Poikien äidit, onko teillä kellään muulla tällaisia tuntemuksia

Tykkään heidän ajatuksenjuoksustaan, ihastelen pienimpien oivalluksia ja kasvamista ihan päivittäin. Mutta mielestäni se ei liity sukupuoleen vaan siihen, että ovat ylipäätään omia lapsiani.



Enkä kitsastele halausten ja hellien sanojen kanssa ollakseni "kasvattava". Ihan taatusti sanon niin paljon hyvä asioita kuin ikinä vain sielu sietää tai annan sata pusua päivässä. Ei heitä kasvateta pikku prinsseiksi kuitenkaan, ihan normaalit rajat pitää olla. Realiteetit hallussa, jokainen tietää, ettei voi olla aina paras tai ensimmäinen kaikessa.

Minusta oli mahtavaa ja ihanaa että sain esikoiseksi poikalapsen. En oikein viihdy miesten seurassa (lapsenkin tein "yksin") ja koen heidät vieraiksi ja oudoiksi, jopa pelottaviksi. Poikalapsen äitinä oleminen on parantanut minut näistä tunteista (nykyään olen parsuhteessa miehen kanssa), ja on ollut ihana tajuta että jokaisen miehen menneisyydesä on hellyydenkipeä ja hellyyteen pystyvä pikkupoika.

...ja kun poika aikanaan syntyi, olin ihan että apua, miten osaan olla äitinä pojalle! No tietysti osasin, eihän se sukupuoli ole mitenään määrittävä asia vauvassa, mutta sitten kun sukupuoli alkoi tulla enemmän esille, sekään ei ollut vierasta ja outoa vaan hellyttävää ja kaunista.

...ja kun poika aikanaan syntyi, olin ihan että apua, miten osaan olla äitinä pojalle! No tietysti osasin, eihän se sukupuoli ole mitenään määrittävä asia vauvassa, mutta sitten kun sukupuoli alkoi tulla enemmän esille, sekään ei ollut vierasta ja outoa vaan hellyttävää ja kaunista.

mulla on vaan yksi lapsi, nuori mies, jota saan ihailla ja rakastaa sydämeni kyllyydestä.



Ja kyllä, hän on opettanut minulle paljon miehen sielunelämästä. Sitä paitsi hän on lahjakas, viisas, älykäs, taitava ja vielä komeakin.





Mutta on minulla ihana leikki-ikäinen kummityttökin!

Ja onneksi poika! Jokainen vauva ja pieni ansaitsee olla ihailtu. Jokaisen pitäs olla rakas ja hyvä 'just tollasena, just nyt'. Ei lapsen rakastaminen ja ihailu tarkota hemmottelua ja sairasta palvontaa. T. Äiti joka poikansa lumoissa ymmärtää silti laittaa lapselle rajatkin

Mulla on 2 tyttöä ja yksi poika, joista kaksi jo teinejä nyt.



Ap:lla on ilmeisesti vain yksi lapsi ja sekin melko pieni.

vaan alettiin tämä sukupuolisota siitä, miten tyttöjä sorretaan. No, ei ainakaan miehen suvussa, jossa anoppi suosii tyttölastenlapsiaan ja melkein itki, kun kuuli, että meille on tulossa toinen poika. Olemme miehen kanssa ihan pihalla tästä suhtautumisesta, koska meidän poikamme on oikea hurmuri, jota anoppi kyllä pyytelee yökylään ja tykkää puuhailla kaikenlaista pojan kanssa. Mutta silti vaan ne tytöt ovat niiiiiiin ihania.



Kaikenlainen sukupuolisidonnainen sorsiminen on rumaa ja ilkeää niin kuin ylipäätään lasten laittaminen eriarvoiseen asemaan. Tästähän ap ei puhunut.



Ap tarkoitti nimenomaan sitä, että hurmaantuu itselleen vieraista lapsen jutuista, jotka ovat tietyllä tavalla lapsen sukupuoleen sidonnaisia. Tunnistan tunteen. Muistan, kun vein kummityttöäni shoppailemaan ja syömään (tyttö oli 5 v) ja bussin ikkunasta osoitin innoissani, että katso, miten iso kaivuri. Tyttö katsoi minua kuin olisin täräyttänyt jotain ihan käsittämätöntä... Joo, oma poikani olisi ollut silmittömän innoissaan kaivurista, kummityttö taas ei...

