Paluumuutto Suomeen / lasten sopeutuminen

Sekin vaikuttaa.

että tämä "barbaarien" ja "sivistymättömien junttien" kansoittama maa on monilla mittareilla aivan maailman huippua. Newsweek-lehden mukaan maailman paras paikka asua!



Joku kirjoittikin hyvin, että Suomessa vielä tänäpäiväkin yritetään pitää kaikki ns. samassa veneessä mukana eikä esim. kovin merkittävää asuinalueiden eriarvoistumista ole tapahtunut.

Ensimmäinen puoli vuotta oli vaikeaa aikaa. Lasta syrjittiin, jätettiin leikkien ulkopuolelle, ivattiin aksentista jne. Nyt tilanne on rauhoittunut ja lapsen kielitaito kehittyy kovaa vauhtia (3-vuotias ja puhuu 3 kieltä).



Suomalaisessa yhteiskunnassa on asioita, joista emme pidä. Melkein päivittäisessä katukuvassa näkyy alkoholisteja, narkkareita, julkisella paikalla pissaajia, ylipäänsä sivistymättömiä ihmisiä vailla käytöstapoja...ja tupakka käryää kaikkialla.



Vertailun vuoksi edellisessä asuinmaassamme 20 miljoonaa ihmistä eli slummeissa ja yhteiskunnassa oli vakavia ongelmia, mutta silti kaikkien vuosien aikana humalaisen näin vain pari kertaa ja koskaan kukaan ei pissannut julkisella paikalla.



Ylipäänsä ihmiset olivat sosiaalisesti taitavampia ja tämä sosiaalisuus, sekä hyvät käytöstavat omaksuttiin jo lapsena. Pienetkin lapset osasivat tervehtiä ja he liikkuivat suvereenisti virallisissa tapahtumissa, kuten bisnesillallisilla, yliopiston promootioissa, taidetapahtumisissa tms. vanhempiensa mukana.



Suomessa sitten törmäsimme asenteeseen, että lapset ovat rasite tai häiriö. Ei toki kaikkialla, mutta silti aina välillä. Suomessa aikuiset tuntuu olevan pääosassa ja lasten odotetaan käyttäytyvän kuin pienet aikuiset. Kun sitten joku onkin erilainen lapsi, kuten tavallista vilkkaampi, adhd, autisti jne. suhtautuminen voi olla hyvin negatiivinen (oma lapseni ns. normaali). Just luin artikkelin, jossa professori esitti huolensa siitä, kuinka huonosti suomalaiset suvaitsevat erilaisuutta (artikkeli liittyi kouluikäisiin).



Kaikista järkyttävintä Suomessa on kuitenkin pedofilia. Muistaakseni olen nähnyt tilaston, jonka mukaan Suomi on yksi maailman kärkimaista, joissa lasten seksuaalinen hyväksikäyttö on niin laajaa. Ja mediassa uutisoidaan aiheesta jatkuvasti. Tuomiot ovat naurettavia, kuin uhrit olisivat vailla lainsuojaa.



Mutta samaan aikaan Suomessa on paljon hyviä asioita. Itse etenkin nautin elämän helppoudesta ja sujuvuudesta, kuten asioimisesta omalla äidinkielelläni, pankkikortista ja omasta tilistä (edellisessä asuinmaassa en saanut edes rinnakkaiskorttia miehen tiliin, saati sitten omaa). On helpottavaa tietää, miten asiat toimivat ja olla systeemin "sisällä". Luksusta on myös elää lähellä perhettä ja sukua. Ja monet, monet suomalaiset ovat ystävällisiä ja avuliaita.



Summa summarun, nyt olemme siis asuneet Suomessa 9 kk ja pahin kulttuurishokki/paluushokki on hälventynyt. Lapsi viihtyy kerhossa, puistoissa ja harrastuksissa. Kavereita hänellä ei ole, mutta toisaalta itsekin olen aina jäänyt ulkopuolelle Suomessa (ulkomailla aktiivinen sosiaalinen elämä ja paljon ystäviä).



