Asperger puolisoita?

Mutta selveentääkseni vielä: minusta ei ole NORMAALIA ja EPÄNORMAALIA, on vain erilaisia tapoja, jotka joko sovitellaan toimimaan yhdessä tai ei sovitella.



Tietenkin se on hankalaa, jos mies ei yhtään tule vastaan. Mutta toisaalta: jokainen assi joutuu jo aika lailla sopeutumaan ja muuttamaan luontaisia reagointitapojaan selvitäkseen tässä meidän nt-tapausten enemmistön joukossa. Joten on hiukan kohtuutonta ajatella, etteikö as jo sopeutuisikin.



Minulle riittää se, että näet toisen myötäelävän ja lohduttavan OMALLA tavallaan.



-82-

Mutta selveentääkseni vielä: minusta ei ole NORMAALIA ja EPÄNORMAALIA, on vain erilaisia tapoja, jotka joko sovitellaan toimimaan yhdessä tai ei sovitella.

Tietenkin se on hankalaa, jos mies ei yhtään tule vastaan. Mutta toisaalta: jokainen assi joutuu jo aika lailla sopeutumaan ja muuttamaan luontaisia reagointitapojaan selvitäkseen tässä meidän nt-tapausten enemmistön joukossa. Joten on hiukan kohtuutonta ajatella, etteikö as jo sopeutuisikin.

Minulle riittää se, että näet toisen myötäelävän ja lohduttavan OMALLA tavallaan.

-82-

Minäkin haluaisin sanoa, että minulle ihan täydellisesti riittää se, miten mieheni käyttäytyy. Ja olen vuosia yrittänyt uskotella itselleni, että tietenkin riittää, varmasti juuri siksi että tiedän miten vaikeaa assin on elää maailmassa (koska olen sellainen itsekin).

Mutta tästä huolimatta joudun toteamaan, että kyllä miehen käytös vaikuttaa minuun kielteisesti, vaikka kuinka psyykkaisin itseäni ajattelemaan toisin. Se on kuin yrittäisin uskotella itselleni, että kyllä minä pystyn elämään ilman ruokaa jos vain haluan. En pysty, vaikka kuinka yritän! Se ei ole mieheni vika eikä minun vikani, niin vain on.

Mitä muuten ajattelisit, jos joutuisit antamaan poikasi sijaisperheeseen, jossa molemmat vanhemmat ovat asseja? Pitäisikö pojallesikin vain riittää se, että nämä vanhemmat osoittavat välittämisensä "omalla tavallaan"? Vai olisitko kuitenkin sitä mieltä, että ihminen tarvitsee tunteiden osoittamista, lämpöä ja välittämistä?

t. 71 (jolla on yhtä aikaa ristinään sekä assina elämisen vaikeus että assin/vastaavan kanssa elämisen vaikeudet)

ps. Kyllä vain on olemassa normaaleja tapoja toimia, ja sitten niitä epänormaaleja. Normaali on se, miten ihmiset keskimäärin tekevät, ja epänormaalin alueelle mennään kun tuosta etäännytään liian kauas. Se, että kutsun jotakin epänormaaliksi, ei ole mikään haukku, vaan ihan pelkkä fakta ilman arvoasetelmaa.

Ihan näin mutuna ja pelkän nettikeskustelun perusteella sanoisin niin. Muistaakseni sanoit, ettei sinua ole diagnosoitu, vaan olet "epäsosiaalinen" ja tehnyt itseksesi testejä. Mutta varmaan ymmärrät, että se on silti eri asia kuin diagnoosoitu asperger. Epäsosiaalisuutesi voi johtua muustakin, ja voi olla, että olet as-piirteinen - tai vain introvertti ja ujo. En tiedä - mutta koska niin kovin kärsit miehesi käytöksestä sanoisin, että joku tuossa kuvauksessa ei tunnu ikäänkuin olevaan loogista. Yleensä assit aika hyvin ymmärtävät toistensa tavan toimia ja reagoida!



