Eskarista ehdotettiin lapselleni lääkitystä...

Todennäköisesti itse tiedät lapsesi tilanteen paremmin kuin eskarissa. Nykyään on kauhea tarve diaknosiointiin, jos muuten kehitys ok menisin kouluunkin suoraan eskarista, opet haluaa päästä mahdollisimman helpolla, joten "hitaat" pitää saada pudotettua kelkasta mieluummin kun auttaa.



Jos ei omasta mielestä ongelmia ja neuvolatestit mennyt ok, en vaivautuisi minkäänlaisiin tutkimuksiin.

Monen mielestä ADHD on pelkkä lääketeollisuuden keksimä diagnoosi. Nämä ihmiset eivät ole yleensä koskaan eläneet ADHD-ihmisen lähellä. Ja sitten kun olen kertonut mitä meillä on koettu, he väittävät joko että liioittelen tai menevät täysin mykäksi. En todellakaan rupea täällä av:lla suomentamaan niitä kaikkia tilanteita, koska en halua tulla tunnistetuksi, mutta voin vain sanoa sen, että ennen lääkitystä lapseni selvästi kärsi. Hän oli jatkuvasti vaikeuksissa, syntipukkina, hänellä ei ollut hyviä kavereita koska kukaan ei halunnut leikkiä hänen kanssaan (oli väkivaltainen ja impulsiivisuudessaan rikkoi vaivalla rakennetut leikit jne). Nyt kun lääkitys on kohdallaan, hän on luokkansa priimus, hänellä on paljon kavereita, hän voi silminnähden hyvin. Minun ei tarvitse pelätä, että lapseni juoksee auton alle koska hänellä on niin paha olla. Minun ei tarvitse piilotella leipäveitsiä, saksia eikä muita teräaseita. Minun ei tarvitse päivittäin pidellä jopa tuntikausien ajan kiinni raivoavaa lasta, jottei tämä rikkoisi itseään, muita ihmisiä tai kenenkään omaisuutta. Muiden lasteni ei tarvitse jatkuvasti pelätä milloin isoveli räjähtää ja mitä hän silloin tekee.



Teidän paasauksenne on kuin kärpäsen surinaa korvissani, sillä te ette selvästikään tiedä mistä puhutte.



10

Hän on reipas, puhelias, vauhdikaskin. Reippaampi ja iloisempi kuin koskaan ennen lääkitystä. Hän on onnellinen. Hän ei ole missään nimessä millään tavalla lamaantunut tai huumattu.



10

mutta rohkeutta vaan! Menkää kuulostelemaan millaisia ajatuksia neuvolassa/ neurologilla tms. herää äläkä ota kauheita kierroksia ja pelkotiloja tässä vaiheessa mistään. Älä anna ihmisten pelotella sinua omilla ennkkoluuloillaan. On monia konsteja auttaa ja tukea pieniä lapsia ja isompiakin! Kyllä tilanne selviää vielä parhain päin!



Hyvää yötä!



no:9 jolla on kokemusta adhd-diagnoosista ja koululykkäyksestä, lyhyestä lääkekokeilusta sekä jopa diagnoosin perumisesta. Mielestäni kaikki tehtiin mahdollisimman oikein silloin kuin poika tarvitsi apua.

oma lapseni ei ollut noin vaikea tapaus lainkaan, mutta tiedän todellakin millaista on kun lapsi kärsii ja tarvitsee tukea. Tästä pojasta on myös tullut liki yhdeksikön koulupoika, menossa lukioon. Sydämellinen nuori, jolla on kivat ystävät.



Ja juu, tässä perheessä on annettu jopa diapam-pohjaista unilääkettä 3-vuotiaalle T:9

että niin tarhaan kuin kotiiin oli ohje kehua hyvistä jutuista.



Itse en ota kantaa lääkitykseen. Joku hyötyy enemmän toinen ehkä ei ollenkaan. En näe oman lapsen kohdalla lääkitykseen mitään tarvetta. Lapsi on muuten ihan normaali eikä lähelläkään 10 kuvaamaa lasta.

Jotka eivät nyt vain satu sopimaan nyky-yhteiskuntaan - ratkaisu ei voi olla lääkitä lapsi tasaisemmaksi, jotta koulumaailma ja kaveripiiri (ylipäätään ihmiset hänen ympärillään) ottaisivat hänet vastaan ihmisenä paremmin.



Jo koulumaailmassakin (ainakin jollakin tasolla) ollaan alettu heräämään siihen tosiasiaan, että meillä diagnosoidaan väärin perustein todella paljon lapsia, joilla on vain haastava tai "normilapseen" verrattuna erilainen temperamentti. Temperamentti ei ole sairaus, se on yksilöllinen tapa reagoida, osa ihmisen persoonaa.