Suosittelen Kaija Maria ja Lari Junkkarin kirjaa "Nykyajan paimentolaiset -Työ ja koti maailmalla." Kirja oli loistava, siinä kuvattiin sanasta sanaan omia tuntemuksiani paluumuuttoon liittyen. Mielenkiintoista oli kommentti, että paluumuutto on yksi vaikeimmista kulttuurishokin muodoista, koska ihminen kohtaa paradoksin: palaa omaan maahansa ja huomaakin olevansa kuin ulkomaalainen. Paluumuuttoon sopeutumiseen kuulemma voi mennä jopa vuosia.

Suomeen, kun olin 8 vuotias. isä ja äiti erosivat ja äiti päätti, että me muutamme tänne. Mun serkkujen perhe muutti samaan aikaan Suomeen, mutta he lähtivät melkein heti takaisin lähtömaahan. Mua kiusattiin koulussa, kun puhuin erilailla suomea, kaikki tuntui erilaiselta ja kamalalta. Kesti aikanasa tottua ihmisten tuijottamiseen linja-autossa jne...



Pikkuhiljaa sain kavereita ja pääsin soveltuvuuskokeen kautta erikoisluokalle. Alussa oli kamalaa, mutta en harmittele sitä, että muutettiin. Olen suomalainen ja tykkään asua täällä. Mietin aikuisiällä, että palaisin takaisin synnyinmaahan, mutta mulla on kaikki täällä, niin en lähtenyt.

että kannattaa myös miettiä vähän, että mille alueelle Suomessa muuttaa. Jos joku on asunut ulkomailla siistillä alueella, missä ei ikinä näe edes juopunutta ja muuttaa sen jälkeen Suomeen jonnekin lähiöön, missä näkee nurkille pissaajia ja narkkareita päivittäin, niin ei vika välttämättä ole siinä, että Suomi maana olisi huono, vaan Suomessa asuinalue on huonosti valittu.



Meitä on täällä Suomessakin paljon, jotka ovat tuskin koskaan nähneet narkkaria, joskus harvoin näkevät julkijuopon tai pissaajan kerran kahdessa vuodessa. Jotta kulttuurishokki ei olisi valtava ja jotta Suomi ei vaikuttaisi ihan niin barbaariselta maalta, niin kannattaa vähän selvitellä etukäteen mitkä asuinalueet ovat kivoja ja mitkä eivät ihan niin upeita.

Ymmärsin melko hyvin Suomea, mutta joudun käymään ensimmäisen vuoden tukiopetuksessa, jotta opin kirjoittamaan oikein.



Mitään traumoja ei tästä ole jäänyt, mutta uskoisin, että lapsille on helpompaa, jos koulun aloitus on Suomessa.



Koulunkäynti erosi jonkin verran. Esim. kaunokirjoitus ei minulla lähtenyt koskaan kunnolla sujumaan. Oudoksutti jonkun verran koulun jäykkys eli esim. se, että jokainen istui yksinään ja vain viittaamalla sai vastata.



Toisesta maasta säilyi toisaalta hyviä muistoja, joita on näin myöhemmin kiva muistella.

Juoppoja, penkeille sammuneita, nurkkapissaajia jne näkee kyllä ihan suurempien kaupunkien keskustoissakin, vaikka olisi kuinka hyvää asuinaluetta...

Eivätkä nuo välttämättä edes tee paluumuuttoshokista niin kamalaa, pahinta ainakin minulle oli ihan tavallisten ihmisten käytöstapojen puute (etuillaan, ei tervehditä, ei sanota kiitos, ei auteta rattaiden kanssa, ei vahingossakaan oteta ketään muuta huomioon jne jne), kiire, yhteisöllisyyden miltei täydellinen puuttuminen.