Toinen juttu toki on, että asperger ilmenee niin monella eri tavalla. En mitenkään voi sanoa, miten lapseni pärjäisi as-sijaiskodissa, koska asperger ei taatusti merkitse tunnekylmyyttä.



Ehkä miehesi etäisyydenotto on jostain aivan muusta johtuvaa - as on kuitenkin hänellä vain yksi persoonallisuuden osatekijä.



Se varmasti on totta, että joku teidän suhteessanne mättää ja sinä et saa mieheltäsi sellaista tunnetukea kuin tarvitsisit, en minä sitä kiistä. Tuo on tietysti kurja juttu sinun - ja miehesikin kannalta.



Kiistän ainoastaan tuon, ettäkö as merkitsisi, ettei tunteita osoiteta ja välitetä. KYLLÄ osoitetaan, ja kun tuntee toisen hyvin, sen tunneskaalan näkee.



Minä edelleenkään en tykkää termeistä normaali ja epänormaali. Niihin sisältyy silti roima annos arviointia siitä, mikä on hyväksyttävää ja mikä ei. Mieluummin soisi puhuttavan enemmistön ja vähemmistön tavasta toimia tai vaikkapa assien itsensä käyttämästä asteikosta tyypillinen/epätyypillinen.



-82-

Ja ollaan tosiaan varmaan hyvin samaa mieltä näistä jutuista. Ja ymmärrän, että suhde voi hyvin alkaa tuntua tyhjältä, vaikka alussa olisikin pitänyt tunnesidettä riittävänä. Niin se on meillä nt-ihmisilläkin ;-)



Ihan varmasti ei vikaa ole pelkästään sinussa, vaikkei varmaan pelkästään miehessäsikään.



Mietin moita itsearviointitestejäsi. Mistä olet sellaisia saanut? Toivottavasti et pidä itseäsi assina vain joidenkin nettitestien perusteella? Antavathan ne toki osviittaa, mutta eivät ne ole todellakaan kuin hyvin, hyvin suuntaan antavia.



Oliko niin, ettei miehesi halua neurologisiin testeihin?



Tiesitkö muuten, että myös aikuisille asseille on olemassa sopeutumisvalmennusta? Ja neuropsykiatrista kuntoutusta, josta voisi saada apua nimenomaan parisuhteen ongelmiin.





-82-

Olen lapsesta asti aktiivisesti opetellut piilottamaan todellista persoonallisuuttani, joten en ihmettele ettei tilani netin kautta tule yksiselitteisesti ilmi. Kumpaakaan ei ole meillä diagnosoitu, ja mieheni ei saa asperger-itsearviointitesteissä mitenkään erikoisia pistemääriä. Havaitsin vain näissä puolisoiden jutuissa paljon samaa, mitä sanoisin miehestäni. Itse olen kyllä äärimmäisen introvertti, mutta en esim. lainkaan ujo.



En tiedä, kuinka yleistä assien keskuudessa on se, ettei tyypillistä tunneilmaisua kaivata läheisiltäkään. Itsekin olen elänyt 90% elämästäni tyytyväisenä ajatellen, että en sellaista tarvitse. Vasta viime aikoina olen todennut, ettei asia olekaan aivan niin. Tästä huolimatta ymmärrän kyllä erittäin hyvin muita kaltaisiani - en vain enää ajattele, ettei minun ja muiden kaltaisteni kannattaisi pyrkiä opettelemaan tyypillisempää tunneilmaisua, tai että as.-tyyppisiä ihmisiä sietämättömät ihmiset olisivat jotenkin typeriä ja väärässä.



En ole kanssasi ollenkaan eri mieltä siitä, etteivätkö as.-ihmiset osoittaisi tunteitaan tai välittäisi muista. Ilmaisu ei vain ole tyypillistä, kuten sinäkin sanoit.



Emme oikeastaan taida olla eri mieltä juuri mistään. Minä vain en osaa ilmaista ajatuksiani riittävän _tyypillisellä_ tavalla, joten ajattelet ehkä minulla olevan jotakin poikaasi vastaan, tai että en ymmärrä häntä. Ei pidä paikkaansa. Minulla on vain vaikeata mieheni kanssa, eivätkä ne vaikeudet vuosien sopeutumisyrityksistä huolimatta ole hellittäneet, joten en enää suostu ajattelemaan että vikaa olisi pelkästään itsessäni.



