Miksi lapsiluku jää monilla kahteen?

on jotenkin niin tavallista, niin normaalia että jopa junttia.

Kolmas on hyvä sekoittamaan pakkaa.

täyttää maata! 2 on ihan sopiva määrä. Mieluumin vain 1, mutta suotakoon 2. Kaikki ylimenevä on itsekkyyttä tai ehkäisyn puuttumista.

sä oot taas täällä tänään. ja ilmeisen hyvä päivä onkin jälleen

niin, kun tunnut tuntevan minut niin hyvin, niin voisitko kertoa minullekin miksi minulla on niin hyvä päivä ja miksi taas olen täällä :D! Voi ******

Yksilapsisuus myös aika tavallista. Kaksi lasta on ainakin meillä päin se harvinaisuus.

mutta ikää on jo yli 40 ja isompi asunto Helsingistä taitaa olla meidän perheen tavoittamattomissa. Eli järkipäätös on tämä lapsiluku, kai.

täyttää maata! 2 on ihan sopiva määrä. Mieluumin vain 1, mutta suotakoon 2. Kaikki ylimenevä on itsekkyyttä tai ehkäisyn puuttumista.

meillä on viisi poikaa, ja vielä tyttöä yritetään. oon miehelle sanonu, että tyttö kun tulee, niin sitten on perhe kasassa:) Ihanaa tää yrittäminenkin.

Meillä on kuusi lasta. En koe jääneeni mitään vaille useamman lapsen takia - on matkusteltu, lomailtu, rakennettu talo+ mökki ja lapset harrastaneet siinä missä muillakin.



Ehkäisyäkin on käytetty aina lasten välillä, liian lyhyillä väleillä syntyvät lapset saattavat tietty rasittaa vanhenpia vauvakuukausiana liikaakin.



M42, N41, P17+15, T13+10+7+4

vaan riittää meille, emme halua kolmatta ja neljättä.

Meillä on kaksi lasta, sopivasti juuri tyttö ja poika. Olemme hyvin lapsirakkaita emmekä koe lapsia taakoiksi. Molemmat lapset ovat olleet ns. helppoja lapsia alusta saakka ja niiden kanssa on tosi kiva touhuta kaikenlaista. Omista harrastuksistakin luovuttiin lasten ollessa vauva- ja taaperoiässä, kun haluttiin molemmat keskittyä ihaniin lapsiimme. Olisihan se ihanaa saada vielä lisää näitä upeita lapsia, mutta aikaa ei enää olisi antaa niin paljon per lapsi. Lapsi tarvitsee huolenpitoa ja turvaa ja vanhempien mielenkiintoa omia juttujaan kohtaan. Itse koen, että en pystyisi tarjoamaan riittävästi aikaa lapsilleni, jos meille tulisi vielä kolmas. Yhtenä isona asiana on myös rahakin. Nyt jo mennään äärirajoilla. Tosin tähän on syynä omat valinnat (=laadukas, yksityinen päivähoito + hieman normaalia kalliimmat harrastukset). Ollaan kyllä tosiaan molemmat vieläkin ihan ihastuksissamme omiin lapsiimme, niin ihania ne ovat, että siitä syystä emme hanki lisää :). Emme tarvitse enää sitä kolmatta, kun meillä on jo kaksi täydellistä lasta.

että heille jäi kahteen siksi, että kahden lapsen kanssa on niin raskasta ja kaksi lasta on jo melkein suurperhe ja joutuu niin uhrautumaan ja kukaan ei ymmärrä, kuinka kamalaa se elämä on jo kahden kanssa.



Tämä siis silloin kun minulla ei ollut yhtään lasta. Elämä ei ollut näiden kahden lapsen äideillä muuta kuin helvettiä.



Odotan nyt viidettä ja odottelen edelleen, missä se helvetti viipyy.

Ei kyse ole yksinmoaan rahasta, vaan paljon siitäkin että miksi hankaloittaa elämää niin oman kuin jo olemassao levien lasten kannalta. Kaksi isointi mukavast isompia, niin siinä ei enää vauvavalvomiset paljon napostele. Nyt on jo kiva keskittyä työelämään ja siihen touhuamiseen, toimintaan, reissaamiseen jne.



Joidenkin mielestä se vauva-arki juuri _on_ sitä elämää, tai raskaus ja nauttivat niistä suunnattomasti.