Pahin shokki kesti minulla kolmisen vuotta, nykyään olen jo suht tottunut, itkupotkuraivaritunne tulee enää muutaman kerran viikossa.

t. se 6v sitten muuttanut

että kannattaa myös miettiä vähän, että mille alueelle Suomessa muuttaa. Jos joku on asunut ulkomailla siistillä alueella, missä ei ikinä näe edes juopunutta ja muuttaa sen jälkeen Suomeen jonnekin lähiöön, missä näkee nurkille pissaajia ja narkkareita päivittäin, niin ei vika välttämättä ole siinä, että Suomi maana olisi huono, vaan Suomessa asuinalue on huonosti valittu.

Meitä on täällä Suomessakin paljon, jotka ovat tuskin koskaan nähneet narkkaria, joskus harvoin näkevät julkijuopon tai pissaajan kerran kahdessa vuodessa. Jotta kulttuurishokki ei olisi valtava ja jotta Suomi ei vaikuttaisi ihan niin barbaariselta maalta, niin kannattaa vähän selvitellä etukäteen mitkä asuinalueet ovat kivoja ja mitkä eivät ihan niin upeita.

mutta minulle se sopii. Ja törmää täällä kohteliaisiinkin ihmisiin, vaikka joskus täytyy ihmetellä mitä ihmisten päässä liikkuu, jos mitään.



Lapset varmaan tottuvat menoon nopeammin kuin vanhemmat, koska ovat joustavampia. Aikuisella voi tosiaan tulla yksinäinen ja hylätty olo Suomessa. Mutta siihen tottuu kyllä.

että kyllä Suomesta löytyy alueita, joissa ei ole niitä juoppoja, joissa on yhteisöllisyyttä, osataan vielä tervehtiäkin. Eli jos tuollaiset asiat häiritsevät, niin kannattaa valita asuinpaikka paremmin. Ja se ei ole siellä suurimpien kaupunkien keskustoissa.

Että nyt pitäisi pikaisesti muuttaa jo takaisin. Jos nyt enää oikein muistan, niin teidän vanhempi lapsi on vasta 4-vuotias. Mun mielestä mitään kiirettä ei ole takaisin ennen kuin eskarin alkuun, eli pari vuotta voitte viipyä vielä rauhassa. Ja vaikka menisi koulun alkuunkin paluu, niin todennäköisesti silloinkin kaikki sujuu hyvin kuitenkin.



Siihen koulun alkuun viimeistään kuitenkin minäkin tähtäisin, jotta lapsi pääsisi aloittamaan koulu-uransa ehjällä alulla.

Vai miksi ette ulkomailla puhuneet lapsille suomea kotona?

Asuin yli 10v toisessa maassa melkein tyystin ilman kontakteja Suomeen tai suomalaisiin ennen kuin lapset syntyivät, enkä juurikaan osannut tuottaa suomea ennenkuin muutin takaisin tänne (ymmärsin kyllä puhetta ja tekstiä, paitsi joitain uusia sanoja. Niitä harjoittelinkin sitten täällä vauva-palstalla;-)) Tunnekieleksi on jäänyt se toinen, suomea osaan kyllä kirjoittaa ja yleensä puhuakin, paranee koko ajan. Mies puhuu vain vähän suomea, kotikieli ei meidän perheessä ole suomi. Lapset puhuvat sitä kyllä keskenään ja vastaavat minullekin suomeksi, jos olemme kolmistaan, itse puhun heille kumpaa sattuu, sekaisinkin. Enkä, kiitos vaan, jaksa opol-saarnoja, tämä sujuu kyllä oikein hyvin näin...

Yli 11v ei unohda oppimaansa kieltä.

onko puoliso suomalainen vai ei. Sekin vaikuttaa paljon. Eli yksikin senoi, et bussissa tuijotettiin. Eli hänen isänsä ilmeisesti muunmaalainen ja erottu ulkonäöltään ns valtaväestöstä, ei bussissa muuten osata tuijottaa.

ja sinne ainakin tulee joka vuosi pari uutta oppilasta ja osa häipyy, joten lapset ovat hyvin tottuneet vaihtuvaan kaveripiiriin ja olen käsittänyt, että uudet otetaan hyvin vastaan.



