Poikien äidit, onko teillä kellään muulla tällaisia tuntemuksia

Siksi rajasin tämän nimenomaan poikien äideille.

AP

ap:n pointin niin, että hänelle poikien maailma oli vieras, ja hänestä oli ihanaa ja huojentavaa tajuta, että vaikka poika onkin "poikamainen", hän silti pystyi sukeltamaan pojan kanssa tähän maailmaan. Minulla on kaksi poikaa, joista kumpikaan ei ole kauhea rämäpää. Meluisia kyllä. Esikoinen on sellainen tiedemiestyyppi ja kuopus tunteellinen. Olen hurmaantunut, mutta en epäile yhtään, ettenkö olisi, jos olisin saanut tyttöjä. Minä taas koen, että poikia pidetään usein vaivalloisina, tuskin sisätiloihin soveltuvina hirviöinä, joiden kanssa äidillä ei voi olla mitään yhteistä. Eli näin eri tavoin voi kulttuuriamme ja tätä aikaa lukea, kun osa täälläkin siis kokee, että tyttöihin suhtaudutaan negatiivisesti.

Minulla ensinnäkään ei ole tyttöjä, joten ei ole ketään ketä sorsia sukupuolensa perusteella ja vaikka minulla olisikin tyttö, niin epäilemättä rakastaisin häntäkin ja ihailisin hänen touhujaan. Nuo kertomukset ovat yksiselitteisen väärin, jossa joku sisarus on jätetty osattomaksi äidin rakkaudesta.

Minä EN nosta lastani vain jalustalle ja vaan monttu auki suitsuta, kun mukula levittää kukkamullat lattialle ja kiusaa koiraa, en todellakaan. Mutta minulle tuo lapsen sukupuoli oli yllätys, jopa vähän pelottava sellainen, koska mulla ei ole ollut oikeastaan mitään pikkupoikakontakteja koko elämäni aikana. Olen varmaan aiemmin syyllistynyt siihen, että olen ajatellut poikien olevan lähinnä rasittavia ja äänekkäitä, joilla on oma maailmansa, johon en pääse mukaan. Kuinka väärässä ihminen voikaan olla. Tämä poikaelämä on aivan upeaa!! Niin usein poikia vain haukutaan ja heitä pidetään häiriönä, aivan virheellisesti.

En kasvata myöskään mitään supermachoa lätkänpelaajaa lähtökohtaisesti, vaan poika sai esim. juuri lahjaksi oman pikkuimurin, kun rakastaa imuroimista niin paljon. Ei tarvi kenenkään tyttölapsen äidin murehtia, että näin niitä mammanpoikia kasvatetaan, joilta ei mitään vaadita.

Minäkään en pidä liian stereotypisesta sukupuoliroolituksesta lapsilla, mutta on ollut käsittämättömän silmiäavaavaa huomata, että lapset ovat erilaisia jo pienestä pitäen, myös sukupuolensa edustajia. Olen lumoutunut tästä. Luulen, että jos olisin saanut esikoistytön, lilluisin vielä siinä kuvitelmassa, että pojat ne vaan melskaavat ja huhhuh kun ovatkin rasittavia. Koen että sain todella paljon, kun sain tutustua nimenomaan pienen pojan elämään näin läheltä.

Tuttavani odottaa poikaa kahden tytön jälkeen ja hän tuntuu olevan aika paniikissa sen asian kanssa. Hän puhui sellaista, että kuitenkin hienoa antaa _miehelle se poika_ ja onhan minulla nämä tytöt!! Whaat!! Sanoin hänelle että ei se noin mene, vaan poika on yhtälailla sinun lapsesi eikä mikään miehen jatke. Epäilemättä pikkumies hurmaa tuonkin perheen naisväen lopulta, toivottavasti!

ap

Miten tämäkin nyt saadaan väännettyä sairaaksi koko juttu?? JOKAISTA lasta saa ihailla ja rakastaa noin lujasti. Ei tässä minun käsittääkseni ole kyse kenenkään suosimisesta toisten kustannuksella. Se on toki väärin. Minä rakastan MOLEMPIA poikiani juuri ap:n kuvaamalla tavalla. Eikä sekään taas tarkoita sitä, että kasvatettaisiin heistä jotain psykopaattinarsisteja vain ihailemalla heitä suu auki. Heillä on rajat, heille joskus jopa suututaan. Ihan normaalia elämää heidän kanssaan eletään. Eikä se, että heille joskus osoitetaan negatiivisiakin tunteita poista sitä, miten ihania he ovat. Molemmat :)

No mä kyllä ymmärsin ap:n pointin ja tunnen aika lailla samoin. Itsekin yhden ja ainoan, poikalapsen äitinä tunnen juuri kuten ap. Ja kyse ei ole mistään sairaasta palvomisesta tms. vaan lähinnä se on mielenkiintoista seurata kuinka se on joskus "niin poika". Ollaan ostettu lapselle erilaisia leluja mm. nukke ja aika unisex vaatteetkin on, mutta silti pieni mies valitsee lempilelukseen sen ruman traktorin ja pärisee innoissaan kun näkee autoja jne.

Ymmärrän senkin takia kun tunnen myös itse useita poikalasten äitejä, jotka ovat pettyneet saadessaan sen pojan ja ainoastaan se tyttölapsi tuo sen onnen, ja unohdetaan kuinka ihana pieni poikakin voi olla. Itse olen niin onnellinen pienestä pojasta ja olisin onnellinen jos hänelle tulisi myöhemmin vaikka veli TAI sisko. Varmasti se tyttökin olisi ihan yhtä rakas taas niine ominen juttuineen ja omana itsenään. :)

terveisin tuleva hirviöanoppi ;)

Musta on hirveän hauskaa että olen poikani kautta saanut "ikkunan" miesten maailmaan (mieheni on tietysti myös mies, mutta se on ihan eri asia, hänen maailmassaan mä olen naisena ja vaimona, en samalla lailla kokonaisvaltaisesti kuin poikani maailmassa olen).



Toisaalta taas sitten ne itse poikajutut eivät hirveästi mua kiinnosta. Mä en tiedä mitään autoista enkä välitäkään tietää, ja siinä missä autohullu mieheni ja autohullu poikani voivat tämänkin harrastuksen jakaa, itselleni on paljon luontevampaa tehdä tyttäreni kanssa tyttöjuttuja.



Poikani tuntuu tällä hetkellä minulle silti läheisemmältä, lähinnä varmaan siksi että hän on pienempi ja vähemmän itsenäinen. Oletan että tulen joskus pojan kasvettua tuntemaan myös toisin päin.



Molempia kyllä rakastan yhtä paljon, tämä on eri asia.

joku vielä ihmettelee, mistä niitä hirviöanoppeja oikein tulee... ;D

Hahaha, tuli ihan oma anoppini mieleen.

Ihanaa tuo AP:n pojan imuri! Itsekin haluan opettaa poikani laittamaan ruokaa ja pitämään kotinsa siistinä. Mies taas opettaa remppahommia, autoista ja muita miesten juttuja. Toivon, että pojastani tulee vielä joku pv hyvä mies jollekin ihanalle naiselle(tai miehelle).