Miksei lähihoitaja voi myöntää ettei tee kovin kummoista työtä?
Kauhea pätemisentarve ja itku kun muut eivät joukolla ylistä tätä ammattikuntaa. Olen tehnyt jonkin aikaa lähärin työtä eikä se todellakaan ole mitään vaativaa tai haastavaa. Fyysisesti raskasta korkeintaan ja minusta on vain atu että töissä voi hoitaa kuntoaankin.
Minun lähärikoulutukseni kesti yo-pohjaisena 1,5 vuotta. Siellä kerrottiin että ihmisellä on sydän ja verisuonia ym. Eli peruskoulukamaa.
Hoitotyö oli ihan jees, mutta minä kaipasin haasteita ja lähdin opiskelemaan.En lähihoitajan työtä tehdessäni huutanut jokaiselle että antakaan arvostusta. Enkä huuda nykyisessäkään ammatissani.
Kommentit (47)
Me lähihoitajat varmasti tiedämme kuka olet kun tarvitset tai omaisesi tarvitsevat vähäpätöistä hoitoamme. En tuntenut omaa ammattiani arvottomaksi kun sain tehdä yksinäisten vanhusten viimeisistä hetkistä elämisen arvoista, huolehtia ihmisen hyvinvoinnista ja välittää heistä. Ymmärrät kakara asian pointin kun sinä tai läheisesi tarvitsevat meitä:'(
että se työ nyt erityisen poikkeavaa älyä vaatisi, mutta on se minusta hirmu tärkeää työtä, ja olen tosi kiitollinen siitä, että ne ihmiset, jotka sitä tekevät, jaksavat sitä tehdä.
ja lukiopohjalta tai aikuiskoulutuksena kaksi vuotta. Ja kyllä se työ on vaativaa hoitotyötä nykyisin monessa paikassa. Riippuu tosin paikasta. Ilmeisesti itse olet ollut jossain sellaisessa paikassa, jossa asia toimii eri tavalla. Ei lähihoitajan työ mitään peruskoulukamaa ole. Jos niin luulet, et ole oikeen ymmärtänyt ammatin vaatimuksia ja omaa asemaasi.
No eihän sitä voi ydinfyysikon työhön verrata. Lähihoitajan työtä tehdäänkin isolla sydämellä, jos se tehdään hyvin. Mikä oikeasti voi olla henkisesti arvokkaampaa työtä kuin ihmisten hoitaminen, heidän perustarpeistaan huolehtiminen? Hienoa, että olet vaihtanut asenteidesi kanssa alaa.
Terveydenhoitaja
hyvinkin arvokasta työtä :)
Se oli yksi syy, miksi vaihdoin alaa, halusin päästä tekemään jotain oikeasti merkittävää, sellaista jossa oikeasti olen hyödyksi. Ja minun arvomaailmassani en tiedä merkittävämpää, kuin olla aidosti apuna ihmiselle, joka apua tarvitsee.
En mä huutele että "antakaa arvostusta", koska
olen kokenut että tässä ammatissa saa kyllä arvostusta, ja se onkin ihaninta työssä. Sydäntä lämmittää, kun vaikkapa joku hoitamani mummeli ottaa ja halaa vilpittömästi kiittäen ja sanoo, että olen hyvä hoitaja. Tulee miltei tippa linssiin :)
hoitaja, lastasi päiväkodissa hoitava ja kasvattava, vanhaa omaistasi vanhainkodissa hoitava, kehitysvammaista sukulaistatasi hoitava ja ohjaava, hampaitasi hammaslääkärin avuastajan hoitava tai tietojasi sairaalan vastaanotossa käsittelevä sanoisi työnsä olevan eikummoista. Olisit varmaan itsekin aika tyrmistynyt ap.
samaa mielta. eihan kaikki muutkaan ammattiryhmat vaadi arviostusta jatkuvasti, vaikka tarkeaa tyota tekevat. Esimerkiksi roskakuskit, siivoojat, kauppa henkilokunta, maatalouslomittajat ym joita ilman yhetiskunta ei pyorisi. Lahihoitaja on ainoa joka janoaa arvostusta!
