Kysymys kirkosta eronneille. (rakentavassa hengessä..)
Hei.
Olisi hienoa jos vastaisitte edes muutamalla sanalla seuraaviin mieltäni pohdituttaviin kysymyksiin:
Minkä olisi kirkossa/sen toiminnassa/arvomaailmassa pitänyt olla toisin, että ET olisi eronnut?
Voisitko liittyä takaisin kirkkoon, jos jokin kirkossa muuttuisi? Mikä? Onko se se sama asia, jonka takia erosit, vai onko fokukseksi noussutkin joku muu?
Kiittäen vastauksista,
diakoni Meiju
Tikkurilan seurakunta
Vantaan seurakunnat.
Kommentit (128)
Hei.
Olisi hienoa jos vastaisitte edes muutamalla sanalla seuraaviin mieltäni pohdituttaviin kysymyksiin:
Minkä olisi kirkossa/sen toiminnassa/arvomaailmassa pitänyt olla toisin, että ET olisi eronnut?
Voisitko liittyä takaisin kirkkoon, jos jokin kirkossa muuttuisi? Mikä? Onko se se sama asia, jonka takia erosit, vai onko fokukseksi noussutkin joku muu?
Kiittäen vastauksista,
diakoni Meiju
Tikkurilan seurakunta
Vantaan seurakunnat.
Erosin kirkosta, koska en usko jumalaan, en Jeesukseen enkä taivaaseen enkä helvettiin.
Nämä lienevät niin pysyviä ja oleellisia elementtejä kirkossa, että muutosta omanlaiseeni suuntan tuskin on tulossa :)
Olin mukana seurakunnan toiminnassa ja halusin uskoa, en vain uskonut. Sitten parin papin toiminta oli sellaista, itä en voinut hyväksyä. Eli armottomuutta toisessa tapauksessa ja toisessa pelasi vanhan seurakunnan työntekijän aseman niin, että tämä hyväuskoisuuttaan menetti eläkkeestään suuren osan.
Kirkosta erottuani en ole kokenut haikeutta. Arvoostan kirkkoa sinänsä, mutta kun en pysty uskomaan, en halua kirkkoon enää liittyäkään.
ei pysty tarjoamaan kuin paatoksellista ja surullista "valitusvirttä", niin en ole palaamassa takaisin. Missä on ilo ja riemu? Miksi aina vaan puhutaan synneistä ja uhrauksista, kun voisi iloisella asenteella nostaa elämän hyviä asioita esiin...
Juu ja en kuulu muuhunkaan kirkkoon/ uskontoon
erosin, koska käsitykseni jumaluudesta on huomattavan erilainen kuin kristinuskon käsitys Jumalasta. Liittyisin kirkkoon vain jos uskoisin kuten kirkko opettaa, ts. jos oma käsitykseni muuttuisi vastaamaan kiskon käsityksiä (erittäin epätodennäköistä) tai päinvastoin (mahdotonta).
Hei.
Olisi hienoa jos vastaisitte edes muutamalla sanalla seuraaviin mieltäni pohdituttaviin kysymyksiin:
Minkä olisi kirkossa/sen toiminnassa/arvomaailmassa pitänyt olla toisin, että ET olisi eronnut?
Voisitko liittyä takaisin kirkkoon, jos jokin kirkossa muuttuisi? Mikä? Onko se se sama asia, jonka takia erosit, vai onko fokukseksi noussutkin joku muu?
Kiittäen vastauksista,
diakoni Meiju
Tikkurilan seurakunta
Vantaan seurakunnat.
joihin luen uskonnolliset sekä poliittiset ryhmittymät. Vanha sanonta: joukossa tyhmyys tiivistyy pitää tasan paikkansa. Uskonnon suojista tapetaan ihmisiä, siellä varjellaan tekopyhyyttä ja tuomitaan ihmiset ihan omakätisesti täysin unohtaen varsinaiset opetukset. Kirkko on bisnestä, omistetaan sitä sun tätä, ja kenen rahoilla? Todellakin koen, että on noloa seisoa jonkin "fanaattisen" ryhmittymän joukoissa. Evlutit, natsit, persut, kaikki samaa puusilmäisyyttä. Uskon asiat minulla eivät yhdisty kirkkoon lainkaan.
koska kirkolla ei mielestäni ole oikeutta määrätä tai sanoa, kuka huolitaan kirkon jäseneksi. Esim. homot/lesbot. Jeesus sanoo: "antakaa kaikkien lasten tulla luokseni". Kirkko on alkanut mielivaltaisesti valita ihmisiä, jotka "kelpaisivat" jumalalle. Siksi erosin.
