seikkailuun, jonka sankaria saattoi fanittaa estoitta.

Myöhemmin kyllä opin arvostamaan vähän monitasoisempiakin kertomuksia... :-)

Pieni Talo Preeria-sarjan henkilöiden ja eläimien jne. nimien kököt suomennokset.



Toinen seikka, joka ärsytti, oli Anna-sarjan päähenkilön itsekeskeisyys, se että KAIKKI aina tapahtui ja keskittyi jotenkin sen Annan ympärille. Ärsyttävän piilonarsistinen juoni, Anna sitä, ja Anna tätä. Tuntui, että ne ystävät ja tapahtuvat olivat vain rekvistiittaa Annan ympärillä

Viisikko-kirjoissa syötiin koko ajan.





Ja niiden ruokien luetteleminen!

Vain poikatyttö Pauli osallistui seikkailuihin, koska oli niin "rehdin poikamainen". : P



Monissa muissain kirjoissa oli aikamoista asenneilmastoa havaittavissa, jonka huomasin siis ihan pikkutyttönä. Esim. Anna -kirjoissa muistan sen yhden naapurinperheen, joille syntyi seitsemän tytön jälkeen poika ja perillinen! Sitä hehkutuksen ja ihastelun määrää...

Neiti Etsiviä meni hirveät määrät (kirjojen;)ahmimisiässä, mutta mitään sen kummempaa muistikuvaa ei ole YHDESTÄKÄÄN niistä, taisi mennä toisesta silmästä sisään ja toisesta ulos...



Ne ärsytykset mitä muistan olivat nössöt tytöt jotka eivät saaneet mitään aikaiseksi, vaan pelkäsivät, ruikuttivat ja olivat avuttomia. No, onhan sellaisiakin olemassa ihan oikeasti mutta silti ne hahmot harmittivat.



Yksinkertaiset juonikuviot. Siis sellaiset joissa jo tosi aikaisin annetaan liian selviä vihjeitä siitä mitä tulee tapahtumaan/mitä tapahtui.



Plagiointi! Luin Hobitin joskus 9 v ja Sormusten herran joskus 11-12 v isässä. Rakastuin tulenpalavasti niiden tyyppiseen fantasiaan MUTTA tosi monissa kirjoissa on liian suoraa kopiointia Tolkienin kirjoista.

sarja oli, ruotsalaisiss maisemissa sellainen rempseä tyttölapsi joutui kommelluksiin? Se oli ihan älyttömän hyvä, nauroin niitä ihan katketakseni. Oliko se just Lotta-sarja? Sen voisi lukea uudelleenkin, oli niin ihana.



Yksi ärsyttävä oli ne punatukkaiset kaksoset yhdessä sarjassa, ne oli jotenkin niin...nörttejä.



Uppo-nallen kummallinen kieli häiritsi minuakin, en tajunnut sitä yhtään enkä pystynyt lukemaan niitä kirjoja sen takia.



Mintun omituinen kuvitus ei auennut minullekaan lapsena.



"Hitchcockin" jännärimysteerit olisivat saaneet olla jännempiä. Susikoira Roit olivatkin sitten mun mielestä aika jänniä. Ne oli jotenkin realistisempia, joten pelottivat enemmän heh.



Enid Blytonin Salaisuus-sarjassa ei ärsyttänyt muu kuin se että niitä oli niin vähän!! Ne oli ihan mielettömän hyviä, luin niitä oikein hitaasti ja pariin kertaan kun ne oli niin ihania.



Maija Poppanen ihastutti ja ärsytti samaan aikaan. Se oli ihan skitso se nainen - välillä niin inhottava ja kylmä niitä lapsia kohtaan, mutta sitten järjesti niille mielettömiä satuseikkailuja. Olisi se voinut olla "valveaikanakin" joskus niille kiva.



