Kysymys kirkosta eronneille. (rakentavassa hengessä..)

Ei ole mitään syytä kuulua kirkkoon.



Johonkin sellaiseen yhteisöön voisin kuulua, jossa kukaan ei usko jumalaan.

Kirkon pitäisi edistää rakkautta eli ihmisten keskistä hyväksyntää, heikommassa asemassa olevien puolustamista (kuten esim homot tai muut vähemmistöt) ja edistää yhteisöllisyyttä sen sijaan, että nostavat muureja ihmisten välille (esim homojen puolesta/ vastaan).



Kirkon ja seurakuntien pitäisi olla myös työpaikkoina tasa-arvoisia ja noudattaa peruslainalaisuuksia, joita työpaikoilla on. En siedä naisten syrjintää.



MInusta on myös raivostuttavaa, että piiloudutaan Raamatun taakse esim ko kahdessa kysymyksessä: naiset ja homot. Kun sitten taas on miljoona muuta asiaa, joissa Raamattua EI noudateta enää kirjaimellisesti, jos on koskaan noudatettukaan edes uskovaisten joukossa.



Eli lyhyesti, kirkon pitäisi edistää mielestäni hyviä arvoja eikä luoda eripuraa ihmisten välille ja edistää syrjintää.

Erosin, koska elämänkatsomukseni on laajempi mitä kirkko voisi tarjota. Mutta hyvin oli syyllisyys kaivautunut alitajuntaani, koska vähän jännitti painaa lähetä-nappia eroakirkosta-sivustolla.



Eroamisen koin kuitenkin henkisesi hyvin helpottavana ja vapauttavana. Suurin syy oli tuo elämänkatsomus, mutta sen tukena ahdasmielinen ja ylimielinen kristillisyys, jota monet kirkon jäsenet levittävät ympäriinsä. En halua kuulua sellaiseen organisaatioon enkä todellakaan maksaa kirkolle vähistä rahoistani mitään, koska kirkolla on hyvin suuret omaisuudet...



Mielestäni ne jotka haluavat kuulua kirkkoon voivat maksaa ihan mitä summia haluavat, mutta en voi sietää että yrityksiä pakotetaan tukemaan kirkkoa yhteisöveron muodossa. Sairas ajatus, että paikallinen kebab-paikan muslimi omistaja joutuu tukemaan kristillistä kirkkoa. Ylipäätään valtion ei pitäisi tukea kirkkoja ja ne kaksi pitäisi erottaa.

Nykyajassa tarvitaan enemmän sellaisia yhteisöjä, jotka eivät perustu samankaltaiseen uskoon, ulkonäköön, seksuaalisuuteen tms., vaan ovat avoimia ihan jokaiselle. Erilaisten ihmisten tulee saada olla erilaisia ja ajatella eri tavoin ja silti voida kuulua yhteisöön.

Joskus olen tullut ajatelleeksi sitä että kirkko opettaa ihmiset pienestä pitäen lajittelemaan ihmisiä me ja ne -läjiin. Uskovat - ei-uskovat, uskovien sisällä paremmat uskovat ja huonommat uskovat. Luin kerran Raamattua ja oikein hämmästyin miten halveksivaan sävyyn siellä puhuttiin toisin ajattelevista. Sieltä me imaistaan tietynlainen asenne huomaamattamme, esim. muihin kansoihin ja uskontoihin. Oikein tuntuu miten tajunta laajene kun kuvittelee yhteisöä johon tarkoituksella haettais ERILAISIA ihmisiä, ei samanlaisia.

Tämä selittänee myös valtavat ilmapiiriongelmat, joita kirkon työpaikoilla on. On se jännää, että "tavallisessa" työpaikassa osataan olla paremmin yhdessä kuin esim seurakunnissa ja yhteishenki on parempi. Luulisi, että uskovaiset olisivat sellaisia "hyviä" ihmisiä ja osaisivat ottaa muut ihmiset huomioon. Mutta ei. Ehkä tuollaiset syrjivät asenteet ovat syvässä, vaikkakin tietenkin poikkeuksia on.

On tosiaan jännää, että nostetaan muureja ihmisten välille ja etsimällä etsitään eroja kun syvällä sisimmässään ihmiset ovat kuitenkin hyvin samanlaisia. Iloitsevat ja surevat samantyyppisiä asioita.

Minusta se on ihan OK, jos joku eroaa kirkosta sen takia, että ei kerta kaikkiaan usko, eikä tarvitse/halua kirkon palveluja.

