Naapuri teki meistä ls-ilmoituksen ja nyt lähestyy minua ja tulee juttelemaan!
Naapuri siis teki ilmon ja syynä lasten liikkuminen rannalla, kuopuksen yksin uiminen ja lasten käytös muita lapsia kohtaan.
Lapseni ovat 7v. ja 10v.
Asumme siis rannan vieressä.
Asia vielä käsittelemättä lastensuojelussa.
Kuopus hyvä uimari ja ei edes leiki pihassamme.
Esikoinen erityislapsi ja nyt joudun vahtimaan häntä leikkipihassa.
On varmasti lyönyt jotain lasta, mutta ei usein. Tosin häntä on myös lyöty ja kiusattu jatkuvasti.
Aikuisia pihassa ei ole, vaikka pihassa leikkii 3-4v. lapsia.
Nyt tämä ilmoituksen tekijä pyrkii juttusille päivittäin, vaikka olen pyytänyt ettei tule lähelleni. Ei luovuta.
Olen jutellut, koska tuntuu, että olen pakotettu juttelemaan.
Hän on loukannut perhettäni ja mielestäni hänen on hyväksyttävä asia, etten halua keskustella hänen kanssaan.
Mua tilanne ahdistaa kovasti ja uskon, että selviämme kuiville hänen ilmostaan.
Hän siis itse kertoi, että tehnyt ilmon meistä.
Miksi hän käyttäytyy näin?
Ymmärrys siitä, etten halua olla hänen kanssa tekemisissä ei mene perille.
Asutaan rivarissa ja täällä vain juorutaan ja syytellään muiden lapsia, kun ne omat ei tee mitään. Omiansa ei myöskään vahdita ja nyt minun on sitten oltava 10v. lievästi kehitysvammaisen kanssa leikkipihassa.
Älkää ottako kantaa ilmooon, vaan tämän äidin tapaan toimia.
Tämä äiti on perhetyöntekijä ja kuulemma pitää meidän perheestä, niin hän sanoi.
Kommentit (90)
sen lastensuojelun kautta tehtävään tutkimukseen.
Ei se äiti paha ole joka ilmoituksen teki. Se, joka tekee ilmoituksen haluaa lasten asiat kuntoon.
on hyvä, ettei hän vihaa teitä ja huutele perään. Miljoonakertaa parempi noin käyttäytyä, että pitää teitä kuitenkin normaaleina, koska haluaa olla tekemisissä. Asiallinen, sanoisin.
ja siksi juuri on tehnytkin ilmon. Ja toivotaan, että mitään aihetta ei ole muuttaa elämäänne enempää. Ei se ole ilkeyttä, että on huolissaan. Eli sinuna juttelisin hänen kanssaan jatkossakin.
Ei niinkään, että olet jättänyt lapset heitteille, vaan enemmänkin tueksi teidän/sinun jaksamiselle.
minusta tuntuu pahalta se tekemäsi ilmoitus, vaikka koetkin toimineesi oikein. Suo anteeksi, mutten halua keskustella kanssasi.
Ja poistu.
naapuriksesi.
Itse pysyisin siitä niin täällä kuin mahdollista, enkä puhuisi sille ikinä enää mitään ja lisäksi alkaisin etsiä uutta asuntoa.
Tavallisista perheistä ei tehdä lastensuojeluilmoituksia muuten kuin kiusantekomielessä.
joten kyllä voi hyvinkin pitää teistä, ja erityisesti lapsistanne.
Mutta ymmärrän kyllä, että tuntuu hankalalta. Ehkä sen voisi sanoa suoraan, jos naapurikin puhuu suoraan. Sano, että olet hämmentynyt, ja vaikka toivonut, että naapuri olisi ensin jutellut sinun kanssasi huolestaan.
Uomahallissakin vaaditaan aikuinen uimaseuralainen tuon ikäiselle.
niin en todellakaan haluaisi sellaista ihmistä lähelleni. Katkaisisin välit kokonaan. Ymmärrän sua ihan täysin!
Keskityn ja puolustus tehdään kirjallisena.
Silti en halua olla tällaisen ihmisen kanssa tekemisissä.
Nyt minä vahdin poikaani, joka on 10v. ja pihassa melskaa ihan pienet ilman valvontaa.
Meno pihassa on sitä luokkaa, että eilen ahdisti pienten lasten säntäily.
Yksikin 3v. pissasi jonkun pihaan.
En todellakaan suostu hoitajaksi näille lapsille, mutta omaa erityislasta aion jatkossa valvoa.
Muiden lasten tekemisiin en puutu.
AP
Keskityn ja puolustus tehdään kirjallisena. Silti en halua olla tällaisen ihmisen kanssa tekemisissä. Nyt minä vahdin poikaani, joka on 10v. ja pihassa melskaa ihan pienet ilman valvontaa. Meno pihassa on sitä luokkaa, että eilen ahdisti pienten lasten säntäily. Yksikin 3v. pissasi jonkun pihaan. En todellakaan suostu hoitajaksi näille lapsille, mutta omaa erityislasta aion jatkossa valvoa. Muiden lasten tekemisiin en puutu. AP
Naapurisi vaikuttaa asialliselta. Mieti, mikä on syynä ilmoitukseen, mitä siinä sanottiin ja varmasti se koskettaa teitä. Mutta ne asiat saadaan kuntoon, mutta ei vihalla vaan aikuismaisella oteella.