Lahohoitajia tarvitaan, mutta samaa mielta, ettei tyo mitaan erityisosaamista vaadi (ihan maalaisjarjen). Lahes jokainen on jossainvalissa tehnyt lahihoitajan tyota ihan omassa elamassaa, kuten aidit ja isat, omaishoitajat ym.
Kokemus potilaana olosta kyllä kirkastaa sen, että on hyvin toivottavaa, että lähihoitajan töitä ei tee ihan kuka tahansa. En myöskään halua, että lapsiani hoitaa päiväkodissa ihan kuka tahansa. Eli toivoisin kovasti, että ammatin arvostus pysyisi edes siedettävänä, ja opiskelijoita voitaisiin valita hyvästä joukosta.
Hyvästä lähihoitajasta on kamalasti hyötyä muidenkin ammattilaisten työn onistumisen kannalta. Itse olen lastentauteihin erikoistuva lääkäri, ja kyllä olis mahdotonta usein tehdä aamukierrolla päätöksiä potilaiden hoidosta ilman hoitajien raportointia (tosin siinä on tietysti myös sairaanhoitajilla lusikkansa pelissä, mutta ei se sairaanhoitaja koko yötä tarkkaile ja hoida epämääräisesti itkevää vauvaa, jonka uupunut äiti on kotona nukkumassa)
Ei muut ammatit ole yhtä kommentoituja.
t: insinööri
ps: mulla riittää sympatiaa lähihoitajille
tulkatessa englanninkieliselle rouvalle lääkärin antamia lääkeohjeita. Asioin tänään lääkärin, th:n ja apteekin henkilökunnan kanssa. Jokainen em. arvostaa ammattitaitoani ja minä puolestani heidän ammattitaitoaan. Teemme tiimityötä.
En enää ruinaa muiden arvostusta, kun olen oppinut arvostamaan itse omaa työtäni, ja koska saan arvostusta työyhteisöltäni. Terveydenhoitoalan ihmiset osaavat lähihoitajaa arvostaa, muilla ei välttämättä ole tarpeeksi tietoa työstämme.
Toki on yhä työpaikkoja, joissa lähihoitajat tekevät kaavamaisesti ainoastaan perushoitotyötä, voimakkaasti hierarkisessa työyhteisössä. Silloin lähihoitajan on varmasti vaikea arvostaa omaa työtään, jos ei pääse soveltamaan kaikkia taitojaan ja ajattelemaan ja tekemään myös itsenäisiä ratkaisuja.
Mutta itse koen, että työni on kyllä mielenkiintoista. Työskentelen mielenterveysyksikössä ja aika monenlaisten ongelmien kanssa ihmiset painii.
Kunto ei kyllä tässä kovin kohoa, koska aika paljon tulee istuen tehtyä työt. Yksikkönä on tällä hetkellä nuorten mielenterveyskuntoutujien tukiasunnot.
Olen työskennellyt myös vammaispuolella ja alkoholistien tukipuolella.
Varsin mielenkiintoisia ja kivoja työpaikkoja. Olen tykännyt. Ja en oikeastaan tee kenenkään arvostuksella yhtään mitään.
Kauhea pätemisentarve ja itku kun muut eivät joukolla ylistä tätä ammattikuntaa. Olen tehnyt jonkin aikaa lähärin työtä eikä se todellakaan ole mitään vaativaa tai haastavaa. Fyysisesti raskasta korkeintaan ja minusta on vain atu että töissä voi hoitaa kuntoaankin.
Minun lähärikoulutukseni kesti yo-pohjaisena 1,5 vuotta. Siellä kerrottiin että ihmisellä on sydän ja verisuonia ym. Eli peruskoulukamaa.
