Paljonko autat lasta läksyjenteossa?
Tarkastatko, että jää oikeat vastaukset? Kerrotko joskus oikeat vastaukset, että sujuu nopeammin?
Itse olen syyllistynyt moiseen. :(
Kommentit (18)
tai ainakin tarkistan. Näin osoitan hänelle, että olen kiinnostunut hänen koulunkäynnistään ja hän on minulle tärkeä.
Ja kyllä, kerron joskus (aika useinkin) oikeat vastaukset! Ja jos väärä vastaus, pyydän lasta korjaamaan sen
tai ainakin tarkistan. Näin osoitan hänelle, että olen kiinnostunut hänen koulunkäynnistään ja hän on minulle tärkeä.
Ja kyllä, kerron joskus (aika useinkin) oikeat vastaukset! Ja jos väärä vastaus, pyydän lasta korjaamaan sen
tai ainakin tarkistan. Näin osoitan hänelle, että olen kiinnostunut hänen koulunkäynnistään ja hän on minulle tärkeä. Ja kyllä, kerron joskus (aika useinkin) oikeat vastaukset! Ja jos väärä vastaus, pyydän lasta korjaamaan sen
Minä olen tehnyt tuota samaa tarkistusta ekat kaksi luokkaa. Kolmannella luokalla on nyt kahden vanhemman lapsen kohdalla tullut kotiin viestiä, että älkää kiltit vanhemmat korjailko lasten vastauksia. Miten muuten ope voisi tietää mitä lapsi oikeasti itse osaa? Nyt kolmas lapsi aloitti koulun enkä hänen kohdallaan aio enää korjata vastauksia muuten kuin ehkä auttamalla miettimään miten tehtävän voisi ratkaista oikein.
Noin 5 min per päivä. Kyselen usein esim. enkun tai saksan sanat tai kysyn jonkun hassun tarkistuskysymyksen reaaliaineen kappaleesta. Vastauksia en kerro, joskus tarkistan poissaolojen jälkeen, että tehtäviä on tehty riittävästi (lue: luokkakaverit kertoo kyllä mitä on läksyksi, mutta ei sitä, että mitä tunnilla on tehty).
ja jos on jotain väärin niin pyydän katsomaan niitä uudestaan. En kerro vastauksia mutta olen tietty sanonut mikä siinä on väärin. Riippuu paljon tehtävästä.
En anna oikeita vastauksia vaan saa itse hoksata.
Eihän hänellä jää silloin tilaa oppia itse. Meillä tehdään niin, että jos vastaus on väärä, pyydetään lasta laskemaan uudestaan (lähinnä matikassa näitä tulee). Yleensä oikea vastaus löytyykin uudestaan laskemalla. Jos taas asia on laajemminkin jäänyt epäselväksi, niin koetamme selittää sen. Jos silti takkuaa, niin kerromme opettajalle, joka neuvoo koulussa ja tarvittaessa laittaa tukariin.
Mutta noin muuten: 3-luokkalainen on aina tehnyt läksyt melko itsenäisesti. 2-luokkalainen tarvitsee enemmän paimentamista siinä, ettei unohdu haaveilemaan muita asioita. Pienemmän läksyt yleensä tarkastatetaan, isomman usein ei. Tosin aina välillä ihan mielenkiinnosta katson, millaisia tehtäviä lapselle on tullut.
Sitten on tietysti äidinkielen ja englannin lukuläksyt, jotka on tarkoituskin lukea vanhemmille ääneen.
tarkistan vain englannin, en muita. Ja joskus minäkin helpotan kertomalla oikeita vastauksia. Ehkä joka toinen tai joka kolmas kerta, kun on jo ilta, tai tekeminen on tosi takkuista. En halua, että hän saa kammon aineitta kohtaan.
Tarkistan läksyt yleensä ja usein sanon, jos jossain on virhe ja pyydän miettimään uudelleen.
Mutta virheitäkin saa jäädä, tätä 1.-2.-luokan opekin sanoi, muutenhan tehtyjen läksyjen taso ei vastaa lapsen osaamista.