Tsemppiä ja jaksamista sinulle ja pojallesi. Pojallasi on varmasti hyvä ja huolehtivainen äiti.

Ehkä voisitte vihdoinkin ottaa vastuun aspergermiehistänne ja opettaa heille jotain. Harva teistä on sen arvoinen että ansaitsee täydellisen miehen itselleen. Heidän äitinsä jätti kasvatustyön kesken. Nyt teidän tehtävänä on jatkaa työtä sen sijaan että haukutte miehiänne tunteettomiksi!

T: 11cm mies

Tuota noin. Yleisimmin nainen kaipaa tasaveroista kumppania, ei isoa lasta koulutettavaksi. Aikuisen miehen, kuten naisenkin, täytyy itse hoitaa mahdollisesti kesken jäänyt kasvamistyö, ja ellei siihen esim. aspergerin rajoituksien vuoksi pysty, hakea siihen AMMATTIAPUA. Puoliso ei ole terapeutti, ei tukihenkilö eikä henkilökohtainen avustaja. Kukaan, ei mies eikä nainen, voi edellyttää että puoliso parantaa tai korjaa hänet. Jos asenne parisuhteeseen on tuollainen, ei ole mikään ihme että toinen uupuu ja haluaa pois.

Jos asenteesi parisuhteisiin on tuo, eivätkä suhteesi oikein toimi, olisiko syytä katsoa peiliin...?

Olen silti erimieltä kanssasi. Peiliin ei voi katsoa koskaan tarpeeksi.

olen varustettu hoivavietillä. Hoidan mieheni ja lapset samassa. Ei häiritse ollenkaan miehen asseus ja vaiva.

Eikö meille naisille kuulu luonnostaan hoivavietti :) Voihan ihanaa assimiestä hoivata. Ei kukaan ole täydellinen.

olen varustettu hoivavietillä. Hoidan mieheni ja lapset samassa. Ei häiritse ollenkaan miehen asseus ja vaiva.

Eikö meille naisille kuulu luonnostaan hoivavietti :) Voihan ihanaa assimiestä hoivata. Ei kukaan ole täydellinen.

Älä silti oleta että olet sen vuoksi jokin kaikki jaksava, ylivertainen naiseuden ruumiillistuma, ja täten parempi kuin muut. Jonkinlainen läheisriippuvuuskin voi tulla kyseeseen. Et välttämättä kestäisikään puolisoa, joka ei kaipaa jatkuvaa paapomista, se romahduttaisi itsetuntosi. Tilanteesi ei välttämättä ole ihan niin terve kuin tahdot nyt ajatella.

mukaan parhaiten assimiehen kanssa sujuu parisuhde, kun se on kahden aikuisen välinen ( ei lapsia ) ja asutaan erillään. Näin mies saa olla tarpeeksi yksin ja keskittyä työhönsä. Silloin pystyy mies olemaan edes joskus vuorovaikutuksellinen ja empaattinen.



Vaatii siis naiselta itsellisyyttä.

Mahdollisia aspergeriin sekoitettavia persoonallisuushäiriöitä ovat: SPD, StPD, AvPD, AsPD, OCPD, NPD ja BPD.

Mitähän nuo olisivat lyhentämättömänä? Haluaisin googlettaa.

Terv. se, joka itse on ja alkoi miestäänkin epäillä aspergeriksi

Sori vähän myöhässä

Englanninkielisiä nimityksiä:

eristäytyvä/skitsoidi (muistuttaa sktisofrenian negatiivisia oireita), psykoosipiirteinen (skitsofrenian positiivisia ja negatiivisia oireita, mutta on järjissään), estynyt (mm. tuskallisen ujo arka ja herkkä tunne-elämä), epäsosiaalinen (välinpitämätön rikollistyyppi), pakko-oireinen (tiptop tunnollinen säätäjä), narsistinen (kaiken napa) ja rajatila (naisilla saattaa vaikuttaa joskus samanlaiselta siis erittäin epävakaa ihminen).