Hoitotyö oli ihan jees, mutta minä kaipasin haasteita ja lähdin opiskelemaan.En lähihoitajan työtä tehdessäni huutanut jokaiselle että antakaan arvostusta. Enkä huuda nykyisessäkään ammatissani.
Ja oikein yrittämällä yrittää lietsoa vihaa heitä kohti. Itse arvostan suuresti lasteni hoitajia, heitä jotka hoitavat lapsiani päivät. Samoin arvostani tiimini lähihoitajia, jotka suurella sydämellään tekevät aivan yhtä arvokasta työtä kuin minäkin sairaanhoitajana. Enkä ole vielä KOSKAAN kuullut kenenkään lähihoitajan kaipaavan minkäänlaista ylistystä tms, vaikka olen usean lähihoitajan kanssa tekemisessä päivittäin!! T.sairaanhoitaja
T. korkeasti koulutettu byrokraatti, jonka työpanosta tuskin kukaan jäisi kaipaamaan
hoitaja, lastasi päiväkodissa hoitava ja kasvattava, vanhaa omaistasi vanhainkodissa hoitava, kehitysvammaista sukulaistatasi hoitava ja ohjaava, hampaitasi hammaslääkärin avuastajan hoitava tai tietojasi sairaalan vastaanotossa käsittelevä sanoisi työnsä olevan eikummoista. Olisit varmaan itsekin aika tyrmistynyt ap.
Ihmettelen tätä ap.n aloitusta?? En ole kertaakaan törmännyt lähihoitajaan joka mitenkään janoaisi arvostusta. Ihan työ on tämäkin siinä missä muut.
Silmään on kyllä pistänyt useamman kerran täällä lähihoitajia aliarvioivia ja halventavia heittoja ja kyllä, ymmärrän jos joku haluaa puolustaa silloin ammattiaan!
että se työ nyt erityisen poikkeavaa älyä vaatisi, mutta on se minusta hirmu tärkeää työtä, ja olen tosi kiitollinen siitä, että ne ihmiset, jotka sitä tekevät, jaksavat sitä tehdä.
Kiitos kaikille lähihoitajille! Teette todella arvokasta työtä.
ap halusikin vain korostaa omaa erinomaisuuttaan, on tehnyt lähärin töitä mutta se ei hänelle riittänyt niin opiskeli sitten muuta, tärkeämpää ja parempaa. Nyt sitten hakee itselleen arvostusta haukkumalla lähäreitä.
lähihoitajia kuin insinöörejä heidän työnsä arvokkuuden vuoksi! Insinööri työskentelee rahan ja bisneksen palveluksessa, lähihoitaja palvelee ihmisiä ja ihmisyyttä kirjaimellisesti.
Minusta itsestäni ei olisi pesemään muiden pyllyjä tai tekemään vastaavaa arjen aherrusta ja auttamistyötä.
Ei sillä että jokainen lähihoitaja olisi jotenkin ihmisrakas edes, kyllähän osa hoitoalan väestä hakeutuu alalle muista kuin kutsumussyistä. Mutta ilman hoitoalan ihmisiä me muut olisimme melko pulassa!
terveisin ei insinööri eikä hoitaja
Jossakin vaiheessa on tuntunut siltä, että alalla on paljon typeriä kanssatyöntekijöitä, jotka yrittävät päteä ja alistaa muita. Nämä tyrannit ovat heitä, joilla sitä koulutusta on kaikkein vähiten.
Jossakin vaiheessa mielessä on käynyt kouluttautua lisää, mutta ikä alkaa tulla vastaan.
Olen miettinyt, opiskelisinko sh:ksi, mutta toisaalta se etäännyttää siitä työstä, mistä kuitenkin pidän eli lähityöstä potilaaseen/asukkaaseen. Teen työtäni hyvin ja oikeiden arvojen mukaisesti.
Eli summa summarum - työssä ärsyttääkin eniten ehkä ne, jotka eivät tee niin ja se suututtaa!
ammatti?