Vanhempi lapsi on kolmannella, nuorempi ekalla.
suorastaan ryntää koulusta tultuaan tekemään läksyt, että pääsee muihin hommiin. Itse en useinkaan pienemmiltä lapsilta (omia ja hoitolapsia) ehdi viereen. Mutta toki valvon, että tulee tehtyä sekä autan tarvittaessa, jos lapsi apua pyytää. Silloinkin vain neuvon sen verran, että lapsi itse hoksaa mitä tehtävässä tulee tehdä. Oikeita vastauksia en tarkista saati sitten että kertoisin ne lapselle. Lukuläksyt tehdään yhdessä, kun on sopivan rauhallinen hetki siihen.
Mutta virheitäkin saa jäädä, tätä 1.-2.-luokan opekin sanoi, muutenhan tehtyjen läksyjen taso ei vastaa lapsen osaamista. Vanhempi lapsi on kolmannella, nuorempi ekalla.
kunhan oppii? tässä tullaan kysymykseen, opiskeleeko lapsi elämää vai koulua varten? Oppiiko lapsi opettajaa miellyttääkseen vaiko sitä varten että hänelle olisi elämässä oppimastaan hyötyä. Jos vanhemmat "pimittävät" tietoa, niin miten lapsi voi oppia, jos kaikki pitää oppia kantapään kautta ja vain ja ainoastaan koulussa tai omassa päässä. Mahdollisuuksia oppia olisi paljon muuallakin jos ne mahdollisuudet sallittaisiin lapselle.
Tarkastan 3. luokkalaisen läksyt aina ja pyydän korjaamaan virheelliset vastaukset. Kyselen myös englannin sanaston aina, kun se on läksynä.
Ekaluokkalaisen kanssa teen läksyt joka päivä yhdessä. Lapsellani on vaikeuksia lukemisen oppimisen kanssa, joten luemme myös päivittäin ekstraa n. 10-15 minuuttia.
Tollaisista vanhemmista opettajat ei tykkää.
Vanhemman piäisi toimia kouluavustajan tapaan eli auttaa oppimisen ohjaamisessa.
Koulussa avustajatkaan ei saa vastauksia kertoa.
Vaan lasta ohjataan niin, että lapsi löytää oikean vastauksen.
Ekaluokan tehtävät on niin helppoja, jos niitä ei osaa niin opiskelussa tulee kyllä vaikeuksia.
Tarkastan ekaluokkalaisen kotiläksyt, mutta koskaan ei ole tarvinnut edes apua ja lapsella on dysfasia.
Lapsi ei opi, jos saa vastauksen suoraan vanhemmilte.
Lasta voi ohjata niin, että lapsi hoksaa itse vastauksen.
Toiset lapset vielä kertoo opettajallekkin, että äiti kertoo mulle vastaukset ja omin silmin olen nähnyt opettajan ilmeen, että ei hyvä.
ei saa kertoa oikeita vastauksia kun se lapsi ei sitten koulussa suostu yrittämään itse vaan penää heti oikeita vastauksia...jotkut ovat tosi kädettömiä oppitunnilla tehtävien edessä kun vanhemmat on kotona antaneet valmiit vastaukset...
joskus harvoin kysyvät jotain ja yritän auttaa, en kerro vastauksia, vaan yritän saada itse hoksaamaan. Nyt on 3. luokkalainen ja 4.luokkalainen ja edellinen on joitain kertoja pyytänyt tarkistamaan laskujaan ja toinen kysynyt ehkä pari kolme kertaa. Näin siis tänä syksynä. Ja hyvin sujuu kummallakin. En halua olla mukana läksyjen teossa vaan se on lasten asia ja vain tarvittaessa kysyvät neuvoa.
Mutta autan lasta oivaltamaan oikean ratkaisun ellei hän muuten sitä hoksaa.
Yleensä vain pyydän lasta tarkistamaan uudestaan väärin menneet kohdat, tai kysyn miten päätyi vastaukseensa.
en nyt suoraan sano vastauksia, mutta autan kyllä. Aina en tarkasta, että on oikein, vaan että on tehty