Naapuri teki meistä ls-ilmoituksen ja nyt lähestyy minua ja tulee juttelemaan!
Naapuri siis teki ilmon ja syynä lasten liikkuminen rannalla, kuopuksen yksin uiminen ja lasten käytös muita lapsia kohtaan.
Lapseni ovat 7v. ja 10v.
Asumme siis rannan vieressä.
Asia vielä käsittelemättä lastensuojelussa.
Kuopus hyvä uimari ja ei edes leiki pihassamme.
Esikoinen erityislapsi ja nyt joudun vahtimaan häntä leikkipihassa.
On varmasti lyönyt jotain lasta, mutta ei usein. Tosin häntä on myös lyöty ja kiusattu jatkuvasti.
Aikuisia pihassa ei ole, vaikka pihassa leikkii 3-4v. lapsia.
Nyt tämä ilmoituksen tekijä pyrkii juttusille päivittäin, vaikka olen pyytänyt ettei tule lähelleni. Ei luovuta.
Olen jutellut, koska tuntuu, että olen pakotettu juttelemaan.
Hän on loukannut perhettäni ja mielestäni hänen on hyväksyttävä asia, etten halua keskustella hänen kanssaan.
Mua tilanne ahdistaa kovasti ja uskon, että selviämme kuiville hänen ilmostaan.
Hän siis itse kertoi, että tehnyt ilmon meistä.
Miksi hän käyttäytyy näin?
Ymmärrys siitä, etten halua olla hänen kanssa tekemisissä ei mene perille.
Asutaan rivarissa ja täällä vain juorutaan ja syytellään muiden lapsia, kun ne omat ei tee mitään. Omiansa ei myöskään vahdita ja nyt minun on sitten oltava 10v. lievästi kehitysvammaisen kanssa leikkipihassa.
Älkää ottako kantaa ilmooon, vaan tämän äidin tapaan toimia.
Tämä äiti on perhetyöntekijä ja kuulemma pitää meidän perheestä, niin hän sanoi.
Kommentit (90)
jos kerran olet sanonut, ettet halua olla ihmisen kanssa missään tekemisissä, niin pitäisi riittää. Itse lähtisin penkiltä pois, siirtyisin toiseen paikkaan, en sanoisi mitään tuolle ihmiselle.
Joku tuossa sanoikin, että sossupuolen väki kuvittelee, että ihmiset ovat vain hyvillään heidän palveluistaan. Heidän on tosi vaikea ymmärtää, millainen loukkaus ja itsemääräämisoikeuden rajoitus tuo puuttuminen on.
varsinkin siinä, että 10-vuotias lievästi kehitysvammainen saa kyllä ulkoilla valvomatta siinä missä 3-4-vuotiaat "taviksetkin". Hän lienee kehityksessään noin 2 vuotta jäljessä. sen sijaan omaa kolmivuotiastani en päästä yksin ulos edes kuusivuotiaan isoveljen kanssa kuin omalle pikkuiselle rivarin takapihalle. 3-4-vuotiaiden äidit hommiin ja heti, sanon minä, ei sen ikäiset vielä osaa ulkoilla keskenään ja valvomatta ilman riskejä. Varsinkaan jos pihalta on pääsy yksityiselle laiturittomalle rannalle, kuten ymmärsin.
UImisesta olen sitten eri mieltä -- meillä on todella hyvin uiva 6-vuotias ja uimahallista kysyin, että koska voi uida yksin ja siellä sanottiin että kouluikäisenä. Niin itsekin kävin heti ekaluokkalaisena uimassa luokkakavereiden kanssa ja se oli ihan ookoo -- tosin 70-luvulla! Meidän poika ui nyt paremmin kuin naapureiden 9- ja 10-vuotiaat ja todella aion vuoden päästä päästää rauhallisen pojan uimahalliin itsekseen tai yhtä uimataitoisen kaverin kanssa (jos sellainen jostain löydetään) kun kerran uimahallissakin sanotaan että se on ihan ok.
Hän siis tulee luokseni juttelemaan, kun istun leikkipihan penkillä ja en halua hänen kanssa jutella. Käyttäydyn asiallisesti, vaikka ei juteltaisikaan. Tervehdin kyllä, mutta muuta en halua. AP
Vaikka hän kokisi, että hänen kuuluu tehdä ilmoitus, voit itse valita, kenen kanssa keskustelet. Ei mikään kiellä loukkaantumasta ilmoituksesta ja voit sanoa suoraan, että et arvosta häntä, kun on toiminut niin.
Te päätätte kasvatuksesta. Vaikka täällä moni sanoo ja itsekin valvoisin 7 vuotiasta, kun kyse on uimataitoisesta koululaisesta on teidän ratkaisu, minkä verran luotatte lapseen. Kaikelta ei voi suojella ja jossain menee raja, mutta vanhemmat sen rajan päättävät. Saattaa viranomaisillakin olla siitä eriäviä näkemyksiä, mutta sinä olet lastesi asiantuntija.