Säännöllinen lääkitys jättää jälkensä pienen kehittyvään elimistöön, kukaan ei pysty Absoluuttisella Varmuudella kertomaan tarkalleen ottaen millaiset jäljet se jättää, tai mille potentiaalisille sairauksille se tulevaisuudessa lasta altistaa - ihmisen normaali elinkaari on niin paljon enemmän kuin vain lapsuus, nuoruus ja kouluiästä selviytyminen.



Tämä on huolestuttavaa, lyhytjänteistä ajattelua. Onneksi osa porukasta on jo herännyt ajattelemaan asioita laajemmin.



t. Nro 18 & 22



Ps. ADHD-kokemusta on oman aviomieheni ja appiukkoni osalta; molemmat hyvin työelämässäkin menestyneitä aikuisia, joilla ei ole kummallakaan ollut koskaan päällä lääkitystä.

mutta yhteiskunta nyt vaan ikävä kyllä toimii tiettyjen normien mukaan, vaikkei se "yleismaailmallista" olisikaan.

Toivottavasti sinun lapsesi toteuttaa tuota "erityislaatuisuuttaan" ja "välttyy altistumiselta tuolle ympäristölle" jossain IHAN muualla kuin koululuokassa, jossa muut lapset haluaisivat keskittyä siihen oppimiseen.

AP:lle tsempit, toivottavasti asia ratkeaa.

Mitään yleismaailmallista normaaliuuden normia ei ole olemassa. Tottakai lapsella on paha olla, jos häntä jatkuvalla syötöllä altistetaan ympäristölle, joka ei anna tilaa hänen erityislaatuisuudelleen.

Jotka eivät nyt vain satu sopimaan nyky-yhteiskuntaan - ratkaisu ei voi olla lääkitä lapsi tasaisemmaksi, jotta koulumaailma ja kaveripiiri (ylipäätään ihmiset hänen ympärillään) ottaisivat hänet vastaan ihmisenä paremmin.

Joku pystyy kanavoimaan ADHD:nsa järkevästi. Toisen se invalidisoi. Meidän suvussamme on invalidisoivaa ADHD:ta. Ihmisiä, jotka ovat joutuneet sen vuoksi sairaseläkkeelle.



ADHD:n on todettu aiheuttavan syrjäytymistä. Muistaakseni 95% vangeista sairastaa ADHD:ta. ADHD altistaa myös huumeriippuuvuudelle - ei siksi, että sitä lääkitään (porttiteoria), vaan siksi, että pahasta ADHD:sta kärsivä pääsee pilvessä kokemaan sen tilan, joka meille muille ihmisille on normaalia.



On eri asia olla temperamentiltaan tietynlainen ja kärsiä aivoperäisestä sairaudesta. Meidän lapsemme on elävä esimerkki sellaisesta, joka hyötyy lääkityksestä. Ilman lääkitystä hän ei välttämättä olisi hengissä, ja jos oliskin, eläisi todennäköisesti laitoksessa. Sekö on sinusta hyvää elämää?



t. 10

Monen mielestä ADHD on pelkkä lääketeollisuuden keksimä diagnoosi. Nämä ihmiset eivät ole yleensä koskaan eläneet ADHD-ihmisen lähellä. Ja sitten kun olen kertonut mitä meillä on koettu, he väittävät joko että liioittelen tai menevät täysin mykäksi. En todellakaan rupea täällä av:lla suomentamaan niitä kaikkia tilanteita, koska en halua tulla tunnistetuksi, mutta voin vain sanoa sen, että ennen lääkitystä lapseni selvästi kärsi. Hän oli jatkuvasti vaikeuksissa, syntipukkina, hänellä ei ollut hyviä kavereita koska kukaan ei halunnut leikkiä hänen kanssaan (oli väkivaltainen ja impulsiivisuudessaan rikkoi vaivalla rakennetut leikit jne). Nyt kun lääkitys on kohdallaan, hän on luokkansa priimus, hänellä on paljon kavereita, hän voi silminnähden hyvin. Minun ei tarvitse pelätä, että lapseni juoksee auton alle koska hänellä on niin paha olla. Minun ei tarvitse piilotella leipäveitsiä, saksia eikä muita teräaseita. Minun ei tarvitse päivittäin pidellä jopa tuntikausien ajan kiinni raivoavaa lasta, jottei tämä rikkoisi itseään, muita ihmisiä tai kenenkään omaisuutta. Muiden lasteni ei tarvitse jatkuvasti pelätä milloin isoveli räjähtää ja mitä hän silloin tekee.

