Paluumuutto Suomeen / lasten sopeutuminen

mutta minusta suomalaiset ovat keskimäärin ihan mukavia ihmisiä.

on maasta toiseen heitellyt, toisen Suomeen paluun jälkeen tosin päätettiin että kolmatta paluuta ei tule.

Olette varmaan lomillanne nähneet miten paska paikka Suomi on mielestänne, niin ihmettelen, miksi tänne takapajulaan ja sivistymättömyyden tyyssijaan kuitenkaan palataan? Jos asut paratiisissä miksi tulet helvettiin ja vapaaehtoisesti? Vai onko se vain ylemmyydentuntoa junttimaisia suomalaisia kohtaan tämä jatkuva haukkuminen ja mollaaminen?

Olette varmaan lomillanne nähneet miten paska paikka Suomi on mielestänne, niin ihmettelen, miksi tänne takapajulaan ja sivistymättömyyden tyyssijaan kuitenkaan palataan? Jos asut paratiisissä miksi tulet helvettiin ja vapaaehtoisesti? Vai onko se vain ylemmyydentuntoa junttimaisia suomalaisia kohtaan tämä jatkuva haukkuminen ja mollaaminen?

Pääasiassa siis työn tai sukulaisten takia.

up

Sen perusteella mitä täällä on kerrottu lapset varmasti sopeutuvat nopeasti ja hyvin. Alle kouluikäisiä kun ovat ja osaavat suomea. 

Vanhempana voi olla vaikeampaa. Itselläni oma kokemus. Asuimme isän työn takia Britanniassa siitä asti kun olin 2, siihen asti kun olin 14. Oli todella kamala ja masentava kokemus paluumuutto Suomeen, maahan jota en ollenkaan edes muistanut. Kieltä kyllä osasin, koska molemmat vanhempani ovat suomalaisia ja suomea kotona puhuttiin, mutta muuten kaikki tuntui kummalliselta.

Se, että koulussa piti syödä pahaa koulun ruokaa eikä saanut syödä eväitä. Erilainen koulujärjestelmä, joutui lukemaan niin monia aineita. Yksi painajainen tuli ruotsin kielestä, jota muut olivat jo lukeneet vuoden ja minä jouduin hyppäämään kylmiltäni mukaan 8. luokalla ilmnan yhtään aiempia ruotsin opintoja. Jouduin myös koulussa kiusatuksi ja nälvityksi, kun briteissä olin ollut ihan suosittu ja minulla oli paljon kavereita. Paluumuutto Suomeen tarkoitti minulle hyvän ja vilkkaan sosiaalisen elämän vaihtumista yksin huoneessani nyhjöttömiseen ja koulussa kiusaajien pelkäämiseen. Inhosin myös pimeää syksyllä ja talvella ja kylmää. Vasta jossain lukion loppupuolella aloin tottua niin ettei koko ajan harmittanut Suomessa asuminen.

up

up

[quote author="Vierailija" time="02.09.2011 klo 16:20"]

Meidän lapsille (jo vähän vanhempia) oli Suomeen muutto suuri kulttuurishokki. Juurikin tämän lasten "vapauden" vuoksi. Tähän päälle samanikäisten pussikaljottelut, haistattelut, täydellinen kunnioituksen puute ja kiusaaminen.

Meidän ratkasu oli koko perheen yhteinen ja muutettiin uudelleen maailmalle. Suomi ei ikävä kyllä ollut enää meitä varten. Toivottavasti kukaan ei kauheasti pahastu, mutta kun tulee kulttuurista jossa käyttäytyminen on yhteisöllistä ja sosiaalista ja hyvät tavat opitaan vauvasta, niin Suomi on siitä näkökulmasta aikamoinen barbaarien maa.

[/quote]

Täsmälleen sama kokemus! Miten voikaan olla samassa maassa paras koulujärjestelmä ja yhteiskunta toimii kuin junan vessa, MUTTA ihmiset ovat kuin eri planeetalta, ahdistuneita ja käytöstavat puuttuvat. 