Nyt sitten: Useimmat varmasti tietävät, että kirkko ei ole mikään kerho, vaan se perustuu Raamatun sanaan.

Että on ihan OK, ettei tosiaankaan tarvitse kuulua kirkkoon jos ei usko. Kiitos tiedosta!

Joo, ehkä Suomessa sitten joskus toteutuu todellinen uskonvapaus, kun kirkko ja valtio saadaan oikeasti erotettua toisistaan. Ja kun oikeasti ymmärretään, että luterilainen kirkko edustaa yhtä USKONTOkuntaa eikä siis ole kaikkien suomalaisten yhteinen kerho, josta saa kivoja palveluja kuten näyttäviä hääpaikkoja ja lasten kerhoja.

Minut on kastettu, olen käynyt rippikoulun, olen osallistunut helluntailasiten telttakokouksiin ja puhun uskosta mm isovanhempieni kanssa.

Mutta en voi uskoa, minun maailmankuvaani ei mahdu jumala sillä en usko myöskään kalevalaan.

Ja missä muussa työssä voi kieltäytyäö tekemästä työtään. Meille avioparille syntyi lapsi ja halusimme kastaa hänet koska emme haluneet loukata sukulaisten mieliä. ja mitä teki paikallinen kirkkoherra, ei tullut kastamaan susiparin lasta.

Nykyään meillä on neljä lasta ja kaikki opiskelvat koulussa et-tunnilla. Vanhimman lapsen kohdalla on rippikoulu aiheellinen tänä vuonna. Hän saa osallistua riparille jos kokee sen omakseen.

Haluasin että kaikilla lapsilla on vapaus valita uskonsa. Ja kaste tapahtuisi sitten kun lapsi/nuori tietää mikä on hänen kantansa asiuaan.

Miksi uskoa pitää tuputtaa. Koulussa voisi olla tunnuksetonta uskon opetusta.

Minua ei varmaankaan mikään enään saa liittymään kirkoon. Vaikka lähellä se oli silloin kun Mäkinen valittiin piispaksi.

Ei ole mikään tärkein syy, mutta se sai minut katsomaan kirkkoa uusin silmin (tuolloin vielä kuuluin kirkkoon).



Hyvin läheinen sukulainen toimii aktiivisesti kirkossa. On luottamustehtävissä + tekee muita kirkon hommia vapaaehtoisena. On työtön.



Pyysimme häneltä useamman kerran pientä apua (lastenhoito ja/tai siivousapua) vaikeassa elämäntilanteessa. Kertaakaan ei auttanut. Ei kertakaan. Kirkossa tämä ihminen teki vaikka mitä, mutta kirkon ulkopuolelle ei palvelualttius/auttamishalu ulottunut. Ja sitten seurakunta vielä palkitsee ihmisen ja ottaa hänet luottamustehtävään. Kuuluimme itse samaan seurakuntaan. Rupesi mietityttämään tuo kirkon "tekopyhyys".

antoivat sairaan kuvan perheistään, uskonnollisesta yhteisöstään ja työstään siinä. Minut oli liitetty kirkkoon vauvana kasteen yhteydessä lupia kyselemättä.



Tutut papit ja ruustinnat uhkailivat minua helvettiin joutumisella aina kun kyselin liian visaisia kysymyksiä uskosta. Minä kerroin heille satuja vastapainoksi ja heti nuo uskovat aikuiset ihmiset tunsivat, että nyt tuo lapsi kertoo totuutta jostakin raamatunkohdasta, tietää maailmanlopun tarkan ajankohdan. Halusivat pelätä, että mikäpä siinä pelotellessa sitten..



Sitten silmäni aukenivat ja halusin ajatella vapaasti. Huomasin, että heillähän on piru irti itsellään. Mm perheväkivaltaa ja salattuja pitkiä avioliiton ulkopuolisia suhteita. Minä olin luotettu kuuntelija, vaikka olinkin vain lapsi. Vaitiolovelvollisuus ei myöskään pitänyt, kun olinhan vain sellainen alaikäinen, jolle saattoi paljastaa kylän pedofiliaan taipuvaiset miehet, miehensä hakkaussäkiksi alistuvat Jeesuksesta lohtua hakevat naiset ja juopottelunsa uskovan vaimonsa myynnillä kustantavat tosimiehet. Mistä noita riittääkin kirkonpiirissä? Tavalliset suomalaiset lienevät tasapainoisempia?