Assius on synnynnäistä ja melko vakaata menoa, vaikka voi oppia sopeutumaan. Se voi johtaa kaikkeen tuolla ylläolevaan, koska autistisuus ei ole mikään persoonallisuus vaan jotain muuta.

Itse olen opetellut estyneestä persoonastani pois. Päälle vuosi on mennyt ja olen saavuttanut työkyvyn, hoitanut opintoni, saanut solmittua ihmissuhteita jne. Kasvoille tullut hymyä, uskallan lähestyä ihmisiä. Olen nykyisin semmoinen ujo hymyilevä ihminen, jota saa nykyisin lähestyäkin. Oli elämäni parhaita ratkaisuja mennä psykiatreille, eikä velloa valheellisesti itsediagnosoidussa aspergerissa. Tietysti en ole parantunut häiriöstä, mutta mennyt parempaan suuntaan. Tosin aspergereille asperger-diagnoosi tärkeä, niin osaavat myös kehittää itseään, mutta sitä hoidetaan toisella tavoin ja normaalihoito voi olla heille katastrofaalista.

Vaikka sitten yksityisellä arvio. Pieni hinta, jos saavuttaa jotain oleellista ymmärrystä itsestään.

se mitä diagnostisoidessa kutsutaan aspergeriksi on oikeastaan pelkkä persoonallisuustyyppi tai nippu tietyntyyppisiä ominaisuuksia.



Asperger ei ole sairaus. Se ei myöskään missään nimessä ole selitys kaikille miestenne tai naistenne piirteille, sillä jokaisella ihmisellä on - yllätys, yllätys - oma moniulotteinen persoonallisuutensa, joten diagnoosin perusteella ei kannata tehdä kovin yleistäviä johtopäätöksiä laajemmasta otantajoukosta.



Itse en ole tavannut yhtään huumorintajutonta aspergeria, tai yhtään aspergeria, joka ei ymmärtäisi metaforia, analogioita, vanhan kansan sanontoja tai kaksimielisiä piilotekstin sisältäviä sutkauksia.



Eniten tässä ketjussa rasittaa muutama selkeästi kevyillä villoilla ohjeita ja evästyksiä jakeleva ihminen, jotka eivät tunnu ymmärtävän, että parisuhteen kokonaisuuteen tulee kontribuutioita sen molemmilta jäseniltä. Ongelmien lähteitä ei ole siis syytä pelkästään etsiä toisesta osapuolesta.



Jokainen parisuhde on kahden ihmisen ominaisuuksista nouseva uusi osatekijöitään suurempi kokonaisuus. Mikä mahti saa olettamaan, että juuri se teidän tapanne kokea maailma on oikea ja paras? Miksi kaikkien tulisi nähdä maailma juuri teidän tavallanne?



Kaikissa parisuhteessa tehdään kompromisseja ja opetellaan elämään toisen ihmisen ominaisuuksien kanssa.

Olen AS miehen kanssa naimisissa ja yli 10 v vuotta yhteiseloa takana. Ala-asteikäinen poikamme on juuri saanut AS diagnoosin.

Mieheni on älykäs ainakin tietyissä asioissa, manipuloiva ja hyvä puhumaan. Elää omassa todellisuudessaan, missä hän on suuri tekijä, vaikka todellisuus on, että hän on ollut työtön useamman vuoden. Lääkärin mukaan miehelläni on (AS rinnalla helposti kehittyvä)persoonallisuushäiriö. Narsismi ja AS kulkevat suht helpolla käsi kädessä.

Avioero on nyt tulossa, mutta taloudellinen tilanne on usean vuoden työttömyyden jälkeen vetänyt meidät sellaiseen umpikujaan, ettei kummallakaan ole mahdollisuutta lähteä suhteesta. Minun palkkani riittää juuri ja juuri välttämättömimpään.

Mieheni on hyvä ihminen, joka suojelee perhettään. En tahdo jättää häntä puille paljaille.