Kuvitteleeko hän että se on jotenkin sukupuolesta kiinni ihailla oman lapsensa tekemisiä ja piirteitä? Pikkuisen ap olet hakoteillä jos kuvittelet näin. Mulla on molempia ja esikoistyttöni ollessa pieni kaikki mitä hän teki oli jotain mahtavaa ja suurta. On toki edelleen mutta kun olen lisäksi saanut vielä pojan ja toisen tytön olen alkanut tajuta vähän perspektiiviä....eikä se todella ainakaan sukupuolesta ole kiinni. Säälittävää jos jollekulle on! Itse lähinnä olen saanut jalat maan pinnalle ja tajuan että jokainen lapsi on ihmeellinen ei vain se oma....eikä ainakaan poika vaan lapsi ihan itsessään. Ap en tajua miten luulet poikien äitien nimenomaan olevan lapsistaan jotenkin erityisen hullaantuneita :D:D:D

osa täällä ei. Täällä on jotenkin niin paljon ihmistyyppiä, joka vääntää joka juttuun jonkun sairaan ja katkeruutta täynnä olevan vaihteen päälle. Minä tiesin jos raskausaikana, että odotin poikaa ja heti pojan syntymästä lähtien ajattelin, etten halua koskaan enempää lapsia, sillä rakkauteni tätä kohtaan oli niin suurta, että pelkäsin, että seuraavat lapset vaan kärsisivät. Minulla siis onneksi vain tämä yksi nyt 8-vuotias pieni ihana ihme. Haluan antaa hänelle kaiken (en tarkoita materiaa) mitä pystyn tässä elämässä. Keskustelemme paljon, olemme keskustelleet heti kun oppi puhumaan. Selitän ja opastan ja ihailen häntä niin suuresti. Hän on matemaattisesti lahjakas, liikunnallisesti myös ketterä ja niin kauniskin kuin mikä. Minulle kaikki kaikessa. Itkettää kun ajattelen miten onnekas olen juuri hänen äitinään. Pojalle äidin rakkaus on erittäin tärkeää, vaikka täällä katkerat naiset sanovat mitä.

Esikoinen oli tyttö ja jo sen kohdalla tunsin samoin kuin ap. Sitten sain pojan ja taas oli sain ihmeteltävää ja ihasteltavaa. Nyt mulla on pieni vauva ja voi että, sehän on suorastaan nero :) Poika sekin muuten.

Mulla 1 lapsi, poika, taapero. Musta kaikki sen jutut on ihmeellisiä ja ihania ja koko lapsi ihana!!! :))) Miten voi jotakuta rakastaa näin paljon. Mutta varmasti tytön kanssa olisi ihan sama, et ei kai se sukupuolesta oo kiinni. Kyllä oman lapsen kehitys ja kaikki on ihmeellistä, ei kai sitä voi ymmärtää ennen kuin lapsen saa itse.

tollasia "mullistavan hienoa"-tuntemuksia.

ja itsellä 2 siskoa. Minusta poikani leikkii ja touhuilee aika samanlaisia juttuja kuin me pieninä. Poikani on kyllä todella kiinnostunut autoista ym. vastaavista toisin kuin me (me taas enemmän eläimistä), mutta se mistä konkreettisista jutuista tykkää on mielestäni vain pintaa. Ideat, leikkien juonet, huumorintaju menee mielestäni aika samalla tavalla. Poika onkin solahtanut meidän "tyttöporukkaan" todella saumattomasti (toisella siskollani on 1 vanhempi tyttö).

on 16-vuotias poika ( ei muita lapsia ) ja olen hänestä ylpeä monin tavoin äitinä. Mutta naisena katson häntä myös tulevana miehenä ja minusta on mielenkiintoista, että olen saanut mahdollisuuden kasvattaa tähän maailmaan miehen. Se on myös ihmeellistä. Ja luulenpa että hänestä tulee hyvä mies, jollaisia eivät kaikki tuntemani miehet valitettavasti ole.

ap:n pointin niin, että hänelle poikien maailma oli vieras, ja hänestä oli ihanaa ja huojentavaa tajuta, että vaikka poika onkin "poikamainen", hän silti pystyi sukeltamaan pojan kanssa tähän maailmaan. Minulla on kaksi poikaa, joista kumpikaan ei ole kauhea rämäpää. Meluisia kyllä. Esikoinen on sellainen tiedemiestyyppi ja kuopus tunteellinen. Olen hurmaantunut, mutta en epäile yhtään, ettenkö olisi, jos olisin saanut tyttöjä. Minä taas koen, että poikia pidetään usein vaivalloisina, tuskin sisätiloihin soveltuvina hirviöinä, joiden kanssa äidillä ei voi olla mitään yhteistä. Eli näin eri tavoin voi kulttuuriamme ja tätä aikaa lukea, kun osa täälläkin siis kokee, että tyttöihin suhtaudutaan negatiivisesti.