En ole ikänäni uskonut Jumalaan ja siksi mielestäni olisi ollut tekopyhää jäädä kirkkoon. Siinä ei kirkkolla ollut mitään tekemistä.

1. Kirkn pitäisi hyväksyä naiset ja homot täysin tasa-arvoisina. Sitten olisin voinut harkita jäseneksi jäämistä. Toisaalta en usko sitä Jeesus-huttua, että ei minun paikkani kirkossakaan ole.



2. Voisin liittyä, jos naiste ja homot olisivat tasa-arvoisia heteromiesten kanssa ja jos raamattua ei otettaisi pyhänä kirjana niin sanasta sanaan tosissaan. Kaikenlainen syrjiminen uskonnon varjolla kuvottaa.



3. Sama asia, jonka takia erosin.



Kysymys sinulle, diakoni: miten voit olla kirkon jäsen ja töissä siellä, kun naisen asema myös luterilaisessa kirkossa on aivan paska? Moni pappi ei suostu pitämään naista tasa-arvoisena. Vai oletko mielestäsi miestä huonompi?

Homojen siunaaminen oli liikaa.

Kirkon olisi pitänyt pysyä opettemassaan eli homous on syntiä niin kuin RAAMATTU sanoo.

Kyseinalaistan kaikki kirkon opit nykyään kun mielipidettä muutetaan painostuksen mukaan.



En liity takaisin kirkkoon ikinä, luotto mennyt.

HomoUS on myös lueteltu synniksi, joten miten sille voitaisiin pyytää siunausta..?

seksi ja eroaminen ovat syntiä ja varsinkin jälkimmäinen syntiä jota vaan jatketaan ja jatketaan, mutta silti kirkko ei epäröi vihkiä ihmisiä jotka tulevat maha pystyssä alttarille tai ovat toisella (tai x:nnellä) kierroksella.

Meidän perheessämme kukaan ei ole uskossa, mutta kaikki lapsia myöten on kastettu yleisen tavan mukaan kristilliseen uskoon. Kun ei sitä oikeaa uskoa kuitenkaan ole, niin uskonnontunnit koulussa olivat liikaa lapsillemme. Opetuksessa ei jätetty tilaa mahdollisuudelle, että luokassa on "uskomattomia" kirkkoon kuulumattomia vaan kaikki piti hyväksyä totena. Lapsiamme tämä loukkasi ja he ahdistuivat uskontotunneista.



Saadaksemme lapsemme ET-tunneille heidät oli erotettava sinänsä harmittomasta kirkon jäsenyydestä, joka meillä oli tavan vuoksi. Erosimme samalla koko perhe. Emme ole erityisesti tätä mainostaneet mummoille ym. joille asia saattaa olla tärkeäkin.



Juhlapyhien yhteydessä kerromme itse lapsillemme, kuinka kristityt viettävät juhlapäiviä ja vietämme niitä itsekin samalla tavalla, unohtaen kuitenkin uskonnollisesta puolesta elävän uskon puolen, vaikka tunnustammekin osan perinteistämme pohjautuvan kristinuskosta. Olemme keskustelleet kotonakin kritiikittömästi eri uskontojen historiasta ja erilaisista näkökulmista ja hyvistä ja huonoista puolista.



Itse uskon johonkin korkeampaan voimaan, mutta en osaa enkä halua määritellä uskoani sen tarkemmin. Olisi ehkä hyödyllistä, jos osaisin välittää lapsilleni lapsenuskon johonkin uskontoon, mutta en pysty sitä rehellisesti tekemään, koska en pysty fokusoimaan uskoani mihinkään tiettyyn kohteeseen.

Meidän perheessämme kukaan ei ole uskossa, mutta kaikki lapsia myöten on kastettu yleisen tavan mukaan kristilliseen uskoon. Kun ei sitä oikeaa uskoa kuitenkaan ole, niin uskonnontunnit koulussa olivat liikaa lapsillemme. Opetuksessa ei jätetty tilaa mahdollisuudelle, että luokassa on "uskomattomia" kirkkoon kuulumattomia vaan kaikki piti hyväksyä totena. Lapsiamme tämä loukkasi ja he ahdistuivat uskontotunneista.

