Kysymys kirkosta eronneille. (rakentavassa hengessä..)

samoin erosivat lapsenikin. Syynä oli haluni liittyä toiseen uskonnolliseen yhteisöön, bahá'í-yhteisöön.



Maailmankuvani, arvomaailmani ja uskoni Jumalaan ei ole muuttunut toisenlaiseksi, vaan lähinnä laajentunut. Näin koen ainakin itse, vaikka naapuruston uskovaiset ovatkin jo minut harhaoppineeksi julistaneet. Uskon yhä samaan Jumalaan kuin ennenkin, mutta bahá'í-opetusten mukaan ei ole olemassa kuin yksi ainoa Jumala. Kaikki uskonnot ovat Hänen lähettämiensä sanansaattajien, profeettojen, perustamia/ympärille rakennettuja. Tätä väitettä tukee mielestäni ihan jo se tosiasia, että kaikkien isojen maailmanuskontojen ydinsanoma ja -opetus on sama - kultainen sääntö löytyy kaikkien uskontojen pyhistä kirjoituksista. En ole kieltänyt edes Jeesusta, enkä voisikaan, koska bahá'í-opetusten perusteella hän on yksi Jumalan lähettämistä ilmaisijoista, ihmiskunnan opettajista.



Bahá'ít eivät ole sitä mieltä, että vain heidän laillaan uskovat ihmiset ovat hyviä ja pyhiä, tai että joka ikisen ihmisen tulisi kääntyä bahá'íksi. Päinvastoin uskon perustajan Bahá'u'lláhin sanojen mukaan "maapallo on vain yksi maa, ja ihmiskunta sen kansalaiset" - uskonnon ydinsanoma on ykseys erilaisuudessa, eli kaikenlainen yhteistyö, tasavertaisuus ja tasapuolinen oikeudenmukaisuus ovat ne tärkeimmät opetukset ja joita kohti bahá'í-uskon mukaan koko maailma tällä hetkellä pyrkii. Eri uskontoja edustavien sekä uskonnottomien ihmisten tulisi pyrkiä keskinäiseen yhteistyöhön ja kunnioitukseen, ja tätä kautta pystytään saavuttamaan maailmanrauha, joka on "Jumalan valtakunta maan päällä".



Minä erosin kirkosta, koska koin hyvin voimakkaasti huijaavani muita ihmisiä kuulumalla kirkkoon. Ajattelin ja uskoin kuten bahá'í, mutta kuuluin kristilliseen kirkkoon, ja useimmat ihmiset pitivät minua kristittynä. Kun keskustelin hengellisistä asioista ja viittasin bahá'í-kirjoituksiin, kristityt keskustelukumppanit tuomitsivat ko. kirjoitukset harhaoppisina - vaikka ydinsanoma niissä on kuitenkin aivan sama kuin Raamatussa! Sain kehotuksia olla lukematta muita pyhiä kirjoja kuin Raamattua, kehotettiin jopa olemaan tapaamatta ystäviäni, jotka olivat bahá'íta, kauhisteltiin sitä, että lapseni osallistui bahá'í-yhteisön järjestämään kerhoon, jossa puhuttiin niinkin paheellisista asioista kuin rehellisyys, oikeudenmukaisuus, anteliaisuus, ystävällisyys. Kun tyttäreni eräänä iltana iltarukouksen aikaan luki erään ulkoa oppimansa bahá'í-rukouksen ja ilmoitti olevansa bahá'í-lapsi, minä totesin hänelle, että minäkin taidan olla bahá'í-aikuinen. Siitä lähti eroprosessi, joka kesti joitakin kuukausia. Puhuin ajatuksistani lähinnä bahá'í- ja uskontoa tunnustamattomien ystävieni kanssa, kävin pitkiä keskusteluja ihmisten kanssa, jotka ovat joskus olleet samassa tilanteessa (eli eronneet kirkosta aikeenaan liittyä bahá'í-yhteisöön) ja selvitin, miten eroaminen ja liittyminen käytännössä tapahtuvat. Olin jo päättänyt, että puolen vuoden harkinta-ajan jälkeen eroan, jos ajatukseni eivät ole muuttuneet. Sitten eräässä keskustelussa kaikki, mitä sanoin, lytättiin harhaoppisena sen vuoksi, että viittasin yhden kerran bahá'í-kirjoituksiin, ja mittani tuli yksinkertaisesti täyteen. Menin kotiin, täytin, tulostin ja allekirjoitin erolomakkeen itsestäni ja lapsista. Erovahvistus tuli nopeasti, ja viikon päästä olimme jo bahá'í-yhteisön jäseniä.