Teidän paasauksenne on kuin kärpäsen surinaa korvissani, sillä te ette selvästikään tiedä mistä puhutte.

10

että lapsellasi on niin pahat oireilut että oikeasti hyötyy lääkityksestä.

Mutta olette vain murto-osaa.

Satavarmasti on niin törkeän paljon turhaa lääkitsemistä. Ja vain siksi, että vanhemmat pääsisivät helpommalla.

Osittain tietän mistä puhun.

Omalle esikoiselleni sinunlainenkin varmasti pakolla pistäisi lääkityksen 'kohdilleen'

Minä taas haluan pärjätä lapseni kanssa ilman ja onnistuuhan se, vaatii kyllä paljon voimia ja kärsivällisyyttä.

Mutta uskon ettei lapseni olekaan niin mahdoton tapaus kuin omasi.

Lääkkeet ovat vasta äärimmäinen keino, se viimeinen kun kaikki toivo muun suhteen on jo mennyttä.

Terapioita ynnä muita ei saa, kas kun se on kallista ja vie resursseja!



Tottakai lääkitys on viimeinen vaihtoehto. Mutta se suututtaa, että minut leimataan huonoksi äidiksi, joka "huumaa" lapsen vain siksi, että annan hänelle hänen AIDOSTI tarvitsemaansa lääkettä.



10

pyydä ensin sieltä eskarista apua kuinka mennä eteenpäin. Erityislastentarhaopettaja eli ELTO tai KELTO voisi vaikka suosittaa lastasi jatkoselvittelyihin neuvolalääkärille ja sitten koulupsykologille... Vai mikähän se tie onkaan 6-vuotiaalla... Ehkä häntä testattaisiin psykologisilla testeillä ja katsottaisiin hyötyykö vaikka toimintaterapiasta.

Ne käynnit ovat ihan asiallisia ja kivoja, lasta ei mietnkään nolata. Jos menette niin pitkälle, että tosiaan olette tutkimuksissa ja hän vaikka tarvitsisikin lääkitystä, niin puhut asiasta lapselle positiivisesti. Sano, että nyt yritetään etsiä konstia, joka helpottaa keskittymistä ja oppimista ja kouluun on sitten kiva mennä! (Olet fiksu ja kiva lapsi, mutta taidat unohtua vähän omiin ajatuksiin jne)

Tämä on hyvä neuvo. Tarkista kuitenkin henkilökunnan ammattitaito, hakupapereiden liitteenä olleet todistusjäljennökset ja päätökset ovat julkista tietoa.

Usein ammattitaidottomuutta ja osaamattomuutta peitetään sillä, että siirretään vastuu jollekin muulle. Kun itse ei lapsen kanssa pärjää, niin ehdotetaan lääkkeitä.

Inhoan lääkitä lastani mutta minun on pakko. Lapsesta nähnyt 1v asti että on ADHD. Tutkimukset aloitettiin neuvolassa psykologilla ja siitä eteenpäin HUS:issa. Neuvola reagoi asiaan jo lapsen ollessa 3v.

Lääkitys aloitettiin eskarissa. Lapsi ei ennen lääkitystä saanut ainuttakaan työtä/askartelua ym valmiiksi, ei yksin eikä open seurassa. Sama koski kaikkea muuta toimintaa, syömistä, pukemista jne. Lääkityksen alettua toiminnat alkoivat onnistua. Tiedättekö kuinka kivaa oli saada nähdä ensimmäinen valmis työ ja miten hienosti siihen oli lapsi paneutunut!



Lapsi ei muuttunut millään lailla hitaaksi tai hiljaiseksi. On edelleen hyvin vilkas ja nopea. Mutta impulssiherkkyys hieman vähentynyt joka merkinnyt sitä, ettei joudu enää useita kertoja päivässä vaikeuksiin kavereiden ym. kanssa. Ennen lääkitystä oli jatkuvaa nahistelua, tappelua jne.



Lääkkeen kanssa lapsi menestyy hyvin koulussa, myös käyttätymisen arvostelut ovat erinomaista. Ilamn lääkitystä lapsi ei pystyisi olemaan normaalilla luokalla, niinkuin nyt on. Ja sitten vielä ilkeilijöille tiedoksi että lapsi ei ole luokassa häirikkö.



Tutkimuksissa todettu että meidän yhteiskunnassamme pärjäävät ADHD lapset joilla lääkitys sekä kuntoutus.