Saadaksemme lapsemme ET-tunneille heidät oli erotettava sinänsä harmittomasta kirkon jäsenyydestä, joka meillä oli tavan vuoksi. Erosimme samalla koko perhe. Emme ole erityisesti tätä mainostaneet mummoille ym. joille asia saattaa olla tärkeäkin.

Juhlapyhien yhteydessä kerromme itse lapsillemme, kuinka kristityt viettävät juhlapäiviä ja vietämme niitä itsekin samalla tavalla, unohtaen kuitenkin uskonnollisesta puolesta elävän uskon puolen, vaikka tunnustammekin osan perinteistämme pohjautuvan kristinuskosta. Olemme keskustelleet kotonakin kritiikittömästi eri uskontojen historiasta ja erilaisista näkökulmista ja hyvistä ja huonoista puolista.

Itse uskon johonkin korkeampaan voimaan, mutta en osaa enkä halua määritellä uskoani sen tarkemmin. Olisi ehkä hyödyllistä, jos osaisin välittää lapsilleni lapsenuskon johonkin uskontoon, mutta en pysty sitä rehellisesti tekemään, koska en pysty fokusoimaan uskoani mihinkään tiettyyn kohteeseen.

Jatkan. Ajattelin, että voisin liittyä takaisinkin kirkkoon tarvittaessa, mutta eroamisen jälkeen ajatus tuntuukin todella kaukaiselta. Kirkkoon oli ok kuulua, kun joku oli tehnyt sen valinnan puolestani - tavallaan pakottanut siihen. Mutta jos liittyisin takaisin, joutuisin perustelemaan sen itselleni uudelleen, enkä löydä oikein perusteita. Joku vastaava yhteisö olisi mukava, mutta en ole keksinyt, mikä se voisi olla. En halua tunnustaa mitään uskoa, joten yhteisön pitäisi olla tunnustukseton, mutta hengellisiä asioita pohdiskeleva. Vapaa-ajattelijat eivät todellakaan tule kyseeseen, koska he eivät pohdiskele mitään vaan keskittyvät arvostelemaan toisten valintoja ja arvoja. Hyi.

Minulla ei bvain ollut enääkoskeustusta kirkkoon, ts. se oli hävinnyt arkielämästäni. Olen kastettu ja käynyt rippikoulun ja uskon jumalaan, mutta en välttämättä siihen mikä/kuka sitä maan päällä edustaa.



Myöhemmin olen katolisen aviomiehen kautta tutustunut kristinuskoon uudestaan, mutta en usko että liityn enää koskaan takaisin, koska en tiedä mikä se minun kirkkoni olisi - mutta lapseni kyllä aion kastaa. En pidä luterilaisen kirkon näkymättömyydestä ja mielipiteettömyydestä; minusta kirkon on valittava linja ja puolustettava sitä, eikä haahuilla jäsentensä toimesta puolella ja toisella; kirkon tulisi olla yhtenäinen, näin se voisi uksottavasti seistä edustamiensa arvojen takana.

Minusta se on ihan OK, jos joku eroaa kirkosta sen takia, että ei kerta kaikkiaan usko, eikä tarvitse/halua kirkon palveluja. Sitä minun on vaikea ymmärtää, että kirkosta eroamiseen käytetään yhtäkkiä jotain tekosyytä, kuten "suvaitsemattomuutta". Kuinkahan moni näin väittävä on oikeasti edes perillä kirkon toiminnasta ja näkökulmista?

...

MIKSI siis yhtäkkiä huudetaan naama punaisena suvaitsemattomuudesta, miksi yhteisö, joss uskotaan näin, pitäisi pakottaa toimimaankin aatteidensa vastaisesti..? Tosi suvaitsevaista.

Raamatun mukaan me olemme kaikki syntisiä. Jumala rakastaa meitä jokaista joka tapauksessa. Monet asiat ovat mainittu synneiksi, joista ihmisen tulisi yrittää pidättäytyä. HomoUS on myös lueteltu synniksi, joten miten sille voitaisiin pyytää siunausta..?

Niin, siksi minä aikanaan erosin. Yli 10 vuotta sitten jo. En usko näihin kirkon opetuksiin. Olen ollut varma mielipiteestäni noin 6-vuotiaasta asti. Terveisiä sinne pyhäkouluun vaan.

Omalla tavallani taidan kyllä jossain mielessä uskoa jonkinlaiseen jumalaan (tarkoituksella kirjoitin pienellä), vaikkei sekään ratkaise vastausta vaille olevia kysymyksiäni maailmasta, ikuisuudesta ja äärettömyydestä.

