Lapsikauppa vaanii ja nappaa lapsesi
Lastensuojelu (oikeampi termi lapsikauppa) on kokonaan verovaroin kustannettua valvomatonta liiketoimintaa, jossa tehdään valtaeliittiä hyödyttävää kauppaa ja politiikkaa köyhien lapsilla. Suomen sosiaalirouvat huostaavat lapset heti kun ne saavat siihen tilaisuuden, ne odottavat ja iskevät sitten kun ovat varmoja saaliistaan. Tätä sosiaalirouvat harrastavat: ne urkkivat tietoja lapsistasi ja perheestäsi neuvoloiden, koulujen lääkäreiden ja päiväkotien kautta, esim. päiväkodeissa kiertää erityis lastentarhaopettajia, joka kyttää lapsia ja valitsee sopivat kohteet sosiaalityöntekijälle. Monet näistä tahoista utelevat lapsiltanne perheesi asioita, utelevat vanhemmilta, kirjaavat ylös asioita lisäten omia näkemyksiään, juoruilevat selkäsi takana, eri psykologit auttavat sosiaalityöntekijöitä diaknosoidessaan terveellekin lapselle jonkin psyykkisen vian. Nythän on ollut paljon esim. näitä perättömiä insestisyytöksiä, joiden varjolla on lapsia otettu huostaa ja jopa syyttömiä joutunut vankilaan. Lapsikauppiaat, esim. Pelastakaa Lapset ry on ryhtynyt käymään lapsikauppaa, jossa se parhaillaan rakentelee markkinoita lapsimateriaalin turvaamiseksi. Järjestö koettaa saada siksi lisättyä Suomessa ns. avointa adoptointia ja edunvalvontaa lastensuojelussa, lasten sosialisointi valtiolle on järjestön mieleistä lastensuojelua. Yhdistys on jo pitkään saalistanut nimenomaan sellaisia lapsia joilla on koti. Suomen lapsikauppa on eri rikollisten sosiaalirouvaliigojen hallussa, mitkä pyrkivät koko ajan vahvistamaan asemiaan, sanoisin että sairasta touhua, sosiaalirouvilla viiraa kyllä pahasti päästä.
Kommentit (65)
Kuka maksaa lapsesta? Mitä lapsi maksaa?
Tottakai lapsen oloja täytyy alkaa seuraamaan jos siltä näyttää.
Insestisyytöksiä tekee erotilanteessa äidit. Ei tarhantädit. Ellei se huomata lapsen epänormaalista käytöksestä mutta silloin puhutaan siitä että lapsi oireilee.
Eikö teidän mielestänne Suomessa muka tehdä huostaanottoja hyvin hatarin perustein? Onko kaikkien hajoitettujen perheiden vanhemmat muka juoppoja, narkkareita ja insestejä? Miksi tämä "huonot vanhemmat", "juopot vanhemmat" myytti elää ja voi hyvin? Miksi vuodesta toiseen puhutaan lapsiperheiden ja nuorten pahoinvoinnsita ja heille ei kuitenkaan anneta mitään konkreettista apua, vaan syyllistetään ja apuna annetaan huostaanottoa? Eikö teidän mielestänne köyhien lapsia huostata muka helpommin kuin rikkaiden? Miksi kunnat maksavat sosiaalityöntekijöille lastensujelubonusta onnistuneesta huostaanotosta? Miksi Suomen epäpätevimmät sosiaalitantat työskentelevät juurikin lastensuojelussa?
sanon, että huostaanottoon vaaditaan todella paljon näyttöä.
Vaikka vanhemmat kuinka tyrisi, hakisi lapsia kaatokännissä kotiin ja lastensuojelu tulee paikalle. Mitä he tekevät? Päästävät lapset vanhempien mukaan, jotka valehtelee heille kirkkain silmin.
Perseestä koko systeemi sanon minä. Ei niitä lapsia keneltäkään ihan noin vain viedä. Mistä te keksitte näitä juttuja?