Eli jos muutatte takaisin kun lapset ovat kouluiässä, kannattaa laittaa heidän englanninkieliselle luokalle.

Ihmettelen että missä näet tupakointia kaikkialla.

Pedofilian kohdalla muistahan huomioida se, että Suomessa nämäkin rikokset raportoidaan hyvin tarkasti. Monissa muissa maissa ei tulisi kuuloonkaan että uhri voisi tehdä ilmoituksen että häntä on käytetty hyväksi tai raiskattu. Pahimmillaan joutuisi itse siitä vankilaan...

Kannattaa myös muistaa että seksuaalisen kanssakäymisen suojaikäraja vaihtelee maittain. Suomessa alle 16-vuotiaan tytön hyväksikäyttäjä saa tuomion lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä (mikä taas tilastoidaan alaikäisiin eli lapsiin kohdistuneisiin seksuaalirikoksiin) kun taas esimerkiksi Espanjassa yli 13-vuotiaan lapsen kohdalla kyse on vain tavallisesta seksuaalirikoksesta. Espanjassa siis ikäluokat 13 vuodesta ylöspäin käsitellään aikuisina myös seksuaalirikoksissa.

Ensimmäinen puoli vuotta oli vaikeaa aikaa. Lasta syrjittiin, jätettiin leikkien ulkopuolelle, ivattiin aksentista jne. Nyt tilanne on rauhoittunut ja lapsen kielitaito kehittyy kovaa vauhtia (3-vuotias ja puhuu 3 kieltä).

Suomalaisessa yhteiskunnassa on asioita, joista emme pidä. Melkein päivittäisessä katukuvassa näkyy alkoholisteja, narkkareita, julkisella paikalla pissaajia, ylipäänsä sivistymättömiä ihmisiä vailla käytöstapoja...ja tupakka käryää kaikkialla.

Vertailun vuoksi edellisessä asuinmaassamme 20 miljoonaa ihmistä eli slummeissa ja yhteiskunnassa oli vakavia ongelmia, mutta silti kaikkien vuosien aikana humalaisen näin vain pari kertaa ja koskaan kukaan ei pissannut julkisella paikalla.

Ylipäänsä ihmiset olivat sosiaalisesti taitavampia ja tämä sosiaalisuus, sekä hyvät käytöstavat omaksuttiin jo lapsena. Pienetkin lapset osasivat tervehtiä ja he liikkuivat suvereenisti virallisissa tapahtumissa, kuten bisnesillallisilla, yliopiston promootioissa, taidetapahtumisissa tms. vanhempiensa mukana.

Suomessa sitten törmäsimme asenteeseen, että lapset ovat rasite tai häiriö. Ei toki kaikkialla, mutta silti aina välillä. Suomessa aikuiset tuntuu olevan pääosassa ja lasten odotetaan käyttäytyvän kuin pienet aikuiset. Kun sitten joku onkin erilainen lapsi, kuten tavallista vilkkaampi, adhd, autisti jne. suhtautuminen voi olla hyvin negatiivinen (oma lapseni ns. normaali). Just luin artikkelin, jossa professori esitti huolensa siitä, kuinka huonosti suomalaiset suvaitsevat erilaisuutta (artikkeli liittyi kouluikäisiin).

Kaikista järkyttävintä Suomessa on kuitenkin pedofilia. Muistaakseni olen nähnyt tilaston, jonka mukaan Suomi on yksi maailman kärkimaista, joissa lasten seksuaalinen hyväksikäyttö on niin laajaa. Ja mediassa uutisoidaan aiheesta jatkuvasti. Tuomiot ovat naurettavia, kuin uhrit olisivat vailla lainsuojaa.

Mutta samaan aikaan Suomessa on paljon hyviä asioita. Itse etenkin nautin elämän helppoudesta ja sujuvuudesta, kuten asioimisesta omalla äidinkielelläni, pankkikortista ja omasta tilistä (edellisessä asuinmaassa en saanut edes rinnakkaiskorttia miehen tiliin, saati sitten omaa). On helpottavaa tietää, miten asiat toimivat ja olla systeemin "sisällä". Luksusta on myös elää lähellä perhettä ja sukua. Ja monet, monet suomalaiset ovat ystävällisiä ja avuliaita.