Rohkeita ja omasta itsestä kertovia vastauksia!
Jäin jotenkin miettimään tuota itse uskoa, jonka moni otti esille..
Että kun uskoon aina kuuluu myös epäusko. En usko, että yksikään kirkon työntekijä sen paremmin kuin seurakuntalainenkaan on välttynyt epäilyksen ja luottamuksen hetkistä. Mutta että siitä huolimatta, miltä itsestä tuntuu milloinkin, voisi uskoa, että kirkossa on jotain, johon haluaa siltikin kuulua. Luulen, että moni ajattelee näin. Että ei ehkä koe itseään varsinaisesti uskovaksi, mutta silti ajattelee, että kirkko puolustaa niitä arvoja joiden takana haluaa itsekin olla.
Itselleni minulle on vierasta jakaa ihmiset uskoviin ja ei-uskoviin, koska uskoon kuuluu myös ei-uskon hetket ja varmaan puolestaan ei-uskovakin edes joskus häivähdyksenomaisesti miettii, uskoako sittenkin.
Itseä puhuttelee symboli, että ihmisen usko on aika lailla vesiväriä, se liukenee elämän myrskyihin. Mutta että Jumala on se, mihin "veteen" se ihmisen usko liukenee.
Saa vielä jatkaa keskustelua!
Ja mukavaa päivän jatkoa kaikille!
erosin 15v sitten vaikka uskonkin syvästi Jumalaan. En vain jaa kirkon näkemystä ja käsitystä Jumalasta ja uskosta. Ja ihmisten tuomitseminenkin tökkää todella pahasti.
En liittyisi takaisin.
mutta on liikaa asioita joiden takia en halua kuulua kirkkoon.
-6
Rohkeita ja omasta itsestä kertovia vastauksia!
Jäin jotenkin miettimään tuota itse uskoa, jonka moni otti esille..
Että kun uskoon aina kuuluu myös epäusko. En usko, että yksikään kirkon työntekijä sen paremmin kuin seurakuntalainenkaan on välttynyt epäilyksen ja luottamuksen hetkistä. Mutta että siitä huolimatta, miltä itsestä tuntuu milloinkin, voisi uskoa, että kirkossa on jotain, johon haluaa siltikin kuulua. Luulen, että moni ajattelee näin. Että ei ehkä koe itseään varsinaisesti uskovaksi, mutta silti ajattelee, että kirkko puolustaa niitä arvoja joiden takana haluaa itsekin olla.Itselleni minulle on vierasta jakaa ihmiset uskoviin ja ei-uskoviin, koska uskoon kuuluu myös ei-uskon hetket ja varmaan puolestaan ei-uskovakin edes joskus häivähdyksenomaisesti miettii, uskoako sittenkin.
Itseä puhuttelee symboli, että ihmisen usko on aika lailla vesiväriä, se liukenee elämän myrskyihin. Mutta että Jumala on se, mihin "veteen" se ihmisen usko liukenee.
Saa vielä jatkaa keskustelua!
Ja mukavaa päivän jatkoa kaikille!
Erosin kirkosta vasta hiljattain. Uskon, että Jumala on olemassa, mutta en koe Häntä mitenkään omakseni. Vähän niinkuin, että minulla on paljon kavereita ja tuttuja, mutta eivät he kaikki ole ystäviäni. Ontuva vertaus :p mutta ehkä siitä saa sen idean.
Kirkon toiminnassa minua ärsyttää monikin asia, mutta ne eivät ole olleet minulle syy erota kirkosta. Enkä mitenkään paheksu uskoa tai uskovia. Suurin osa kavereistani ja parhaat ystäväni, sekä puolisoni ovat selkeästi uskossa (eli eivät vain kuulu kirkkoon, vaan ovat ns. kirkko aktiiveja). Ja kyllä välillä kadehdin heitä, kun he kertovat miten saavat hengellisyydestä voimaa ja tukea.
Mielestäni on myös tärkeää, että lapsemme saa sekä kristillistä kasvatusta kummeiltaan ja isältään, mutta myös mahdollisuuden katsoa maailmaa muullakin tavalla.