Ilman tukitoimia olevat alisuoriutuvat ja syrjäytyvät yhteiskunnasta. Nykyajan ihmisen on vaan sopeuduttava vallitsevaan yhteiskuntaan. Elämme ajassa jolloin erilaisuutta ei enää hyväksytä, jonka hyvin huomaa tälläkin palstalla.



Aviomieheni on joutunut kärsimään ADHD:stä lapsesta asti ja vasta nyt 40v pääsi tutkimuksiin. Hän tarvitsee apua. Minusta on aikas turha väittää ettei aiemman sukupolven ADHD ihmisillä ole ollut ongelmia, rikolliskierrettä, päihteidenkäyttöä, syrjäytymistä.



Olen itsekkin varma että joitain lapsia lääkitään turhaan ja testit olleet liian heikot. Heillä voi olla ADHD lievänä tai ei ollenkaan, vaan normaalia ylivilkkautta. Mutta sitten on lapseni kaltaiset joiden ADHD on vaikea.



Lääkitys todellakin aiheuttaa sivuoireita ja varmasti muuttaa ihmistä. Joillekkin se vaan on pakko antaa koska toiminta ilman lääkettä on jopa vaarallista ja muutenkin tuhoisaa.



Minä henkilökohtaisesti haluan että lapseni pysyy mukana tässä vaativassa yhteiskunnassamme ja teen kaikkeni sen eteen. Sinä päivänä kun minun ei ole enää pakko antaa hänelle lääkettä, hypin riemusta. Se päivä ei kuitenkaan ole vielä, lapsi on kolmannella luokalla.



Huomautan vielä että lapsi haluaa itse syödä lääkettä. Kertoo että pystyy sitten tekemään kouluhommia ja saa kavereita paremmin.



Tämä meidän tarinamme.



ADHD tutkimukset kestivät n. 1,5v ennenkuin lääkitys aloitettiin. Eli sitä ei todellakaan ole vaan mätkäisty miten huvittaa.



En yleensä enää nykyään viitsi vastata näihin ADHD keskusteluihin koska normaalisti keskustelun taso ala-arvoista ja ADHD:tä ei edes tunneta.

tarhantätien "ammattitaitoon". Ottamatta sen enempää kantaa kenenkään muun lapsen tarpeisiin ja lääkityksiin.



Minunkin esikoiseni aloitti eskarin tänä syksynä, ja minä tottakai kuvittelin, että on tarpeellista kertoa lapsen diagnoosista välittömästi, jotta nämä ammattilaiset osaavat ottaa sen huomioon toiminnassaan. Vastaukseksi sain, että palataan siihen sitten, kunhan pidetään vasu (varhaiskasvatussuunnitelma)-keskustelu. Ei yhtäkään kysymystä siitä, miten diagnoosi vaikuttaa lapseni elämään, miten se tulisi/kannattaisi huomioida tai yhtään mitään. Lapsi aloitti eskarin täysin uudessa paikassa, hoitajat eivät siis tunne lastani mitenkään päin etukäteen eivätkä tiedä hänestä yhtään mitään. Ilmeisesti hoitajat kuvittelevat, että tämä diagnoosi pysyy poissa vaikuttamasta lapseeni aina siihen vasu-keskusteluun asti, joka muuten on vasta joulukuussa.



Suoraan sanottuna hirvittää, mitähän siinä vasussakin sitten tulee vastaan. Emme nimittäin ole saaneet minkäänlaista palautetta siitä, miten eskarissa menee. Hoitajat ja opettajat sanovat, että "ihan ok", kun kysymme, lapsi sanoo, että eskarissa ei tehdä mitään ja siellä on tyhmää.

t. ADHD-lapsen äiti (jonka lapsella tosin oli lääkitys jo eskarin alkaessa)

Ihan oikeasti, mieti nyt vähän mitä olet tekemässä. Kaikki te lapsianne lääkitsevät! Lääkeaineilla on aina sivu- ja haittavaikutuksensa, osa lääkkeestä varastoituu maksaan ja lapsen elimistöön (muuallekin). Kyse on teidän omasta lapsesta; rakkaasta lapsesta, jota te nyt myrkytätte vain sen vuoksi, että lapsi saataisiin soveltumaan paremmin vallitsevaan koulumaailmaan ja tasapäistäviin käytäntöihin, jotka ihmiset ovat luoneet joitakin ihmisen tiettyjä 'normeja' mukaellen. Yksikään (toistan; ei yksikään) nykypäivän vanhus ole syönyt lapsena samaa lääkitystä, jota te nyt huoletta omalle lapsellenne syötätte - me emme voi varmuudella tietää millaisia pitkäaikaisvaikutuksia ko. lääkkeellä on lapsen terveyteen. Meillä ei ole huomisen viisautta tänään; ja lääkebisnes (sekä tutkimus) on alati muuttuva ala. Ottakaa selvää asioista myös itse! Ja kyseenalaistakaa! Itse en suostuisi kuunaan päivänä lääkitsemään esikouluikäistä lastani; en todellakaan. Ennemmin otan kotiopetukseen kanssani, saa mennä eteenpäin omassa tahdissaan ja kasvaa pitkän ihmisen eliniän ilman mitään jo lapsuusiässä alkanutta myrkyttävää vaikutusta. Hulluutta. Sulaa hulluutta.

