Ei yhtä ainutta kaveria

kuulostaa rankalle. En osaa oikein sinua neuvoa, toivotan vain jaksamista ja toivottavasti löydät jonkun samanhenkisen kaverin.

perhekerhoista ole löytynyt ketään?

Edes silloin, kun sinne tulee uusia?

Entä mitä jos menist töihin? Saisit ainakin osan ajasta olla muualla kun kotona.

Mies on ihan hermona, kun olen koko ajan väsynyt.. ja väsynyt olen, kun koko ajan elämä on yhtä kotielämää. Minulla ei ole kavereita niin kuin hänellä, ei ole koskaan ollut kuin max 2 kaveria nyt ei sitäkään. Olen yrittänyt saada tuttuja sieltä missä kotiäitejä muita nyt on, mutta tuloksetta... jään aina porukan ulkopuolelle ihan niin kuin kouluaikanakin. Paha olo siitä tulee.

Mies ei jaksa, kun olen aina virikkeiden puutteesta väsynyt, kun elämä menee aina samalla kaavalla. Ja todella yksinäinenkin olen, kun ei ole ketään muuta kuin sisko ja mies kelle puhua.

Harrastustoimintaa en pysty miettimään, kun lenkkeilen jo itsekseni ja se riittää. Muuhun ei ole mahdollisuutta rahatilanteen vuoksi.

Onko muita yksinäisiä ja miten selviätte yksinäisyydestänne? Onko toiset ihmiset vain luotu olemaan yksin.

perhekerhoista ole löytynyt ketään?

Edes silloin, kun sinne tulee uusia?

Entä mitä jos menist töihin? Saisit ainakin osan ajasta olla muualla kun kotona.

Työkavereistakaan en ole kaveria saanut tai se ei ole tilannetta auttanut. Perhekerhosta en ole kavereita saanut, niin kuin ensiviestissä mainitsin. Jään joka ainut kerta porukan ulkopuolelle ja kukaan ei ota kantaa sanomisiini tai edes jatka keskustelua jos sanon jotakin. Aivan kuin kouluaikana. Tuntuu, että en onnistu ikinä saamaan kavereita niin miksi edes yritän. Asetan itseni siinä alttiiksi pettymyksille ja itkuille.

omalle elämälle, hänen kanssaan jutellaan ilot ja surut. Sinulla on sentään sen verran paremmin, kun on mies jolle puhua, mun mies ei paljon puhu, menee viikkoja ja siihen sisältyy muutama hassu lause. Olen ajatellut eroa, ja muuttaa sinne missä on ihmisiä ja elämää. Miehellä on harrastukset, niistä hän saa itselleen paljon, minulla ei mitään, yksinäisyyttä sitä on ollut kymmeniä vuosia!

omalle elämälle, hänen kanssaan jutellaan ilot ja surut. Sinulla on sentään sen verran paremmin, kun on mies jolle puhua, mun mies ei paljon puhu, menee viikkoja ja siihen sisältyy muutama hassu lause. Olen ajatellut eroa, ja muuttaa sinne missä on ihmisiä ja elämää. Miehellä on harrastukset, niistä hän saa itselleen paljon, minulla ei mitään, yksinäisyyttä sitä on ollut kymmeniä vuosia!

Miehellä on paljon kavereita ja syyllistää minua tilanteesta. Että minä en yritä mukamas. Ei se jaksa enää kuunnella kaikkia murheitani kun ei ole ketään muuta kelle kaataa.

ap

Perhekerhosta en ole kavereita saanut, niin kuin ensiviestissä mainitsin. Jään joka ainut kerta porukan ulkopuolelle ja kukaan ei ota kantaa sanomisiini tai edes jatka keskustelua jos sanon jotakin.

Entä kun kerhoo tulee joku uusi äiti lapsineen, sellainen, joka ei vielä tunne sieltä ketään ja jännittää samalla tavalla, että "saankohan kavereita"? Etkö edes näiden kanssa pääse juttusille? Luulisi, että uudet olisivat iloisia, kun joku heidät huomioi.