Ei huonon perheen vanhempien tartte olla juoppoja tai narkkareita mutta niitä käytetään usein ja lapset paikalla. En sano etteikö rikkaat juo mutta kenties lapset ei ole paikalla kun juodaan?
Huono perhetilanne on enempi kyseessä kuin huono ihminen. Sen vanhemman tarttee hoitaa itsensä siihen kuntoon että perheen on hyvä asua kotonaan.
Pointti kun ei ole se että on "koti" jos siellä ei ole vanhemmat paikalla eikä ole hoitajaa, silloin puhutaan heitteellejätöstä.
Käyhä voi olla hyvä mutta ei semmoinen lapsi oireile. Kiukuttelee ehkä kaupassa kun ei saa lelua mutta ei kukaan pidä kirjaa kuka ostaa mitäkin, mutta vanhempien käytös saattaa kertoa että kaikki ei ole kunnossa.
Huostaanotossa ideaali tilanne on että lapsi voi muuttaa takaisin vanhempiensa luokse, mutta kodin on oltava turvallinen ja hyvä paikka kasvaa.
Köyhyys on ihmiselle paha asia: työttömyys tuntuu pahalta, mielenterveys vaarassa ja ongelmat alkaa kerääntymään. Ei se tarkoita että kaikki köyhät on ongelmissa!!
Kyllä rikkaallakin voi mennä liian lujaa ja stressit kovia. Velkaa voi olla liikaa eikä voi maksaa laskujaan niin hyvin kuin vuokralla sossun auttama köyhä perhe.
Kyllä apua varmasti on, mutta on myös jonoja.
Ja moni vanhempi pelkää leimausta jos lapsi saa jotain apua.
Eihän huostaanotto ole onnistunut jos se tehdään väärin perustein tai perusteetta.
Mihin perustat väitteesi että lastensuojelussa työskentelevät ovat epäpäteviä? Vaatii todella paljon työntekijältä, jos vanhempi hermostuu ja osoittaa mieltään niin mitä se kertoo vanhemmasta?
Oma sisko on menettänyt lastensa huoltajuudet ja anteeksi nyt mutta ihan aiheesta. Turhan kauan minusta se sai huutaa virkailijoille ja pitää lapsia ja tänä aikana vaan lapsilla pahempi paikka kotona.
Siis Suomessahan on se tilanne että huostaanottoja tehdään todella hatarin perustein tai sitten ei tehdä vaikka suurtakin aihetta olisi. Suomessa perhe voi joutua Sosiaalitanttojen silmätikuksi ja lapset huostaan ihan vaan joidenkin tahojen olettamusten ja ennakkoluulojen perusteella, sosiaalitanttojen ei ikinä tarvitse osoittaa luulojaan todeksi, ei kantaa vastuuta teoistaan, ei pyytää anteeksi virheitään, valvonta puuttuu täysin. Suomessa lastensuojelun "asiakas"perheet ovat hyvin epätasa-arvoisessa asemassa, koska palvelun laatu riippuu niin paljon sosiaalityöntekijän pätevyydestä, kaikki lastensuojelun sosiaalityöntekijät eivät ole edes ammattitutkinnoltaan sosiaalityöntekijöitä! Siis lähtökohtaisesti voidaan lähteä siitä että sosiaalityöntekijä on silloin epäonnistunut työssään, jos lapsi huostaanotetaan. En myöskään ymmärrä PK:n asennetta siitä että kaikki lapsen käytösongelmat ovat lähtöisin kotoa. On se kumma juttu jos lapsi käyttäytyy PK:ssa huonosti ja kotona taas hyvin, miten se on muka vanhempien syy? Eikö lapsi ole päiväkodissa ollessaan PK:n vastuulla, PK:n työntekijät luovat sen auktoriteetin? PK:ssa tädit tarkkailevat lapsia, utelevat kotiasioita ja olettavat että kaikki käyttäytyvät samanlaisesti, aina hyvin ja tottelevaisesti. Sitten kun ryhmässä sattuu olemaan joku vaikeampi tapaus, erottuva, niin se tulkitaan heti oireiluksi, kotioloista johtuvaksi, mitä siitä seuraa: kohta lapsen kimpussa häärii jos jonkinmoista terapeuttia, psykologia ja moniammatillista ryhmää palikkatestien ja nallekorttien kanssa, tulos tästä kaikesta on +-0 ja lapsi huostaanotetaan sosiaalitantan toimesta, mitään apua se ei ole.