Olen opiskellut diakonia amk:ssa ja jätin juuri koulun kesken ja erosin kirkosta, minä en vain koe uskoa omakseni.
koska kirkolla ei mielestäni ole oikeutta määrätä tai sanoa, kuka huolitaan kirkon jäseneksi. Esim. homot/lesbot. Jeesus sanoo: "antakaa kaikkien lasten tulla luokseni". Kirkko on alkanut mielivaltaisesti valita ihmisiä, jotka "kelpaisivat" jumalalle. Siksi erosin.
suren syvästi, jos olet saanut käsityksen, etteivät homot mahdu kirkkoon. Olen itse täysin eri mieltä. Minusta kirkkoon saa kuulua jokainen, joka haluaa. Ja Jumalalle kelpaamme me ihan jokainen, emme oman erinomaisuutemme takia, vaan koska Jumala on luonut meidät kuvakseen.
koska kirkolla ei mielestäni ole oikeutta määrätä tai sanoa, kuka huolitaan kirkon jäseneksi. Esim. homot/lesbot. Jeesus sanoo: "antakaa kaikkien lasten tulla luokseni". Kirkko on alkanut mielivaltaisesti valita ihmisiä, jotka "kelpaisivat" jumalalle. Siksi erosin.
Vaikka en olekaan eronnut kirkosta, enkä sitä tule varmasti koskaan tekemään, olen surullisen samaa mieltä tästä asiasta. Toivon, että meitä armollisen ja rakastavan lapsenuskon säilyttäneitä tulee tulevaisuudessa olemaan enemmän ja muistamme, että Jumala todellakin rakastaa meitä kaikkia.
Ihana keskustelun avaus!
Minut on ilman omaa päätöstäni liitetty kirkkoon (vauvana). Ei ollut siis muuta vaihtoehtoa kuin erota, kun vihdoin sain itse päättää omista asioistani. Miksi kuuluisin yhteisöön, jonka oppeihin en usko ja jonka palveluita en käytä? Toki moni kuuluu kirkkoon myös tukeakseen sen hyväntekeväisyystyötä (esim. ei uskovainen isäni), mutta itse tuen mieluummin tunnustuksetonta hyväntekeväisyyttä.
* Seksuaalivähemmistöille samanlainen oikeus kirkkohäihin aivan kuten heteroillekin
* Naispappeja syrjivät työntekijät ulos
* Seurakuntien työilmapiirin olisi parannuttava. En todellakaan rahoita toimintaa, jossa työolosuhteet ovat välillä erittäin ahdistavat ja tähän ei puututa (minulla on useita diakoniatyöntekijöitä ystävänäni ja olen kuullut heiltä, miten vaikeaa on olla kirkolla töissä).
* Suurempi osa kirkon verotuloista ihan suoraan diakoniatyöhön.
koska kirkolla ei mielestäni ole oikeutta määrätä tai sanoa, kuka huolitaan kirkon jäseneksi. Esim. homot/lesbot. Jeesus sanoo: "antakaa kaikkien lasten tulla luokseni". Kirkko on alkanut mielivaltaisesti valita ihmisiä, jotka "kelpaisivat" jumalalle. Siksi erosin.
Voi kun ihmiset jaksaisivat edes vähän taistella!
Seurakuntiakin on niin erilaisia.
Puolisoni on työskennellyt seurakunnassa, jossa oli mm. avoimesti homo pappi, lisäksi siellä kaikki olivat tervetulleita esim nuorten iltaan rotuun, uskontoon tai elämäntapoihin katsomatta.
Toisessa seurakunnassa hänet taas "laitettiin pannaan", ei enään pyydetty muiden kanssa syömään tai kahville, kun hän oli avoimesti sanonut olevansa sitä mieltä, että homot ja lesbot ovat tervetulleita seurakuntaan siinä missä muutkin.
Viimeinen pisara oli, kun vanha ja sairauksien köyhdyttämä mummoni kuoli. Piti 37 vuotta aiemmin ostetun hautapaikan aukikaivamisesta maksaa, peittämisestä maksaa, kappelin vuokra ja vielä 2 kantajaakin ostaa seurakunnalta, kun omaa väkeä ei ollut. Mummo oli ikänsä ollut uskovainen, käynyt töissä, maksanut kirkollisveronsa. Oli vähään tyytyväinen ja nöyrä. Minulle jäi olo että mummon kuolema oli seurakunnalle vain bisnes, vaikka muuta olisi luullut. Mitä ihmettä tavallinen, hiljainen ihminen saa niillä kirkollisverorahoillaan, kun edes hautamonttua ei niillä saa.
Jo rippikoulu oli aikoinaan erittäin ikävä kokemus. En halua kuulua ko. jengiin, jonka suurin intressi elävässä elämässä on sormilla osoittelu, kontrolli ja painostaminen.
Enkä minä usko että on vain yksi oikea usko ja jumala.
En voisi liittyä takaisin. En usko.