Mä luulen et nautin lapsistani eniten kun ne ovat teini-iässä tai nuoria aikuisia, lähes kotoa jo muuttaneita, vaikka kyllä nyt pienempänäkin nautin tietysti. Pikkulapsiarki vaan koetaan meillä hankalana ja vaativana. Vie aikaa, jaksamista ja ajallisia ja taloudellisia resursseja ihan hirmu paljon. Meillä olisi niille muutakin käyttöä. Siksi ei enää vauva-arkea meille kiitos. Siksi kaksi riittää.

muttei enempää koska haluamme olla muutakin kuin lapsikatraan isä ja äiti ja nauttia myös omista menoista.

kokska kroppani ei kestä enempää. Ikää vasta 24v mutta toista odottaessa olin melkein sänkypotilas liitoskipujen takia.



Myöskään henkiset resurssit ei riitä enempään eikä kyllä rahakaan. Kaks mahtuu kivasti kainaloon(mahtuu varmasti useampikin) eikä tarvii autoakaan vaihtaa.

Toiveissa oli alun perin enemmänkin, mutta realiteetit tulivat vastaan. Esikoinen syntyi keskosena, kakkosen kohdalla olin jalat ristissä täysiaikaisuuteen saakka. Kolmosta harkittiin vakavasti, mutten uskaltanut ottaa riskiä kohdun myomien takia. Meillä oli jo kaksi elävää, tervettä lasta - siinä on enemmän kuin tarpeeksi ja enemmän kuin moni koskaan uskaltaa toivoa. En ole koskaan katunut päätöstä kohdunpoistosta.



Miehelle olisi riittänyt yksikin. Mies on 8-lapsisesta perheestä ja jäänyt jossain määrin vaille vanhempiensa (positiivista) huomiota.

esikoinen sen verran virtaa syövä pakkaus, etten voi ottaa riskiä että jos kolmas lapsi olisi yhtä intensiivinen duracel-pupu niin oikeasti ei voimat ja aika riittäisi.



Lisäksi pikkuvauva-aika on ohi nyt, en jaksaisi mitenkään valvoa vielä vuotta tai kahta.



Yksi raskaus meni kesken puolivälissä, en tiedä jaksaisinko sitäkään riskiä ottaa että se voisi käydä uudelleen.



Lisäksi lapset maksaa harrastuksineen ja vaatteineen, koulutus maksaa, vaikkapa häätkin maksaa joskus hamassa tulevaisuudessa. Pärjätään varmaan taloudellisesti paremmin näin.



Lisäksi maapallo ei lisäkuormitu ;)

on ensimmäinen tulossa, mutta tiedän jo nyt, että kaksi lasta on meille maksimimäärä. Kolme olisi liian suuri määrä ajatellen meidän taloa, autoa ja taloutta yleensä, jouduttais laajentamaan taloa paljon suuremmalla rahalla, ostamaan isompi auto ja muutenkin tekemään töitä enemmän, että pärjättäisiin. Ja kannattaako tehdä paljon lapsia, mutta sitten taloudellisista syistä elää tosi kiireistä elämää, jotta saatais kaikille ruokaa suuhun ja vaatteet päälle? Musta ei kannata.

kaksi ihanaa lasta ja he riittää. Haluan olla heidän elämässään niin täysipainoisesti ja antaa aikaa, huomiota jne. kuin suinkin mahdollista. Esikoinen sai sitä aikanaan paljon kun on isohko ikäero, nyt vähemmän, mutta toisaalta hän sai ihanan pikkusisaruksen. Jos tulisi kolmas, kokisin, että he jäisivät liian vähälle huomiolle, etenkin esikoinen.

Olis ihanaa saada vielä kolmas, mielellään tyttö, mutta kun alkaa järjellä miettiä, niin ehkei kuitenkaan.... meillä on kaksi ihanaa, rauhallista poikaa ja olemme onnellisia näin. Tämä koti riittää ainakin toistaiseksi meille, mutta jos saisimme kolmannen lapsen, niin pitäis alkaa katselemaan isompaa asuntoa.

vaan oli se ykköstoive.



En halua vain yhtä lasta, vaan kunnon lapsiperheen.



Mutta en enempää kuin kaksi, koska olen myös muutakin kuin äiti.

Mutta sitten tulee kaikki ulkopuoleinen paine peliin:



- kyllähän lapsella pitää olla sisarus ja sitä myötä kaveri

- ainokaisista tulee hirveän itsekkäitä eli pakkohan teidän on hankkia toinen

- teidän Nico-Petteri-Janica-Jemina on jo 3v eli missäs se sisarus viipyy

- yhden lapsen vanhemmuus on itsekästä



joten on vaan niin paljon helpompaa tehdä se toinen lapsi. Sitten saa olla rauhassa ja on täyttänyt ulkopuolisten ihmettelijöiden tahdon. Halusi sitä toista lasta aivan oikeasti tai ei.