Ei viranomaisia kannata pelätä, vaan tuoda selvästi esille, että asia on teillä hoidossa ja harkittu. Kun se on harkittu ratkaisu, ei lapsi ole heitteillä tai oman onnensa nojassa. Tuskin te muuta joudutte selvittämäänkään, kun vain keskustelette. Olisi se naapurikin voinut perhetyöntekijänä käydä keskustelemassa teidän kanssa, aivan tyhmää ottaa asia jälkikäteen puheeksi.
mä olen 7 vuotiaana pyöräillyt yksin 10km päähän uimarannalle uimaan ja hengissä olen edelleen...
että ok, ymmärrän että pidät perheestämme mutta minä en pidä sinusta, minua loukkaa se tekemäsi ls-ilmoitus. En halua jutella kanssasi. Jos ei edelleenkään usko niin lopeta tervehtiminen ja poistu paikalta aina kun lähestyy sinua.
Minusta on tosi outoa käytöstä tuolta perhetyöntekijältä. Ilmeisesti ei ymmärrä ettet ole hänen "asiakkaansa"!
On pilkunnussimista jos mietitään että 7- vuotta täyttänyt uimataitoinen ei ole sama kuin 8- vuotta täyttävä. Kyllähän tuokin 7- vuotias täyttää 8- vuotta.
8 vuoden ikäraja on uimahalleille annettu kuluttajaviraston ohje. Ei koske vanhempia kuin silloin, kun he ovat erimieltä uimahallin kanssa. Sillä helpotetaan uimahallien rajojen vetämistä. Uiminen, kuten liikenteessä liikkuminen on lapsen taidoista ja ymmärryksestä kiinni. Vanhemmat osaavat arvioida sen parhaiten.
Lainaus AP:n kirjoituksesta:
" Tilanne on edennyt siihen, että mies kävi ilmoittamassa naapurille, että jättää meidät rauhaan.
Ahdistelu jatkuu edelleen ja eilen ahdisteli miestäni lukuisia kertoja.
Ilmoitamme jatkossa aina, että älä tule lähelle ja keräämme tiedot paperille.
Seuraavaksi asia menee poliisille ja haemme lähestymiskieltoa. Nyt myös lähestyy poikiani."
Mitä tämä ahdistelu tarkaan tarkoittaa ja se että lähestyy myös poikiasi?
Ymmärtääkseni asutte rivitalossa ja teillä on yhteinen leikkipiha jossa molempien lapset leikkivät ja lapset ehkä leikkivät vielä keskenään?
Jos pyydät ettei hän tule lähellesi, niin sen hän voi hyvin ymmärtää tarkoittavan että et halua häntä lähelle - näkemään miten lapsenne käyttäytyvät ja miten valvot heitä - ja/tai näkemään että on aihetta lastensuojelun puuttua.
Jos sanot että olet loukkaantunut siitä että hän teki lastensuojeluilmoituksen suoraan eikä edes vihjannut siitä että hänen mielestään ei ole sopivaa antaa 7-vuotiaan uida ilman valvontaa, niin SANO se hänelle.
Hän selvästi haluaisi olla ystäväsi. Tai edes kaveri. Ja kun käyttäydyt kylmästi häntä kohtaan, se ei kerro hänelle mitään hänestä vaan ainoastaan sinusta. Hänen silminsä katsoen varmaan näyttää siltä että sinä et kykene saamaan ystäviä tms. ja hän varmasti huolestuu entistä enemmän.
Menkää kaupungin puistoihin jne. Älä ala kaikkien lasten vahdiksi. Samalla saatte perheen kesken aikaa.
Itse olen tehnyt näin jo viimeiset 3 vuotta ja hyvin on toiminut. Kokeile ihmeessä.2
Omassa pihassa? Puistossa? Lähimetsässä?
Ymmärrän sinua, AP, vaikka olenkin toki samaa mieltä, että 7 -vuotiaan uiminen täysin valvomatta on monipiippuinen juttu. Mitä jos sopisitte 7 -vuotiaan kanssa, että jos helteisenä päivänä tulee kuuma, voi hän käydä kastautumassa, muttei saa jäädä yhtään uimaan. Muilla uinneilla pitäisi olla mukana joku vanhempi (vähintään se naapurin 12 -vuotias, joka todennäköisesti osaa jo tulla hakemaan apua jos jotain tapahtuisi).
Teistä ilmoituksen tehnyt naapuri käyttäytyy törkeästi. Vaikka ilmoituksen tekemisen taustalla on varmasti ollut huoli, minusta kuulostaa silti siltä, että osavaikuttimena on ollut halu puuttua teidän asioihn. Tästä mielestäni kielii se, että tuppautuu juttusille edelleen, sinun pyynnöistäsi huolimatta.
Mielestäni voit sanoa napakastikin, että et halua olla ystävä tai edes tekemisissä kenenkään sellaisen kanssa, joka ei ENSIN tule juttelemaan. On myöhäistä yrittää leikkiä ystävää, kun on ensin puukottanut selkään.
Tsemppiä ap kaikinpuolin haastavassa tilanteessa. Keskity pitämään huolta lapsistasi (ja itsestäsi myös), siten asiat lähtevät varmasti ratkeamaan.