Paljon on omasta asenteesta kiinni, ja siitä millaiseksi vanhemmat muuton lapsille tekevät ja miten siitä puhuvat. Me muutimme siinä vaiheessa kun molemmat lapset olivat vielä ala-asteella. Lapsemme RAKASTAVAT suomalaista koulua (vs. USA) - lyhyemmät koulupäivät, pitkät välitunnit, kouluruoka (!), enemmän taideaineita, paremmat koulukirjat, enemmän vaihtelua koulupäivissä, paljon luokkaretkiä ja tutustumista koulun ulkopuolisiinkin juttuihin, rennompi meininki, paremmat opettajat, monipuoliset liikuntatunnit, vapaus kulkea koulumatkat itse jne. Niin paljon hyvää. Meille paluumuutto on ollut lähes pelkästään hyvä asia ainakin lasten mielestä. Itse vanhempina olemme hieman kipuilleet noiden muidenkin mainitsemien asioiden kanssa, eli käytöstapojen puutteen ja yleisen negatiivisuuden joka tuntuu todella vallitsevan ainakin aikuisväestön keskuudessa. Mutta uskon että hyvällä asenteella muutto onnistuu hyvin ihan missä ikävaiheeessa tahansa! Onnea matkaan! 

[quote author="Vierailija" time="03.09.2011 klo 19:56"]

jos täällä todella on näin ankeaa. Ihmettelen välillä kuunnellessani paluumuuttajien valitusta, miksi he sitten palaavat. Jos siellä entisessä maassa ihmiset olivat iloisia, ei pissattu julkisilla paikoilla ja käytöstavatkin oli hallussa, mitä syytä teillä sitten oli tulla takaisin?

[/quote]

Miksi olet loukkaantunut Suomen arvostelusta? Kyllä se ulkomailla asunut on yhtälailla suomalainen, jolla on oikeus arvostella ja esittää näkemyksiään kotimaastaan/ synnyinmaastaan. 

Perheeni asuu ulkomailla, 5. vuosi meneillään emmekä näillä näkymillä ole tulossa takaisin. Vain ulkomailla asuva voi ymmärtää sen, miten sinne sukulaisten ja oman kulttuurin pariin kuitenkin aina kaipaa, edes jossain määrin. Sinun ajattelumallisi on kuin teini-ikäisen tyttäreni, täysin mustavalkoinen. 

Paluumuuttaja on tehnyt usein kompromissin kahden maan välillä, joista kumpikaan ei ole yksiselitteisesti huono vaihtoehto. Tämän kun ymmärtäisit, niin olisit jo pitkällä. Muutto ulkomaille tai paluu Suomeen on aina iso kriisi, sanotaan että paluumuutto on isomman kriisin paikka. On siis ihan ihmisen normaalia aivotoimintaa aluksi kauhistua kulttuurin muutoksia ja pistää merkille negatiivisia asioita, joita ei muistanut olevan tai joita ei ennen ollut. 

On lapsellinen ajatus, että jossain olisi täydellinen maa, missä ei mikään harmittaisi. Ihailen kyllä sinun lapsen uskoasi siihen, että näin voisi olla. 

Asuimme välillä pari vuotta Suomessa lasten olleessa 4-10 vuotiaita. Nautimme sukulaisten läheisyydestä ja saunasta, mutta muuten koimme jatkuvasti olevamme ulkopuolisia. Lapset pärjäsivät koulussa hyvin ja pinnallisesti sopeutuminen tapahtui nopeasti. Sen sijaan "kulttuurishokki" istui paljon syvemällä kuin osasimme aavistaa. Mieheni ja minä palasimme omaan ympäristöömme, mutta lapsille suomalaisten sosiaaliset käytöstavat (tai niiden puute) tuottivat eniten vaikeuksia: Tervehtiminen, hymyileminen, silmiinkatsominen, kiittäminen ja anteeksipyytäminen ja (lasteni mielestä) "normaali" kyläilykulttuuri olivatkin Suomessa aivan vieraita käsitteitä.

Oman kokemukseni perusteella sanoisin, että paluumuutto on sitä helpompaa, mitä nuorempia lapset ovat.

[quote author="Vierailija" time="05.09.2011 klo 14:06"]

Olette varmaan lomillanne nähneet miten paska paikka Suomi on mielestänne, niin ihmettelen, miksi tänne takapajulaan ja sivistymättömyyden tyyssijaan kuitenkaan palataan? Jos asut paratiisissä miksi tulet helvettiin ja vapaaehtoisesti? Vai onko se vain ylemmyydentuntoa junttimaisia suomalaisia kohtaan tämä jatkuva haukkuminen ja mollaaminen?