niin ne vanhemmat ei ikinä myönnä mitään ongelmaa olevankaan. Kaikki on aina vaan ilkeiden tanttojen vika ja kotona kaikki on hyvin ja lapsi on vain päiväkodissa häiriintynyt ja ei sillä että me juodaan viinaa tolkuttomasti ole mitään tekemistä tän kanssa koska kaikkihan johtuu siitä että sossu on epäpätevä.
Tuo ennakkoasenne on taas just tyypillistä tantoille: ne todellakin kuvittelee että kaikki perheet ryyppää ja ryyppää, se on niin istutettu niiden päähän. Tantoilla on varmaan jokin oma trauma tuon asian suhteen mitä ne purkaa syyttömiin.. Ei sillä, kyllähän niitä juoppoja vanhempiakin on mutta kaikki lastensuojelun asiakkaaksi joutuneiden perheiden vanhemmat ei ole juoppoja.
kas kun kukaan tantta ei ole ottamassa minun lapsiani huostaan. Mistähän voisi johtua?
laiminlyö lapsiaan, harjoita henkistä tai fyysistä väkivaltaa, kasvata lapsiaan turvattomissa oloissa eikä jätä puuttumatta lasten psyykkisiin ongelmiin koska heillä ei koskaan ole mitään ongelmia. Kaikki ongelmat ovat vain sosiaalitanttojen salaliitto, koska kaikkihan sen nyt näkee, kuinka tasapainoisia lapsia lastensuojeluperheissä kasvaa.
niin ne vanhemmat ei ikinä myönnä mitään ongelmaa olevankaan. Kaikki on aina vaan ilkeiden tanttojen vika ja kotona kaikki on hyvin ja lapsi on vain päiväkodissa häiriintynyt ja ei sillä että me juodaan viinaa tolkuttomasti ole mitään tekemistä tän kanssa koska kaikkihan johtuu siitä että sossu on epäpätevä.
Siis kuvitteleeko PK:n työntekijä heti että vanhemmat juo viinaa jos lapsi käyttäytyy huonosti PK:ssa?? Ei hyvää päivää.. Minkäs vanhemmat sille voi jos PK:n tädit ei saa lasta tottelemaan PK:n sääntöjä, pysty luomaan lapseen uskottavaa auktoriteettia? Onko Vanhempien otettava vastuu myös PK:n työntekijän ammattipätevyydestä?
Koittaisit ap katsoa peiliin ja ihan oikeasti miettiä mikä SINUSSA mättää?
Oisko jotain mitä tolla kamalalla paasaamisella koitat itseltäsi peitellä? Mulle ainakin välittyy sun kirjoittelusta aika ahdistuneen ja rajoittuneen (erittäin yksipuolisen) ihmisen yritys peitellä jotain. Kaiken viisauden alku on tosiasioiden tunnustaminen. Vaikeimpia tapauksia lasten psykiatrisella osaltolla on ne, joiden vanhemmat ei pysty näkemään vikaa omassa toiminnassaan. Sinä taidat olla juuri sellainen ihminen. Peltottavaa, eikö?
Joukossa on myös väkivaltaisia, psyykkisesti sairaita, elämänhallintapuutteisia, muulla tavalla vanhemmuusrajoitteisia. Ehkä myös joitakin väärinymmärrettyjä tavallisia vanhempia mutta ne ovat vähemmistö.