vähän haikeanakin poikien äitinä käyvän niin että sitä väkisin ajautuu niistä aikaisemmin erilleen ja loppujen lopuksi kauemmaksi kuin mitä olisi tyttöjen kanssa. Vaan niinhän se menee ja tottahan kaikki lapset kasvaa isoiksi ja on suotavaa itsenäistyä. Tyttö kuitenkin voisi joskus istua vielä parikymppisenäkin sohvalla kattelemassa olan yli samaa sisustuslehteä, kysyä oman esikoisen saatuaan miten se vauvantöppösen kantapää neulottiinkaan, soittaa että paljonko jauhoja tulikaan lempparipiirakkaan jne.



Siis samoiten voi periaattessa poikakin, mutta en usko että nää meidän äijät sellasta soittelee tai viereen tulee sisustuslehtiä kattelemaan. Kyllä uskon ett äsiinä teini-iän jälkeen tärkeimpiä on äidin pöperöt, eikä niinkään äiskän kanssa syvällisten höpöttely. Pääasia et mustiin on hyvät välit ja saa sen pidettyä tyytyväisenä ja on sille kohtelias ja hyvä jos äiti on vielä vähän ylpeekin pojastaan, mutta ei ne pojat sillä tavalla aikuisena äidin kanssa juttele "tyttöjen juttuja" ku tytöt ehkä tekis. Se mua nyt jo harmittaa.



Tietysti nyt pienenä pojat on suoranuottisempia kasvatettavia, mutta on ne sitten umpiluisempiakin ku monet tytöt.

Minusta on sen sijaan kiinnostavaa jutella poikieni kanssa kaikenlaisista asioista mm. siitä, miksi toisia kiinnostaa jääkiekko ja jalkapallo ja toisia ei taas yhtään tai miksi tytöt tykkää Lady Gagasta. Meidän pojat eivät ole varsinaisesti mitään äijiä.



Meidän nuorin on tyttö ja vielä vauva ja huvittavaa kyllä, kehitellään miehen kanssa hänelle huvikseen kaikkia miehisiä tulevaisuudensuunnitelmia (mm. alkaa isona formulakuskiksi), vaikka ei pojille sellaisia kehitelläkään.

Mulla oli yks jo lähes aikuinen tytär kun aloin odottaa kaksosia, sen lisäksi kun mielessä oli kauhu siitä että on kaksi vauvaa hoidettavana, vielä se mahdollisuus että ne molemmat on poikia.

Tytärkin sanoi että ei ala mitään jos ei vähintään toinen oo tyttö. Itsekin toivoin samaa.

Kun sitten pojat syntyi oli todella hämmentävää ajatella minkälaista on hoitaa poikia, kun itse ei ole ollut koskaan poika.

Itselläni on yksi pikkuveli, mutta silti hirvitti omien poikien hoito ja kasvatus.

Nyt kun pojat on yli kaksivuotiaita, on todella hauska seurata heidän tekemisiään, toinen on vähän "tyttömäinen" ja toine todella poikamainen (vaikkakin poikamaisempi on hiukan arempi) Pojilla on todella erilaiset luonteet, ja ovat ihan eri näköisiäkin. Kasvatus ei ole ollut kauhean "poikamaista" ja sen takia on niin mielenkiintoista huomata miten varsinkin toinen poika tekee kaikkia poikamaisia juttuja, esim. on ihan hulluna autoihin, kaikki mahdollinen käy autoksi ja sillä sitten ajetaan missä tahansa ja päristellään. Ero on huomattava siihen mitä tytär teki pienenä. Monta kertaa olen miehelle sanonut että tuo mitä he nyt tekevät on niin poikajuttu, tytöillä ei tuu edes mieleen tehdä noin, ja kun ne jutut tulee itsestään, ei muilta pojilta opittuna tms.

Minulla on yksi tyttö, ja siinä mielessä tunnistan mistä kirjoitat, että olen hyvin innostunut ja viehättynyt lapsen leikeistä, jutuista yms. En nyt ehkä käyttäisi sanaa "mullistavan hienoa", mutta kyllä lapsen juttujen seuraaminen on hienoa.



En koe, että lapseni tekee tyttöjuttuja, vaan hänen omia juttujaan. Jos meillä olisi toinenkin tytär, hänellä olisi omat juttunsa. Itselleni on vieras ajatus niputtaa kaikki lapsen tekemiset sukupuoleen.