Minusta on kuitenkin ihan aidosti ja rehellisesti yhtä ok olla homo kuin hetero, tai nainen kuin mies. En halua rahoittaa järjestöä, joka uskoo toisin ja vielä opettaa lapsia uskomaan opetuksiaan.

Lisäksi kirkko noudattaa raamatun oppeja vain osittain, esim. homoliittoja ei siunata mutta naimisiin vihitään kyllä vaikka viisikin kertaa. Se pitäisi olla kirjaimellisesti kaikki tai tulkiten kaikki, eikä valikoiden miten nyt kukin haluaa.

Että semmoista. En ole liittymässä takaisin eikä mieskään. Lapsi saa halutessaan liittyä 15-vuotiaana kyllä.

usko. En kielläkään, mutta en voi tietää, onko esim. jumala olemassa. Enkä pidä siitä, että yritetään pakottaa ihmisiä esim. pelottelemalla kirkon jäseniksi.



Luulen, että jos jumala on olemassa, hän näkee ihmisen sydämeen ja näkee kuka on hyvä, eikä siihen tarvita mitään kirkkoja välikappaleeksi.



Luultavasti en liity takaisin kirkkoon ikinä. Paitsi jos pakotetaan esim. hengen uhalla.

Hän ei usko näihin asioihin.



Minä olen taas hyvin hengellinen ja tajuan tai tunnen hengellisiä asioita helposti. Kohdallani kyseessä ei ole edes usko, vaan tieto eli omat vahvat kokemukset elämän hengellisen ulottuvuuden olemassaolosta.



Aikoinaan parikymppisenä, kun elämän tämä ulottuvuus yllättäen avautui minulle, mietin noin vuoden, eroanko kirkosta. Koin, että minun suhteeni hengellisyyteen ei tarvitse mitään välittäjää. Tein sitten intuitiivisen päätöksen olla kirkon jäsen edelleen.



Kirkon toiminnalla ei ole minulle juuri merkitystä. Ehkä joskus eläkeiässä voisin mennä mukaan johonkin kirkon vapaaehtoistyöhön, esim. tapaamaan yksinäisiä vanhuksia.

Ensinnäkin on väärin, että minut on siihen lapsena liitetty. Tuollaisiin isntituutioihin liittymisen pitäisi olla itse päätettävissä aikuisena, lapsikaste ja lasten kirkkoon liittäminen on väärin.



Toiseksi, en halua kuulua yhteisöön, jonka¨oppeihin en millään tavalla usko. Ne ovat minusta pelkkiä satuja.

Kummallista että niin moni on kritisoinut sitä, että heidät on lapsena liitetty kirkkoon lapsikasteessa.

Kyseessähän on vanhempien näkymys siitä, mikä on parasta heidän lapselleen. Vanhemmilla on aikamoinen päätösvalta nyky-yhteiskunnassa siihen, että mitä omille lapsilleen opettavat / tekevät, kunnes he tulevat täysi-ikäisiksi (ja joissain asioissa 15v).



Lapsihan ei itse pysty päättämään, kasvatatetaanko hänet kristityksi, muslimiksi, vihaamaan toisia, hyväksymään tummaihoiset jne. Kyseessä on siis vanhempien päätös, jonka he ovat katsoneet lapsen parhaaksi. Samanlainen päätös on vaikkapa kasvattaa lapsi kasvissyöjäksi. Ei siinäkään asiassa kysytä lapsen lupaa. Ei lapsi osaa harkita tälläisiä asioita. Ja se on aika mahdotonta odottaa siihen asti, että lapsi itse osaa päättää. Jos lapselle pienestä pitäen syöttää vain kasvisruokaa, niin silloinhan on jo päätös tehty. Tai jos syöttää myös liharuokia niin silloinkin on jo päätetty. Jotenkin lapsi täytyy kasvattaa ja silloin on pakko tehdä päätöksiä.



Ja jos ajattelee asiaa vanhemman näkökulmasta, niin uskovana (kristittynä) vanhempana ei voi jättää lastaan kastamatta. Jeesus itse on antanut ohjeen kastaa ihmisiä Isän ja Pojan ja Pyhän hengen nimeen. Ja joku Raamatusta etsi lapsikasteen pohjaa, niin siellä kyllä puhutaan, että kokonaisia perhekuntia (myös lapsia) olisi kastettu alkuseurakunnissa.