Perhekerhosta en ole kavereita saanut, niin kuin ensiviestissä mainitsin. Jään joka ainut kerta porukan ulkopuolelle ja kukaan ei ota kantaa sanomisiini tai edes jatka keskustelua jos sanon jotakin.

Entä kun kerhoo tulee joku uusi äiti lapsineen, sellainen, joka ei vielä tunne sieltä ketään ja jännittää samalla tavalla, että "saankohan kavereita"? Etkö edes näiden kanssa pääse juttusille? Luulisi, että uudet olisivat iloisia, kun joku heidät huomioi.

Minun jälkeeni kerhoon ei tullut uusia.. kävin siellä pari kuukautta ja kukaan ei todellakaan minua noteerannut ja jätin kerhoilun sikseen. Siitä tuli aina paha mielin kun olin kuin ilmaa vaikka yritin päästä mukaan ihan normaaliin keskusteluun.

Olen ihan varma, että minussa on kai sitten joku vika kun en saa ystäviä. Olisi vain kiva jos joku näistä ns ylitsekävelijöistä olisi voinut vaivautua mainitsemaan mikä se on :( Olo on taas kuin kouluikäsellä tytöllä joka ei pääse mukaan leikkeihin.

Heihin pidän yhteyttä ja vaalin ystävyyttämme kaikin tavoin. Mutta olen myös opetellut tekemään asioita yksin. Käyn yksin esim. elokuvissa ja konserteissa. Esityksen aikana ei kuitenkaan voisi jutella kenenkään kanssa, joten yhtä hyvin voi mennä yksinkin. Kun käy välillä kodin ulkopuolella, se virkistää ja on taas enemmän puhuttavaa niiden hyvänpäivän tuttujenkin kanssa.



Kun menet vaikka sinne puistoon tai perhekerhoon, tervehdi muita reippaasti ja hymyilleen. Jos lapsesi alkaa leikkiä jonkun kanssa, mene juttelemaan tämän lapsen äidille. Ihan vaan tyyliin että näyttääpä meidän Ville ja teidän Vilma viihtyvän hyvin yhdessä jne. Siitä se lähtee. Ja jos ei lähde, voit ainakin onnitella itseäsi hyvästä yrityksestä.

Itse viihdyn yksin enkä kaipaa kavereita, mutta olen kyllä huomannut, että porukassa en vain osaa jutella muille ja "kaveerata". Vaikka yksin viihdynkin, ei minulla mitään muutamaa kaveria vastaan olisi. Ymmärrän siis ongelmasi sikäli, että tiedän miten hankalaa kaverisuhteita on luoda.



Itselläni se pohjimmainen ja lähtökohtainen ongelma on se, että en vain ole kiinnostunut muiden asioista. En jaksa kuunnella kiinnostuneena muiden juttuja ja omat ajatukseni harhailevat koko ajan omien asioiden ja harrastusten ympärillä.

Toinen ongelma on se, etten osaa "lukea" ihmisiä. En tiedä, milloin he ovat tosissaan ja milloin heittävät vitsiä. En osaa lukea tilanteita enkä hahmota, minkälaisia juttuja olisi soveliasta heittää missäkin tilanteessa. Jos suuni kuitenkin avaan, niin aika usein siitä seuraa lyhyt hiljaisuus, seinillä vaeltavia katseita, kunnes joku jatkaa vaihtamalla keskustelun suuntaa. Milloinkaan minulle ei ole valjennut, mitä olen sanonut väärin. Jonkilaista sosiaalisen silmän sokeutta.

Sitä kautta on helppo tutustua miehesi ystävien vaimoihin ja kaverustua heidän kanssaan.



Tsemppiä!

ei ole ikinä omistanut ystäviä.