Jos kohtaamani ev. lut. -uskovat olisivat olleet suvaitsevaisempia muidenkin uskontojen pyhiä kirjoituksia kohtaan, olisin varmasti pitänyt kiinni päättämästäni harkinta-ajasta. En silti usko, että ajatukseni olisi muuttunut, eli olisin eronnut joka tapauksessa. Olin kirkon toiminnassa rippikouluikäisestä asti mukana, joten kirkon opit, toiminta ja arvomaailma ovat minulla tiedossa, samoin se, miten paljon erilaisia ihmisiä sen katon alle mahtuu. Kaikkia oppeja en ole koskaan allekirjoittanut (monen jo mainitsema lapsikaste, vaikka omat lapseni mysökin kastettiin lapsena; kirjaimellinen Messiaan paluun odotus = mielestäni samaa puusilmäisyyttä, jonka vuoksi juutalaiset eivät tunnistaneet Jeesusta), mutta ei eroni syyt tosiaan pohjimmiltaan olleet kirkon toiminnassa tai arvomaailmassa. Kirkko tuskin kykenee samaan aikaan muuttumaan siten, että voisin kuvitella liittyväni takaisin, ja säilyttämään oppinsa Kristuksesta ainoana tienä taivaaseen, ja toisaalta en näe syytä siihen, miksi liittyisin takaisin vaikka jotenkin ihmeellisesti kirkko muuttuisikin.

päätoimi on uskonnollinen työ, maallinen auttaminen on vain pieni osa kokonaisuutta. Mitä kirkko laskee lapsi- ja nuorisotyöksi sisältää esim. pyhäkoulun pitämistä päiväkodeissa ja uskonnolliset aamunavaukset peruskouluissa, mitä en hyväksy lainkaan.

Erotkaa kirkosta.

Vierailija kirjoitti:

Erotkaa kirkosta.

14 vuotta vanha aloitus.

Ei mikään. Erosin kirkosta, koska minut oli kristinuskoon väkisin vauvaiässä kastettu, enkä usko siihen, että kristinusko olisi jotenkin ainutlaatuinen eri uskontojen joukossa. En siis usko kristinuskon sanomaan. Ei mikään kirkon toiminnassa - paitsi kirkollisvero - olisi voinut vaikuttaa tähän, koska kirkosta erotessa palkkani oli pieni ja laskin, että 160 euron säästö vuodessa (siitä on nyt 20 v aikaa) toisi minulle enemmän, jos sen käyttäisin mihin tahansa muuhun asiaan. 

Olisin halunnut pysyä, mutta menee 500 euroa vuodessa kirkollisveroon ja lapset eivät elä pyhällä hengellä. 

Siis säästösyistä erosin pelkästään. 

KirkkoSisko kirjoitti:

Rohkeita ja omasta itsestä kertovia vastauksia!



Jäin jotenkin miettimään tuota itse uskoa, jonka moni otti esille..

Että kun uskoon aina kuuluu myös epäusko. En usko, että yksikään kirkon työntekijä sen paremmin kuin seurakuntalainenkaan on välttynyt epäilyksen ja luottamuksen hetkistä. Mutta että siitä huolimatta, miltä itsestä tuntuu milloinkin, voisi uskoa, että kirkossa on jotain, johon haluaa siltikin kuulua. Luulen, että moni ajattelee näin. Että ei ehkä koe itseään varsinaisesti uskovaksi, mutta silti ajattelee, että kirkko puolustaa niitä arvoja joiden takana haluaa itsekin olla.



Itselleni minulle on vierasta jakaa ihmiset uskoviin ja ei-uskoviin, koska uskoon kuuluu myös ei-uskon hetket ja varmaan puolestaan ei-uskovakin edes joskus häivähdyksenomaisesti miettii, uskoako sittenkin.



Itseä puhuttelee symboli, että ihmisen usko on aika lailla vesiväriä, se liukenee elämän myrskyihin. Mutta että Jumala on se,

Itse erosin lopulta kirkosta, koska tunsin, ettei kipuiluni, etsintä ja oma pohdinta ollut hyväksyttävää. Oulussa on paljon lestadiolaisia, heille kaikki tulkitaan valmiiksi. Aitoon dialogiin pyrkiminen oli seurakunnan mielestä hassua.

Mielestäni on hyvä, että kirkosta eroavat ne jotka eivät usko oikealla tavalla ja ole tosi uskossa. Minua kyllästyttää työskennellä sellaisten tapakristittyjen parissa, jotka eivät paljoa Jumalaa ääneen kiitä.