Jos lapsesi ei tottele päiväkodin sääntöjä niin miksiköhän? SINÄ vanhempana olet ensisijaisesti vastuussa siitä miten lapsesi käyttäytyy. Oletko opettanut heille, että päiväkodin työntekijöitä täytyy totella? Jos on jotain ongelmia niin niitä normaalisti kyetään ratkomaan päiväkodin työntekijöiden kanssa yhteistyössä paitsi jos vanhemmat ovat jotain sossutapauksia jotka alkavat raivota ja syyttävät kaikesta työntekijöiden epäpätevyyttä.
Jos kaikki peilit ovat sitä mieltä, että nenäni on vino niin kaikki peilit voivat olla väärässä tai sitten nenäni on vino.
niin ne vanhemmat ei ikinä myönnä mitään ongelmaa olevankaan. Kaikki on aina vaan ilkeiden tanttojen vika ja kotona kaikki on hyvin ja lapsi on vain päiväkodissa häiriintynyt ja ei sillä että me juodaan viinaa tolkuttomasti ole mitään tekemistä tän kanssa koska kaikkihan johtuu siitä että sossu on epäpätevä.
Siis kuvitteleeko PK:n työntekijä heti että vanhemmat juo viinaa jos lapsi käyttäytyy huonosti PK:ssa?? Ei hyvää päivää.. Minkäs vanhemmat sille voi jos PK:n tädit ei saa lasta tottelemaan PK:n sääntöjä, pysty luomaan lapseen uskottavaa auktoriteettia? Onko Vanhempien otettava vastuu myös PK:n työntekijän ammattipätevyydestä?
Joukossa on myös väkivaltaisia, psyykkisesti sairaita, elämänhallintapuutteisia, muulla tavalla vanhemmuusrajoitteisia. Ehkä myös joitakin väärinymmärrettyjä tavallisia vanhempia mutta ne ovat vähemmistö.
Jos lapsesi ei tottele päiväkodin sääntöjä niin miksiköhän? SINÄ vanhempana olet ensisijaisesti vastuussa siitä miten lapsesi käyttäytyy. Oletko opettanut heille, että päiväkodin työntekijöitä täytyy totella? Jos on jotain ongelmia niin niitä normaalisti kyetään ratkomaan päiväkodin työntekijöiden kanssa yhteistyössä paitsi jos vanhemmat ovat jotain sossutapauksia jotka alkavat raivota ja syyttävät kaikesta työntekijöiden epäpätevyyttä.
Jos kaikki peilit ovat sitä mieltä, että nenäni on vino niin kaikki peilit voivat olla väärässä tai sitten nenäni on vino.
niin ne vanhemmat ei ikinä myönnä mitään ongelmaa olevankaan. Kaikki on aina vaan ilkeiden tanttojen vika ja kotona kaikki on hyvin ja lapsi on vain päiväkodissa häiriintynyt ja ei sillä että me juodaan viinaa tolkuttomasti ole mitään tekemistä tän kanssa koska kaikkihan johtuu siitä että sossu on epäpätevä.
Siis kuvitteleeko PK:n työntekijä heti että vanhemmat juo viinaa jos lapsi käyttäytyy huonosti PK:ssa?? Ei hyvää päivää.. Minkäs vanhemmat sille voi jos PK:n tädit ei saa lasta tottelemaan PK:n sääntöjä, pysty luomaan lapseen uskottavaa auktoriteettia? Onko Vanhempien otettava vastuu myös PK:n työntekijän ammattipätevyydestä?
Mutta mitä jos lapsi onkin niin uhmakas että se kyllä lupaa totella päiväkodin työntekijää kotona, mutta PK:ssa on sitten taas mennyt ranttaliksi, mitä siinä voi tehdä? Miten saat jonkun käyttäytymään paremmin kun et itse ole paikalla?? Olen yrittänyt saada lasta myös pitämään lupauksensa mutta hän on niin uhmakas.. Sitä joutuu miettimään että milloinka se PK-tädin pinna palaa siihen uhmaan ja se tekee jotain ikävää, koko perheen hyvinvointiin negatiivisesti vaikuttavaa? koska DDR on oven takana valmiina kuulustelemaan? Kun tämä DDR saa jonkun syyn tulla niin se on hyvin ikävä juttu se, se vie kaikki voimat, sitä vain miettii että mitä ne tekee seuraavaksi.. ja niiden syynistä kun ei pääse helpolla pois..