[/quote]

Mielestäsi asiasta ei saisi keskustella, koska Suomi on niin pyhä? Vai olisitko itse halunnut kokeilla ulkomailla asumista? 

Kuka on puhunut paratiisista, uskotko siihen todella? Lapsiperheen arki on Karibialla ja Keravalla samanlaista. 

[quote author="Vierailija" time="02.09.2011 klo 16:39"]Kun kuitenkin kai vanhemmat yleisesti ottaen (pois lukien Rosa Meriläinen) haluavat asettaa lapsilleen rajat ja opettaa käytöstapoja. Kukaan ei kai halua lapsestaan kiusaajaa, haistattelijaa tai pussikaljoittelijaa. Mitä oikein tapahtuu, kun hyvistä aikomuksista huolimatta epäonnistumme? Ehkä aikuisten pitäisi katsoa peiliin ja miettiä, ovatko itse kohteliaita ja ystävällisiä.
[/quote]

Arvelen, että se on se suomalainen yksin pärjäämisen ihannointi ja yksin jättämisen kulttuuri. Ihan pienetkin koululaiset joutuu olemaan iltapäivät omillaan, kun molemmat vanjemmat on kokopäivätyössä ja yhteiskunta järjästää ip-hoitoa liian vähän. Aikuiset ei ole lasten arjessa läsnä tarpeeksi kasvattaakseen heitä toisen huomioimiseen, kohteliaisuuteen ja esim. hyviin käytöstapoihin. Esimerkiksi ruokapöytäkäyttäytyminen varmasti opitaan paremmin kun vaihtoehtoisesti joko osa-aikatyössä oleva vanhempi on läsnä ruokailuissa tai syödään yhdessä porukallla ip-hoidossa. Suomessa jos alakoululaisesta asti tottuu yksin lämmittämään mikrossa ruokansa, ei ole mahdollisuutta oppia esim juuri tuota yhteisöllisyyttä ja toisten huomioimista ruokapöydän ympärillä.

Ulkomaille muuttaessa pistin merkille, että vaikkapa tapaamispaikkaa mietittäessä ystäväperheet aina kysyvät, minne TE haluaisitte mennä. 

Suomessa tapaamispaikan päättäminen on kuin jokin valtataistelu, että Minä nyt haluan mennä katsomaan sen uuden kahvilan, tuletteko mukaan? Tapaaminen jää vähän toissijaiseksi kun suomalainen vain haluaa nähdä uuden paikan, ihmisistä viis. Ehkä vähän hävetäänkin sitä, että haluan tavata jonkun ihmisen ja kaipaan juttuseuraa..

Olemme vaihtaneet maata sekä alle kouluikäisten että alakouluikäisten lasten kanssa. 

Molemmat ovat menneet lasten kannalta hyvin. Mitä pienempi lapsi sen helpompaa. Alakoululaiset kaipasivat sitä maata josta lähdimme, mutta sopeutuivat silti uuteen. 

Paluumuutto Suomeen on kyllä ankea kokemus, ainakin jos muuttaa paikasta, jossa on viihtynyt. Vaikka Suomessa olisi kansainvälisillä mittareilla turvallista ja tasa-arvoista niin arki on ankeaa. Ei yhteisöllisyyttä eikä ystävällisyyttä, pk seutu rumaa, asunnot pieniä ja kalliita, ihmiset jurottaa omissa luolissaan 10 kk vuodesta, tuntemattomille ei puhuta jne. Jos on ollut expat aiemmin niin asiat on yleensä ollut ihan hyvin ja elämä mukavaa ja paluu ei ole mitään herkkua. 

Itse suosittelen paluuta mahdollisimman aikaisin, mikä ikä siihen sattuukin. Parasta olisi varmasti lapsen kannalta palata viimeistään esikouluun. Näin ehtii oppia suomen kielen, termejä tms. ja kouluun meneminen on helppoa. Monissa maissa aloitetaan koulu aikaisin, ja lapsien on vaikeampi palata silloin.



Kun itse palasin, meillä oli vanhin lapsi 4-vuotias, toinen 1½-vuotias ja olin raskaana.



