Poikien äidit, onko teillä kellään muulla tällaisia tuntemuksia

ihan riittämiin maa kantaa päällään niitä miehiä joiden tekemiset olleet kaikki niin upeeta ja hienoa että todellisuuden taju tyystin hämärtynyt. Luulevat olevansa kuninkaita kun äiti aina palvonut....

lapsen liiallinen ihannointi on virhe? Juuri luin hänen haastattelunsa jostain...ja tutkimustenhan mukaan juuri naiset ovat näitä palvojia mutta tyttölapset jäävät tekemisillään varjoon eivät koskaan saa kiitosta.

laiskat ja itsekkäät miehet tähän maailmaan on kasvatettu? Äiti palvonut piloille...

Etkö näe tyttölasten tekemisissä mitän upeaa tai hienoa poikien vain? Onko tuollainen ajattelu sinusta normaalia? Mulla on sekä että enkä koskaan ole tajunnut mitä sen ihmeellisempää olisi poikien jutuissa mutta minä olenkin oman arvon tuntoinen nainen ja kunnioitan omaa sukupuoltani.

myös lähihistoria tuntee surullisia tarinoita näistä äitiensä palvomista pojista:(

" ei kai taas en jaksa"....tytöt meillä olleet kyllä niin paljon tottelevaisempia ja saavat aikaan koulussa...poikaani toki rakastan silti yhtä paljon mutta että enpoä ole huomannut tekemisissä mitään sen ihmeempää :D ja samaa voi sanoa tuttavista ja heidän pojistaan.

mikä tekee siitä pojasta niin ihmeellisen? Mikä tekee hänestä palvottavamman kuin tytöstäkään? Kai tää kuvastaa sitä vanhan ajan kasvatustapaa missä tyttölapset kasvatettiin uskomaan vastakkaisen sukupuolen paremmuuteen ja omaan toisen luokan ihmisyyteen.

että eipä koskaan ole tuollaisia tuntemuksia ollut...onneksi :) pidän itseäni aika täyspäisenä naisena joka osaa kunnioittaa ja arvostaa ihmistä sukupuoleen katsomatta.

ja en oikein saa tuosta ajatuksestasi kiinni. Tottakai nuo ovat lumoavia ja ihania ja hellyyden tarpeessa, mutta en mä ole sitä osannut ajatella sukupuolisesti vaan kun ovat lapsiani. Enemmän mulla on sellainen ihmetyksen sekainen hermoromahdus ilmassa kun noita touhuja kattelen.. Itse oon kasvanut ilman isää tai veljiä, kaveritkin oli tyttöjä. Nyt on kotona 4 miestä ja työpaikalla 80% porukasta miehiä, kyllä on IHANAA lähteä välillä naisten kanssa likenteeseen:)

Mulla on tytto ja poika. Olen kasvanut siskojen kanssa. Olin aivan onnessani kun sain ensin sen tyton. Se oli ihana toiveiden tayttymys. Pojasta taas ajattelin ensin etta mitenkohan tassa kay, en ollut yhtaan kiinnostunut poikien jutuista.



Poika on kuitenkin hurmannut mut ja nimenomaan niilla poikamaisuuksillaan. Miten se on aivan fiiliksissa jostain isoista autoista ja tykkaa paukutella vasaralla jne. Siis tollaisia peruspoikajuttuja. Asioista joista en itse nauti, tai jotka on mulle uusia, mutta pystyn niin nauttimaan lapsen innostuksesta. Samalla lailla tyttokin hurmaa mua omilla jutuillaan. Mutta samaistun ap:hen.

poikansa tekemisistä. Sallitaan se! Sehän on ihanaa kun vanhempi ihailee lasta, oli hän sitten kumpaa sukupuolta tahansa.

Etkö näe tyttölasten tekemisissä mitän upeaa tai hienoa poikien vain? Onko tuollainen ajattelu sinusta normaalia? Mulla on sekä että enkä koskaan ole tajunnut mitä sen ihmeellisempää olisi poikien jutuissa mutta minä olenkin oman arvon tuntoinen nainen ja kunnioitan omaa sukupuoltani.

Jouduimme aikanaan äidin kanssa terapiaan, kun minusta tuli ns. ongelmateini. Silloin vasta ymmärrettiin kumpikin, että äitini paapoi sekä isoveljeäni että pikkuveljeäni ja jätti minut keskelle vain selviytymään.



Meillä ei ole koskaan ollut erityisen lämmintä suhdetta, mutta nykyään sentään tullaan toimeen. Itselläni on tyttö ja poika, ja yritän viimeiseen asti olla tasavertainen molemmille.