Yksinäisyys ei aina ole oma valinta. Jotkut eivät vain osaa, jaksa tai uskalla ottaa kontakteja toisiin ihmisiin. Itse olen sekä henkisesti että fyysisesti pahoinpidelty kouluaikoinani niin perusteellisesti että en pysty enää koskaan luottamaan toiseen ihmiseen. Olin todella köyhän perheen ainoa lapsi, hyljeksitty ja inhottu koko lapsuuteni ja nuoruuteni. Ainoa ihminen joka minua jollakin tasolla rakasti oli mummoni. Kun hän kuoli ollessani vähän toisella kymmenellä, viimeinenkin tuki ja turva lähti minulta pois. Isä ja äiti eivät minusta ole koskaan välittäneet sillä olen ns. vahinko. Olen täydellisesti epäonnistunut elämässäni eikä minussa ole mitään hyvää mutta silti jaksan elää päivä kerrallaan. Nykyään olen suhteellisen tyytyväinen olotilaani vaikka rahani riittävät hädin tuskin asumiseen ja ruokaan. Ihmettelen ihmisiä joilla on kaikkea ja silti he ovat tyytymättömiä elämäänsä. Ehkä kun on tarpeeksi pohjalla ja mahdollisuutta parempaan elämään ei ole olemassa niin oppii olemaan tyytyväinen siihen vähään mitä sillä hetkellä sattuu omistamaan.

Täytyy olla jotain vikaa ihmisessä, jos ei ole ikinä omistanut ystäviä.

Täytyy olla jotain vikaa ihmisessä, jos ajattelee noin ehdottomasti ja mustavalkoisesti.

Pienestä asti kiusattua ja porukasta eristettyä on vaikea osoitella ja syytellä, että vika on hänessä.

Tai he, jotka eivät vain satu olemaan sosiaalisia persoonia, vaan viihtyvät omissa oloissaan eivätkä kaipaa ketään.

ei ole ikinä omistanut ystäviä.

Olisi ollut niin kiva jo kouluaikoina jos joku olisi kertonut minulle mitä vikaa minussa on :(

ei ole ikinä omistanut ystäviä.

Olisi ollut niin kiva jo kouluaikoina jos joku olisi kertonut minulle mitä vikaa minussa on :(

Tai on minulla muutamia kavereitakin ollut, mutta olin koulukiusattu, syrjitty ja hylkesitty ja noissa perhekerhoissa yms ihan sama kokemus kuin sulla. Vielä sillä erotuksella että yh:na koin vielä suurempaa ulkopuolelle jäämistä. Nyt lapseni on jo niin iso ettei enää perhekerhoissa käydäkään.

Miten saan ystäviä?



Hyvä tapa tutustua uusiin ihmisiin on asettaa itsensä tilanteisiin, joissa vieraille puhuminen on pakollista. Valitse koulussa eri valinnaisia aineita tai kursseja kuin parhaat ystäväsi tai mene bileisiin, joista et tunne paljon porukkaa. Juttele ensiksi tyypille, joka näyttää ystävällisimmältä tai jolla on lempibändisi t-paita.



Kun vireillä on orastava tuttavuus mielenkiintoisen tyypin kanssa, älä jää odottelemaan yhteydenottoa vaan ala itse syventää ystävyyttä. Älä ole silti liian tungetteleva pommittamalla puolituttua tekstareilla tai meseviesteillä, sillä ihmiset kaipaavat tutustumisvaiheessa tilaa.



Usein ihmisiin on helpompi tutustua syvemmin kahdestaan kuin isossa porukassa. Pyydä uutta tuttavuuttasi kahville. Jos toinen sattuu kieltäytymään, älä ota asiaa henkilökohtaisesti. Joskus ihmisellä on niin paljon tekemistä ja ihmisiä ympärillään, että hänellä ei riitä energiaa uusiin ystävyyssuhteisiin. Älä linnoittaudu yksinäisyyteen. Jos istut koulun käytävällä kuulokkeet korvilla ja luet samalla kirjaa, viestität, ettei sinulle kannata tulla juttelemaan.

älkääpäs nyt keskittykö negatiiviseen; kaikki yksinäiset kertovat missä asuvat, niin nähdään saadaanko teitä yhdistettyä. Sopikaa vaikka treffit johonkin kahvilaan, jos löytyy samalta suunnalta useampia yksinäisiä.

älkääpäs nyt keskittykö negatiiviseen; kaikki yksinäiset kertovat missä asuvat, niin nähdään saadaanko teitä yhdistettyä. Sopikaa vaikka treffit johonkin kahvilaan, jos löytyy samalta suunnalta useampia yksinäisiä.