Juuri noin kaikkien pitäisikin käyttäytyä. AVOIMESTI. Ja silti ollaan puheväleissä. Tätä ei moni näytä ymmärtävän. Vaan naapurin pitäisi nyt kyyräillä hiljaa verhon takana tai haukkua takana.
suorittanut 2 uimakoulua. Jalat osuu pohjaan kokoajan, sukeltaa hyvin, tekee voltteja veden alla ja osaa olla veden alla suu auki.
Ei ota mitään riskejä.
Pääsääntöisesti on ollut uimassa 12v. naapurin pojan kanssa.
Vammaisen lapsen lääkärin kanssa sovittu, että lapsen pitää saada ulkoilla yksin.
Kukaan ei ole tullut meille kertomaan, että lapseni olisi lyönyt.
Musta kohtuutonta, että joudun vahtimaan esikoista koko hänen elämänsä ja lapsi itse on ahdistunut, kun ei saa ulkoilla yksin.
AP
Siis 7-v on liian pieni uimaan ilman valvontaa, VAIKKA osaisi uida.
Et ilmeisesti ole ollut siellä rannalla katsomassa, miten lapset toimivat, kun annat olla yksin siellä?? Vaikka lapsi olisikin aikuisen seurassa fiksusti, niin yksin, kaverin kanssa ollessaan järki unohtuu ja voi käydä mitä vaan.
Itse sydän syrjälläni katselen rannalla näitä ilman aikuisia uimassa olijoita :(. Hypitään miten sattuu, tönitään muita jne.
Ole siis kiitollinen ilmoituksen tekijälle. Täysin aiheellinen ilmoitus.
koska 7-vuotias ei ole kypsä olemaan yksin uimarannalla, vaikka olisi kuinka hyvä uimari ja itsekin erityislapsen äitinä, minä en jättäisi jatkuvasti kiustauksi tulevaa ja puolustuskyvytöntä erityislasta yksin pihalle. EI niin saa tehdä. TOivottavasti lastensuojelu keskustelee teidän kanssanne näistä asioista ja tajuatte ihan itse, että teidän täytyy antaa lastenne olla lapsia ja että lapsilla onoikeus siihen, että heidän vanhempansa suojelevat heitä.
Silti sun ei tietysti tarvitse puhua sen naapurin naisen kanssa, vaikka tämä oikeassa onkin. Se on tunneasia, eikä sillä ole mitään tekemistä tämän kanssa.
Siis 7-v on liian pieni uimaan ilman valvontaa, VAIKKA osaisi uida.
Et ilmeisesti ole ollut siellä rannalla katsomassa, miten lapset toimivat, kun annat olla yksin siellä?? Vaikka lapsi olisikin aikuisen seurassa fiksusti, niin yksin, kaverin kanssa ollessaan järki unohtuu ja voi käydä mitä vaan.
Itse sydän syrjälläni katselen rannalla näitä ilman aikuisia uimassa olijoita :(. Hypitään miten sattuu, tönitään muita jne.
Ole siis kiitollinen ilmoituksen tekijälle. Täysin aiheellinen ilmoitus.
ennenkuin menee ilmoituksen tekemään! Se on vasta sitä avoimuutta.
..eivätkä he saa mennä yksin uimaan, vaikka harrastavat uintia uimaseurassa ja ovat todella hyviä uimareita. Aikuinen on aina valvomassa.
En siis ihmettele ls-ilmoitusta.
Erityislapsista en tiedä sen enempää, mutta uimaan ei ketään lapsia tule päästää yksin.
mun mielestä se naapuri ei ole ihan väärässä ls-ilmoa tehdessään koska 7-vuotias ei ole kypsä olemaan yksin uimarannalla, vaikka olisi kuinka hyvä uimari ja itsekin erityislapsen äitinä, minä en jättäisi jatkuvasti kiustauksi tulevaa ja puolustuskyvytöntä erityislasta yksin pihalle. EI niin saa tehdä.
Ei pahalla ap, en tarkoita hyökätä mitenkään sua vastaan. Mutta onhan 7-vuotias liian nuori olemaan yksin veden äärellä, VAIKKA osaisi uida.
Älä vain sano sanaakaan tuosta ilmosta ja sen käsittelystä! Inhottava naapuri todella! En suostuisi puhumaan mitään tuollaiselle tyypille! Todellakin olisi perhetyöntekijällä pitänyt olla pokkaa tulla ensin kertomaan SINULLE havaitsemistaan epäkohdista!
Ehkäpä hän itse kertoi tehneensä ilmon siksi, että luultavasti olisit saanut hänen nimensä selville ls-työntekijöiltä.
Meidän perheestä sukulainen oli tehnyt täysin perättömän ls-ilmon vastikään ja koko perheen haastateltuaan sossun tädit totesivat kaiken olevan kunnossa. Tuossa kesti tasan 2vk. Saimme kirjallisena itsellemme tuon sukulaisen tekemän ilmon ja myös hänen nimensä jo ekalla tapaamisella. Tsemppiä sinulle!! Minä valvoin yöt tuon 2vk ja olin todella ressaantunut, vaikka tiesin että perheessämme kaikki on kunnossa.