Summa summarun, nyt olemme siis asuneet Suomessa 9 kk ja pahin kulttuurishokki/paluushokki on hälventynyt. Lapsi viihtyy kerhossa, puistoissa ja harrastuksissa. Kavereita hänellä ei ole, mutta toisaalta itsekin olen aina jäänyt ulkopuolelle Suomessa (ulkomailla aktiivinen sosiaalinen elämä ja paljon ystäviä).

Suosittelen Kaija Maria ja Lari Junkkarin kirjaa "Nykyajan paimentolaiset -Työ ja koti maailmalla." Kirja oli loistava, siinä kuvattiin sanasta sanaan omia tuntemuksiani paluumuuttoon liittyen. Mielenkiintoista oli kommentti, että paluumuutto on yksi vaikeimmista kulttuurishokin muodoista, koska ihminen kohtaa paradoksin: palaa omaan maahansa ja huomaakin olevansa kuin ulkomaalainen. Paluumuuttoon sopeutumiseen kuulemma voi mennä jopa vuosia.

En ole asunut ulkomailla, matkustellut toki laajasti, ja joka matkallani esim. suurissa kaupungeissa (Lontoo, Pariisi, Berliini) on näitä narkkareita, juoppoja, asunnottomia, kerjäläisiä näkynyt pilvin pimein. Ihan siinä turistien suosimalla kadulla/nähtävyydellä.



Eiköhän se ongelma ole siinä omissa odotuksissa. Jos ajattelee, että palaa maahan, jossa ei tällaisia ongelmia ole, ollaankin shokissa, kun niitä löytyykin. Asuinalue on se ratkaiseva juttu. Itse joudun joka kerta kulttuurishokkiin, kun käyn Helsingissä. Nuoruudessani kävin siellä päivittäin, nykyään ehkä pari kertaa vuodessa. Koko kaupunki on muuttunut niin oudoksi. Pissaajien tilalla on narkkareita, varkaita, kerjäläisiä, maahanmuuttajaryhmiä, jotka kyttääävät yksinäistä kulkijaa... Nuoruudessani piti enintään vältellä sitä humalaista. Odotuksista siis on kyse.



Koulujärjestelmästä sen verran, että suomalainen koululaitos on avoin. Vanhemmat näkevät sen läpi, ja ongelmat ovat laajalti tiedossa. Ystäväperheen kokemukset esim. brittiläisistä yksityiskouluista ovat karmeat. Siellä vanhemmille kerrotaan vain ne tarpeelliset asiat, ja esim. kiusaaminen on sisäistetty siihen järjestelmään. Jos et toimi niin kuin koulu olettaa, ansaitset kiusaamisen, ihan opettajien avulla.



Toisaalta toisen tuttavaperheen kokemukset Itävallan kouluista ovat todella upeat. Lapset jatkoivat Suomessa saksankielisessä koulussa ja pärjäsivät loistavasti. Toinen lapsista ehkä haluaisi nyt aikuisena muuttaa takaisin, toinen on sopeutunut hyvin suomalaiseen yhteiskuntaan.



Asuinalue ja koulu ovat tärkeitä kriteerejä Suomessakin.

Ei siihen sinun allekirjoitustasi tarvita

t. 40

että tämä "barbaarien" ja "sivistymättömien junttien" kansoittama maa on monilla mittareilla aivan maailman huippua. Newsweek-lehden mukaan maailman paras paikka asua!

Joku kirjoittikin hyvin, että Suomessa vielä tänäpäiväkin yritetään pitää kaikki ns. samassa veneessä mukana eikä esim. kovin merkittävää asuinalueiden eriarvoistumista ole tapahtunut.

onnellisuusvertailussa edes 10 parhaan joukkoon. Onnellisimmat ihmiset taisivat olla Yhdysvalloista, vai Ranskasta? Siis tuo Newsweekin juttu. Puitteet on Suomessa kunnossa, mutta ihmiset kovin ankeita, apeita, negatiivisia. Yrittäminen on kirosana ja iloista, sosiaalista ihmistä pidetään vähän tärähtäneenä.