Ilkeä puheissaan joskus- ei ymmärrä miten loukkaavasti puhuu: AS- piirre.

Seksiä hän tahtoisi jakuvasti. Itse olen täysin tunnekuollut, sillä kaipaisin enemmänkin läheisyyttä. Mieheni ei pidä kosketuksesta (AS piirre)ja ainoa rakastelun muoto on itse akti ilman läheisyyttä ja hellyyttä.

Ei omaa huumorintajua, on roboottimainen, ei ymmärrä sanatonta viestintää. Nämä ovat voimakkaita AS piirteitä. Mikäli näitä puutteita ei ole luulen itse ettei kyse ole AS ihmisestä lainkaan.

Kaikissa parisuhteissa opetellaan elämän toisen tarpeisiin mukautuen, mutta AS ihmisen kanssa tämä saa täysin uuden tason. Mukana on myös sosiaalinen aspekti, eli meillä ei ole tuttavapiirissä enää kuin yksi perhe, jonka kanssa vietämme aikaa. Miehelläni ei ole yhtäkään ystävää, ja osin omatkin ystäväni ovat jääneet.

Faktaa: 80& AS ihmisten avioliitoista päätyy avioeroon.

Olen AS miehen kanssa naimisissa ja yli 10 v vuotta yhteiseloa takana. Ala-asteikäinen poikamme on juuri saanut AS diagnoosin.

Mieheni on älykäs ainakin tietyissä asioissa, manipuloiva ja hyvä puhumaan. Elää omassa todellisuudessaan, missä hän on suuri tekijä, vaikka todellisuus on, että hän on ollut työtön useamman vuoden. Lääkärin mukaan miehelläni on (AS rinnalla helposti kehittyvä)persoonallisuushäiriö. Narsismi ja AS kulkevat suht helpolla käsi kädessä.

Avioero on nyt tulossa, mutta taloudellinen tilanne on usean vuoden työttömyyden jälkeen vetänyt meidät sellaiseen umpikujaan, ettei kummallakaan ole mahdollisuutta lähteä suhteesta. Minun palkkani riittää juuri ja juuri välttämättömimpään.

Mieheni on hyvä ihminen, joka suojelee perhettään. En tahdo jättää häntä puille paljaille.

Ilkeä puheissaan joskus- ei ymmärrä miten loukkaavasti puhuu: AS- piirre.

Seksiä hän tahtoisi jakuvasti. Itse olen täysin tunnekuollut, sillä kaipaisin enemmänkin läheisyyttä. Mieheni ei pidä kosketuksesta (AS piirre)ja ainoa rakastelun muoto on itse akti ilman läheisyyttä ja hellyyttä.

Ei omaa huumorintajua, on roboottimainen, ei ymmärrä sanatonta viestintää. Nämä ovat voimakkaita AS piirteitä. Mikäli näitä puutteita ei ole luulen itse ettei kyse ole AS ihmisestä lainkaan.

Kaikissa parisuhteissa opetellaan elämän toisen tarpeisiin mukautuen, mutta AS ihmisen kanssa tämä saa täysin uuden tason. Mukana on myös sosiaalinen aspekti, eli meillä ei ole tuttavapiirissä enää kuin yksi perhe, jonka kanssa vietämme aikaa. Miehelläni ei ole yhtäkään ystävää, ja osin omatkin ystäväni ovat jääneet.

Etkö arvostanut itseäsi silloin?

huumorintajuttomaan mieheen??

Olen AS miehen kanssa naimisissa ja yli 10 v vuotta yhteiseloa takana. Ala-asteikäinen poikamme on juuri saanut AS diagnoosin.

Mieheni on älykäs ainakin tietyissä asioissa, manipuloiva ja hyvä puhumaan. Elää omassa todellisuudessaan, missä hän on suuri tekijä, vaikka todellisuus on, että hän on ollut työtön useamman vuoden. Lääkärin mukaan miehelläni on (AS rinnalla helposti kehittyvä)persoonallisuushäiriö. Narsismi ja AS kulkevat suht helpolla käsi kädessä.