T. lastenosaston lähikirjastossa läpi kahlannut :)

eläinten tappaminen. Muistan myöskin viisikko -kirjojen ärsyttäneen hahmoineen ja esim. sen jos joku unohti, että se poikatyttö ei vaan tykännyt omasta nimestään. Prkl, miten vaikeaa on kunnioittaa pientä toivetta. :D



Varhaisteininä ärsytti mm. Agathta Christien kirjoissa vilissyt termi "hauskannäköinen". Tarkoitti hyvännäköistä, mutta vähän eri kuva syntyy tuosta nykypäivänä.

Pauli oli aivan ihana.



Nyt olen lukenut kirjoja lapsille ja ollut mykistynyt kirjojen sovinistisesta maailmankuvasta. Tytöt ei ole mitään ellei sitten käyttäydy niinkuin reilu poika. Naisilla ei ole mitään sanomista edes omasta omaisuudestaan, perheen mies päättää kaikesta.



Anne ja Pauli hoitavat aina ruuat ja siivoukset, Leo ja Dick vain "miesten" hommat. Ja kehtaavat vielä määräillä tyttöjä passuuttamaan itseään tyyliin "eikö Anne ala olla lounasaika, pitäisiköhän sinun mennä laittamaan ruokaa".

minkä takia sitten Viisikon Georgina/George oli suomennettu Paula/Pauliksi? :)



Neiti Etsivässä oli kaikki muut nimet jätetty ennalleen, paitsi Paulaksi suomennettu Nancy. Ei logiikan häivää.

siis tuohon Georg Malmsten -teoriaan.

Mietin vaan että Nancy on voinut olla vuonna miekka ja kilpi ihan uppo-outo nimi suomalaisille, eikä sitä moni oisi osannut lausua. Vanhemmissa ikäluokissa ei läheskään kaikki koskaan edet opiskelleet enkkua. Nancy olis voitu änkytellä tyyliin NÄNKY. Te nykynuoret ette vaan muista,miten onnetonta ihmisten englannitaito oli vielä muutama vuosikymmen sitten!



Miks Georget on joissain kirjoissa käännetty ja toisissa ei, no sitä en sitten tiedä minäkään. Muistan sitä nimeä itse kauhistelleeni lapsena jotenkin tosi outona ja vaikeena lausua.

Iris-rukka. Kun oikein nimeä myöten tuollaista heruttamista, että eikö ole KAU-HE-AA kuinka VÄÄRIN nyt Iristä kohdellaan oi voi. Sietämätöntä!



Nimien vaihtelu ärsytti minuakin. Samoin lässyttäminen kaikissa kirjoissa. Päähenkilön ulkonäön korostaminen. Ylihyveellisyys jne.

samalla myös suuresti tyttöjen hyveellisyys ja kilvoittelu paremmaksi ihmiseksi.

Melkein kaikissa vähän vanhemmissa tyttökirjoissa rukoiltiin vähän väliä aina ihan hengenhädässä ja usein jopa polvillaan. Ja usein niissä sankaritar pelkäsi rikkoneensa Jumalaa vastaan tehtyään jotain ihan mitätöntä, tyyliin "rakas kiltti Taivaan Isä, anna anteeksi että annoin sen viimeisen pullan kodittomalle mummelille ja valehtelin siitä äidilleni". Olen ateistiperheen kasvatti ja aina noita kohtuuttomia sielunhädän kuvauksia kummeksuin ihan tosissaan.



Olin myös pieni ateisti itsekin, ja erityisesti joidenkin kirjojen ihannoima naivi lapsenusko oikein hävetti niiden päähenkilöiden puolesta.

miksi ärsyttävä Amy pääsi tädin kanssa Eurooppaan ja miksi hän sai Laurien??? En oo koskaan päässyt siitä yli. Aina kauniit ja hyvät piirtäjät saa kaiken ja reippaat kirjallisesti lahjakkaat jää rannalle. Mielenkiintoinen opetus.