Arvet jäi lapsuudesta.

Miten tämäkin nyt saadaan väännettyä sairaaksi koko juttu?? JOKAISTA lasta saa ihailla ja rakastaa noin lujasti. Ei tässä minun käsittääkseni ole kyse kenenkään suosimisesta toisten kustannuksella. Se on toki väärin. Minä rakastan MOLEMPIA poikiani juuri ap:n kuvaamalla tavalla. Eikä sekään taas tarkoita sitä, että kasvatettaisiin heistä jotain psykopaattinarsisteja vain ihailemalla heitä suu auki. Heillä on rajat, heille joskus jopa suututaan. Ihan normaalia elämää heidän kanssaan eletään. Eikä se, että heille joskus osoitetaan negatiivisiakin tunteita poista sitä, miten ihania he ovat. Molemmat :)

eipä tarvi ihmetellä miten tyttölasten itsetunto on nollissa ja pojista tulee pieniä kuninkaita...huh! Mitähän niin ihmeellistä siinä poikien maailmassa on jotta naisten täytyis alkaa ihannoimaan? Jotenkin säälittävän sovinistista.

kehut saavat pojat korostamaan noita ns. poikamaisia juttuja. Meillä on "poikamainen" tyttö ja "tyttömäinen" poika, molemmat tekevät mistä ovat itse kiinnostuneita ilman että vanhempien sukupuoli-ylistys-jodlaus häiritsee heidän valintojaan.

Jouduimme aikanaan äidin kanssa terapiaan, kun minusta tuli ns. ongelmateini. Silloin vasta ymmärrettiin kumpikin, että äitini paapoi sekä isoveljeäni että pikkuveljeäni ja jätti minut keskelle vain selviytymään.

Meillä ei ole koskaan ollut erityisen lämmintä suhdetta, mutta nykyään sentään tullaan toimeen. Itselläni on tyttö ja poika, ja yritän viimeiseen asti olla tasavertainen molemmille.

Arvet jäi lapsuudesta.

Äiti on ollut mua kohtaan tosi ankara mut veljiä kohtaan aina salliva. Kun oltiin nuoria ja ekat seurustelusuhteet kariutui niin äiti aina haukkui veljien tyttökaverit syypääksi veljien bänkseihin. Mun suhteen päättyminen olikin kuiteskin mun oma vika kun se mun ex-poikaystävä oli niiiiin "ihana" etten mä edes ansainnut sellaista :(. Mä voin ennustaa aika kauas ap:n lapsen tulevaisuuteen olematta mikään meedio.

eipä tarvi ihmetellä miten tyttölasten itsetunto on nollissa ja pojista tulee pieniä kuninkaita...huh! Mitähän niin ihmeellistä siinä poikien maailmassa on jotta naisten täytyis alkaa ihannoimaan? Jotenkin säälittävän sovinistista.

kehut saavat pojat korostamaan noita ns. poikamaisia juttuja. Meillä on "poikamainen" tyttö ja "tyttömäinen" poika, molemmat tekevät mistä ovat itse kiinnostuneita ilman että vanhempien sukupuoli-ylistys-jodlaus häiritsee heidän valintojaan.

Minä en kanssa tajua ollenkaan tätä sukupuolisidonnaista rakkautta, mutta ei se poista näitä voimakkaita tunteita, joita minulla on MOLEMPIA lapsiani (poikia) kohtaan. Ei heistä silti mitään narsisteja kasvateta. En edelleenkään tajua, miten tämäkin saadaan väännettyä pääasiassa sairaaksi piirteeksi. Tekee niin tai näin, aina väärinpäin :)

Eiköhän suurin ongelma edelleenkin tässä maassa ole ne pojat ja tytöt, joita ei rakasteta riittävästi, ja jotka eivät saa riittävästi huolenpitoa kotona.

30 vuoden takaa. Munkin veli oli tuollainen "kaikki". Omanarvontunto on pitänyt kyllä hakea jostain muualta kuin kotoa. Ihan hyvin olen silti pärjännyt. Nyt äitini vanhenee, ja koko ajan pitäisi olla auttamassa. Veljeäni ei äidin tilanne kiinnosta, minua kyllä säälittää, mutta ihan en ole lapsuustraumoista vielä selvinnyt. Että hillitkää nyt äidit pikkuisen sitä ihailua...