Onko hänellä kenties tylsää eskarissa, ja yrittää näin viihdyttää itseänsä. Silloin tietty keskittymiskyky häiriintyy eikä muista kuunnella ohjeita jos omiansa miettii.



Meillä oli esikoisella eskarissa ja alaluokilla tämmöistä ongelmaa ihan siitä syystä että tehtävät olivat liian helppoja.

Fiksut opettajat kuitenkin ymmärsivät mistä on kyse eivätkä ehdottaneet tutkimuksia tai erityisluokkaa (niinkuin muutamalle kaverin lapselle samanlaisessa tilanteessa ehdotettiin).

Haasteellisemmilla tehtävillä saivat lapseen eloa :)

henkilökuntaa. He näkevät ammattilaisen silmin, jos jokin piirre on huolen aihe. Kun eihän lapsesi tule siitä sen "sairaammaksi", jos käytät häntä varmuuden vuoksi tutkimuksissa.

Jos lapsellasi on keskittymisvaikeuksia tai lapsenomaisuutta ikätovereihin nähden, hän voi hyötyä tukitoimista. Voi saada jotakin terapiaa tai vaikka aikanaan suosituksen koulun aloittamisen lykkäämisestä.

Näillä kaikilla toimilla yritetään sitten auttaa häntä pääsemaan mukaan koulumaailmaan siinä missä muutkin.

Mont ongelmat tulevat esille vasta eskari-iässä tai koulun alettua kun lapsi on isossa ryhmässä työskentelemässä. Kotielämä voi silti sujua ihan mainiosti.

Suurimman karhunpalveluksen teet kieltämällä jääräpäisesti, että minun lapsessani ei voi olla mitään "vikaa". Kiellä häneltä silloin avun.

Mutta kyllä se henkilökunta valitettavasti on ammattitaidotonta jos alkavat lääkitystä ehdotella. Lääkitystä mietitään lääkäreiden ym. kanssa kunhan lapsi on tutkittu ja muut konstit käytetty, ei sitä päiväkodin henkilökunta ala ensimmäiseksi ehdotella. Lääkitys ei koskaan ole se eka vaihtoehto.

veljelläni on adhd.

Lapsena opettajat haukkuivat häntä ties millä nimityksillä, myös minuun purkivat turhautumistaan, ja tietysti arvostelivat kovin sanoin vanhempien kasvatustaitoja :(



Älykkäänä henkilönä veljeni sai keskittymishäiriöstään huolimatta suoritettua peruskoulun ja opiskeltua itselleen ammatinkin.

Muistan kuinka hän opiskeluaikana lääkitsi itseään alkoholilla (tätä tekee moni adhd), sillä se auttoi häntä keskittymään. Opinnäytetyönsäkin kirjoitti oluen voimalla :(



Moni hoitamaton adhd-tapaus alkoholisoituu, sillä alkoholi lievittää heidän oireiluansa. Asiallinen lääkitys olisi heillekin alkoholia parempi vaihtoehto.

Aiomme kyllä ottaa vastaan kaiken avun mitä tarjotaan ja etsiä ongelmaan ratkaisua. Tähän asti olin ehkä ajatellut, että iän ja kypsymisen myötä ongelma ratkeaa. Mutta koulun aloitus häämöttää, enkä halua lykätä pojan auttamista ettei se menisi pieleen.



Lääkitys ei tietenkään kai ketään houkuta, mutta ymmärrän että se joskus on välttämätön.



Nyt asiaa yön yli kypsyteltyäni luulen, että oman lapseni kohdalla apua olisi ainakin siitä jos ryhmässä olisi ylimääräinen avustaja ja jos lapsi saisi jotain terapiaa (toimintaterapiaa?). Ehkä myös pienemmästä ryhmästä olisi apua. Lääkitystä en usko tarvittavan, mutta ehkä sitä tarjotaan mieluummin kuin noita tukitoimia?



ap