Miksi lapsiluku jää monilla kahteen?

sen verran, että päinvastoin kuin yleensä oletetaan, ainokaiset ovat mielestäni useammin sosiaalisia ja pärjäävät hyvin elämässään, tiedä sitten mistä johtuu. JOstakin syystä minulla on ollut useita ystäviä, jotka ovat olleet ainokaisia. Tuntuvat pärjäävän muiden ihmisten kanssa hyvin, ehkä koska joutuvat hakemaan seuran jo lapsena perheen ulkopuolelta, kun ei ole sisaruksia leikkimässä. Jos jotakin negatiivista haen ainokaisista, niin yksi näistä lapsuuden ystävistäni oli/on oikeasti turhankin itsetietoinen, mutta on kyllä korkeassa asemassa ja käsittääkseni elämänsä muutenkin mennyt juuri niin kuin lapsena suunnitteli.Mutta yleensä tosi kivoja olleet tuntemani ainokaiset. Itse suurperheen äitinä joskus mietinkin, olisiko se lapsiluku pitänyt jättää yhteen tai kahteen, kun sosiaalisuudesta yms. suurperheen lasten hyveinä pidetyistä ominaisuuksista ei ole tietoakaan... Aikaa yhdelle lapselle olisi enemmän, nyt ei tiedä kenen perään säntäisi, tosin omissa lapsissani onkin asperger, ad/hd jne.

meillä ei ole tilaa. Juuri muutettu asuntoon, jossa tilaa kahdelle lapselle, ts. neljä huonetta ja keittiö.



Sita paitsi ajattelen, että olen jo korteni kekoon kantanut. Olisi itsekästä tehdä lisää lapsia tällaiseen maailmaan!

tätä olen minäkin ihmetellyt, miksi suurimmalla osalla on 2 lasta? Miksei kolmea?

Tunnen hyvin voimavarani, en halua olla supersuorittaja vaan elää rennosti, silti lapsiperhe-elämää. Enemmän ihmetyttää ne ketkä tekee lapsia yli voimavarojensa, eivät ilmeisesti tunne itseään tarpeeksi hyvin. Itse olen suuresta perheestä ja voin lapsen näkökulmasta kertoa ettei se usein mitään herkkua ollut.. Vanhemmilla ei ollut aikaa meille isommille kun pienimmät veivät aina kaikki voimavarat.

Olisin halunut suurperheen, mutta en näköjään olekaan emotyyppiä. Ei mutään järjestälmisyyttä, jämäkkyyttä, selkeitä rajoja. Ei vaan kykene. Mä kyllä väitän, että rahasta se ei ole kiinni, ei jokaisella tarvitse olla omaa huonetta, ei meillä ole autoakaan, mitä pitäis isommaksi vaihtaa :D

mutten ainoastaan sitä. Yksi on liian vähän, kolme jo liikaa.



Itse olen kolmesta lapsesta keskimmäinen ja täysin laiminlyöty ja jyrätty lapsi. En halunnut samaa perheasetelmaa itselleni.

Tarkoituksella hankittiin 2 lasta.

2 lasta on parempi kuin 3 koska rahkeet riittää paremmin eikä tarvitse niin isoa autoa ja asuntoakaan.

Meillä siis nyt kaksi lasta, nuorin 1v. Elämä alkanut hirveesti helpottamaan kun sisaruksista niin paljon seuraa toisilleen, pienempikin on jo "vähän" iso, päivät sujuu leppoisasti touhuillen/puistoillen/kerhoillen. On siis ihanaa aikaa!

SIKSIPÄ olenkin vakavasti miettinyt että olisiko mitään järkeä tehdä enää kolmatta lasta (siis jos Luoja sellaista meille edes soisi), kun arki alkanut juuri helpottamaan. Kun on se pikkuvauva-aika isosisaruksineen ja heidän uhmaikineen kuitenkin aika raskasta...Ja sitten toinen "syy" minkä takia alkanut vähän empimään; meillä on nyt kaksi ihanaa, tervettä lasta, mitäs jos kolmannen kanssa ei käykään yhtä hyvin? Olisiko meistä siihen..?

Saa nähdä miten käy, päädytäänkö yrittämään kolmatta, vai jääkö meidän lapsilukumme kahteen...

Lisään tähän vielä että kolmas lapsi tarvitsee myös lisää tilaa, meillä asunto jäisi pieneksi kun nyt jo ahdas eikä täälä Helsingissä ole varaa isoon perheasuntoon kuin rikkailla.

Nyt lapset jo 3 ja 5 eikä sitä kolmatta ole laitettu vieläkään tilaukseen, taitaa jäädä laittamatta.

jos voi kuudelle lapselle kustantaa kaikki harrastukset matkustamisen jne ohella. Tekisi meillä tiukkaa, vaikka bruttotulot reilusti yli kymppitonnin.