Avioero on nyt tulossa, mutta taloudellinen tilanne on usean vuoden työttömyyden jälkeen vetänyt meidät sellaiseen umpikujaan, ettei kummallakaan ole mahdollisuutta lähteä suhteesta. Minun palkkani riittää juuri ja juuri välttämättömimpään.

Mieheni on hyvä ihminen, joka suojelee perhettään. En tahdo jättää häntä puille paljaille.

Ilkeä puheissaan joskus- ei ymmärrä miten loukkaavasti puhuu: AS- piirre.

Seksiä hän tahtoisi jakuvasti. Itse olen täysin tunnekuollut, sillä kaipaisin enemmänkin läheisyyttä. Mieheni ei pidä kosketuksesta (AS piirre)ja ainoa rakastelun muoto on itse akti ilman läheisyyttä ja hellyyttä.

Ei omaa huumorintajua, on roboottimainen, ei ymmärrä sanatonta viestintää. Nämä ovat voimakkaita AS piirteitä. Mikäli näitä puutteita ei ole luulen itse ettei kyse ole AS ihmisestä lainkaan.

Kaikissa parisuhteissa opetellaan elämän toisen tarpeisiin mukautuen, mutta AS ihmisen kanssa tämä saa täysin uuden tason. Mukana on myös sosiaalinen aspekti, eli meillä ei ole tuttavapiirissä enää kuin yksi perhe, jonka kanssa vietämme aikaa. Miehelläni ei ole yhtäkään ystävää, ja osin omatkin ystäväni ovat jääneet.

Kamalaa luettavaa, noi täällä kuvaillut puolisot vaikuttavat ihan kehitysvammaisilta! Mä en kyllä suostuisi kitkuttamaan liitossa, jossa ei näytetä tunteita, ei osata arkisia asioita eikä tajuta toisten mielipiteitä. Ootte nyt todellakin menneet holhottavien kanssa naimisiin ja taatusti olette tienneet, että kaikki ei toisella ole kunnossa. MIKSI



Elämä on tarpeeksi hankalaa muutenkin.

No, minä en ole asperger. Helkutin foobinen kohtaamaan ihmisiä. Olen niitä, joka kykenisi noihin syvällisyyksiin luottamuksen synnyttyä. Ehkä liiaksikin.

Mutta, mutta minä ihmettelen, että miten tuo on mahdollista? Siis yhteenpäätyminen? Onko tässä samantyyppinen jippo, kun jonkin psykopaatin pelastusfantasiassa? En sano aspergereita psykopaateiksi.

Diagnoosia ei tosin vielä ole, mutta sairaalassa sanoivat, että tod.näk. tulee sen kouluiässä saamaan. En pysty nyt viestejä lukemaan sen tarkemmin, mutta tiedättekö millaisia miehet olivat lapsina? Todella vaikea kuvitella, että meidän ihanasta nauravaisesta ja hassuttelevasta pojastamme tulisi aikuisena tunnekylmä ja robottimainen.

Moni on valittanut niistä myötäelämisen puutetta, ja minua ärsyttää myötäeläminen. Kun minulle on tuska, haluan tulla jätetyksi rauhaan, nuolla haavani yksin. Tätä ei useimmat miehet tajua, asperger voisi tajutakin.



Muutenkin kuvaukset tuntuvat siltä että voisin hyvin elää sellaisen kanssa, joka on ihan hyvä mies mutta naisen pitää ohjeistaa yksityiskohtaisesti. Minähän nautin organisoinnista ja ohjeistamisesta. Olen itse epäsosiaalinen joten hyvä vaan jos toinenkin on. Mistä niitä asseja löytyisi!

diagnoosiksi tuli skitsotyyppinen persoonallisuushäiriö.



Moni kirjoittamanne juttu on erittäin, erittäin tuttua. Rakastan miestä vieläkin, jollakin tasolla ainakin, mutta ei siitä elämästä yhtään mitään tullut. Olisi ehkä muuten tullutkin, mutta hänellä kaikkiin muihin outouksiin liittyi myös päihdeongelma, ja minä paloin loppuun ihan kunnolla, vuosien sairauslomalle.