Ehkä elämä on tehty jo liian helpoksi? Kun ei tarvitse yrittää sen leipäpalansa eteen, niin ei tarvitse oikein mistään välittääkään, kuten kanssaihmisistä.

Minua liikuttaa suomalaisten takinnapit auki elvistely milloin mistäkin tutkimuksesta. Entinen kotikaupunkini on ruohottunut, näyttää hoitamattomalta venäläiseltä parakkikylältä vaikka onkin olevinaan maan ja maailman huippu jos vaikka missä. Ihmiset kaduilla on ankeita ja ilottomia, talsivat hartiat kyyryssä sivuilleen vilkuilematta, varoen visusti luomasta minkäänlaista kontaktia muihin ihmisiin. Tällainen elinympäristö lapsilleni, not.

Vai miksi ette ulkomailla puhuneet lapsille suomea kotona?

Asuin yli 10v toisessa maassa melkein tyystin ilman kontakteja Suomeen tai suomalaisiin ennen kuin lapset syntyivät, enkä juurikaan osannut tuottaa suomea ennenkuin muutin takaisin tänne (ymmärsin kyllä puhetta ja tekstiä, paitsi joitain uusia sanoja. Niitä harjoittelinkin sitten täällä vauva-palstalla;-)) Tunnekieleksi on jäänyt se toinen, suomea osaan kyllä kirjoittaa ja yleensä puhuakin, paranee koko ajan. Mies puhuu vain vähän suomea, kotikieli ei meidän perheessä ole suomi. Lapset puhuvat sitä kyllä keskenään ja vastaavat minullekin suomeksi, jos olemme kolmistaan, itse puhun heille kumpaa sattuu, sekaisinkin. Enkä, kiitos vaan, jaksa opol-saarnoja, tämä sujuu kyllä oikein hyvin näin...

Yli 11v ei unohda oppimaansa kieltä.

Olen tavannut ihmisiä, jotka ovat asuneet maailmalla 30 vuotta ja puhuvat kaunista kirjakieltä, siis suomea.

Olen tavannut ihmisen, joka on ollut Suomesta pois 15 vuotta (lähtenyt aikuisiällä) ja suomen kieli alkaa olla jo aika hakusessa. Kyllä nämäkin ovat yksilökysymyksiä. Ei kannata yleistää.

jos täällä todella on näin ankeaa. Ihmettelen välillä kuunnellessani paluumuuttajien valitusta, miksi he sitten palaavat. Jos siellä entisessä maassa ihmiset olivat iloisia, ei pissattu julkisilla paikoilla ja käytöstavatkin oli hallussa, mitä syytä teillä sitten oli tulla takaisin?

jos täällä todella on näin ankeaa. Ihmettelen välillä kuunnellessani paluumuuttajien valitusta, miksi he sitten palaavat. Jos siellä entisessä maassa ihmiset olivat iloisia, ei pissattu julkisilla paikoilla ja käytöstavatkin oli hallussa, mitä syytä teillä sitten oli tulla takaisin?

Ainoa asia joka Suomesta oikeastaan houkuttaa, on kaunis saaristo. Mutta sekin vain kesäisin.

Edellisestä Suomen vierailusta on useampi vuosi ja ei ole sellaista oloa, että pitäisi tulla edes käymään.

Tuntuu pahalta, kun miettii kuinka upeat puitteet Suomella olisi asiaan jos toiseen. Kuitenkin luen esimerkiksi vanhusten huonosta hoidosta. Suoraan sanottuna uskon vanhuudenpäivien olevan auvoisammat täällä, missä vanhuksia kunnioitetaan ja arvostetaan yhteiskunnan jäseninä. Eläke pitää itse säästää, mutta sekin on aika pieni paha.