Miten tuo voi olla mahdollista. Lapsikauppahan ja ihmiskauppahan on kriminalisoituja rikoksia joista joutuu vankilaan ja tilastotieteellisesti kaikki lapsikauppayritykset Suomessa viimeisten vuosikymmenien aikana on eliminoitu jo alkuvaiheessa viranomaistoimin ja ne on jäänyt yrityksen asteelle. Muutamasta kärystä on myös tuomiot luettu. Joten pysyisitkö asialinjalla etkä puhuisi palturia täällä.
Tuollainen syytös sanasta sanaan.
Virkkusen insestisyytös
Näi tehtaillaan perätön insesti syytös joka on sanasta sanaan niin kuin Virkkunen sen aikoinaan sepitti kostoksi,kun kantelin asioista Oikeuskanslerille.
1."Isän kiinnostus lasten alusvaatteisiin ja kuukutissuojiin ja,että olisin pakannut ne lasta hakiessa."
(toimitin nuttuun lasten pyynnöstä joita silloinkaan en ollut pakannut vaan lapsen kummi)
2".Isän ja lapsen tekstiviestit toisilleen."
(toivotin hyvää yötä,tai sitten hyvää koulupäivää)
3".Lasen vihamielisyys äitiä kohtaan."
(miten isän syy?)
4."Itkevä 10 vuotias lapsi istui isän sylissä jolloin valvoja Bagmanni sai sen käsityksen jotta lapsen ja isän kanssakäymisessä seksuaalinen sävy."
5."Lapset eivät alkuun halunneet huolehtia hygienistaan ja pesulla käymisestä"
( Miten isän syy koska kotona ne on aina huolehtinut siisteydestään.)
6."Lapsia oltiin jakamassa"
(tuota en ymmärrä mitenkään koska lapsia ei oltu jakamassa)
7."Lapsen piirustukset isälle josta Virkkunen on saanut sen käsityksen,että ne on tehty paremmin poikakaverille,kun isälle."
(itse olen ottanut noista lausunnon ja piirustuksia ei voi noin tulkita.)
Näkemykseni mukaan tuota syytöstä aikanaan oli ollu tehtailemassa Susanne Forsblom ja Anne Green myös ja Green oli kiikuttanut sen Poliisiasemalle.
Asia on tutkittu jottei rikosta ole ollut .
Johanna Virkkusen Insesti syytös
Syytös jatkuu näin.
Nämä asia saattavat viitata siihen,että isä käyttää seksuallisesti hyväkseen lapsia.Korostanettä meillä Nutussa ei ole tieto eikä varmuutta asiassa emekä ole selvittänyt sitä.Olemme ainoastaan tehneet havaintoja ja kysymyksiä.
Näkemyksemme mukaan seksuaallisen hyväksikäytön selvittäminen on välttämätöntä laste terveen kehityksen turvaamiseksi ja kaikkien osapuolten oikeusturvan varmistamiseksi.Lisäksi on tarpeen selvittää kummankin vanhemman kykyä vanhemmuteen ja mahdollista henkistä ja fyysista väkivaltaa.
Allekirjoitus
Johanna Virkkunen sosiaalityöntekijä Porvoon kaupunki
se on ihan totta, että kunta saa nykyisin valtiolta rahaa huostaanottoihin,kun taas tuntuu välillä siltä, että avohuoltoon ei riitä rahaa kunnalla taas yhtään. Huostaanottoja on varmasti turhia, mutta suurin osa varmasti aiheellisia. Silti olen sitä mieltä, että suurinta osaa lapsista voitaisiin auttaa avohuollon toimenpiteillä, eli varhainen apu.
Sosiaalialan opiskelija
Lopullinen päätös tehdään jonkin ajan kuluttua ja jälleen pätee se, että sossutätien päätös ei riitä vastentahtoiseen huostaanottoon.
kenelläköhän sitä viiraa päästä? jepjep.