Juuri laskin, että lastemme harrastusten kausimaksut ovat syyskaudelta n 650 euroa/poika. Ja lisäksi tulevat vielä harrastusvälineet, uusia nappiksia, luistimia, sisäpelikenkiä ja kaiken maailman suojia tarvitaan taas syksyn aikana, kun pojat kasvavat.

Meillä on kuusi lasta. En koe jääneeni mitään vaille useamman lapsen takia - on matkusteltu, lomailtu, rakennettu talo+ mökki ja lapset harrastaneet siinä missä muillakin. Ehkäisyäkin on käytetty aina lasten välillä, liian lyhyillä väleillä syntyvät lapset saattavat tietty rasittaa vanhenpia vauvakuukausiana liikaakin. M42, N41, P17+15, T13+10+7+4

niin se johtuu miehestä. Ei halua tällä hetkellä vielä kolmatta. Minä ottaisin kyllä vastaan, mutta en tietenkään väkipakolla. Tahdon jokaisen lapseni tulevan maailmaan yhtä toivottuna. Niinpä odotan jos mieskin alkaisi haluta. Jos ei, niin täytynee olla sitten kahden lapsen perhe.



Kaipaan "vielä sitä yhtä", mutta en vanno että se loppuisi jos saisin kolmannen lapsen. Saatan olla sellainen, joka aina kaipaa sitä viimeistä.

ymmärrän toki että vahinkoja sattuu. Ja sitten on tietenkin niitä, joiden mielestä omat geenit ovat niin ylivertaisia, että niitä pitää levittää ylenmäärin.

tyttöjä, kahden vuoden ikäerolla. Ja itselleni oman elämän ja uran.



Kasvoin itse isossa perheessä, isoin ikäeroin. Katkeran kotiäidin säksätyksessä.

tyttöjä, kahden vuoden ikäerolla. Ja itselleni oman elämän ja uran.

Kasvoin itse isossa perheessä, isoin ikäeroin. Katkeran kotiäidin säksätyksessä.

Minä olen nyt saanut kaksi tyttöä kahden vuoden ikäerolla ja tällä hetkellä tuntuu, että meidän lapset on nyt tehty, perhe tuntuu kokonaiselta. Minäkin haluan nimittäin myös oman elämän. :) Mies tosin ehkä vielä haikailee lisää lapsia ja mulla on kyllä lastentekoikää jäljellä, joten ei nyt lyödä mitään lukkoon. Sitten tosin pitäisi hankkia varmaan ainakin kaksi lisää, koska mielestäni kolme lasta on huonoin mahdollinen lapsilukumäärä lasten itsensä kannalta. Kuten joku kirjoittikin, keskimmäinen jäisi helposti jalkoihin enkä halua sitä omalle lapselleni.

4 lasta on hyvä luku

Vierailija kirjoitti:

mutta ikää on jo yli 40 ja isompi asunto Helsingistä taitaa olla meidän perheen tavoittamattomissa. Eli järkipäätös on tämä lapsiluku, kai.

No nämä. Ja sit ei ole rahaa, ei ole jaksamista, ei ole isovanhempia tms jotka auttaisi arjessa. Kahdesta pystytään hyvin huolehtimaan, mut ei ole resursseja enempään.

Vierailija kirjoitti:

että heille jäi kahteen siksi, että kahden lapsen kanssa on niin raskasta ja kaksi lasta on jo melkein suurperhe ja joutuu niin uhrautumaan ja kukaan ei ymmärrä, kuinka kamalaa se elämä on jo kahden kanssa.

Tämä siis silloin kun minulla ei ollut yhtään lasta. Elämä ei ollut näiden kahden lapsen äideillä muuta kuin helvettiä.

Odotan nyt viidettä ja odottelen edelleen, missä se helvetti viipyy. [/

Nämä vertailut aina ihmetyttävät. Tiedoksi: ihmiset ovat erilaisia jaksamiseltaan ja persoonaltaan ja nämä yhdessä vaikuttavat siihen miten kukin suhtautuu vanhemmuuteen. Jotkut kokevat jo yhden lapsen vanhemmuuden rankkana, toiset eivät viidenkään. Jotkut kokevat uhrautuvansa vanhempina koska heille on tärkeää oma aika ja harrastukset, toisille taas oma aika ei ole tärkeää, heidän elämänsisällökseen riittävät lapset ja perhe. Olemme erilaisia ja kukin taaplaa tavallaan. Inhoan sitä että jotkut nostavat itsensä muiden yläpuolelle tyyliin "jaksan mitä vaan ja olen superäiti"!

Ja sitten elämäntilanteita ja rahatilanteita on myös tosi erilaisia. Ja ne syntyvät lapsetkin saattaa vaikuttaa kuvioon (olla haastavia, vammaisia, sairastella paljon tms)