Tuttavapiiriini kuuluu näitä, jotka ovat muuttaneet, kun lapset ovat olleen ala-asteella. Ovat laittaneet lapset käytyjen kouluvuosien mukaiselle luokalle. Eli ovat ikäistään vanhempien kanssa samalla luokalla. Minusta tästä on tullut paljon ongelmia. Toisilla alkaa murrosikä ja siihen liittyvät lieveilmiöt, kun toiset ovat vielä lapsellisia. Lisäksi suomen kielen taito ja erityisesti termistö (kolmio, neliösenttimetri) ovat vähän hukassa. Ja oikeasti monessa maassa jopa yksityiskouluissa ei opetuksen taso ole yhtä hyvä, kun suomessa.



Ulkomaalaisten tuttavien lapset ovat hieman ihmeissään suomalaisten lasten "vapaudesta". Monille on ihan ihmeellistä, että lapsi menisi vaikka 10-vuotiaana yksin pyörällä käymään kirjastossa tms. Heille on ollut yllättävän vaikeaa sopeutua siihen, että koulut eivät raportoi koko ajan lasten edistymisestä tai laita vanhemmille kirjallisesti lasten läksyjä vaan että lasten pitäisi itse huolehtia koulutehtävistään.

Meillä siis lapset ovat vielä niin pieniä (3&4v) että ovat toistaiseksi kotihoidossa, suomenkieli on siis ikäistensä tasolla ja paikallista kieltä puhuvat melko vähän. Juuri tuon paikallisen kielen oppimisen vuoksi haluaisimme vielä viipyä jokusen vuoden (täällä alkaa koulu viisivuotiaana). Mutta juuri tuo mietityttää miten sitten mahtaisi sopeutuminen suomalaiseen kouluun sujua, itse tosin ajattelisin että lapset menisivät ikävuoden mukaiselle luokalle EIKÄ kouluvuosien mukaiselle luokalle.



Ikävöikö teidän esikoinen koskaan entiseen maahansa? Meidän neljävee kun sanoo tosi vahvasti että haluaa pysyä täällä, eikä halua palata Suomeen...



Täällä kyllä lapset elää suhteellisen vapaasti, välillä ehkä liiankin ja juuri ne tietynlaiset jämäkät rajat on se mitä itse Suomesta välillä kaipaan.



Vaikeita valintoja nämä, myönnän välillä jopa pohtineeni että ei olisi koskaan pitänyt lähteä mihinkään niin ei olisi tullut niin monta vaihtoehtoa mistä myöhemmin valita!

Me muutettiin lasten ollessa 3 ja 8 vuotiaat. Lapset eivat puhuneet suomea juuri ollenkaan, johtuen vanhemman lapsen puhevaikeuksista. Nyt ollaan oltu Suomessa noin 14 kk. ja nuorempi puhuu hyvin vanhempi hiukan vahemman. Suurin pulma meilla on opllut koulun kanssa silla koulusysteemi taalla on ihan erilainen kuin maasta josta muutimme. Mina olen myos sita mielta etta on parempi muuttaa kun lapset ovat pienia, luulisin etta he sopeutuvat helpommin. Vielakin hirvittaa laittaa lapsi koulutielle ja odotan etta han tulee sielta ehjana takaisin ja jos ei ole takaisin heti koulun jalkeen silloin on varmasti jotain kauheata tapahtunut. Liikaa mielikuvitusta tai jotain... Kaiken kaikkiaan olisin muuttanut ehka 1 - 2 vuotta aikaisemmin jos olisin tiennyt nama asiat.

paluumuuttaminen on ollut teillä noin vaikeaa. Koetko silti että Suomeen palaaminen oli kuitenkin oikea ratkaisu, ajoitus vain olisi pitänyt olla toinen?



Mikä mielestäsi on koulusysteemin suurin eroavaisuus, tai mikä suomalaisessa koulujärjestelyssä on se joka vaikuttaa oman lapsesi huonoon viihtyvyyteen / pärjäämiseen (?) suomalaisessa koulussa?



Itselläni kun ei ole kokemusta koulusta muuta kuin omasta lapsuudesta ja oma esikoinenkaan ei ole vielä koulussa. Minulla on silti sellainen tuntuma, että nimenomaan täällä pistäisin lapseni mieluummin kouluun kuin Suomessa. Koulutuksen tasohan on Suomessa todella hyvä, mutta täältä ulkomailta seuraten vaikuttaa että siellä olisi todella paljon koulukiusaamista yms. ongelmia kouluissa. En sitten tiedä korostuuko ne liiaksi lehtiä ja tuttujen juttuja kuunnellassa, mutta kuitenkin...



ap