Tunnen lähipiiristä samankaltaisen tapauksen. Poika sai aina kaiken haluamansa ja enemmänkin, mm. kalliit harrastukset ja vanhempien ajallisen panostuksen lapsen harrastamiseen. Etenkin äiti palvoi ja ylisti poikaa tyttären jäädessä varjoon. Ei kannustusta, ei harrastuksia. Nyt lasten ollessa aikuisia äiti ihmettelee kun tytär ei pidä yhteyttä...

joka on täysin hurmaantunut pojistaan. Omat pojat on ihan parhaita, niin mainioita pieniä ja isompia "miehiä".

Tosin uskoisin tuon olevan lähinnä persoonakohtaista eli olisin ihan täysin hurmaantunut myös tytöistä jos tyttöjä olisi minulle siunaantunut:)

Virheettöminä puolijumalina en poikiani pidä, välillä olen ihan kypsä lähettämään poikani kasvatuslaitokseen jossa heidät voitaisiin muuttaa vähemmän pojiksi;D Pojilla on omat metkunsa, samoin kuin tytöillä. Jokaiselle se oma lapsi on toivottavasti rakkain mahdollinen, oli sukupuoli mikä hyvänsä.

Minäkin olen ihan hurahtanut poikiini ja poikien tekemisiin. Pojat on niin ihania :) Mutta niin kai sen kuuluu ollakin.

Minulla ensinnäkään ei ole tyttöjä, joten ei ole ketään ketä sorsia sukupuolensa perusteella ja vaikka minulla olisikin tyttö, niin epäilemättä rakastaisin häntäkin ja ihailisin hänen touhujaan. Nuo kertomukset ovat yksiselitteisen väärin, jossa joku sisarus on jätetty osattomaksi äidin rakkaudesta.

Minä EN nosta lastani vain jalustalle ja vaan monttu auki suitsuta, kun mukula levittää kukkamullat lattialle ja kiusaa koiraa, en todellakaan. Mutta minulle tuo lapsen sukupuoli oli yllätys, jopa vähän pelottava sellainen, koska mulla ei ole ollut oikeastaan mitään pikkupoikakontakteja koko elämäni aikana. Olen varmaan aiemmin syyllistynyt siihen, että olen ajatellut poikien olevan lähinnä rasittavia ja äänekkäitä, joilla on oma maailmansa, johon en pääse mukaan. Kuinka väärässä ihminen voikaan olla. Tämä poikaelämä on aivan upeaa!! Niin usein poikia vain haukutaan ja heitä pidetään häiriönä, aivan virheellisesti.

En kasvata myöskään mitään supermachoa lätkänpelaajaa lähtökohtaisesti, vaan poika sai esim. juuri lahjaksi oman pikkuimurin, kun rakastaa imuroimista niin paljon. Ei tarvi kenenkään tyttölapsen äidin murehtia, että näin niitä mammanpoikia kasvatetaan, joilta ei mitään vaadita.

Minäkään en pidä liian stereotypisesta sukupuoliroolituksesta lapsilla, mutta on ollut käsittämättömän silmiäavaavaa huomata, että lapset ovat erilaisia jo pienestä pitäen, myös sukupuolensa edustajia. Olen lumoutunut tästä. Luulen, että jos olisin saanut esikoistytön, lilluisin vielä siinä kuvitelmassa, että pojat ne vaan melskaavat ja huhhuh kun ovatkin rasittavia. Koen että sain todella paljon, kun sain tutustua nimenomaan pienen pojan elämään näin läheltä.

Tuttavani odottaa poikaa kahden tytön jälkeen ja hän tuntuu olevan aika paniikissa sen asian kanssa. Hän puhui sellaista, että kuitenkin hienoa antaa _miehelle se poika_ ja onhan minulla nämä tytöt!! Whaat!! Sanoin hänelle että ei se noin mene, vaan poika on yhtälailla sinun lapsesi eikä mikään miehen jatke. Epäilemättä pikkumies hurmaa tuonkin perheen naisväen lopulta, toivottavasti!

ap

Miten tämäkin nyt saadaan väännettyä sairaaksi koko juttu?? JOKAISTA lasta saa ihailla ja rakastaa noin lujasti. Ei tässä minun käsittääkseni ole kyse kenenkään suosimisesta toisten kustannuksella. Se on toki väärin. Minä rakastan MOLEMPIA poikiani juuri ap:n kuvaamalla tavalla. Eikä sekään taas tarkoita sitä, että kasvatettaisiin heistä jotain psykopaattinarsisteja vain ihailemalla heitä suu auki. Heillä on rajat, heille joskus jopa suututaan. Ihan normaalia elämää heidän kanssaan eletään. Eikä se, että heille joskus osoitetaan negatiivisiakin tunteita poista sitä, miten ihania he ovat. Molemmat :)